Viskiklubin mökkiretkellä

29 Elo

Painuttiin kultivoituneiden viskisieppokamujen kanssa skutsiin maistelemaan mesijuomia. Tarkemmin sanottuna blöijailtiin frendin mökillä jossain Iittalan kupeessa. Teemana oli tietenkin viski, sillä se taitaa olla suurin yhdistävä tekijä tällä possella, vaik samalla alalla muutenkin puuhastellaan…

Vedettiin heti kättelyssä murkinat napaan. Herrasmieshän ei dokaa (eikä edes siemaile) tyhjään magaan, joten ensin siis herkuteltiin ja bamlattiin pakolliset kesäkuulumiset. Sit ku noi välttämättömät muodollisuudet oli hoidettu veks alta oli aika latoo framille illan pääosan esittäjät. Uhdessä hujauksessa tasting-pöydälle ilmestyi kolmisenkymmentä single malt -flindaa ja äijäköörimme oli ku skidit jouluna. Pakkohan se oli sännätä noita taivaan lahjoja availemaan ja siitä sit alko adjektiivien ja värien, makujen & tuoksujen tulva. Vastaan tuli klyyvari ja kitusten täydeltä turvetta, suolaista merivettä, navetan lattiaa, hunajaa, savua, pontikkaa, luumuviinaa, auringon paahtamaa kesäalfalttia jne.

Viskiä!

Siinä ilta meni sit rattoisasti fiilistellen. Välillä lämmitettiin bastu, otettiin löylyjä, hörpittiin hiivaa ja tsimmailtiin. Jossain vaiheessa myös grillattiin possun ja naudan sisäfileitä ja vedettiin punkeroa palanpainikkeeks. Mut kaiken aikaa punaisena lankana jatkui viskien loputon läträäminen. Mahtavuutta kesti sit pikkutunneille, jolloin vuoroon tuli (heikommille lenkeille;) perinteiset painimiset, kaatuilut ja laatoitukset… No, sekin kuuluu asiaan ku äijäkööri maistelee viinaksia mökkitunnelmissa.

Seuraavana aamuna porukka olikin jo astetta paria hiljaisempaa. Mutta yleinen tyytyväisyys edellisillan nautintoihin oli vahvasti havaittavissa ja hyvä niin. Sen verran huipputuotteita päästiin teistaamaan, et ei tuu ihan joka päivä vastaan, vaik menis ns. parempaankin viskibaariin tsiigailemaan.

Lisää viskiä!

Kiitos sekä syvä kumarrus vaan Jukalle happeningin isännöinnistä ja hulppeista puitteista.

Mainokset

Samaa vai eri mieltä? Sana on vapaa!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: