Arto Paasilinna: Suomalainen kärsäkirja

7 Hel

Vaik vammaisia ja vanhuksia ei sais disauttaa niin nyt on pakko skidisti sivaltaa. Arto Paasilinnan vuonna 2005 kirjoittama Suomalainen kärsäkirja -romaani (WSOY) oli ihan totaalista shaibaa. Saatavana myös äänikirjana, mut lueppa tää arvostelu, ennen ku ryhdyt sitäkään hommaamaan!

Arto Paasilinna: Suomalainen kärsäkirja (WSOY, 2005)

En mä mitään kulttuurielämystä tai taidenautintoa kyl Paasilinnalta odottanutkaan. Olipahan vaan herrasmiehen vaatimaton toive lukaista jotain pientä ja kevyttä välipalaa isompien sekä raskaampien teosten lomassa. Todellisuudessa tosta paskasta oli kyl keveys ja nopealukuisuus kaukana, ku tarjolla oli sellaista huttua, ettei sitä pystynyt lukemaan ku pari sivua kerrallaan… Meni sit pari viikkoa ton säälittävän räpellyksen parissa ja sen ajan olis todellakin voinu käyttää paremminkin.

Joskus finninaamaisena lukioskloddina pidin Arton teoksia ihan kelpoina ja siitä jäi sit päälle ajatus, et pitää lukaista kaikki herran romaanit. Nyt oli toi Kärsäkirja jäänyt kuittaamatta tehtävälistasta ja siksi sen otin opuksen työn alle kyseisen niteen tullessa vastaan Kallion kirjastossa. Onneks noi Paasilinnat on nyt sit kaikki kahlattu ja uutisten mukaan uusia ei olis kirjailijan terveydentilan takia/ansisosta enää tulossa…

Arto Paasilinna oli aikoinaan ihan virkistävää luettavaa. Herran kultakaudella (1975-1985) hänen teoksissaan oli hirtehishuumorin lomassa aimo annos tervettä anarkiaa, yhteiskuntakriittisyyttä ja elähdyttävää naivismia sekä jopa surrealistisia sävyjä. Sellaiset kotimaisen kevyen kirjallisuuden merkkiteokset, kuin Jäniksen vuosi, Ulvova mylläri ja Onnellinen mies olivat nyt kyllä kaukainen muisto vaan herran tuoreimman tuotannon parissa painiskellessa. Jäljellä ei ollut oikeastaan kuin pelkkä nimi. Silläkin tosin tässä maasa ollaan myyty ja tullaan vielä myymään lukuisia teoksia, mut ei paljoo lohduttanut, kun Kärsäkirjan päätöntä juonta ja ohuiden roolihenkilöiden mukahauskaa seikkailua halki kesäisen Suomen koetti seurata.

Tämän huumori-luokituksen saaneen opuksen idea ja juoni oli siis siinä, et kaks ihmistä hyppäs entisen sirkusnorsun selkään ja ridas sillä sit halki Suomen lännestä itään. Väkinäisiä kommelluksia ja yllätyksiä tälle epäsovinnaiselle triolle tuli säännöllisesti vastaan, mut aina niistä selvittiin suomalaisella sisulla, norsun voimilla ja tietenkin maalaisjärjellä. Kertaakaan ei herrasmiestä kuitenkaan edes hymyilyttänyt kirjaa tavatessa ja tervanjuonti oli sellaista, etten toivoisi samankaltaista lukukokemusta edes pahimmalle vihamiehelleni.

En voi siis tätä suositelle kenellekään.

Mainokset

Samaa vai eri mieltä? Sana on vapaa!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: