Archive | syyskuu, 2011

Schnitzel tosimiehille

29 syys

Jokasyksyinen traditio on, että herrasmies painuu ainakin kertaalle vetämään pötsinsä turvoksiin Ravintolakolmioiden Oktoberfest-menun tirolinleikkeellä. Viime vuonna suoritin tuon itsetuhoisan riitin Helmi-Grillissä ja nyt uhrasin terveyteni saksalaisen mättökulinarismin alttarille Juttiksessa.

Tuo kuuluisa erikoismenun kausiherkkusetti muodostuu jättimäisestä leivitetystä porsaanleikkeestä, smetanassa haudutetusta pekoni- hapankaali-hässäkästä (toimii!) sekä kasasta ranskalaisia perunoita. Koko satsi nautitaan aina hyvässä seurassa ja huuhdotaan luonnollisesti alas (Etelä-Saksalaisella) laatuoluella. Tällä kertaa nalli napsahti seuralaisen esimerkkiä seuraten Weihenstephaner Hefe Weissenbieriin, vaikka tarjolla oli myös Vakka-Suomen panimon ko. raflaketjulle panemaa oktoberfest-henkistä kausiolutta. Tuota kotimaista viritystä stedasin yks ilta jo aikaisemmin samoilla tonteilla, ja sen snadisti liiankin kärkäs humaluus ei tuntunut nyt kovin houkuttelevalta vaihtoehdolta tän pyhän toimituksen kanssa nautittavaksi… Weihenstephaner ja schnitzel taas olivat kuin luodut toisilleen ja omassa yksinkertaisuudessaan tuo ateria oli hyvin lähellä täydellisyyttä.

Elämän peruspalikat: Liha & Olut

Nyt kun tosta varsin äijämäisestä sekä äärimmäisen messevästä mättöillallisesta on kulunut jo kuusi tuntia, alkaa taas veri kiertää päähän asti sekä ohimosuonten kimaka vislaus laantumaan. Hengissä siis taas selvittiin. Huh huh. Eläköön tämä traditio niin kauan kuin herrasmiehessä henki pihisee!

P.S. Voisiko joku sivistää allekirjoittanutta ja kertoa, miksi Oktoberfestejä juhlitaan jo syyskuunkin puolella?

Karhu Ruis – IV

29 syys

Monikansallinen Sinebrychoff-panimo jatkaa suomalaishenkisen (ja vissiin maamme suosituimman?) Karhu-brändinsä kanssa hyväksi havaitulla vahvalla linjallaan. Hetki sitten markettien hyllyille tupsahti Tummaksi nimetty markkinoiden vahvin ykkösolut*. Nyt tuli handelissa vastaan saman tuotemerkin toinen uutuusolut: Karhu Ruis. Ei siinä paljoa aivoissa asti ehtinyt asiaa pohdiskella, kun käsi jo omavaltaisesti teki päätöksen herrasmiehen puolesta ja pari flindaa tuota suodattamotonta, 6-volttista uutuusbisseä päätyi ostoskoriin.

Karhu Ruis (6,0%, 0,33l)

Kämpillä oli sitten aika pikavauhtia kipata eka leka lasiin. Väri osoittautui upean, suorastaan portermaisen tummaksi, vaahtokukan jäädessä kuitenkin raikkaan valkoiseksi. Eka snadi pettymys tuli kuitenkin vastaan tunkiessani klyyvariani olutlasin huulille. Vaikka kuinka nuuskutin niin mitään selviä tuoksuja tahi aromeita ei kolviini kantautunut. Aika hajuton bisse siis kyseessä, vaikka jämäkkä väri olisi antanut odottaa vähintään jotain paahteisuuden kaltaista tuoksumaailmaa. No, huonomminkin on joskus käynyt testipenkissäni eli eipähän ainakaan ollut mitään ikäviä hajuja pilaamassa makukokemusta.

Makuhan on oluessa ehdoton pääasia ja kaikki muu pelkkää hintahtavaa hifistelyä. Valitettavasti vaan tuo tuoksupuolen pliisuus jatkuu tässä ruisbissessä myös aavistuksen verran makupuolelle. Etenkin ensikosketus oluen makuun jättää hieman persoonattoman olon, kun bissen vahvuuden ja tummuuden perusteella odottaisi selkeästi stydimpää kokemusta. Olut onkin ensituntumaltaan oikeastaan varsin raikkaan oloinen, mitä ei tietenkään voi kovin pahaksi viaksi lukea! Ja pidempään tätä tissutellessa tuo asia kääntyy jopa posin puolelle sillä kyseistä ruispirtelöä pystyy juomaan tarpeen tullessa useammankin putelin ilman, että juoman kiisselimäisyys alkaisi tökkimään.

Totuuden nimessä on sanottava, että onhan tässä tuotteessa loppupeleissä oikeinkin hyvä maku. Se vaan tulee skidisti jälkijättöisesti, mutta sitäkin parempana. Oluesta jää suuhun viipymään pitkä ja täyteläinen jälkimaku, jossa olen vihdoin havaitsevinani myös ruismallaksen läsnäolon ja kyllä siellä hännässä humalakin hieman tulee tykö. Kauniin pehmeällä tavalla maku rakentuu suuhun ajan kanssa ja täysin ilman mitään puraisua. Täysmallasmainen maku todella palkitsee maltillisen maistelijan ja olut ansaitsee ehdottomasti paikkansa niin Alkon hyllyssä kuin omassa jääkaapissani.

Lisäksi olut ansaitsee ilman mutinoita putelin kylkeen painetun komean mainoslauseensa: Karhu on täyttä olutta.

*Testattu 28.9.2011 ja parhaaksi kotimaiseksi ykkösolueksi havaittu!

Saburo Sakai: Samurai!

27 syys

Oli ilo ja kunnia saada tahmaisiin käsiini 50-luvulla kirjoitettu japanilaisen lentäjäsankarin muistelmateos. Faktahan on, et tokan maailmansodan peruskuviot ovatkin aika loppuunkaluttu luu länsimaisen kirjallisuuden fakta- ja fiktiopuolella. Niinpä oli nastaa saada lukea matskua herrasmiehelle varsin uudesta eli tässä tapauksessa japanilaisesta vinkkelistä katsottuna. Saipa taas kerran laajennettua näkemystä tuosta edellisen vuosisadan massiivisimmasta tragediasta!

Onhan viime vuosina tullut Tyynen valtameren sotanäyttämön tapahtumista paljonkin hyvää matskua etenkin leffa- ja TV-puolelta (esim. Iwo Jima ja HBO:n Pacific) mutta silti tämän teoksen kahlaaminen antoi uutta purtavaa kankeille aivoilleni. Oli varsin nastaa lukea esimerkiksi Iwo Jiman ja Guadalcanalin kohtalonhetket keisarikunnan riveissä taistelleen veteraanin näkökulmasta. Sotahan oli niin pitkä, että sen alkaessa täytenä noviisina tulikasteensa saanut Saburo Sakai oli sodan loppumetreillä itäisen saarivaltion tunnetuimpia sotasankareita ja oman laivueensa ainoita enää elossa olevia heeroksia.

Vuonna 1958 julkaistussa kirjassa seurataan varsin tiiviisti samuraisukuisen Saburo Sakain saagaa nuoruuden opiskeluista ja sopeutumisesta nipponilaisen kilpailu- ja luokkayhteiskunnan stydeihin vaatimuksiin. Nuori mies löytää viimein paikkansa ja tarkoituksen elämällensä lentosotakoulussa, joka kouliikin kaverista kovin ottein todellisen lentäjä-ässän. Sankaripilotin ekat pudotukset tulevat Kiinan kanssa käydyssä sodassa, jossa vihollisen alkeellisia koneita on kokemattomankin lentäjän helppo pudottaa japanilaisten Zero-hävittäjän (tuttu Korkkareista!) ylivoimaisuudesta johtuen.

Saburo Sakai

Zero-flygarin tarina on tiukasti sidoksissa Japanin sotamenestyksen kanssa, ja konetyypin elinkaari kulkee punaisena lankana läpi koko mielenkiintoisen, vaikkakin hieman kankeasti kirjoitetun (aikansa tuote vai huonoa käännöstyötä?) opuksen. Japanilaisten ilmaherruus ja hävittäjien ylivoimainen nopeus, ketteryys ja toimintasäde antavatkin hyökkäävän akselivallan jokaiselle rintamalle voittoisan alun. Kirjassa kuvataan yksityiskohtaisesti ja mielenkiintoisesti ilmataistelujen kulkua ja trooppisten lentotukikohtien olosuhteita. Voittoja tulee tuelta ja lentämiselle omistautunut mestaripilotti Sakai saa todistettuja pudotuksia plakkariinsa ennätystahtia. Palavia viholliskoneita murskautuu valtameren aaltoihin kuin liukuhihnalta.

Mitsubishi-A6M5-Zero

Sodan, ja samalla tämän kirjan, puolivälissä liittoutuneet saavat oman lentokalustonsa sille mallille, että voimasuhteet heittävät häränpyllyä ja japanilaisten taistelu ajautuu puolustuskannalle. Jenkkien massiiviset voimat alkavatkin lähestyä Japanin kotisaaria ja tyypilliseen tapaan sumutettu kotirintama alkaa hiljalleen herätä propagandakoneiston tuudittamasta valveunesta. Tämä realistisen oloinen kuvaus siviilien ailahtelevista mielialoista ja pommitusten alle joutuvista kaupungeista on jäätävää luettavaa. Etenkin Tokion pommittaminen roihuavaksi pätsiksi ja valtavan ihmismäärän elävältäpolttaminen on ollut raakaa touhua. Ja kaikkihan tietävät, että tuo kauheus sai elokuussa 1945 kliimaksinsa siviiliväestön joukkomurhassa, jonka liittoutuneet valtiot toteuttivat Hiroshimassa ja Nagasakissa atomipommiensa kanssa. Tuo tyrmäävä isku vyön alle pakotti viimein keisarin antautumaan ehdoitta ja lopetti sodan Japanin osalta kuin seinään. Siihen myös kirja loppuu ja vain opuksen alkusanoissa vihjataan, että ei ollut Sakain elo helppoa sodan jälkeenkään!

Onnellista kuitenkin on, et kuin ihmeen kaupalla Saburo Sakai selvisi hengissä tuosta kaikesta helvetillisestä touhusta. Mies istui lukuisten vuosien ja satojen lentotaistelujen ajan pienen koneensa ohjaamossa valojuovaluotien ja ilmantorjunta-ammusten ristitulessa ja selvisi varsin pienin vammoin kaikesta. Hyvä niin, sillä muuten tämäkin tarina olisi jäänyt kertomatta.”

Ravintola Helmi-Grilli

21 syys

Vaik Helmi-Grilli pitäis kuulemma perinteiden mukaisesti kirjoittaa ilman väliviivaa, niin herrasmies ei moiseen suomenkielen raiskaukseen taivu. Yritin kyllä, mut feilasin pahasti. Ei vaan pysty eli kykene! Moni ei varmaan näiden skrivaamisten perusteella usko, et sisälläni budjaa kielioppinatsi ankarimmasta päästä. 😉

Helmi-Grilli (@ Kontula)

Mut jos unohtaa raflan nimen katastrofaalisen kieliasun, niin muuta pahaa ei tosta Itä-Helsingin perinteisestä pöperömestasta pysty lohkaisemaan. Käytiin siel taas lauantaina pienellä porukalla testikierroksella ja hyvät oli jälleen kerran setit. Etenkin jäi mieleen alkupalaksi tyyppaamani pekonietana-annos, jossa kuumassa uunissa rapeaksi paistuneet possuslaissit olivat hyvin höystäneet tihkuneella rasvamärstillään ruukussa olleet herkulliset ja valkosipuliset etanapallerot. Teki gutaa kitusissa, vaik suonet huusikin tukittuina pihisevää hoosiannaansa!

Etana on herrasmiehen herkkua!

Lisäks on myös hehkutettava mestan henkilökuntaa. Hieman pompittiin pöydästä toiseen, kikkailtiin tilausten parissa sekä ruikutettiin kuumasta salaattilautasesta. Kaikesta huolimatta homma pelitti aidolla hymyllä höystettynä koko salihenkilökunnan voimin. That””™s the spirit!

P.S. Oktoberfest on käynnissä Ravintolakolmion mestoissa (mm. Juttis, Weeruska, Helmi-Grilli ja Casa Mare) eli kandee käydä vetämässä huiviin esimerkiksi Tirolinleike kepeällä smetana-pekoni-hapankaali-hässäkällä. Sitä voin suositelle vuosien kokemuksen perusteella ja sen käyn itsekin skruudaamassa heti, kun vaan tonteille ehdin…”

Nanna Susi 3.-25.9. @ Galleria Ama

20 syys

Oli taas aika laajentaa nautintojen loputonta skaalaa hengellisen herkuttelun puolelle. Niinpä toteutin muutamia viikkoja suunnittelemani ekskursion Rikhardinkadun Ama Galleryyn, jossa oli modernin suomalaisen kuvataiteen kenties näkyvimmän maalarin, Nanna Suden, näyttely. Ihme kyllä, kerrankin ehdin tonteille ennen viimeistä aukiolopäivää!

Nanna Susi on saanut taas kerran hyvää julkisuutta aina valtakunnan ykköslehden eli Hesarin kulttuuritoimituksen osalta. Näyttely on kyseisessä aviisissa kehuttu lähes pystyyn ja lisäksi saman prujun menovinkkeihin on tämä näyttely eksynyt aika vahvasti. Kyseessä taitaa siis olla taidepuolen merkkitapaus tälle syksylle ja onhan Nannan uusia maalauksia odoteltu ns. piireissä jo pitkään. Niinpä oli sitten herrasmiehenkin pakko hilautua ihmettelemään mitä kuulu pensseliartisti on saanut aikaiseksi Kaapelitehtaan kammiossaan…

Hyvältä näyttivät nuo suurikokoiset (n.175 x 175 cm) taulut. Komeasti oli samanaikaisesti eteeristä ja silti intiimisti iholle hiipivää settiä kankaalle saatu taiteilijan toimesta loihdittua. Kaltaistani jalometallimiestä lämmitti erityisesti runsas hopean ja kullan käyttö näyttävissä ja surutta prameilevissa taideteoksissa. Upeasti oli Nanna onnistunut yhdistämään herkkää muotoa ja rajua, struktuureiksi kohoavaa värinkäyttöä. Artistin nykytuotannon parhaat puolet nousivat esille etenkin gallerian paraatipaikalle läväytetyissä kolmessa ballerina-aiheisissa tauluissa, joista varsinkin Cloud Dancer -niminen taulu olisi komeasti koristanut allekirjoittaneenkin biksiä. Valitettavasti kyseinen metallinhohtoinen teos vaan oli mennyt jo kaupaksi. Ja olisi maalauksen 13 donan hintakin saattanut hieman hankintaa hillitä…

Nanna Susi: Cloud Dancer (käy tsekkaamassa livenä!)

Montaa muuta ei ollut taloudelliset rajoitteet painaneet, sillä sen verran moni taideteos oli laputettu myydyksi. Huhut kertoivatkin jo avajaisten aiheuttaneet varsin kovaa kuhinaa kassakoneen ääressä. Hyvä niin.

Jari Tervo: Siperian tango

18 syys

Herrasmiehen kirjoissa Jari Tervo on ollut maamme lahjakkain elossaoleva skribentti siitä asti, kun eräällä lomareissulla nautiskelin ukkelin Myyrä-opuksen. Siinä kirjassa kohtasivat upealla tavalla suomen kielen notkea käsittely, lähihistoriamme mielenkiintoiset kiemurat ja suomalaisen miehen luonneanalyysi. Silkkaa parhautta! Oli todellinen oikeusmurha, ettei tuosta lohjennut pohjoisen viinapallerolle Finlandia-palkintoa.

Jari Tervo juhlatunnelmissa (lähde: MTV3)

Nyt tuli lukemisen puutteessa napattua handuun Tervon novellikokoelma Siperian tango. Vaikka olin nuo novellit (vuosilta 1993-2003) suurimmalta osalta jo kertaalleen lukenut niin nyt oli mielenkiintoista nauttia ne yksistä kansista ja vielä kronologisessa järjestyksessä.

Kokemus oli hieno ja teos osoitti hienosti pari seikkaa kyseisen kirjailijankehityksestä vaikean taidemuodon saralla. Novellikokoelman alkupuoliskolla äänessä on lahjakas nuori juippi, joka yrittää osoittaa hampaat irvessä oman nerokkuutensa. Puolivälissä oma tyyli on jo löytynyt lopullisesti ja kerronta sujuu vapautuneesti sekä herkullisesti. Loppupuolella on jotain sitten taas kateissa. Syykin selvisi hieman mietittyäni. Jokin pala tekstin persoonallisuudesta katoaa, kun tarinoiden miljöö siirtyy Lapista päkaupunkiseudun kivikaduille. Niin vahvasti pohjoinen ilmanala, ympäristö ja melankolia on Tervon tuotannon alkupuolella läsnä muodostaen oleellisen osan kerrontaa ja sielunmaisemaa. Etelään siirryttäessä jotain magiaa siis auttamatta katoaa.

Kirjan viimeinen novelli (Revoljutsina) taas palauttaa tarinaa Pohjois-Suomen suuntaan ja tuo mukaan historiallisen kontekstin, joka muistuttaa vahvasti Rovaniemen neropatin myöhemmän tuotannon trilogia-helmeä (Myyrä, Ohrana ja Troikka). Tuo novelli on selvästi ollut mukava pikku etydi etenkin Troikka-romaania synnytettäessä ja tuo romaanin lukeneille vielä mahdollisuuden päästä Jarin mielikuvituksen silmin katsomaan Suomen sisällissodan surkeita ja tragikoomisiakin ihmiskohtaloita.

Seuraavaksi olisi hyllyssä odottamassa Tervon uusin eli viimevuotinen Koljatti. Sen verran kovaa vauhtia pelkästään kotimaisen kirjallisuuden saralla julkaistaan uutta ja mielenkiitoista matskua, ettei meinaa herrasmies pysyä millään tahdissa… Ulkomaisesta matskusta puhumattakaan.

Lopuksi vielä lainaus Jari Tervon Vedenneito-novellista:

””Päätin juoda itseni kuoliaaksi. Neljän tuopin jälkeen alkoi pissattaa. Käytännön hankaluuksista vaietaan, kun kerrotaan sankarijuttuja.”””

Talisker 10yo – lähellä täydellisyyttä

18 syys

”Tuli juhlistettua syksyn alkua napsuttelemalla pari lasia Taliskerin kymppivuotista huiviin. Kesä kun meni lällympien Speyside-viskien parissa niin nyt oli hyvä ottaa kelien karskiutessa myös räyhäkämmät tuliliemet takaisin repertuaariin.

Talisker on tyypillinen saariston eli Islayn/Isle of Skye -alueen single malt -viski. Tämähän tarkoittaa sitä, et savua ja turvetta on tarjolla niin döfiksessä kuin maussakin. Savua ei kuitenkaan ole ihan samalla kauhalla jaettu kuin esimerkiksi naapurisaaren Laphroaighissa tai Caol Ilassa eli nyt on hieman elegantimpi tuote kyseessä. Tuoksuttelua jatkaessa alkaa erottaa klyyvarissa savun seasta myös makeita häivähdyksiä sekä jopa hieman suolaisuutta. Sama hienoinen makeus jatkuu myös makupuolelle ja laventaa perus-islay-palettia kauniilla tavalla olematta kuitenkaan laisinkaan imelä tai sherrymäinen.

Talisker 10 yo (Isle of Skye)

Harvinaisen öljyinen viski pörrää mukavan pyöreästi kitusissa ja pippurinen, mutta pehmeä jälkimaku jättää suuhun sekä mieleen mukavaa muistoa. Niinkin kulunut vertaus kuin linnunmaito tuli mieleen fiilistelyn lomassa! Osaa tissiposkikavereistani viskin pippurisuus hieman tökkii ja samat tahot tuppaavat lirauttaa mukiin snadisti vannia megeen, mut ite en tollasta blandausta tässä tapauksessa suosittele.

Pirun laadukas ja mahtava tuote on nyt kyseessä. Tuskin ihan aloittelevan viskisiepon suun mukainen jalojuoma, mutta jahka oppii ymmärtämään hyvän päälle niin osaa kyllä nostaa kotsaa tällaiselle elämänvedelle. Itelle tää putoo aina vaan paremmin ja vuosien myötä Talisker on noussu omien suosikkien kapeaan kärkeen ja tullee pysymään siellä pitkään.

Omassa kaapissa tää Talisker-leka on nimittäin just yks niistä, joiden pinta hupenee äijän vanhetessa (ja viisastuessa) vilkkainta tahtia. Vaik kesällä tosiaan jätin lekkerin rauhaan niin vahva kutina on sisuksissa sen suhteen, et tätä kullanruskeaa ja täyteläistä laatujuomaa tulee kulumaan ilmojen kylmenemisen myötä aika mukavasti. Nätisti kompensoi säätilan huononemista, kun nostaa samaan tahtiin juomien tasoa””¦”

%d bloggers like this: