Riikka Pulkkinen: Totta

4 touko

Klassikko on syntynyt! Riikka Pulkkisen viime vuoden Finlandia-ehdokkaanakin ollut Totta-romaani on sen luokan kaunokirjallisuutta, että siihen ei ajan hammas tule puremaan. Pulkkisen esikoiskirjan, Rajan seuraajaopuksen traaginen tarina on niin ajasta ja paikasta riippumaton, että sitä tulevat lukemaan hyvän kirjallisuuden ystävät tulevinakin vuosikymmeninä kaikkialla maailmassa. Kirjaa onkin saatu vietyä jo tuoreeltaan moniin Euroopan maihin, eikä ihme.

Riikka Pulkkinen - Taiteilija

Surullisen ja suurten peruskysymysten, kuten rakkauden ja kuoleman äärellä kulkeva kirja on niin upeasti sekä etenkin kypsästi kirjoitettu, että on lähes mahdotonta uskoa kirjailijan syntyneen 80-luvulla. Niin äärimmäisen hyvin hän osaa kuvata ihmismielen liikkeitä ja elämän kulkua, oli kerronnan kohteena sitten sylilapsi tai kuoleman edessä voimattomuutensa hyväksyvä vanhus. Etenkin opuksen lukuisat naishahmot on maalattu niin tarkasti, mutta hienovaraisin vedoin, että on pakko käyttää sanaa Taide isolla teellä.

Totta kertoo kolmen sukupolven kohtaloa yhden synkän salaisuuden varjossa lähinnä suvun naisten sekä yhden ulkopuolisen daamin näkokulmista. Tarina kulkee kahdessa aikatasossa. Vaikka näkökulmat ja aikataso vaihtelevat kaiken aikaa, pysyy kerronta upeasti kasassa. Tuo kerronnallinen ratkaisu puolustaa hyvin paikkaansa, eikä siinä ole mitään kikkailun makua. Se on suvereenisuus, mikä tässä eniten maistuu!

Tuo sama suvereniteetti jakautuu kerronnallisista rakaisuista aivan jokaiseen kauniseen lauseeseen, jotka Pulkkinen on kirjansa sivuille päästänyt. Noista hiotuista, mutta silti luonnollisesti kulkevista lauseista huokuu harvinainen perfektionismi ja kauneus samassa paketissa. Noita lauseita tekee lukiessa mieli jäädä makustelemaan ja tämän vuoksi lukeminen on hidasta nautiskelua herrasmiehen normaalin ahmimisen sijaan.

Hattu nousee tästä romaanista korkealle ilmaan ja antaa luvan odottaa loistavia teoksia tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. Sen verran vakuuttava ja suorastaan vaikuttava on ollut nuoren kirjailijattaren uran kahden teoksen mittainen alkutaival. Jättäkää se Sofi Oksasen hypetys ja antakaa ansaittu arvo maamme parhaalle nuorelle naiskirjailijalle, Riikka Pulkkiselle!

Mainokset

Samaa vai eri mieltä? Sana on vapaa!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: