Paleface @ Huvilateltta – tänään päräytetään!

2 syys

Hulppea keikkakesä 2011 huipentuu tänään Huvilateltan Paleface-konserttiin. Toistaiseksi sesongin parasta antia livemusiikin haastavalla saralla ovat olleet palkintosijan arvoiset System of a Down (Provinssirock), Sielun Veljet (Ilosaarirock) ja Janita (Le Bonk). Illalla olis podiumille tyrkyllä herrasmiehen kotikulmilla esiintyvä Paleface.

Paleface

Puitteet ovat ainakin kohillaan, sillä Kalpeanaama sylkee mikkiin Tokoinrannan Huvilateltassa, joka on perinteisesti ujosti elitistinen oikeistolaisten kylttyyriharrastekerhojen kokoontumispaikka. Porvariteltassa tukenaan mailmaa parantavalla sossuräppärillä on vielä punaisen laululiikkeen legenda, Koiton laulu. Eli aika mielenkiintoista ja eksoottista vasurimeisinkiä on luvassa, mut kyl se silti voi tällaiselle riistäjälahtarillekin upota. Odotukset ovat ainakin kovat!

Vasen laita jyrää!

Pontta buleille odotuksille antaa Palefacen vuodentakainen albumi, joka ollut aika kovassa voimasoitossa kotisterkoissa ja bilikassa. Lisäksi räpäyttäjän taagista keikkakondiksesta oon saanut makua jo kahteen otteeseen tänä kesänä. Ihan napakymppejä noi setit eivät olleet, mut vikana oli lähinnä ulkoiset syyt. Provinssissa herra esiintyi liian snadissa teltassa, eikä herrasmies mahtunu ineen. Ilosaarirockin keikkakokemusta puolestaan nakersi snadin ulkolavan tuuleen kadonnut volyymi. Vaik noi ei siis ollu ihan nappikokemuksia herrasmiehen vinkkelistä niin poka oli ainakin messissä. Aika vahva hype on siis artistilla päällänsä ja nyt ei olla missään festareiden sivulavoilla vaan stadin ytimen staileimmassa keikkamestassa. Nyt sit vaan tänä iltana kotikentällä ja pääesiintyjänä homma komeasti maaliin, herra ”Patinoitunut Runomies”. Get it? 😉

Mainokset

Samaa vai eri mieltä? Sana on vapaa!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: