Dmitri Gluhovski: Metro 2034

1 Mar

Lähtökohtaisesti voin kattavan empiirisen kokemuksen perusteella heittää, et jatko-osat ovat persiistä. Tohon sääntöön on vaan pari hassua poikkeusta, kuten James Cameronin T2-leffa. Muuten niiden kanssa on saanut aina pettyä ja niin kävi jälleen kerran.

Nyt tuli lunta tupaa venäläisen skrivaajan Dmitri Gluhovskin toimesta. Jantteri väänsi pari vuotta sitten piinaavan tehokkaan scifitrillerin Metro 2033:n, joka tuli hehkuitettua tässäkin foorumissa jokunen aika sitten. Valitettavasti rima oli nyt paljon alempana ja kronologinen jatkopiissi jäi kauaksi debyytin suvereniteetista.

Metro 2034 (Like, 2011)

Metro 2034 on mainoslauseiden perusteella itsenäinen jatkoteos, mut omasta mielestäni kyseessä looginen jatke, josta tuskin saisi edes näit skidejä tehoja irti, jos eka teos on jäänyt tavaamatta. Lukekaa siis se ja jos diggaatte niin tän setin voi kahlata läpi pahimpiin vieroitusoireisiin… 2034 on auttamatta vain sitä kuuluisaa laihaa lohtua 2033:een verrattuna.  Ei tääkään sydeemi ihan pahinta shaibaa oo, mut ku odotukset oli tapissa niin pettymys jätti aika happaman maun kilen päähän ja sitä traumaa täs nyt sit puretaan.

Vuonna 2010 venäjällä julkaistu alkuperäisteos on nyt sit käännetty ja jopa stadin metroasemia myöten mainostettu opus, jossa edellisen kirjan sivuosassa vilahtanut Hunter saa pääroolin. Tuo tappamisen lomassa henkisesti hajonnut palkkasotilas pitää kirjan sivuilla epätoivoisesti kiinni sielunsa viimeisistä rippeistä ja samalla lahtaa jengiä ihan huolella.

Kirjassa kuvataan taas kerran rottien lailla pimeissä luolissa kärvisteleviä reppanoita, jotka budjailee Moskovan pommisuojaksi duunatussa metrossa. Noissa ahtaissa oloissa ruton kaltainen epidemia olisi viimeinen pisara. Nyt kun ydinsodan jälkeisen postapokalyptisen ihmiskunnan viimeisiä eläviä kädellisiä uhkaa kulkutauti ja ulkomaailman humanoidit, ovat kovat keinot tarpeen. Niinpä possea pannaan eristyksiin ja saastuneita ammutaan rynkyllä naamaan armotta… Hunterin kaltainen heebo on tuohon hommaan omiaan ja pääosan antisankarin synkkyyttä on laitettu pehmentämään hänen matkaansa tarttuvat vanha gubbe ja nuori orpofriidu. Tuo kolmikko sit säntäilee munaravia asemalta toiselle ja toimintaa piisaa joka etapille.

Eli meininki on ihan kohillaan, mut valitettavasti vaan tarinan imu ei oikein kestä. Ajoittain kyl on ihan mehevää nykyihmisen elintapojen ruoskintaa kehissä, mut välillä taas lipsuu sellaisen jaarittelun puolelle, et siin hiipuu paatuneinkin lukija. No, tulipa luettua ja pelkään, et jatkoa on edelleen luvassa ja taitaa nekin aikanaan päätyä näihin lukukinkereihin.

Mainokset

Samaa vai eri mieltä? Sana on vapaa!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: