Arkisto | Touko, 2010

Ravintola Maroso

6 touko

Tuli tänään lounastettua savolaisen kikkarapään kanssa. Koska ystäväni oli eksyilemässä Larun suunnalla ja ite jumitin Kallion officella niin oli luontevaa valita kompromissipohjalta kohtaamispaikaksi Töölön hoodit. Treffit tehtiin siis Töölöntorille ja saksalaiset laatukiesit parkkeerattuamme katupartiomme harppoi Töölönkatu 27:ssa sijaitsevaan Maroso-nimiseen syöttölään.

Tultiin skidisti etuajassa (n. 10.50), kun aamuvirkkua kaverini lounashammasta hiukoo jo silloin, kun ite röyhtäilen vielä brekkarin jälkihöyryjä. No, se ei henkilökuntaa paljoa haitannut vaan herrasmiehet otettiin rennosti vastaan ja ohjattiin katetun pöydän ääreen. Siisti miljöö ja fiksu kattaus pisti heti öögaan ja lupasi hyvää bakkanaaliamme ajatellen. Lisää propseja paukkui, kun haahuilimme tsekkaamaan salin keskellä olleen salaattipöydän. Tuoretta & lämmintä leipää, raikasta tsatsikia, maukkaasti marinoituja oliiveja ja muita itäisen Välimeren alueen herkkuja oli runsaasti framilla. Loistava aloitus ja vannoutuneeksi lihansyöjäksi julistautunut moottoriturpa-avecinikin myhäili tyytyväisenä!

Hyvä meininki jatkui vielä pihviemmekin saavuttua pöytään. Annokset olivat keskivertoa harkitummin aseteltu ja kokokin oli maltillinen, muttei pieni. Herkullinen setti kokonaisuudessaan. Skidi nipotus kuului kuitenkin pöydän toiselta puolen, koska valkosipuliperunat oli vedetty liian ohuiksi slaisseiksi ja siksi ne oli snadisti visvaisia mestarikokkimme makuun… No, toi oli siis se ns. pakollinen nega ja kieltämättä hifistelyä. Kyseessähän oli kuitenkin lounas, eikä romanttinen heteroillallinen. Lopputulema olikin se, et ulos aurinkoiselle kadulle marssi kaksi kylläistä ja tyytyväistä karvaturpaa.

RuokaTUNTIMME nautinnon maksimoimme sitten Töölöntorin kahvilassa istuskellen, sumppia hörppien, paskaa jauhaen ja IHMISIÄ„ katsellen. Ei siis tsiigailtu pelkästään tipuja vaan loimme kriittisiä katseita myös rumemman sukupuolen edustajien suuntaan. (Ihmisten arvostelu ulkonäon ja habituksen perusteella on täysin aliarvostettua ajanvietettä) Muuten molto bueno sessio tuokin, mut SAATANA KU TÄ„Ä„L SOHJOLASSA ON KYLMÄ„! Toisaalta siinä lämmitti kyllä mieltä jo suunnitelmamme kesäisestä kokopäivän mittaisesta terassikierroksesta… 😉

Mainokset

Yksin kotona

3 touko

Wappu onnellisesti takana ja amatöörien juhlan viimeisetkin höyryt haihtuneet pitkän duunipäivän lomassa. Aika iisisti tuli kyl otettua, ku keskittyminen meni enemmän pokerin peluun ja skruudaamisen puolelle. Ulliksenkin skippasin, ku oli liian koleata vanhoille luille ja menin sen sijaan vanhemmille maistelee mutsin simaa ja munkkeja. Sunnuntaina sit tuli naatiskeltua brunssi Koffinpuiston Fannyssa (en tosin suosittele). Mies siis vanhenee ja viisastuu vuosi vuodelta. Olenko mä vuosikertaviiniä vai -viskiä?

Parempi puolisko duunireissulla ja palatsi allekirjoittaneen täydessä hallinnassa. Ohjelmassa siis luonnollisesti saunomista (kaljaa kiukaalle!), musan huudattamista (mm. Wolfmother, Sade ja Mastodon) ja urheilun (UFC) tuijottamista digiboksilta. No, pakko myöntää, et tuli tos heti duunipäivän päälle myös snadisti tiskattua (sellaista settiä, mitä ei koneeseen saa tunkea), sahailtua lattialistoja, pyykättyä treenikamoja ja sotkettua kuntofillariakin. Moderni herrasmies vauhdissa!

Nyt vetäydyin juuri pahnoille ja ajattelin jatkaa via Dolorosaani Anne B. Radgen Berliininpoppelien kanssa. Vähän samanlaista pakkopullaa, kuin viime kuussa Finladia-palkitun Uuni-romaanin parissa. En kyl ihan päässy jyvälle silloin Antti Hyyryn nerokkuudesta, mut kai sen jaarittelun on pakko olla taidetta ku palkinto kolahti tilille. Mulle maistu lähinnä puulle!? Eipä niitä propseja kyl kauheasti viimevuotiselle winnerillekään eli Sofi Oksasen Puhdistukselle täältä tippunut. Joten kai meitsi sit vaan on perusjuntti, vaik muuta aina koetankin esittää. Ja täl juntilla on sellanen(kin) ongelma, et kesken en suostu jättää mitään. Eli vaik kirja kuinka vituttais, niin mähän sen kahlaan läpi ihan rispektistä itteäni ja opuksen eteen uurastanutta taiteilijaa kohtaan. Urpoa, myönnän. Mut no can do, näillä mennään.

Kauniita unia! (194 sivua jäljellä!) 🙂

)

Anne B. Radge: Berliininpoppelit (Tammi)

P.S. Berliininpoppelit parani kovasti loppua kohden eli petrasi kuin sika juoksuaa. Oli siis lopulta ihan ok teos!

%d bloggers like this: