Harri Närhi: Isättömät – suomalaista sanataidetta

1 Jou

Ulkona paukkui pakkanen ja yön hulmuavissa helmoissa puhisi massiivinen myrsky. Mut mikäpä se oli pikkutunneilla herrasmiehen ollessa, ku makas pahnoilla oman kullan vieressä ja herkutteli menemään Harri Närhen uudella Isättömät-kirjalla.

Harri Närhi on suurelle yleisölle tutuin varmaankin City-lehden ansiokkaista leffa-arvosteluista, mut onpa ukkeli siinä sivussa skrivaillut lukuisia romaanejakin. Ite olen nautiskellut herran kirjallisten lahjojen hedelmiä noilla kummallakin saralla jo neljällä vuosikymmenellä. Niinpä ei tullut yllätyksenä, et lahjakas skribentti oli taas loihtinut kynästään aisteja hivelevää tekstiä.

Harri Närhi: Isättömät (WSOY, 2011)

Parhaimmillaan Närhi on allekirjoittaneen kirjoissa ihan kotimaisten sananikkareiden kovinta kärkeä eli sitä samaa sanallisesti huippulahjakasta possea, johon luen esimerkiksi Mikko Rimmisen ja Riikka Pulkkisen. Noita kaikkia yhdistää virtuoosimainen taito käyttää rakasta äidinkieltämme kauniilla, harkitulla ja luovalla tavalla. Heidän lauseitaan lukee nautiskellen ja parhaimmillaan jokainen sana on niin paikallaan kuin vain olla ja voi. Sitä on kirjallisuus taidemuotona parhaimmillaan.

Tämä Isättömät-opus sisälsi parhaimpina hetkinään juuri tuota sanan magiaa ja sen läpilukeminen oli kerrassaan hieno kokemus. Road movie -henkinen tarina oli nautinnollinen matka myös lukijalle, joka pääsi kirjan päähenkilöiden mukana niin 60-luvun lopun Kalifornian hippikesämeininkeihin kuin nykyajan Pohjois-Lapin vaaroille ja tuntureille poronkasvattajien pariin. Kaiken rönsyilyn sitoi kuuluisana punaisena lankana yhteen automatka, jossa kaksi sankaria teki taivalta pitkän kotimaamme pohjoisesta kolkasta etelän ytimeen.

Matkaa siis tehtiin niin ajassa kuin paikassa, ja kaiken keskellä tutustuttiin maailman synkkiin ilmiöihin, kuten pedofiliaan, mielisairauksiin ja joukkomurhiin. Koko soppa oli sen verran sakea ja sattumilla ryyditetty, että lopputulos oli hieman epätasainen. Ajoittain luin tekstiä jopa tylsistyneenä hyppien, kunnes joku kaunis kappale pysähdytti nautiskelemaan ja mutustelemaan lauseita uudestaan ja uudestaan. Etenkin kalifornialainen osuus kirjassa kärsi kliseisyyden ja liian tuttuuden taudista, kun taas lappilaiset osat kirjasta taas olivat parasta kotimaista kirjallisuutta tältä vuodelta.

Oli muutenkin kumma havaita se tosiasia, että allekirjoittaneelle oli huomattavasti eksoottisempaa lukea pohjoisimman Suomen poronpurijoiden meiningeistä ja paikallisella murteella kirjattua messevää tajunnanvirtaa kuin läpikaluttua amerikanmeininkiä. Tähän on tultu, kiitos amerikkalaisen viihdeteollisuuden. Ei hyvä.

Vaikka näenkin tässä kirjassa ja etenkin sen sisällön epätasaisuudessa kritisoitavaa, niin silti tarina kantoi hyvin aina vikalle sivulle asti. Hyvin oli osannut Närhen akan poika draaman kaarta kehittää ja nostattaminenkin tuli luentevasti loppua kohden kasvaen. Ammattimies siis asialla ja toivottavasti Harrin tuutissa on jo uutta tarinaa puskemassa, sillä tätä tahtoo lisää.

Suomen kieli kunniaan ja Isättömän pukinkonttiin, jos lähipiirissä kirjallisia arvoja ja upeita kielikuvia ymmärtävää populaa.

”Se on armottomampi ympäristö kuin tunturi kaamoksen sisällä, kun yhteys luontoon on katkaistu rumilla rakennuksilla, ja kaupunkilaisen elämäntavan tilalla on vain sellaisen vaisu kulissi. Se on välimuoto, Pieksämäki, jonkinlainen suomalaisuuden keskiarvo, tilastollinen mediaani jota pitkin latteuden lohikäärme suunnistaa, kun lentää navalta toiselle elämään kyllästynein, raskain siivin.”

-Harri Närhi, Isättömät

Mainokset

Samaa vai eri mieltä? Sana on vapaa!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: