Norwegian Wood – melankoliaa ja draamaa

27 Hei

”Onnellisessa ja tasa-arvoisessa parisuhteessa tulee aina säännöllisesti eteen hetki, jolloin on aika antaa puolison valita leffa. Nyt se hetki tuli eteen viime perjantaina. Käytännössä se tarkoitti tällä kertaa reilun parin tunnin jumittamista japanilaisen parisuhdedraaman, Norwegian Woodin parissa. Huonomminkin olisi voinut käydä.

Norwegian Wood (2010, Japani)


Pari viikkoa sitten ensi-iltansa saanut, 60-luvulle sijoittuva Norwegian Wood kertoo parikymppisten japanilaisten angstisesta elosta omien ja ympäristön paineiden ristiaallokossa. Herrasmiehelle tuo ikä tarkoitti huoletonta eloa, juhlimista, onnellista tietämättömyyttä maailman pahuudesta ja vastuutonta koheltamista. Tämän Anh Hung Tranin ohjaaman leffan tyypeille se tarkoittaa suurta ankeutta tuntemattoman tulevaisuuden edessä, kolossaalista seksuaalista ahdistusta ja itsemurhaan ajavia mielenterveysongelmia. Etenkin pääosassa olevan jannun, Torun (Ken’ichi Matsuyama) vinkkelistä esitetty leffa keskittyy juipin kahden mielenvikaisen naisen välissä vellovaan umpikujaiseen elämään. Ei käy kaiffaria kateeksi, vaikka flaksi aina välillä tollakin setillä käy””¦

Ei tää The Beatlesin biisistä nimensä napannut leffa kuitenkaan mitään pelkkää ahdistavaa shaibaa ole. On siinä hyvätkin puolensa, kuten loistavat näyttelijät, upea ajankuvaus, kauniit maisemat ja ammattitaitoinen kuvaus. Nuo ainekset tekivät leffasta positiivisen katselukokemuksen, vaikka ylipitkän rainan suht mielenkiinnoton kässäri ja toteutus hieman latistivatkin nautintoa. Onnistuneella leikkauksella olis saanut ton kyl tiivistettyä ja samalla nostettua ihan toiselle tasolle””¦

Erikoismaininnan ansaitsee mahtavasti toteutettu elokuvan äänimaisema. Usein leffassa mentiin ihan ilman mitään ylimääräistä ääniraitaa eli musaa/hiljaisuutta käytettiin todella minimalistisesti ja harkitusti. Toi itse asiassa aiheutti hieman tuskaa allekirjoittaneelle, kun kesäflunssa meinas pakottaa yskäkohtauksia pintaan täysin hiljaisessa teatterissa. Leffan musa koostui lähinnä pienistä pätkistä 60-lukuista hämyilyä ja parissa avainkohtauksessa kehiin sitten astuivat adagiomaisesti synkistelevät hitaat jouset, joiden teho oli musertava.

Ei tätä pätkää voi mitenkään kesäpäivän ratoksi suositella, mutta syksyllä se voisi toimia kotiteatterissa synkän & myrskyisän illan ryydittäjänä varsin mieleenpainuvasti. Kannattaa siis tsekata jossain välissä, vaik ei leffateatterinäytökseen jaksaisikaan raahautua.

Mainokset

Samaa vai eri mieltä? Sana on vapaa!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: