Ilkka Remes: Teräsleijona – turboahdettu toimintapaketti

11 Jou

Huh huh, olipa kyytiä Ilkka Remeksen uusimman kirjan parissa vietetyt hengästyttävät hetket! Kotimainen (kaupallinen) trillerikunkku oli pakannut viimeisimmän teoksensa niin tiukaksi toimintapläjäykseksi, et vastaavaa äksöntykitystä ei oo ennen vastaan tullut. Onneks.

Ilkka Remes: Teräsleijona (WSOY, 2011)

Tuntui aivan siltä kuin olisi ekalla sivulla hypännyt mielipuolisen ja jarruttoman pikajunan kyytiin. Siinä sit painettiin seuraavat 500 sivua ilman ainuttakaan välipysäkkiä tai mitään muutakaan hengähdystaukoa. Tuli mieleen useammankin kerran Dan Brownin tekeleet ja pelkästään huonossa mielessä… Remes oli kutonut tän uusimman yliviritetyn opuksensa kokoon niin monesta ajankohtaisesta teemasta ja tapahtumasta, että kokonaisuus oli sitä kuuluisaa sillisalaattia pahimmassa ja happamimmassa muodossaan.

Kirjassa päätarina kertoi suomalaisen KRP-taustaisen jannun huoltajuustaistelusta venäläisen ex-muijansa kanssa ja siihen sitten sotkettiin megeen venäläisiä viranomaisia, oligarkkeja ja valtapolitiikkaa, FBI:n todistajansuojelua, suomalaista maahanmuuttovastaisuutta, orastavaa romanssintynkää, väärennettyjen ikonien kauppaa, geenimanipuloidun vehnän tiimoilta käytävää suurvaltatason kilpajuoksua, jenkkiläistä vakoilutoimintaa, ruotsalaista tiedustelukähmintää ja paljon paljon muuta. Moni tästä sekoilusta silti tuntuu diggaavan, kun kerran on maamme myydyin kirja tällä hetkellä. Itselle toi oli valitettavasti way too much ja pakko todeta samaan hengenvetoon, et kysees Ilkan uran pohjakosketus. Kaikki herran romaanit olen tähän mennessä lukenut, mut seuraavan julkaisun kanssa voi joutua vakavasti pohtimaan homman mielekkyyttä…

Ilkka Remes (oikealta nimeltään Petri Pykälä)

Eihän tollasta epäuskottavaa meininkiä ja tolkuttomia juonenkäänteitä erkkikään jaksa lukea. Eikä voinut ihan mukisematta niellä sitäkään, et sankarin touhottaessa pitkin Eurooppaa setvimässä asioitaan, tuli sivullisia ruumiita perusteettomina oheistuotteina vino pino. Käsittämättömän piittaamatonta kirjallista roiskimista ja samalla äärimmäisen etäännyttävää sekä tympeää juonenkehitystä. Tuollainen ei palvele lainkaan kirjan juonta tai edistä lukukokemusta; pääosan esittäjä alkaa ottamaan pattiin, eikä mitään toivottua empatiaa pysty häntä kohtaan kokemaan. Se tuskin on ollut tarkoitus.

Kaiken muun lisäksi tseäni myös hieman tökki Remeksen aina vaan paheneva, överi-insinöörimäinen kirjallinen ilmaisu. Teräsleijonassa koko teksti meni totalitäärisesti tarinan eteenpäinviemisen ja toiminnan ylläpidon ehdoilla. Siinä ei paljoa korulauseita rakenneltu tai muutenkaan kielellä herkuteltu. Kieli ja sanat olivat vain tarinan kulmikkaita mutta funktionaalisia rakennuspalikoita. Propsit kuitenkin suuruudenhullulle kirjailijalle ajankohtaisista aiheista. Hyvin on mediat ollut Remeksellä seurannassa!

Snadi lisäpojo myös siitä, et Kalliolla oli aika iso osa tässä toimintasaagassa. Kliffa saada lukea matskua, joka tapahtuu kotihuudeilla. Se lisää mielenkiinnon tasoa aina piirulla tai parilla… Plussan puolelle ei kuitenkaan päästy. Ei edes lähelle.

Mainokset

Samaa vai eri mieltä? Sana on vapaa!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: