Pussikaljaelokuva – silkkaa mahtavuutta!

11 syys

Mikko Rimmisen julkaistua Pussikaljaromaaninsa jokusen vuosi sitten jouduin rankkaamaan kotimaisen kirjallisuuden topten-listani uuteen uskoon. Tuolloin suomalaisen huippuproosan merkkiteosten kirkkain kärki sai pitkästä aikaa uuden tulokkaan sinne aivan Tuntemattoman sotilaan ja Seitsemän veljeksen seuraan. Sen verran lujaa puhutteli tuo merkkiteos herrasmiestä ja olen valmis edelleen puolustamaan mielipidettäni.

Aika kylmä rinki persuuksissa kävin nyt sit tsiigaamassa tuosta lempikirjastani rustatun kokoillan elokuvan. Olin aika skeptinen siitä, kuinka Rimmisen nerokas tekstivyörytys saataisiin siirrettyä puhutuksi kieleksi ja elokuvaformaattiin. Onneksi kirjailija itse oli ollut messissä skrivaamassa myös leffakässäriä ja jotain loisteliasta oli onnistuttu heivaamaan kirjan sivuilta myös valkokankaalle.

Ei voi leffa olla läpeensä mätä, jos sen aikana herrasmies huomaa naurukyynelten valuvan pitkin poskia. Tuollaisia ilon ja onnellisuuden hetkiä tarjos Pussikaljaelokuva pariinkin otteeseen vajaan puolentoista timman kestonsa aikana, joten komedialliset ainekset olivat kunnossa. Kirjan herkistäkin sävyistä oli jotain saatu nostettua framille, joten mitään pelkkää hauskuutusta ei onneksi oltu haettu tahi saatu aikaan. Hyvä niin.

Myös näyttelijätyö oli pääosanesittäjien osalta handussa. Etenkin Eero Milonoffin duuni oli totaalisen uskottavaa ja Lihiä esittänyt Ylermi Rajamaa oli myös hiippari paikallaan. Snadisti puolestaan tökki pääosassa eli Marsalkan roolissa hyypiöinyt Jussi Nikkilä, jonka siloposkisessa habituksessa dunkkas snadisti Espoo. Ja sehän ei oikein natsaa Kallion karunkauniille kulmille sijoittuvaan hengailusaagaan. Ja hengailuahan toi koko leffa oli, sillä mitään juonta tai sen suurempaa punaista lankaa ei ollu edes yritetty duunata. Uskottavaa. Elämän oloista. Ja noita adjektiiveja pääsee todella harvoin käyttämään leffa-arvosteluissa. Lähes aina niissä kuitenkin pyritään dusaamaan jotain elämää suurempaa kattausta, jolloin normi arki krapulaisine sivumakuineen ja etenkin hajuineen helposti lakaistaan jemmaan””¦

Eero Milonoff


Koska tsiigasin leffaa totaalisin kalliolaisin kakkuloin, en voinut olla huokailematta kotikulmieni kauneutta ja sitä, kuinka näillä hoodeilla vahvasti läsnä oleva elämän maku oli saanut ansaitsemansa kohtelun elokuvan miljöönä. Itse asiassa Kallio oli tuossa taideteoksessa niin vahvasti läsnä, että se oli huomattavasti isommassa osassa kuin pelkkänä taustana tai ympäristönä. Kallion kulmat oikeine ihmisineen olivat elimellinen osa Pussikaljaelokuvaa, jonka tapahtumia olisi vaikea edes kuvitella tapahtuvan missään muualla.

Kiitos siis ohjaaja Ville Jankerille ja kaikille muillekin vastuutahoille päheestä pätkästä. Suosittelen kaikille kyseisen leffan tsekkaamista ja vielä voimakkaammin annan painetta posselle ottaa haltuun tuo orkkisteos. Jos pitää yksi kirjallinen 2000-luvulla duunattu kotimainen teos tavata läpi niin tuossa olisi nyt sit se paras vaihtoehto tyrkyllä.”

Mainokset

2 vastausta to “Pussikaljaelokuva – silkkaa mahtavuutta!”

  1. Terspa 07/11/2013 klo 18.16 #

    Samaa mieltä. Pussikaljaromaania luetaan 2060-luvulla äidinkielen tunneilla.

    • herrasmiehistelyablog 07/11/2013 klo 19.32 #

      Samaan kaanoniin menossa Seitsemän veljeksen ja Tuntemattoman sotilaan kanssa. Aikanaan…

Samaa vai eri mieltä? Sana on vapaa!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: