Archive | elokuu, 2011

Espoon Kilim

31 Elo

JOS joskus satut vahingossa lipsahtamaan Espoon puolelle keskellä päivää niin voit hakea lohtua kurjuuteesi hyvän lounaan muodossa turkkilaisesta Kilim-ravintolasta. Mesta sijaitsee suht kämäsessä miljöössä Tapiolan ostoshelvetin kupeessa, mutta kandee silti karaista mielensä ja karauttaa rohkeesti ineen…

Ravintola Kilim ulkoapäin

Kävimme kollegoiden kanssa Kilimissä yksi päivä päästäksemme pakoon infernaalisen karua palaverisavottaa. Ja hyvä niin, sillä kyseinen ruokakeidas balsamoi mukavasti powerpoint-esitysten rampauttamia kehojamme sekä hilasi myös menttaalipuolen mittarit takaisin plussalle. Sen verran kattava ja laadukas oli paikan mättöbuffa.

Osa Kilimin buffa-pöytää

Kysyi herrasmieheltä aika paljon selkärankaa, ettei homma lähtenyt ihan lapasesta. Hillitsin kuitenkin pienen mieleni ja keskityin maistelemisen jaloon taitoon brutaalin ammentamisen sijaan. Etenkin kebab-lihan hyvä laatu & pippurinen maku antoi hyvän pohjan, jonka päälle oli nättiä sit rakentaa monipuolista settiä meze-pöydän antimista. Hummus ja muut sörsselit komppasivat kivasti keskenään ja kokonaisuudessaan lukuisten herkkujen kattaus toi mieleen Tehtaankadun päädyssä majailevan legendaarisen Ani-raflan antimet.

Ensimmäinen lautanen

Ja vaikka stadin lippua mielelläni liehutan niin nyt on pakko antaa sen verran periksi, et muka-kaupunki Espoon vastine Anille eli Kilim tais ottaa pistevoiton. Menestyksen salaisuutena on hyvät raaka-aineet, setin tuoreus ja tarjonnan monipuolisuus.

Nuo positiiviset pointit ovat huomanneet monet muutkin, sillä sen verran tukossa toi mesta on aina koekäynneillä ollut. Sekaan kandee kuitenkin tunkea! Trust me.

Eläimellistä menoa: Apinoiden planeetan synty

31 Elo

”Piipahdin eilen Finnkinon superpäivän innoittamana leffassa. Valitettavasti toi rabatti oli innostanut mestoille myös kaikki (muut) persaukiset ja niinpä löysin itseni Tennarin kakkossalista sadan teini-ikäisen apinan kanssa, jotka rajulla möykällään pyrkivät tehokaasti pilaamaan herrasmiehen elokuvanautinnon. Mitä noille kersoille nykyään opetetaan, ku ei ollu paviaaneilla pienintäkään elokuvateatterietikettiä hanskassa ja enne leffaa poistuivat toiletistakin ilman käsinpesua? Huh huh!

Noiden apinoiden seurassa tuli sit väijyttyä teemaan sopivasti Apinoiden planeetan synty. Ja vaik meininki salissa olikin aika elukkamaista, niin leffasta jäi silti ihan posi maku munniin. Ton ikiaikaisen apinasaagan tuorein veto on kyl paras tähän asti. Ihan shaibaa ei ollut Tim Burtonin vuoden 2001 episodikaan , mut nyt mentiin siit kirkkaasti ohi. Leffatekniikka on mallinnusten kanssa mennyt jo niin pitkälle, et täs leffassa kaikki apinat oli tehty tietokoneella ja silti jälki oli harvinaisen luonnollisen oloista. Hakkaa jo mennen tullen edellisten Apinoiden planeetta -leffojen karvapuvustetut ihmisapinat.

Leffassa oli ihan mielenkiintoinen juoni, jossa taas kerran ihmisen teknologiainnostus ja rahanahneus saattoivat koko planeetan liriin. Lääkefirma kehittää puolivahingossa aivotoimintaa buustaavan medisiinin, joka osoittautuu liiankin kovaksi doupiksi. Valitettavasti näet tuo viruspohjaisen dropin sivuoireena on ihmisten kohdalla hidas kuolema, mut vastustuskykyisemmät apinarodun edustajat saavat siitä massiivisen evoluutioloikan suoraan pyramidin huipulle””¦ Mitään korkealentoista tai liian scifiä settiä ei nyt kuitenkaan tarjottu vaan stoori eteni hieman liiankin suoraviivaisesti kohti tylyä loppuaan. Pari ajatusta se kuitenkin jätti kaaliin muhimaan ja se on aina posia””¦ Hyvää oli myös se, et äksönpuolen paukkuja säästeltiin parituntisessa pätkässä varsin mallikkaasti loppuun, jolloin rytinän teho oli sitäkin vaikuttavampi. Toi oli todellinen ammattilaisen veto käsikirjoittajilta ja etenkin ohjaaja Rupert Wyattilta.

Leffan näyttelijäpuolella shown varasti ennakoidusti Caesar-apina ja ton digielukan rinnalla miespääosan ilmeetön James Franco jäi pahasti karvaisiin jalkoihin. Hieman paremmin pärjäs jo pelkästään yybersöpön feissinsä ansiosta Freida Pinto. Leffan parhaan lihasta ja verestä rakennetun roolin veti kuitenkin kirkkaasti John Lithgow Alzheimerin taudin kourissa riutuvana vanhuksena. Mut parasta oli kuitenkin mahtavasti mallinnetut apinat ja niitä saikin ihailla leffan edetessä aina vaan enemmän ja enemmän””¦

Caesar - Rise of the Planet of the Apes


Leffan musa oli vähän samaa sarjaa kuin kässärikin eli ihan ookoo settiä, mut ei mitään sellaista, josta jäis joku isompi muistijälki. Silti pakko todeta, et noista parista pikkumiinuksesta huolimatta (ja teinispedet  anteeksiantaen) voin kuitenkin todeta, et taas kerran kannatti leffateatteriin raahautua. Ens viikolla vois ottaa jo uudet leffasetit, ku framille pamahtaa Pussikaljaelokuva. Harvoin olen mitään kotimaista ensi-iltaa näin fiiliksissä odottanut!”

Coopers panimon tuotteet – silkkaa parhautta ausseista

28 Elo

”Yks tän upean kesän parhaista puolista tykkikelien lisäksi oli syvällinen tutustuminen australialaisen Coopers-panimon tuotteisiin. Vaik toi firma lienee tunnetuin kotipanimohommeleista niin fakta on, et niiden tuotteet on parasta A-ryhmää olutrintamalla ja siihen klubiin ei kovin moni panimo tuotteillaan yllä. Suomalaisista ei ainutkaan!

Nyt herrasmiehellä oli ilo saada haalittua lavallinen noita perinteikkään panimon (est. 1862) kehuttuja juomia mökille. Mikä oli ihmisen sitten kesä möksällä ollessa, ku kylmässä muhi kaiken aikaa todellista luksustason bisukkaa. Coopersin laajasta valikoimasta sain hommattua kolme tuotetta, joita meikäläisellä sit oli pruuvipenkissä ja naatiskelulistalla pitkin kesää. Ja vaik kuinka kovasti tota pyhää kolminaisuutta makustelin ja fiilistelin, niin eipä tullut selvyyttä, onko paras Coopers-tuote mahtavan paahteinen sekä voimakas Stout, uskomattoman maukas ja silti helmeilevän kepeä Sparkling Ale vaiko sittenkin monivivahteinen ja aromikas Pale Ale.

Coopers Sparkling Ale (0,375 l)

Coopers Pale Ale (0,375 l)

Coopers Stout (0,375 l)

Se kuitenkin tuli varsin hyvin selväksi, että kun tuollaisia huipputuotteita sai nautittavakseen niin sen päälle on pikkasen hankala enää totutella peruslaagerin sinänsä hyvään, mut varsin luonteettomaan makuun. Noiden aussibissejen säilyntäaineeton, pullossa kypsytetty ja huolella duunattu makupaletti jätti ikimuistoisen muistijäljen.

Nyt vaan pitäis selvittää, saako Suomesta tota herkkua suoraan vai täytyykö taas kääntää jokainen kivi ja metskata merta edempää (esim. Systenbolaget/Sweden) saadakseen himokkaisiin handuihin lisää tuota parhautta. Elämäni parhaita olutkokemuksia noi lekkerit nimittäin olivat ja siksi sitä on PAKKO SAADA LISÄÄ!

P.S. Löyty Aussie Barin valikoimista. Tietenkin!

Kotileipomo Siiskosen riisipiirakka – primus inter pares!

27 Elo

Junnuna tuli sompailtua stadin baanoja pullakuskin ominaisuudessa useampanakin kesänä. Tuon kesäduunin sivutuotteena tuli lämmin suhde baakkelsipuolen tuotteisiin ja samaan hintaan tarttui itellekin leivän vääntämisen arvokas taito. Niinpä sitä osaa antaa rispektii, jos tässä suurleipomoiden teollisuustuotteiden jyräämässä maassa törmää johonkin autenttisen ja aidosti maukkaan oloiseen leipomotuotteeseen. Yks noista ton skenen helmistä on ehdottomasti viitostien varrella Juvan kulmilla majaansa pitävän Kotileipomo Siiskosen ruiskuoripiirakka.

Siiskosen ruiskuoripiirakka

Siiskosen jauhopeukalot ovat kuuluisia maanmainiosta kauraleivästään, mut sen rinnalle tai jopa edelle tahtoisin nostaa tuon bulin karjalanpiirakan. Kyseessä niin pirun mehevä ja maukas tuote, et sitä on pakko hamstrata aina säkillinen, ku Mikkelin taakse tulee kruisailtua. Eilen viimeksi siellä taas poikettiin ja nyt on himassa tuota herkkua Smeg pullollaan… 🙂 Todellista arjen luksusta!

Tää hehkuttamani ruiskuoripiirakka on duunattu käsin aitoon ruiskuoritaikinaan, jonka sisus suorastaan pursuaa erinomaisesti suolattua ja täydellisen koostumuksen sekä maun omaavaa riisipuuroa. Yks tollanen piirakka toimii täydellisenä välipalana, ja pari ku vetää huiviin niin johan on pötsi täynnä. Ite olen skruudaillut noita tänä kesänä monella staililla eli herkkua tullut naatittua niin tuoreeltaan kuin useamman päivän seisseenä sekä kylmänä ja kuumana. Aina on maku vetäny äijän hiljaiseksi. Ja mitään täytteitä noi eivät todellakaan kaipaa päällensä, sillä kyseinen tuote on niin loppuun asti hiottu ettei makuharmoniaa kande millään munavoilla spoilata.

On niin kliffaa, et viel löytyy tollasia helmiä kaiken keskittämis- ja tehostamisvimman jäljiltäkin. Kaiken lisäks täl Siiskosen leipomolla näyttää viel menevän varsin hyvin, sillä niinä vuosina ku olen heidän tuotteitaan ymmärtänyt poiketa hakemaan, on kasvu ollut aika kolossaalista. Aikoinaan poikkesin snadin kotileipomon oheen kyhättyyn myymälän tapaiseen tilaan itsekseni pyörimään. Nyt on viime vuosina saanut poiketa suuren leipomokeitaan isolle asvaltoidulle parkkikselle kymmenien autojen sekaan. Päheetä, et joku yrittäjä onnistuu menestymään noinkin perinteisellä alalla ja kaukana kasvukeskuksista pelkästään ahkeran duunin ja etenkin erinomaisten tuotteidensa ansiosta. Jatkakaa samaan malliin!

P.S. Stadista saa Siiskosen leipiä aika monesta mestasta, mut tietääkö kukaan onko noita Suomen parhaita karjalanpiirakoita saatavilla Kehä I:n inessiivistä?”

Tänään: Janita @ LeBonk

25 Elo

Vaikka en ole koskaan snaijannut nimmareiden metsästäjiä niin pikkuskloddina tuli kerran hairahdettua ja löydettyä itsensä Anttilan levyosaston jonosta noissa mystisissä aikeissa. Siellä oli silloin joskus 90-luvun alkupuolella nimmarikeikalla suloinen nuori neitonen nimeltään Janita. Friidun musa oli jotain ennekuulumatonta näillä leveysasteilla ja ulkonäkökin oli jo silloin sen verran söpömmästä päästä, et teinihormonien hyrrätessä oli aivan pakko asettua jonoon jaagaamaan nimmaria ja näkemään edes vilaukselta tuota teinikaunotarta. Saldona tyylikäs valokuva varustettuna Janitan nimikirjoituksella ja omistustekstillä ””rakkaudella””. Pian tuon episodin jälkeen Janita muutti New Yorkiin ja allekirjoittanut jäi stadiin opettelemaan elämää. Kantapään kautta, tietenkin.

Janita vuosimallia 2011

Tänään olisi uus sauma nähdä tuo upeaksi naiseksi ja tulkitsijaksi kasvanut laulajatar Le Bonkissa. Art Goes Kapakka -festari lukuisine houkutuksineen villitsee Helsinkiä illasta toiseen ja sen kattaus on äärimmäisen hieno. Upeimpana helmenä tuosta kaikesta tarjonnasta nousee kuitenkin esille Janitan ilmaiskonsertti Le Bonkissa kello 21.00. Herrasmies on ventannut tota jo viikkoja ja nyt kun H-hetki lähestyy niin tunnelma alkaa olla jo aika groovy ja sitä siivitetään kuuntelemalla repeatilla artistin kolmea 2000-luvulla julkaisemaa albumia.

Janita on kasvanut kovasti korkoa New Yorkissa viettämiensä vuosien aikana ja kun hänen viimeisimpiä levyjä on kuunnellut niin voi ilman sinivalkoisia (imago)lasejakin lausua, että kyseessä on yksi genrensä lahjakkaimmista tulkitsijoista koko tällä retuperällä olevalla pallolla. Ja jos tuo jostain lukijasta tuntuu överiksi vedetyltä hehkuttamiselta niin ei sit muuta, ku tänä iltana tsekkaamaan tilanne. Mikään tekosyytä ei poisjäännille löydy! Kyseessä kun huippuartistin ilmainen keikka stadin paraatipaikalla ja veto alkaa vielä niin ajoissa, et seuraavana aamuna pystyy lähtee duuniin ilman suurempia ylösnousemistuskia.

Kandee myös tutustua Janitan blogiin, jossa mielenkiintoisia keloja funtsittavaksi.

Lounaalla Vltavassa

22 Elo

Tuli positiivinen ylläri, ku poikettiin frendin kaa lounaalle viime perjantaina. Sovittiin tosta tapaamisesta jo alkuviikosta meilitse ja siinä chattaillessa pamahti meiliboksiin S-ryhmän spämmiä, jossa oli houkutteleva lounastarjous Ravintola Vltavaan. Siit sit irtos kipinä testata kyseisen tsekkiravintolan lounaskattaus. Kerrankin tuli meilimarkkinointi oikeaan saumaan!

Ravintola Vltava @ Elielinaukio (Rautatieaseman ja Postitalon välissä)

Mitään isoja odotuksia ei tonne mennessä ollu pöperön suhteen ja snadisti jopa skagasin, mitä kulinaristiystäväni moisesta keskusliikevetoisesta syöttölästä sanoisi. Yllätys olikin sit sielt posimmasta päästä, ku saavuttiin tonteille. Tarjolla ei ollutkaan tsekkiläistyylistä sianniska-bakkanaalia rasvaa tihkuvien buffapöytien ääressä, vaan erittäin diisentti kokemus pöytiin tarjottuine pöperöineen viihtyisällä miljööllä ja hyvällä serviisillä höystettynä.

Kupletin juoni oli se, et eka etsit itelles vihtyisän pöydän johon torppaat hanuris. Sit paikalle tepsuttelee neiti-ihminen ottamaan tilauksen lyhyehköltä lounaslistalta. Tilauksen jätettyään saat sit hiippailla noutamaan alkusalaattia varsin suppeasta mut ihan freessin näköisest noutopöydäst. Raaka-aineet olivat siis tuoreet ja leipä ihan kohtuullista eli mikä siin oli sit hieman kaninruokaa mussuttaessa, jutustellessa ja pääruokia odotellessa. Pöydät olivat viel sen verran irrallaan toisistaan, et uskals ihan rauhassa juoruta ja jauhaa shaibaa isola kauhalla!

Aika nopeasti meidän eteen sit roudattiin kauniisti duunatut liha-annokset punaviinikastikkeineen ja valkosipuliperunoineen. Satsien hyvyys ei onneks jäänyt pelkälle visuaaliselle asteelle vaan myös makupuoli oli ihan kohillaan. Niinpä vedimme setit hymyilen huiviin ja päälle haettiin viel lounaaseen kuuluneet kahvikupposet. Myös sumppi oli juotavaa eli hyvin meni läpi linjan, ku viel palvelukin pelitti ja oli ystävällistä & ammattimaisen oloista.

Ei ollenkaan huono vaihtoehto ytimen lounaspaikkoja funtsiessa, ku toi astetta stailimpi lounashetki kustansi kuitenkin alle 9 egee per lärvi. Poiketkaa niin näette. Tilaa oli ainakin testikerralla ihan kivasti.

Kahvila Villipuutarha – nimensä veroinen!

21 Elo

Kuvittele mielessäsi totaalisen seonnut kukkahattutäti, joka on piriövereissään sisustanut puutarhamajansa totaalisen uuteen uskoon. Laita sitten taustalle soimaan välimerellinen lunki jazz. Seuraavaksi nappaa eteesi kupponen kallista, mutta maukasta sumppia ja niinpä oletkin luonut itsellesi Kahvila Villipuutarha -simulaattorin. Jos haluat päästä helpommalla, niin nappaa vaik spora Kallion sydämeen ja mene testaamaan livenä tuo friikki mesta. Osoite on Kaarlenkatu 13 ja kahvila on siinä ihan Roskapankin lähellä””¦

Villiä!

Itse kävin tuon paikan tyyppaamassa tyttöystäväni yllytyksestä. Vaikka Kahvila Villipuutarha ei ole ihan ”meikäläisen kupponen teetä”, niin kyllä se käymisen arvoinen oli. Ehdottomasti. Mitään vastaavaa en ole stadissa ennen nähnyt, vaik Torkkelinmäen Taikalampussakin on jotain samaa. Villipuutarha on itse asiassa aika kodikas kaikessa hulluudessaan ja siellä viihtyi pitkään sisustuslehtiä selaillessa, tsufea siemaillessa, ihmisiä pällistellessä ja salaattia skruudatessa. Tuolla nauttimani savulohisalaatti oli mukavan kotikutoinen ja maukas, mikä veti upean pesäeron monien lounassalaattien teolliselle makumaailmalle ja ulkonäölle.

Villipuutarhan lohisalaatti

Paikan plussaksi mainittakoon vielä istumapaikkojen rajoitettu määrä ja niiden taloudellisesti ajatellen katastrofaalinen epäoptimointi. Jos tuo kahvila olisi jonkun keskusliikkeen ohjauksessa, olisi siellä taatusti puolet enemmän tuoleja. Nyt joutu aika moni pakittaa ovelta takas kadulle, ku ei mahtunut tsittaamaan. Etenkin, ku sateen takia oli terdekin käyttökelvoton.

Kandee kuitenkin yrittää onneaan ja koettaa päästä tonne ineen. Ihan vaan jo persoonallisen ilmeen ja hyvän fiiliksen takia. Ja jos hiukoo niin vetäkää salaatitkin huiviin. Uskallan suositella.”

%d bloggers like this: