Arkisto | marraskuu, 2011

Hevostelua Weeruskan pihvi- ja riistaviikoilla

29 Mar

Aika harvoin tulee ruokalistoilla vastaan hevosta. Sääli sinänsä, sillä yks elämäni parhaista pihveistä on ollut vuosia sitten edesmenneessä krunikan Safkassa (RIP) skruudaamani hevosen sisäfile. Tuo tumma, murea ja voimakkaan makuinen liha-annos oli niin mieleenpainuva, et sen jälkeen olen tilannut aina hepoa, ku sitä on vastaan tullut. Ja nyt sellaisen bongasin Weeruskan pihvi- ja riistaviikkojen erikoismenusta ulkofileen muodossa.

Hyvä niin, sillä oli meinaa ihan pätevä setti eli taaskaan ei hevonen pettänyt. Itse asiassa vaikee kuvitella, kuinka tuollainen perinteinen liha-annos maustevoineen, punaviinikastikkeineen ja valkosipuliperunoineen vois olla enää parempi. Ei mitään turhia kikkailuja vaan perusasiat kondikseen ja sillä mentiin sit komeasti maalin asti. No okei, oli siin snadisti cajunmaustetta megessä eli snadia vääntöä oli harrastettu, mut mikäpä siin ku se toi hyvän kierteisen lisäpotkun annokseen.

Hevonen herrasmiehen makuun

Tilaamani pihvi tarjoiltiin asiantuntevan henkilökunnan vinkin ansiosta medium miikkana. Siihen ku viel ryystin päälle osuvasti suositeltua, voimakkaan lihan kanssa komeasti komppaavaa syrahia niin avot! Oli niin murea, maittava ja weeruskamaisesti hillittömän täyttävä setti, et voi suositella kaikille lihansyöjille ja kulinaristisille nautiskelijoille. Eikä kukkaroakaan pahemmin toi hedonistinen nautinto rasittanu. Maassamme rankasti aliarvioitu hevosen liha on varsin edullista, toisin ku vaik Ranskassa, jossa tällasten asioiden päälle snaijataan skidisti paremmin… Kokonsa ja makunsa puolesta massiivinen annos oli alle 20 egen hintainen eli pitäis sopia pihimmänkin kukkarolle.

Riistaviikot (27.20.-18.12.) jatkuvat vielä jonkin aikaa, joten vielä ehtii hevostelemaan. Ja oli tolla listalla paljon muutakin houkuttelevaa. Ite ainakin koetan viel ennättää vetää seuraavan annoksen:

  • KARITSAN MAKSAA JA ANDALUCIAN MAKKARAA
    grillattua karitsan maksaa, tuoremakkaraa, kermaista rosmariinikastiketta ja valkosipuli-yrttiperunapyreetä
    16,60€ vl,g

Jos siis diggaat lihan syönnistä ja muutenkin hiffaat hyvän päälle, niin toi Porvoonkadun luottomesta vois olla enemmän ku varteenotettava vaihtoehto. Sinne siis täyttä laukkaa.

Mainokset

Jo Nesbø: Panssarisydän

27 Mar

Tuli ahmittua harvinaisen hyvällä ruokahalulla ja jättimäisellä kertahaukulla norjalaisen dekkarikunkun, Jo Nesbøn uudehko Panssarisydän-kirja. Snadisti olen lukulistoineni myöhässä eli tääkin opus on ehtinyt jo jonkin aikaa happanemaan kirjakauppojen hyllyissä. On vaan ollu vanhemmiten pakko hyväksyä se tyly fakta, et maailmassa julkaistaan kovempaan tahtiin uutta mielenkiintoista matskua, ku allekirjoittanut niit ehtii tavailemaan. Perässä kuitenkin tullaan ja periks ei anneta!

Panssarisydän (Johnny Kniga, 2010)

Panssarisydän oli koukuttavin ja viihdyttävin lukukokemus pitkästä aikaa. Mitään korkeakirjallisuuttahan nää Harry Holen seikkailut ei oo, mut sitäkin enemmän niistä on eskapistista iloa, ku työkiireet painaa päälle ja pomo kiukuttelee… Mahtava fiilis paeta Nesbøn tarjoamalle seikkailumatkalle ja osallistua Harry Holen ja hänen skoudekollegoiden sarjamurhaajajahtiin. Sellainen on nimittäin irti Oslossa ja Pohjois-Norjan tuntureilla. Ja tarinaa viedään eteenpäin just niin kuin vaan tämän osaston skrivaajat parhaillaan osaavat. Lukijaa hemmotellaan lukuisilla yllätyskäänteillä ja jatkuvasti saa lukiessaan vaihtaa omaa pääepältyään brutaalien murhien suhteen. Palkitsevaa settiä siis!

Panssarisydän on kronologista jatkoa Hole-dekkareiden sarjassa ja laatu tuntu vaan paranevan sarjan kasvaessa. Nesbøn kynä terävöityy kirjasta toiseen sekä etenkin tarinat muuttuvat aina vaan mutkikkaammiksi ja kinkkisemmiksi. Samalla Harryn rappio taas syvenee ja syvenee…

Todella kliseistä, mutta silti niin elähdyttävää luettavaa tuo Harryn jatkuva rypeminen demoniensa kanssa. Näitä alkoholin kanssa painiskelevia ja rakkauselämässä töpeksineitä antisankareita on rikoskirjallisuus pullollaan, mut silti jotain sopivan originellia on Nesbø onnistunut heeroksensa karaktäärin leipomaan. Ja paljon olen antamaan anteeksi valmis kirjallisessa annissa, kun vaan viihdyttävyys ja uskottavuus ovat tapissaan. Nyt on.

Ainoa miikka surkeahkosta käännöksestä. Meinas jossain vaiheessa varastaa koko shown nuo tökeröt käännökset ja etenkin ankeat adjektiivivalinnat, mut sit taas imaisi tarina mukanaan ja se imu kesti ihan vikalle sivulle asti. Ja noita sivujahan tossa tiiliskivitrillerissä riitti!

Korurintaman uutuuksia

26 Mar

Tuli jokunen viikko sitten rymyttyä Messukeskuksen Gold Silver Watch -messuilla ja nyt kun savu on ehtinyt laskeutumaan on aika funtsia, mitä moisesta messuilusta jäi käpälään. Herrasmiehellä on kyseisistä bakkanaaleista lukuisten vuosien mittainen kokemus, ja siinä menossa on nahka parkkiintunut sen verran paksuksi, ettei mikään pikkujuttu enää tolla saralla paljoo säväytä.

Nyt ku oikeen kaivelee pääkopan muistifaileja niin päällimmäisin juttu, mikä on jääny noista messuista mieleen, on Lumoava-brändin lanseeraama korumallisto, jonka suunnittelijaksi oli kuopiolaiset sisupussit saaneet itsensä professori Eero Aarnion. Toi herrahan on tunnettu kautta maailman esimerkiksi Pallo-tuolistaan ja näkyypä designerin suunnittelemia Swan- ja Tuplakupla-lamppuja lähes jokaisen sisustusliikkeen valikoimissa. Nuo klassikkomallit oli nyt skaalattu korumaailman skidiin mittakaavaan ja hyvin tuo muotokieli toimi myös piperrystasolla. Nasta homma, et kovan luokansuomalaiset muotoilijat ja suunnittelijat ovat alkaneet duunaamaan myös koruja. Kuopiolaisten tallissahan on myös aimo kolleksuuni kledjupuolella ansioituneen Ritva Liisa Pohjalaisen koruja.

Vai mitä mieltä olette seuraavista koruista, joita löytyy myös herrasmiehen taustajoukkojen pyörittämästä nordicjewel.fi-kaupasta:

Lumoava - Eero Aarnion Bubble-korvakorut

Lumoava - Eero Aarnion Swan-riipus

Lumoava - Eero Aarnion Pony-riipus

Lumoava - Eero Aarnion Doggy-riipus

Ja tulipa juuri mieleeni, et messuilla palkittiin myös vuoden kultaseppä. Tänä vuonna tuo kunnia meni täydelliseen osoitteeseen, kun kruunun sai kantaakseen Etelä-Helsingissä pajaansa pitävä kultaseppämestari Pekka Kulmala. Onnea vielä kerran Pekalle!

Shaibaa settiä Ruoholahdessa

24 Mar

Herkuttelin eilen illalla hyvässä seurassa Weeruskan maankuulua kasvisburgeria. Sen tähden kontrasti olikin härskin raju, ku tänään haukkasin ka**aa Spizy Co:n hampurilaisen muodossa. Toi Ruoholahden kauppakeskuksessa oleva mesta oli just niin kämänen, ku paikan Foursquare-sivuilla annettiin ymmärtää. Valitettavasti tsekkasin ton vinkkilistan kännykästäni vasta jälkikäteen, sillä muuten olisin varmaankin ottanut vaarin seuraavistaa, vähemmän mairittelevista kommenteista:

  • ”Expensive & tasteless”
  • ”Total crap, go to Subway instead!”
  • ”Ironic that Spizy serves tasteless food”

Olisinpa edes uskonut omia öögiani, jotka viestittivät kaikki hälyvalot vilkkuen aivoilleni perääntymiskäskyä jo paikan sisäänkäynnin luona. En kuitenkaan nälissäni halunnut kuunnella totakaan vaan marssin suoraan tiskille tekemään oorderia. Tilasin pelokkaan ja kädettömän oloiselta friidulta New York Burgerin ranskalaisilla ja kyytipojaksi yhden törpöllisen marjasmoothieta.

Spizy Co. @ Ruoholahden kauppakeskus

Parasta tossa illallisessa oli nopea serviisi, sillä tuskin olin ehtinyt saada hanuria penkkiin, kun oli hamppari jo pölähtänyt pöytään. Noin valjulta se näytti:

New York Burger with fries

Makupuolelta ei oo paljon muuta sanottavaa, ku et sämpylä oli kuvottavaa huttua, juusto liimamaista liisteriä ja tuplapihvit sen mautonta & kuivakkaa settiä. Kokonaisuus oli niin kuivakka, et ilman ihan OK:n makuista smoothieta en olis tota systeemiä saanut nieltyä edes alas. Kastikkeissa ja muissa lisukkeissa oli sniiduilti sen verran raskaasti, et ei päästy edes lähellekään edellisillan mehevää makukokemusta.Ranskalaiset oli semiraakoja ja niiden lössöhkö habitus sekä mössö sisin eivät tätä enempää anna aihetta kommentointiin…

Toisaalta toi oli jo arvattavissakin, mut tulipahan testattua. Ja samalla tsekattua toikin mesta ankeine ostoskeskusympäristöineen ja akvaariomaisine fiiliksineen. En suosittele kenellekään, eikä tuolla kyllä oikein ketään ollutkaan.

Tartunta – pandemiaa ja paniikkia

22 Mar

Syksy on jo pitkällä ja flunssa-aallot iskevät maamme karuille rannoille. Sitä juhlistaakseni ja viime talven sikaflunssakohua muistaen, painuin tsiigaamaan uudehkon Tartunta-leffan (alkup. ”Contagion”, 2011).

Tartunta - nothing spreads like fear

Kysees oli massiivisen tähtikaartin (mm. Matt Damon, Gwyneth Paltrow, Jude Law, Laurence Fishburne ja Kate Winslet) ryydittämä katastrofileffa, jossa lintuinfluenssan tapainen virus riivaa rakkaan ja överikansoitetun planeettamme ihmisiä. Pandemia ryöstäytyy leffan alussa komeasti hanskasta ja kyseinen tapahtuma tuntuu katsojan iholla ja limakalvoilla piinaavan uskottavana kutinana. Kauaskin on nykyään lyhyt matka ja ihmisten globetrottaus levittää taudin kuin taudin planeetan laidalta toiselle, ennen kuin kukaan ehtii duunaamaan minkäänlaista karanteenia pydeen. Mikään infektio ei jää enää paikalliseksi!

Steven Soderberghin ohjaama leffa pitää hyvin otteessaan ja etenkin leffan alkupuolisko on tiukkaa tykitystä. Siinä seurataan kiukkuisen pöpön (ja paniikin!) leviämistä globaalilla tasolla. Ton rinnalla leffa näyttää WHO:n ja vastaavien tahojen kamppailua tautipesäkkeiden eristämiseksi, alkuperäisen lähteen jäljittämiseksi ja vastarokotteen kehittämiseksi. Valitettavasti alussa mennään niinkin kovaa, et sen jäljiltä ei edes Soderberghin kaltainen mestari (esim. Erin Brockovich, Traffic ja Ocean’s Eleven) saa lisäkierroksia koneeseen.

Loppua kohden lässähtävästä meiningistä huolimatta homma jää bulisti plussan puolelle. Oli kliffaa joutua pelotelluksi! Oli myös mielenkiintoista tsiigailla, ku ihmiskunta palas paniikissaan eläimen tasolle, jolloin vahvemman oikeudella kaapattiin kaupoista safkat ja apteekeista tropit. Sivistyksen pintasilaus on meissä kaikissa niin ohut, että herrasmiestä karmii edes funtsia asiaa sen enempää… Muutenkin leffassa oli paljon ajatuksia herättävää matskua, ja kun näin pääsee käymään niin paha sellaista teosta on muutenkaan disauttaa.

Itselle jäi pörräämään sellainenkin kela kupoliin, että entäpä jos ihminen onkin se planeettamme pahin virus ja nuo sikaflunssan kaltaiset tappajataudit vaan planeettamme epätoivoinen tapa suojata itseään. Eli me olemmekin se sairaus ja nuo virukset taas ovat lääke. Miettikääpä sitä.

JA MUISTAKAA PESTÄ KÄDET!

Ravintolapäivä – amatöörit asialla

20 Mar

Naamakirjasta buustinsa imenyt Ravintolapäivä-happening polkaistiin taas pydeen eilen pitkin Suomea. Kolmatta kertaa järjestetty amatööriravintoloitsijoiden bakkanaali keräs ekaan kertaan nähden moninkertaisen määrän pop up -rafloja pitkin rakasta isänmaatamme. Ite poikkesin neljään mestaan ja taso vaihteli odotetusti laajalla skaalalla.

Ekat pöperöt vedettiin huiviin Porthaninkadun alapäässä, jossa pari meksikolaista jantteria kokkas porttikongissa hiiligrilli pöhisten. Hyvää settiä oli tarjolla, vaik pöperön skruudaaminen oli tehty äärimmäisen sottaiseksi ja hankalaksi. Kertakäyttöhaarukoille olis ollu tarvetta kostean papumössön kaapimista jeesaamaan. Nyt meni herkut pitkin rotsia ja asvalttia. Mut yritys oli hyvä ja maut sekä hinnat kohillaan.

Porthaninkadun meksikolainen

Ku alkupalat oli skruudattu niin alkoi armoton lisämurkinanjaagaaminen. Oltiin kuitenkin hieman myöhässä liikenteessä ja monessa paikassa oli safkat jo loppuneet tai sit jäljellä oli enää sellaista jämää, et sitä ei uskaltanut napaan kiskoa. Lisäksi alko galsa keli vaatii veroonsa ja seuraavan safkapaikan kriteereihin lisättiin se, et huikopalat piti saada vetää sisätiloissa.

Toi vaatimus ja ärjyvä maga tekivät hommasta varsin kinkkisen ja siks hakattin päätä seinään esimerkiksi Karhupuiston pohjoislaidalla, jossa jotkut duunasivat blinejä ja pelmenejä himassaan, mut jonoa oli pitkälle rappuun asti ja maltti ei riittänyt moiseen jonottamiseen. Kaarlenkadun uudessa luomu-kaupassa taas olis saanu vetää mm. burgerisettiä kaupan sisuksissa, mut sielt oli kaikki systeemit loppuneet. Sitä ei tosin kassa tiennyt ja jannu vaan jatko myymistä, vaik kaukaloissa oli tullu pohja jo vastaan. Eikä kukaan osannut kunnolla kertoa, koska luvattu santsipönttö tulisi framille. Piti siis painua kiukulla pihalle tsekkaa jotain uutta vaihtoehtoa.

Helpotus tuli sit vastaan Flemarilla, jossa Ansa-nimisen vintagekaupan daamit väänsivät salaattia ja toastia tiskiin kiitettävällä tahdilla ja pössiksellä. Safka myös näytti houkuttelevalta ja kun pöydissäkin oli tilaa niin siit sit vaan toastitilausta vetämään. Nautiskelin tuolla salamileivän, jossa makua oli lisäämässä paprika-sipulihässäkkä ja aimo slaissi cheddaria. Lämmin leipä toimi ku tauti ja palautti taas fiilarit posin puolelle. Mestassa oli hyvä meininki ja porukka oli tajunnu tuoda omat bissensä sekä punkkunsa messiin. Just tollasta settiä odotinkin Ravintola-päivän tarjoavan ja ainakin Kallion huudeilla se suht kiitettävästi toteutui. Kiitos siitä kaikille osallistuneille ja ens kerran sitten paremmat kelit & isommat satsit safkaa!

Ansa-kauppa (Fleminginkatu 8)

P.S. Pani herrasmiehen miettimään, josko laittais gentleman.fi-showroomissa äijäkeittiön tulille seuraavalla kerralla, ku Ravintolapäivä taas koittaa?!

Jarkko Sipilä: Katumurha

18 Mar

Maikkarin rikostoimittaja ja rikoskirjailija jumalan armosta, Jarkko Sipilä on puskenut maailmalle jo vinon pinon Takamäki-dekkareita. Itse olen jäänyt viime vuosina skidisti jälkijunaan Jarkon tuotannon suhteen. Nyt sain lukaistua läpi vuonna 2010 julkaistun Katumurhan, vaik senkin jälkeen on taiteilija puskenut uutta settiä Muru-nimisen kirjan muodossa.

Katumurha (Gummerus, 2010)

On toi oma tahti hiipunut varmaankin siksi, et on tullu puseroon aavistuksenomainen fiilis Sipilän tason putoamisesta. Alkuaikoina noita Takamäkiä ahmi aika simona ja sai koviakin kiksejä alamaailman sekä etenkin poliisityön ja atariduunin (poliisin ammatti- ja taparikollisuusosasto) uskottavan kuvauksen vuoksi. Eikä tahtia ainakaan haitannut se, et kirjojen action sijoittui rakkaan stadin kaduille. Katumurhaa edeltänyt Prikaatin kosto oli kuitenkin sellainen snadi pohjakosketus ja siksi tartuin hieman pitkin hampain ja viivytellen tähän Katumurhaan.

Kirja alkaa Sipilämäisen tehokkaasti eli kalmoa syntyy heti ensimmäisillä sivuilla ja siitä sitten alkaa kyttien duuni rikollisen kiinniottamiseksi ja häkittämiseksi. Taas pörrätään stadin kulmilla ja välillä soluttaudutaan venkuloiden ja muiden turvaverkkojen ulkopuolelle pudonneiden piiriin ja Espoon nurjempaakin puolta vilautetaan. Rinnalla kulkee aika kevyesti Takamäen siviilielämän kuviot, mut fokus on tiukasti rikostutkinnassa ja sen teknisessä puolessa.

Ujoo petraustahan tää on verrattuna edelliseen, mut mitään isoa imua ei nytkään saada aikaan. Hieman tuli fiilis, et täs vedellään nyt vanhalla rutiinilla ilman sen suurempaa intohimoa skrivaamiseen. Kenenkään vakiokasvon persoonaan ei tule uusia puolia ja kokonaisuus ei kehity mihinkään suuntaan.  Suurin kismitys tuli kehiin kirjan loppuvaiheilla, ku hetkellisesti jo nautinnollinen juonenkuljetus teki pari epäuskottavaa twistiä ja veti aika tylysti maton lukijan klabbien alta.

Jarkko Sipilä

Puhdas pakkopullamainen jatko-osa siis kyseessä ja jos ei nyt heikoin lenkki Takamäki-saagassa niin ainakin sielt pahnan pohjan suunnalta kuitenkin. Ikävä kyllä. No, kyl mä ton Murunkin jostain handuuni jaagaan, mut taitaa olla Sipilän parhaat päivät kirjailijana takana. Toivon kuitenkin et oon väärässä, mut kyl täl setillä ollaan aika törkeen kaukana skandinaavisen dekkarikirjalllisuuden vallitsevan buumin keulilta.

Seuraavaksi varmaan hommaan uutta Jo Nesböä luettavaksi niin saan toivottavasti standardit taas kohilleen…

%d bloggers like this: