Wagnerin olutkirja – sivistävää kesälukemista

29 touko

Arktiselta Banaanilta lähettivät hieman luettavaa laiturinnokkaan. Kyseessä upouus kovakantinen Wagnerin olutkirja -opus eli Suomen kuuluisimman sian seikkailujen pitkässä & loistokkaassa jatkumossa mennään… Nyt vaan sarjiskonseptia on tuunattu hieman entistäkin enemmän herrasmiehen intressien mukaiseksi, sillä Viivi on heivattu kelkasta ja völjyyn on ihan pääroolin puolelle nostettu olut.

Wagner & olut

Täs juuri lanseeratussa kirjassa on hyvässä tasapainossa Wagnerin historian parhaat bisseaiheiset stripit ja mielenkiintoiset kirjalliset olutaiheiset-esitykset. Bissepuolet jorinat ovat mielenkiintoista luettavaa ja kantavana teemana siinä ovat kotimaiset pienpanimot. Hyvin suomalaisesta kulmasta tätä rakasta asiaa siis tutkaillaan ja (Vesa Anttosen) teksti on ladattu niin täyteen aihepiirin triviatietoa, että tällainen aiheeseen pidempäänkin perehtynyt karbaasi oppii jotain uutta jokaisella sivulla. Esimerkiksi aika mielenkiintoista mutta surullista katsottavaa on kirjan tieto-osiossa kaavio, jossa näytetään Suomen olutveron osuus bisselitran hinnasta. Ja viel enemmän pistää aikuisen miehen spiidaamaan saman kaavion vertailumaiden tutkailu. Elämme todellisessa verohelvetissä, mitä tulee oluen/olutjuojien riistämiseen!

Tällainen sivistävä, hauska ja hyödyllinen (harvinainen kombo!) kirja sopii jokaisen äijän kotikirjastoon heti siihen Tuntemattoman sotilaan kylkeen. Vinkki: tää kapistus on varsin ideaali lahja, jonka luulis kelpaavan kaikille maamme kaksilahkeisille. Ei muuta ku tilaamaan TÄSTÄ.

Juba Tuomola: Wagnerin olutkirja (Arktinen banaani, 2011)

Mainokset

Samaa vai eri mieltä? Sana on vapaa!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: