Arkisto | kesäkuu, 2011

Converse – uusi peluri kellokentällä

29 Kes

”Vuosia ovat kellomaailman tiukimmat puritaanit kitisseet markkinoille rynnivien muotibrändien invaasion vuoksi. Etenkin arvonsa tuntevia kelloseppiä syö rotan lailla halpojen, ns. muotikellojen heppoiset koneistot, joita on sitten lähes mahdoton fiksata kondikseen ongelmien ilmettyä… Ite toivotan ton osaston avosylin vastaan, sillä mieluummin kymmenen edullista ja persoonallista kelloa, ku yks junttimainen Rolex.

Allekirjoittaneesta on kliffaa, ku on laatikko täynnä tiukuja, josta voi sit valita ranteeseen kulloiseenkin tilanteeseen ja outfittin passeleimman. Laatukellot on laatukelloja ja accessories-osasto on sit ihan erikseen. Molemmille on sijaa näillä markkinoilla! Ja hyvin ovat edulisemmatkin klokut kestäneet herrasmiehen menossa mukana eli aina on paristonvaihdolla saatu pysähtynyt ajannäyttäjä nakuttamaan…

Uusin peluri näissä edullisimmissa muotitalojen kelloissa on Converse. Tuo lähinnä stifloistaa tunnettu brändi lanseeras juuri Suomeen uudet mallinsa ja sen verran hyvän näköistä settiä oli tarjolla, et napattiin niit myös tonne herrasmiehen verkkokauppaankin myyntiin. Hyvin erottuu massasta ja brändin rela, nuorekas sekä katu-uskottava fiilis on saatu hilattua messiin myös noihin uutuuskelloihin… Hyvältä näyttää, vai mitä?

Converse: Lowboy

Converse: Bootleg

Converse: Canvas

Converse: Clocked

Converse: Rocker Cuff

Converse: Rookie

Converse: Scoreboard

Converse: Sport Authentic

Mainokset

Unknown – kelpo kesäleffa

22 Kes

”Kesällä on nasta käydä leffassa. Helteellä on mukava sukeltaa pimeään ja viileään leffateatteriin ja myös sadepäivänä leffateatterin hämyssä on hyvä pakoilla pari tuntia todellisuutta. Etenkin keskellä viikkoa esitetyt päivänäytökset rulettavat, sillä siinä on jotain kielletyn hedelmän makua ja lisäksi niissä on aina rutkasti tilaa. Penkkejä voi vallata ihan huoletta molemmilta puolin, jos sattuu olemaan rajusti evästä tai muuta materiaa matkassa…

Tänään olin joutomiehenä haahuilemassa keskustassa ja tarkemmin sanottuna Kampin kulmilla.Niinpä satuin puolivahingossa heilahtamaan ineen Tennarin isoista dörtseistä. Ja siitä sit tiskille slumppaamaan flabaria seuraavaan alkavaan näytökseen. Arpa osui Liam Neesonin tähdittämälle Unknown-leffalle ja hyvä niin. Ihan kelpoa ajanvietettä oli framilla.

Ei toi mikän mestariteos suinkaan ollut, mut eipä ollu odotuksetkaan isolla. Neesonilta edellinen näkemäni pätkä, The A-team oli todella nolo rypistys ja tän leffan espanjalainen ohjaaja Jaume Collet-Serra ei soittanut ennakkoon mitään kelloja. Lisäks olin lukenut täst pari aika tylyttävää arviota, mut silti painuin omalle penkilleni ihan poseissa fiilareissa.

Unknown hyväksi puoleksi voi helposti laskea sen, et miljöönä oli yks herrasmiehen feivörimesta eli Berliini. Kliffa tsiigailla valkokankaalla jotain muutakin kuin ameriikan raittia! Luminen ja urbaani Berliini sopikin hyvin taustalle, kun pääosan muistinsamenettäneen amerikkalaisäijän niskaan kasattin paranoidisia ja mystisiä tuntoja. Parhaillaan identiteettinsä hukanneen keskushenkilön ahdistus oli erittäin hienoa katsottavaa ja etenkin leffan alkupuoliskolla tunnelmaa rakennettiin lähes hitchkockmaisilla työkaluilla. Onhan toi lyönpäänijamenetänmuistini-kuvio ihan pirun kulunut, mut tässä siihen oli kyl saatu duunatua snadi twisti, joka veti kuvion kuiville…

Leffan lopussa mentiin kuitenkin kaahailun, rymistelyn ja räjähdysten semitympeään maailmaan, mikä ikävästi tiputti fiilareita ja samalla leffan tason sinne tusinaluokkaan, jossa näitä on ennestäänkin jo enemmän ku laki sallii. No, kyllä ””sopuli sialle antaa”” eli eiköhän tämäkin leffa ansaitse olemassaolonsa. Lähinnä suht hyvän juonensa, poikkeavan ympäristönsä ja Liam Neesonin karisman ansiosta. Eikä sovi aliarvioida Diane Krugerinsöpöyttä toiminnan pyörteeseen nielaistuna sivullisena maahanmuuttajatyttönä…

Diane Kruger ja Liam Neeson

Arkadi Babtsenko – Sodan värit

21 Kes

Isosti meinas taas alkaa ahistaa, ku hölmöyttäni menin lukemaan kirjan Venäjän armeijasta. Toi ah niin hilpeä opus oli erittäin realistinen Arkadi Babtsenkon (s.1977) omakohtaisiin kokemuksiin pohjautuva stoori siitä, millä meiningillä tuolla rakkaan itänaapurimme puolella asevelvollisuutta suoritetaan. Aika radikaalisti erilaista settii, ku allekirjoittaneen inttimuistot!

Sodan värit (Like, 2010)

Moskovalaisen toimittajan, Arkadi Babtsenkon omaksi terapiakseen raapaisema Sodan värit -opus on alusta loppuun absoluuttisen karmaisevaa luettavaa. Lähes jokaisella sivulla nuoria venäläisiä sotilaita hakataan ja tapetaan. Tappajina tasapuolisesti niin tsetseenitaistelijat kuin omat esimiehet. Kirja antaa varsin tylyn tuomion naapurimme armeijainstituutin rappiolle, joka muodostuu alkoholismista, varkauksista ja etenkin pahoinpitelyistä. Systeemi etenee tuolla suunnilleen seuraavasti: kenraali hakkaa majuria, majuri kapteenia, kapteeni luutnanttia, luutnantti kersanttia ja tämä sitten pahnan pohjalla uikuttavia varusmiehiä. Ja tuo hakkaaminen ei ole mitään pientä läiskimistä tai muksimista, vaan äärimmilleen vietyä toisen ihmisen henkistä sekä fyysistä murskaamista. Ei paljon ihmetytä tuon jättiläisarmeijan pysäyttävät itsemurhatilastot!

Naapurimaan synkkä, orjakansan traumaattista menneisyyttään kantava väestö pistää armeijan kaltaisessa pienoisyhteisössä vahinkoa kiertämään; koston perintöä viedään eteenpäin saapumiserästä toiseen. Kukaan ei välitä mistään tai kenestäkään ja juuri tuo totaalinen empatian puute johtaa järkyttävään toimintaan. Koko systeemi on niin läpimätä, että väkivalta ja varkaudet ovat enemmän hyväksyttyjä kuin mikään muu inhimillinen toiminta. Sodan melskeen keskellä ihmishenki ei ole minkään arvoinen. Kaikki organisaatiotasot elävät vain päivän kerrallaan, myyvät viholliselle kaiken mikä saadaan irti revittyä ja oman komppania ammuksetkin vaihdetaan huumeisiin ja viinaan vihollisen kanssa.

Järkyttävää matskua koko kirja. Sen verran raakaa ja brutaalia on meininki, että toivoisin jokaisen aivopestyn Putin-nuoren ottavan tämän kirjan kouraansa ja edes hetken avaavan silmänsä sille kauheudelle, jonka keskellä Venäjällä yhä eletään. Maa jonka lähihistoria ja nykypäivä pitävät sisällään niin paljon pahuutta ja sairaita piirteitä ei voi millään aiheuttaa sellaista kansallisylpeyttä, joka jälleen kerran nostaa idässä päätään.

””En riisu taisteluvyötä koskaan, se on täynnä lippaita, joita olen hankkinut ruokaa ja tupakkaa vastaan, lippaita on jo kaksikymmentä viisi, mutta sekään ei tunnu riittävältä. Sirottelen taskuihin vielä muutaman laatikollisen patruunoita, kiinnitän vyöhöni kymmenisen kranaattia. Liian vähän, vieläkin liian vähän…

Source Code – laadukasta viihdettä

19 Kes

”Vannoutuneena scifi-leffojen(kin) diggarina tuli käytyä tsiigaamassa Source Code ihan ensi-iltaviikonloppuna. Toi oli aika ripeetä toimintaa herrasmieheltä, jonka leppoistamisagendaan ei kuulu hosuminen tai minkäänlainen muukaan säntäily…

No, tohon leffaan ei sinänsä tarvinnut rynnätä vaan livuttiin/vyöryttiin sinne daamin kanssa hissukseen sunnuntaibrunssin (siitä myöhemmin) sulatussessiolle. Eikä leffa nyt mitään varsinaista scifiäkään ollut, vaikka perusidea siinä olikin aika tieteiselokuvan peruskauraa eli aikamatkailun ja modernin virtuaaliteknologian kanssa siinä pyörittiin. Muita mausteita oli napattu perusaction-puolelta, salapoliisimysteereistä ja oli mukana sopassa myös trillerin sekä romantiikankin sävyjä.

Jake Gyllenhaalin esittämä kaiffari on leffassa armeijan salaisen yksikön värväämänä estämässä junaan kohdistuvaa terrori-iskua, joka olisi isomman attentaatin alkusoitto. Jos tämä junapommi saadaan purettua ja pahikset kiinni ennen jysähdystä, on maailma (siis Ameriikka) taas pelastettu ja sankari saa itselleen kauniin naisen.

Sen verran leffassa on koukkuja, kiemuroita ja ylläreitä, ettei ihan ton yllä kuvatun kaavan mukaista tylsää tuubaa ole luvassa. Source Code on itseasiassa oikein pätevä ja viihdyttävä paketti omassa hollywoodilaisessa toimintagenressään. Hyvät näyttelijät (Gyllenhaal, Michelle Monaghan ja etenkin Vera Farmiga), junaan sijoitetun toiminnan tarjoama tiivis tunnelma ja keskivertoa monimutkaisempi kässäri takaavat taatun elokuvanautinnon. Lisäksi paketti on osattu pitää tiukkana myös leikkauspöydällä ja koko pätkä on puristettu turboahdettuun puolitoistatuntiseen, mikä takaa ettei teatteriin nukahda, vaikka olisi kuinka raskaat setit skruudannut alle. Tiedän mistä puhun!

Ei tää mikään klassikkoleffa missään nimessä ole ja aika kauas jää esimerkiksi Inceptionin tasoisista lajitovereistaan. Hyvää viihdettä ja vastinetta fyrkalleen tästä kuitenkin saa ja tätä tsiigaillessa kyllä arjen murheet unohtuvat hetkeksi. Enempää ei voi perusleffalta vaatia ja sekin on jo aika paljon. Käykää tsiigaamassa, jos ei ole parempaa tekemistä tai haluatte fiilistellä Michelle Monaghanin söpöyden loisteessa…

Source Code (directed by Duncan Jones)

P.S. Jos tekee mieli enemmänkin tsiigailla Michelleä niin kandee hakea vuokralle Gone Baby Gone (2007). Todella upea leffa!”

Provinssirock 2011 – Now!

17 Kes

Taas on se hetki kesästä, ku kaivetaan rinkat ja kauhtuneet bändipaidat esiin ja suunnataan pöndelle festarinviettoon eli kuseksimaan puskiin, jonottelemaan bajamajoihin, ihmismassojen tönittäväksi, haisemaan pahalle ja etenkin kuuntelemaan hyvää musaa. Vähintän kerran kesässä herrasmieskin riehaantuu teeskentelemään nuorta, anarkistista ja villiä pitkätukkaa. Siinä ei haittaa klaniksi vedetty kupoli, paremman osapuolen sarkastiset kommentit tai edes rappeutuvan kehon vastalauseet. Ihmisen pitää päästä rokkaamaan ja rypemään, oli sillä kyynärsauvat tai ei. Tällä kertaa tsebat on tosiaan völjyssä, joten varokaa Seinäjoen seudulla riehuvaa ja kepeillä könyävää rokkipappaa!

Provinssirockin kattaus on tänä vuonna niin taagii settii, että ei paljoo jää toivomisen varaa. Kattaus on taas Seinäjoen suunnalla dusattu sen verran allekirjoittanutta puhuttelevaksi, et ainoo tsäänssi on yhtyä menoon mukaan. Vai mitä sanotte seuraavista täkyistä: Von Hertzen Brothers, Paleface, Volbeat, Avenged Sevenfold, The Sounds, Michael Monroe, Viikate, Kotiteollisuus, Wolfmother, Apulanta, Jätkäjätkät, Samuli Putro, Rubik, Jenni Vartiainen, Mokoma ja tietenkin System of the Down!!!!!!!!!

Esimerkkisuoritus

Helsinki – silmissäni kaunis kaupunki

13 Kes

Kyllä se on hullu, joka Helsingistä pyrkii muualle.
Täällä on maat ja meret ja merenkalliot ja yksinäisyys ja elämä ja mitä vaan.
L. Onerva

Takana täydellinen viikonloppu Suomen parhaimmassa kaupungissa. Vai pitäisikö kompata brittiläisen Monoclen tutkimusta ja todeta: takana viikonloppu maailman parhaassa kaupungissa!

Ei voi liiaks hehkuttaa stadin suomia mahkuja kuluneena(kin!) viikonloppuna. Sään helliessä katujen dallaajia oli upea nauttia merellisen helmemme rantsuista ja vilvoittavasta merituulesta. Tää onkin ainut aika vuodesta, ku herrasmies ei kiroa mereltä blosaavaa tuulta vaan toivottaa sen viilentävän henkäyksen sydämellisesti tervetulleeksi!

Tulipa sunnuntaina käytyä skönelläkin, kun Halkolaiturilta pääs pomppaamaan vanhan kaksimastoisen perinnepurjeveneen kyytiin. Siinä sit tehtiin snadi rundi Suokin edustalla ja mikäs siin oli porukalla kelluessa ja samalla tsiigailla kaupungin henkeäsalpaavaa skylinea ja kaunista Kauppatorin rantsua.

Helsinki by sea

Stadin menotarjontaan kuului myös viikonloppuna pirusti ilmaista konserttitarjontaa, josta herrasmies poimi lauantaille Basso-radion Koffarissa järkkäämän puistofestarin ja pyhäpäivän ratoksi tuli poikettua Suvilahteen kuuntelemaan mm. Jenni Vartiaista ja Von Hertzen Brothersia. Hiton chilli meininki, etenkin Koffin puiston jameissa ja erityiskiitos sinne suuntaan myös päräyttävästä housebandista. Hyvin veti kundit yyberpitkän settinsä.

Bassline-festarit Koffarissa

Suvilahden festarit sunnuntaina

Lisäksi tuli pörrättyä jo aiemmin mainitsemassani Design Marketissa ja tietenkin terdeillä. Ytimessä vedettiin Aussie Barissa pari uutta hiivaa (joista tarkemmin myöhemmin) ja Pohjoisrannan päädyssä tuli tsitattua ja hikoiltua Relandersgrund-raflabotskin kannella. Eikä sovi unohtaa perjantai-illan spontaania piknik-settiä Kaisaniemenpuistossa, jossa frendien kanssa särvittiin bissee, kuunneltiin musaa ja popsittiin pientä purtavaa…

Paljon muutakin settiä olis ollu viikonlopuks tarjolla; esimerkiksi sambakarnevaali tuli missattua totaalisesti. Mut sheikkausta ja paljasta pintaa oli kyl stadissa tarjolla muutenkin ihan omaks tarpeeksi; sen verran nätisti oli helle houkutellu kaikki rotukissat framille minihameissaan ja kesätopeissaan. Olipa rohkeimmat liikenteessä pelkällä bikini-lookilla. Mahtavaa!

Vaik piti alunperin karata landelle täks viikonlopuksi niin ei paljoo ketuta, et tuli jäätyä ytimeen asfaltin poltettavaksi. Tulipa taas kerran jämäkkä muistutus siitä, et stadi on aivan mieletön kaupunki ja et tääl tarjonta ohjelman ja kauniiden mestojen suhteen on niin rajaton, ettei se koskaan lopu kesken.

P.S. Snadit risut Suvilahden festareiden järjästävälle taholle siitä, et sisäänpääsy oli hoidettu vaikeimman kautta eli aivan päin persettä!

Bulgarialainen bissetesti

8 Kes

Tuli hikoiltua Bulgariassa Mustanmeren rannikolla ja sehän tarkoitti nestetasapainon ylläpitoa kylmän oluen voimalla. Kaikissa paikallisissa ravitsemusliikkeissä oli yleensä hanassa sopuhintaan Zagorkaa tai Kamenitzaa. Kun noita kahta ihan passelia peruslaageria oli aikansa kiskonut, teki mieli tyypata jotain muuta. Aikomuksena oli stedata, josko bulgarialainen bryggmaisteri kykenisi tarjoamaan jotain uutta tahi ihmeellistä kaikenkokeneelle siepolle!?

Olutta ja aurinkoa - match made in heaven!

Ei siis muuta, ku daami kauppaan tekemään sokkotestipohjalta hankintoja oluthyllyn uumenista. Niinpä hotellihuoneen partsille roudattiin maltillinen kattaus (3 flindaa) paikallista keppananvahvuista laageria.

Noita kolmea lekaa silmämääräisesti tsekkaillessa pisti ekana öögaan paikallisten lekojen standardittomuus: jokainen pullo oli ihan oman kokoisensa ja näköisensä. Ja ei muuten paljoa näkynyt pullonpalautussydeemeitäkään mestoilla eli pahoin pelkään, et toi kaikki materia päätyy sekajätteen joukossa paikallisille kaatiksille. Tai pahimmassa tapauksessa takapihoille tai ojan pohjille… 😦

Ekana pruuvipenkkiin eksyi Ariana. Kyseesä oman empiirisen pikakatsaukseni perusteella paikallisista liemistä kolmanneksi yleisin ölperö ko. markkinoilla. Repäisykorkilla varustettu rumahko puolen litran lasiputeli sisälsikin ihan perushyvää laageria (4,5%). Väri ja vaahto olivat suhteellisen vaatimattomia, mutta maku oli stedatusta kolmikosta raikkain ja siksi tuo kevyesti humaloitu olut osoittautui varsin erinomaiseksi janojuomaksi.

Toisena nostin huulilleni Wymechko-oluen (tai jotain sen suuntaista, ota nyt noista kyrillisistä aakkosista tolkku!). Kiva pullea pullo (0,36l, 4,6%) antoi odottaa jotain persoonallista ja samaan suuntaan viittasi flindan kylkeen kohokirjaimin painettu teksti: Premium Lager. Vaan oltiinpa kaukana mistään persoonallisesta! Vuonna 1882 perustettu panimo olikin liruttanut pannuistaan äärimmäisen vaaleaa lagerolutta, jonka vaahto oli erittäin isokuplaista ja lyhytkestoista. Kevyt, neutraali ja persoonaton olut oli aika valjua, mikä johtui myös ainakin osittain varsin matalasta hiilihappopitoisuudesta. Parasta oli kenties oluen vieno tuksu, jossa oli sentään havaittavissa inahdus paahdettua ohraa sekä kukkaisuutta.

Viimeisenä kiskoin sitten huiviin puolen litran muovipullosta(!) 4,1 prossasta Hawehckoa (tai jotain). Ton kierrekorkkisen putelin etiketissä komeili ja tunnelmaa latisti aika irvokkaan näköinen pöhönaamainen äijä, joka oli pelottava ristisiitos baijerilaisesta nahkahoususta, turkkilaisesta öljypainijasta ja kreikkalaisesta lammaspaimenesta. Siis vähän sellanen turvonnut karvanaama ku vaik siin yhdessä jugurttipurkin kyljessä… Halvan oloinen fiilis jatkui myös olen mitäänsanomattomassa värissä. Vaahto oli kuitenkin runsas, vaikka hiilihappoisuus ei maussa tahi klyyvarissa tuntunutkaan. Tuoksussa oli mukavasti humalaa ja tuon humalan ansiosta oluessaoli ihan mukava ””puraisu”” ja myös pientä paahteisuutta oli saatu taiottua palettiin. Ei kuitenkaan mitään sen häävimpää oluut tähänkään pulloon pantu.

Parasta noissa bisseissä oli suomalaisittan naurettava hinta (n. 0,5€/plo) eli hinnan ja laadun suhde oli ainakin enemmän kuin kohdillaan. Muuten oli jokainen testattu hiivari erittäin tylsä ja persoonaton, mut kyl niillä jano lähti eli ei voi täysin dumatakkaan. Maahantuontia en kuitenkaan noille suosittele, sillä aika vaikee tol setil olis täällä pohjoisessa erottua massasta, ku ei hinnallakaan pääse skabaamaan. Kiitos älyvapaan olutveromme!