Archive | elokuu, 2010

Spontaani bissetesti

29 Elo

On tässä kesän aikana tullu tiputeltua bisseä taas ihan huolella. Ei kuitenkaan mitään kummempaa ryypiskelyä, vaan sellaista sivistynyttä nautiskelua sekä makuharmonioiden kanssa fiilistelyä. Tiätty!

Herrasmies suosii kesäisin usein vehnäoluita ja talvisin tummempaa lientä, mut kyl sittenkin perushärmäläisenä toi suurin kulutus painottuu lager-osastolle.

Vuosia on vajaata aivokapasettiani raastanut kummastus siitä, miksi suomalainen lager ei pärjää virolaisten kilpakiisseliensä rinnalla, kun omien makunystyröideni suosiosta skabaillaan. Jotenkin aina on tuntunut, et eteläisen naapurikansan oluet ovat aina astetta pehmeämmän ja täyteläisemmän makuisia. Nyt tähänkin probleemaan tuli vastaus.

Tapasin nimittäin tuossa eräs ilta tuopin ääressä yhden Koffin dirikan ja nostin rohkeasti ton kinkkisen kissan pöydälle. Herra sit pienen jaagamisen jälkeen kerto, et aika samoilla resepteillä ja hiivoilla sekä humalilla mennään molemmin puolin lahtea, mut eron virolaisten eduksi syntyy vedestä. Rakkailla naapureillamme on pehmeämpi ja selkeästi eri makuinen voda putkissaan ja kun bisse nyt kuitenkin on suurimmalta osalta vettä niin siitäpä tuo ero sitten repeää. Veden erinomaisuudesta muun kuin oluen panemisen suhteen olen kuitenkin vahvasti toista mieltä. Sen verran ruskeaa ja ripuliherkältä vaikuttavaa kuravettä Virossa aina putkista pulppuaa, kun asiaa erehtyy tarkkailemaan.

Saku Kuld - the winner

Nytkin tässä siemailen saunan päälle uutta lempparihiivaani eli Saku Kuldia. Aika pitkälti muistuttaa toista suosikkiani eli Sandelsin laadukasta ohraapirtelöä, mut skidisti on enemmän syvyyttä ja täyteläisyyttä tossa Saku-panimon lippulaivan jälkimaussa. Toinen kotimainen ikisuosikkini eli Karhun kolmonen jää näistä kahdesta jälkeen juuri tuossa pehmeydessä ja maistuukin tässä spontaanissa bisseteistingissä hieman brutaalille ja raa’alle. Sanoisinko jopa rahvaanomaiselta ja arkiselta. No, hyvää kamaa kuitenkin, eikä sitä voi edes verrata johonkin suomalaiseen peruskuraan, kuten vaik Koffiin tai Karjalaan. Vaik kyl mä niitäkin tissuttelen ihan hymyssä suin, jos ei muuta ole tarjolla…

Makuasioden parissa siis taas subjektiivisesti painitaan, mut kyl mun vaan pakko on pitkin hampain todeta, et Itämeren alueen paras lagerbisse -skabassa jakaisin mitskut seuraavalla tavalla:

KULTAA: Saku Kuld, Viro (nomen est omen!)

HOPEAA: Sandels, Suomi

PRONSSIA: Norrlands Guld, Ruotsi

Onnea palkituille ja kippis!

Viskiklubin mökkiretkellä

29 Elo

Painuttiin kultivoituneiden viskisieppokamujen kanssa skutsiin maistelemaan mesijuomia. Tarkemmin sanottuna blöijailtiin frendin mökillä jossain Iittalan kupeessa. Teemana oli tietenkin viski, sillä se taitaa olla suurin yhdistävä tekijä tällä possella, vaik samalla alalla muutenkin puuhastellaan…

Vedettiin heti kättelyssä murkinat napaan. Herrasmieshän ei dokaa (eikä edes siemaile) tyhjään magaan, joten ensin siis herkuteltiin ja bamlattiin pakolliset kesäkuulumiset. Sit ku noi välttämättömät muodollisuudet oli hoidettu veks alta oli aika latoo framille illan pääosan esittäjät. Uhdessä hujauksessa tasting-pöydälle ilmestyi kolmisenkymmentä single malt -flindaa ja äijäköörimme oli ku skidit jouluna. Pakkohan se oli sännätä noita taivaan lahjoja availemaan ja siitä sit alko adjektiivien ja värien, makujen & tuoksujen tulva. Vastaan tuli klyyvari ja kitusten täydeltä turvetta, suolaista merivettä, navetan lattiaa, hunajaa, savua, pontikkaa, luumuviinaa, auringon paahtamaa kesäalfalttia jne.

Viskiä!

Siinä ilta meni sit rattoisasti fiilistellen. Välillä lämmitettiin bastu, otettiin löylyjä, hörpittiin hiivaa ja tsimmailtiin. Jossain vaiheessa myös grillattiin possun ja naudan sisäfileitä ja vedettiin punkeroa palanpainikkeeks. Mut kaiken aikaa punaisena lankana jatkui viskien loputon läträäminen. Mahtavuutta kesti sit pikkutunneille, jolloin vuoroon tuli (heikommille lenkeille;) perinteiset painimiset, kaatuilut ja laatoitukset… No, sekin kuuluu asiaan ku äijäkööri maistelee viinaksia mökkitunnelmissa.

Seuraavana aamuna porukka olikin jo astetta paria hiljaisempaa. Mutta yleinen tyytyväisyys edellisillan nautintoihin oli vahvasti havaittavissa ja hyvä niin. Sen verran huipputuotteita päästiin teistaamaan, et ei tuu ihan joka päivä vastaan, vaik menis ns. parempaankin viskibaariin tsiigailemaan.

Lisää viskiä!

Kiitos sekä syvä kumarrus vaan Jukalle happeningin isännöinnistä ja hulppeista puitteista.

Lisää Herrasmiehen lukuvinkkejä

27 Elo

Henning Mankell

Tuli hiljattain postattua kotimaisista kirjoista, joita tullut tos kesän ratoksi luettua. Täs olis viel parit tärpit lisää, nyt ulkomaanelävien tuoreehkoja skrivauksia… Omissa kategorioissaan ihan diisenttiä settiä kaikki tyyni!

  • Hennin Mankell: Rauhaton mies (Wallander-sarja komea loppukaneetti. Pitkä ja laadukas dekkarisarja sai arvoisensa päätöksen. Svedut osaa nää hommat ja Mankell on kyl ollu niiden lippulaiva jo pari dekadia, vaik naiivi gubbe ite onkin ollu viimeaikoina noloisti otsikoissa, ku tuli tiettyjen piirien höynäyttämäks..)
  • Jens Lapidus: Rahalla saa (Lisää svedukamaa. Tää on monta astetta kevyempää stailia, mut toii hyvin laiturin nokassa tai riippumatolla lööbatessa. Viihdyttävää viihdettä, joka kuvaa stokiksen alamaailman,laitakaupungin mamujen ja österin kerman leikkauspintaa ilmeisen osuvasti)
  • Conn Iggulden: Nuolten herrat (Historiaalinen valloittaja-sarja hunni Attilasta. Tasankojen susi on viihdyttävän sarjan eka kirja ja trilogian seuraava osa sit tää Nuolten herrat. Jannulta löytyy myös aikaisempi sarja nimeltään KEISARI, joka myös luotettavan forssalaisvasikan mukaa hyvää shittiä. Jos hissan kirjat olis skoles ollu tätä stailia niin takapulpetinfarkkuliiviset imppaajakunditkin olis innostuneet aineesta)

Ja pakko mainita viel yks klasari, joka pääty handuun 20 vuoden tauon jäljiltä:

  • Frans Gunnar Bengtsson: Orm Punainen (Skloddina tuli toi luettua ekaa kertaa ja otettua isoo fiilaria noista viikinkikuvioista. Silloin miellytti rehti pössis, armoton soturimeininki ja yletön oluen kittaus. Nyt taas vanhaa starbaa puhutteli saagassa punaisena lankana etenevä kristinuskon leviäminen peräpohjolaan alkuperäisten taikauskojen korvaajaksi. Lisäksi kirjailijan taito tuottaa erittäin taloudellista ja tarinaa eteenpäivievää lausetta ilman turhia adjektiiveja)

Kaikille noille vähintään semi-handu ja ujo herrasmiehen suosittelu -merkki. Ja sorry, et meni aika svenssonipainotteiseksi (Iggulden sentään britti, vaik nimi skandeihin viittaakin) tää ulkomaisen kirjallisuuden tilannekatsaus. Vahinko.”

Sivukirjasto

22 Elo

Sitten KUN herrasmiehestä tulee Suomen (valistunut) diktaattori niin kannattaa kaikkien suomen kieltä raiskaavien ja muutenkin ihmisinä epäkelpojen graafikkojen ja AD-damäässien napata passi taskuun ja luikkia rajojen yli. Sen verran korpeaa printtimainoksissa ja logoissa öögaan stikkaavat yhdyssanavirheet. Uusin haava herkkään sieluuni tuli muutama viikko sit, ku bongasin kotipuistoni laitaan ilmestyneen uuden pubityylisen kapakan nimeltään Sivukirjasto. Ton juottolan fönkkareissa on nimittäin isolla  teipattu mestan nimi kahdelle riville ja muotoon SIVU KIRJASTO. Ei saatana! Ja viel majailevat Kallion kirjaston kupeessa. HÄVETKÄÄ!!

Sivu kirjasto

Pääsin tosta kuitenkin hikisesti yli ja annoin (jo pariin otteeseen) mestalle mahdollisuuden eli tsäänssin. Onneksi. Terde ekaks mut houkutteli paikalle seireenin lailla ja ku könysin kynnyksen yli ineen niin huomasin interiöörin kelpaavan jopa herrasmiesmäisiin standardeihini. Lopullisesti paatuneen sydämeni pehmitti sisältä löytyneet fotot, joissa esiteltiin rakasta Kalliota menneiltä ajoilta. Paljon on mesta muuttunut vajaas sadassa vuodessa, mut jotain on myös pysynyt eli iki-ihana Ihantola. Home sweet home!

Ja takas agendalle. Sorry. Ton mestan valikoima oli jopa vielä paremmat kuin asiallinen sisustus antoi odottaa. Etenkin olutvalikoima tulee edellyttämään allekirjoittaneen surkealta viinapäältä vielä useat sessiot, ennen kuin se on kokonaisuudessaan tsekattu. Lisäksi tiskin takana haahuillut brittiläisen oloinen kyyppari ansaitsi lisäpojoja tiukalla yrityksellään ottaa haltuun tää kinkkinen pohjoinen kielemme. Ja voi jösses kuinka kadehdittava aksentti kerbeeroksella oli, kun ratkes äidinkielellään kommunikoimaan.

Suosittelen tutustumaan mestaan. Ja lupasivat, et juomien jatkoksi on tulossa lähiaikoina myös jotain pientä tapas-tyylistä skruudattavaakin. Lisäks sinne tuli juuri kannu yhdeksi olutmitaksi vanhan kunnon tuoppi-tilavuuden rinnalle…

Mut laittakaa nyt hyvät ns. ihmiset siihen logoon se helvetin tavuviiva, please!

Best regards,
Yhdyssana on yhdyssana aka kielioppinatsi (vaik sitä ei aina hogaiskaan)

Lentävä hollantilainen vs. Siltasaari-seura

10 Elo

Haistakaa iso ja erikoispitkä p**ka kaikki siltasaariseuralaiset!

Tuli käytyä iltaolusella eräs kaunis ehtoo ja siin samalla palas vanhat katkerat muistot pintaan. Herrasmies nimittäin tunsi massiivista myötähäpeää siltasaarelaisten NIMBY-spedejen vuoksi toissa keväänä, kun tuon kermaperseasumiston aktiivit vastustivat uutta Flying Dutch -ravintolalaivaa, joka oli tulossa heidän saarensa takakulmaan. Nutturapäisten burberrytätien ja möhömahaisten mersumiesten argumentit uutta raflaa vastaan olivat kiusallisen noloja. Ääliöt esmes kiukuttelivat, ettei tollanen botski voi tulla heidän rantsuun, ku sellaisia kippoja ei ole Pitkänsillan sillä puolen ennenkään seilannut. Voi tsiisus!

Ravintolalaiva Flying Dutch on Pikkudami

Onneksi äly voitti tällä erää ja Pikkudami-purtilo luotsattiin paikalleen. Käytiin siis juts (taas) tsekkaamassa paikan tänkesänen pössis ja siit on todettava seuraavaa: Kyseessä stadin viihtyisin raflalaiva ja ylipäätään yks neibörhoodin mukavimmista terdeistä. Mesta on tyylikkäästi valaistu ja kalustettu, musa hyvää, posse siistiä ja juomavalikoimatkin ihan siedettävät. Palvelu skidisti nihkeetä, mut kaikkee ei voi saada. Kaiken lisäks botski on ankkuroitu sellaiseen kohtaan, et siinä ei ole muuta ku toimistorakennuksia naapurina. Ei luulis siltasaariseuralaisten unet siitä paljoa häiriintyvä.

Mikä meitä ihmisiä vaivaa, kun aina ollaan niin kärkkäästi vastustamassa muutosta ja kaikkea uutta ylipäätään? Siinä tulee tollasessa urpoilussa yleensä vaan kuuppa kipeeks ja paha mieli, ku harvemmin tääl pallolla mikään on niin pysyvää ku just muutos. Rakas anoppinikin vois ton pikkuhiljaa snaijata. Sieltäkin suunnalta nimittäin tuli jotain outoa nikottelua (jälleen), ku Lentävän hollantilaisen keissi oli akuutti…

P.S. Talon framille nostama yleinen jäävesikannu oli kiva bonari helleillan helpotukseksi. Tattis 😉

Ihmebantu

9 Elo

Kotimainen sketsiviihde tuottaa aika säännöllisesti, mutta ikävän harvoin todellisia helmiä. Yks näistä viimevuosien tai oikeastaan vuosikymmenten klassikkotason viihdesarjoja on Ihmebantu. Herrasmiehen kategorioissa se meni samaan parhaaseen (ja ikävän harvalukuiseen) A-ryhmään Tabun, Pasilan ja Studio Julmahuvin seuraksi. Ikinä ei allekirjoittanutta oo paljoo naurattanut noi Speden, Heikki Kinnusen yms. mukahauskuudet ja oman A-ryhmäni takana bublaa B-levelillä mm. Pulkkinen, Ketonen&Myllyrinne, Mutapainin ystävät, Hymyhuulet, Tankki Täyteen, Reinikainen, Hei Hulinaa ja Nyhjää tyhjästä

Aika monta tuttua on ihan H-moilasena, ku alan siteeraamaan tai referoimaan Ihmebantun sketsejä. Toi johtunee siitä, et YLE ei vaan osaa puffata omia helmiään ja liian usein ne sit menee jengiltä ohi. Niin tais käydä myös nerokkaalle Ihmebantulle vuosi sitten kesällä.

Eli jos sullakin lyö iso fillari tyhjää tän sketsisarjan osalta niin tarkasta noi juutuupi-linkit. Omasta mielestäni erittäin älykästä, hyvin näyteltyä (megessä Tommi Korpela, Jani Volanen, Kari Hietalahti, Elina Knihtilä & Co), studion ulkopuolella eli hyvällä budjetilla duunattua kamaa. Siis todella loistavalla kässärillä varustettuja pitkiä sketsejä. Laatuviihdettä. Vaatii vaan hieman kärsivällisyyttä. Ja ÄLYÄ;)

IHMEBANTU nyt DVD:nä!

Hakiksen Himshikhar

8 Elo

Frendini A ei skruudaa peltilautasilta. Minä syön. A ei käy nepalilaisissa rafloissa. Minä käyn. Ja hyvä niin;)

Poikettiin yks ehtoo dinnerille Hakiksen Pitkänsillan kupees majailevaan Himshikhariin. Mesta on ollut siin nyt skidisti yli vuoden ja visiitti tais olla kolmas. Se antanee substanssia todeta, et noiden mukavien aasialaisten pikkugubbejen safkat on kohillaan. Taas tuli maittavaa settiä pöytään ja poistuttiin sit aikanamme kadulle kuvut turvoksissa ja hymyt lärvillä.

Nyt-liite stedas ton mestan joskus keväällä ja silloin hehkuttivat paikan Momo-annosta. Wanna be -ravintola-arvioijana piti sit itekkin sellainen tilata ja tutustua tuohon herrasmiehelle uuteen ruokamuotoon. Kyseessä oli jonkinmoisen nuudelitaikinahässäkän ineen duunatu lampaanlihaboltsi, jota sit dippailtiin johonkin mukavan mausteiseen soosiin. Toimi! Ja ylläripylärinä pöytään kiikutettiin annokseen kuuluva lammaskeitto, jossa tulisessa tomaattipohjaisessa liemessä killu mureita lampaan paistipaloja. Tota ei mainittu listassa, mut en paljoo vastaan pannu, ku sellanen bonarina klyyvarin alle heilahti…

Himshikharin lihapadat

Pöydän toisel puolelle kajahti perinteisempi setti eli jotain kanasydeemiä. Ne pelittää aina nois nepalilaisissa mestoissa ja hyvää se oli taaskin. Herrasmies siis pääs osingolle tohonkin satsiin.

Plussaa raflalle tippu myös siit, et sisustuksessa oli kliffoja yksityiskohtia, kuten upeesti kaiverrettu puinen buli baaritiski kruunaamassa komeutta. LIsäks seinillä roikku perinteisten Himalaja-panoraamakuvien lisäksi myös Nepalin iso kartta, jota pällisteltiin sit öögat killissä. Yleensähän noi stadin nepalilaiset on aika kloonattuja siamilaiskopioita toisistaan, joten edes snadi poikkeama tutusta kaavasta teki gutaa. Mut taitaa olla niinkin, et noiden lukuisten mestojen omistajat on kaikki sukua toisilleen. Eli yks serba on tänne aikoinaan eksynyt, perustanut sit tänne sillanpääaseman ja alkanu tuottaa sukulaisiaan tänne pohjoisen eldoradoon ihan liukuhihnalla…

Miinusta musasta. Ei ihan kaikki kohillaan, ku alettiin höristää jossain vaiheessa korvii sen suuntaan, eikä koskaan saatu selville oliko cd jumittanut vai oliko kyseessä muuten vaan oudosti junnaava ja nälkävuoden mittainen ”biisi”.

Tosta huolimatta herrasmiehen tsekkaussuositus.

%d bloggers like this: