Elokuva: Drive

10 Lok

”Käytiin lauantaina tsekkaa edellisiltana Suomen premiäärinsä saanut Drive. Kyseinen jenkkileffa sai edellispäivän lehdissä ihan posia palautetta ja sen perusteella sit päätettiin tsiigata se ihan tuoreeltaan. Niinpä painuttiin päivänäytökseen tsittaamaan Kinopalatsin puolityhjään ykkössaliin. Toi autius oli jopa snadi ylläri, ku olihan kyseessä viikonlopun suurin ensi-ilta stadissa ja suhteellisen mittava sekä ihan Cannesissakin palkittu Hollywood-spektaakkeli kyseessä.

Drive the movie (2011)


Ei paljoo väljyys haitannu, sillä herrasmiehestä on nasta väijyä leffoja teatterissa, ku väkeä on vähän ja fiilis on kuin jostain yksityisnäytöksestä. Oli nytkin kliffa levittää kamansa pitkin penkkiriviä, kun lähimaillakaan ei ollut muita pokia rapisuttamassa karkkipapereita tai flaidaamassa kyynärpäiden elintilasta. Päivänäytökset rules. Muuta posia ei tosta kokemuksesta sit oikein herunutkaan…

Tanskalaisen Nicolas Winding Refnin ohjaama leffa oli näet ikävä pettymys. Peruspalikoista suurin osa oli rainassa sinänsä ihan kondiksessa eli näyttelijätyö oli mallikasta, ääniraita tyylillä sekä maltilla koostettu ja kuvaus jäätävän puhuttelevaa. Tärkein kuitenkin ontui eli kässäri oli aika kehno. Ei vaan saanu kunnon nostetta pätkä missään vaiheessa, ku tarina oli aika heikko tai suorastaan kökkö. Alku vielä lupaili ekan kohtauksen perusteella tiivistunnelmaista ja eleettömän tyylikästä modernia actionia, mut sitten koko paketti meni jotenkin solmuun ja imu loppu tykkänään. Eikä toi solmu auennut kunnolla koko vajaan parituntisen aikana.
Leffa kertoi nuoren ja tunnevammaisen automekaanikon tarinaa. Toi jäbä (Ryan Gosling) teki sivuhomminaan stunt-kuskin keikkoja ja siihen päälle viel pimeenä ryöstöauton freelancer-kuskin hommia. Jannu oli alusta asti varsin epäilyttävä hahmo, johtuen jo siit, et päällä oli hopeanvärinen rotsi, johon oli brodeerattu buli skorpioni-logo selkämykseen. Siis oikeesti! No, kyl sitä koetettiin perustella pariinkin otteeseen esimerkiksi viittaamalla tunnettuun saruun sammakosta ja skorpionista. Ei kuitenkaan paljoo toi selittely lohduttanu, ku mykän paskan oloinen kaveri paino leffan stoorin läpi ilman sydäntä ja sitä kuuluisaa punaista lankaa.

Drivessa oli tyylikeinona vahvasti etäännyttävä ja ajoittain ihan positiivisesti pelittävä viileä musiikin ja kuvan liitto, jota sit ryyditettiin aika-ajoin varsin brutaalilla verimässäilyllä. Sinänsä ihan persoonallinen ratkaisu, mut jotenkin jätti aika kylmäksi allekirjoittaneen. Puhumattakaan vieruspenkin kettutytöstä, joka kiemurteli noiden splättäysten aikana varsin tuskaisena paikallaan. Etenkin tökki, kun tuo touhu tuntui varsin päälleliimatulta ja köyhältä tavalta paikata kässärin onttoutta.

Tässä leffassa oli koetettu selvästi hakea tyyliteltyä modernisoitua versiota klassisista rikos- ja takaa-ajoleffoista, mut unohdettu kaiken muun keskellä se ikiaikainen fakta, et leffan tärkein elementti on aina hyvä käsikirjoitus. Jos sulla ei ole tarinaa, joka kiinnostaa ja saa katsojan koukkuun niin sulla ei ole paljoo mitään. Nyt hyvistä eväistä jäi maksaneelle katsojalle handuun vaan pettynyt olo ja turhautuneen fiilarin tunkkainen dunkkis puseroon. Ei hyvä.”

Mainokset

Samaa vai eri mieltä? Sana on vapaa!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: