Härmä – pohjalaista epookkia

17 Hel

Suomifilmeissä epookki on tällä vuosituhannella ollut valitettavasti Timo Koivusalon hallussa ja käytännössä se on tarkoittanut yyberpaskaa pönötystä sekä onnettoman katsojan kokemaa pohjatonta myötähäpeää. JP Siilin (mm. Ganes ja Hymypoika) upouusi Härmä on toista maata, vaikka aika kliseisistä palikoista tämäkin rakennelma on kyhätty. Lopputulema on kuitenkin viihdyttävä ja raina kokonaisuudessaan komeaa katsottavaa. Ja kai se vaan niin on, et jos Pohjanmaan lakeuksia ja agraaria historiaamme kuvataan, niin sellaisesta leffasta ei yksinkertaisesti voi jättää pois heinäladossa hässimistä.

Mikko Leppilampi @ Härmä (ensi-illassa 17.2.2012)

1800-luvun lopun pohjanmaalaisen mahtiperheen perintökiistaa kuvaavan Härmä-elokuvan parhaita onnistumisia on ehdottomasti messevä casting. Sivuosissa loistavat vanhan kaartin starat tyyliin Esko Salminen, Taneli Mäkelä ja Pirkka-Pekka Petelius. Noiden starbojen läsnäolosta huolimatta koko shown varastaa mahtavan roolityön tempaiseva Mikko Leppilampi. Niin koville ku tuon tunnustaminen herrasmiehelle ottaakin, niin pakko on myöntää, et kansakunnan virallinen söpöliini on pirun vakuuttava leffan pahiksena ja aitona pohjalaisena puukkojunkkarina. Leppilampi esittää koko lääniä pelon ikeessä pitävää esikoispoikaa ja hurjaluonteista puukkojunkkaria partaisena ja maaninen polte silmissään. Rooli on herran hallussa siten, että koko leffa nousi Leppilammen hikisillä harteilla ihan toiselle tasolle, jonnekin tylsän peruskauran ja erinomaisuuden hämärään välimaastoon.

Itse stoorissa mennään yllätyksettömiä ja tympeän mustavalkoisia polkuja. Ison talon hyvä poika (Lauri Tilkanen) on pelkästään hyvä ja paha poika (Leppilampi) on läpeensä paha. Mitään harmaata aluetta ei ole, eikä moraalista wrestlingiä edellytetä katsojaltakaan. Riittää että tsittaa tiiviisti penkissä ja nauttii kauniista maisemista sekä Tuomas Kantelisen (skidisti nukuttavalla tavalla) maalailevasta musasta. Hyvää viihdettä on siis koko Härmä-leffa, vaikka ei mitään sen suurempaa tarjoakaan. Siinä ei onneksi riskeistä huolimatta sorruta suomifilmin helmasynteihin eli Selinin porukan ylikaupallisuuteen tai siihen jo mainittuun Koivusalon noloon kökköyteen. Kelpoa laatutyötä, joka täyttänee salit pitkin Suomea.

Mainokset

Samaa vai eri mieltä? Sana on vapaa!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: