Archive | Touko, 2012

Ravintola Alppitori – parempi kuin alkuperäinen!

29 touko

Kuukausi sitten avasi ovensa vanhalla kotibaanallani, Kirstinkadulla, uusi rafla. Tuo syöttölä on Punavuoren legendaarisen Tori-ravintolan sivupiste ja se selittää hyvin tuon Alppitori-nimen. Kun muutaman viikon lomareissulta palattuani kuulin tuosta uutukaisesta niin pitihän se jo seuraavana päivänä mennä tyyppaamaan!

Onneksi tehtiin pöytävaraus ennakkoon, sillä aikamoista sukseeta näytti uutukainen nauttivan. Kymmenkunta pöytää olivat kaikki ruutupaitaisten hipstereiden täyttämiä ja ovelta käännytettiin boheemia designeria toinen toisensa jälkeen. Aika lupaava alku siis Alppitoria näyttää kohdanneen, eikä lainkaan ansiotta. Muona oli näet hyvää ja maistuvaa.

Reissussa ku oli skruudannu enemmän ku lääkäri sallii, niin nyt oli vedettävä salaattilinjalla. Hieman se otti koville, ku tsiigailin kateellisena naapuripöytään roudattuja burgerisettejä, joissa ei oltu pekonia säästelty. Näyttivät muutenkin siltä, et ku pääsen takas neuvolapainoon niin heti pitää mennä mättöhommiin!

Ei ollu valittamista kyllä tilaamassani kana-caesar-salaatissanikaan. Vaik ulkonäköön ei selvästikään oltu pahemmin panostettu, niin mahtava makuelämys korvasi kyllä kaiken. Kana oli mehevää ja maukasta, eikä voinut moittia muitakaan raaka-aineita eli niin viherpiiperrykset kuin parmesaanit & krutongitkaan eivät antaneet moitteelle sijaa. Lisäksi salaattikastike ansaitsee vielä erityismaininnan eli se oli just eikä melkeen kohillaan. Lisäksi annoskoko oli varsin passeli eli lomamatkalla venynyt vatsalaukkukaan ei jäänyt huhuilemaan lisämuonan perään…

Keisarillinen kanasalaatti

Ruokailukokemuksen kruunas vielä erikseen pummaamani leipä, joka oli foccaccian tyyppinen mehevä ja rasvainen käntty, jonka sisälle oli leivottu aurinkokuivattua tomaattia entisestään mehustamaan ja maukastamaan tuotosta. Avot!

Eli lämpimästi tervetuloa kulmille ja jatkakaa samaan malliin. Vaik ruokalista olikin rööperinserkun kanssa varsin yhteismitallinen jallulihapullia myöten, niin Alppilan suuntaan vaa’an kallistaa alkuperäistä paikkaa huomattavasti ystävällisempi palvelu. Ainakin testikerran friidut vetivät niin isolla hymyllä, et moista lämpöä ei oo ylimielisellä Fredalla koskaan nähty.

Kaupunki- ja rantalomalla Lissabonissa

24 touko

Tulipa käväistyä Lissabonissa, kuuman hikisessä Portugalin pääkaupungissa. Ihan kliffa & lungi city, jossa taitaa olla EU-pääkaupungeista hitain dallausindeksi. No, kukapa sitä jaksaiskaan tuolla kuumuudessa ja etenkin valtavan mäkisessä mestassa hulluna ravata. Meno oli siis chilliä ja sitähän herrasmiehistelijä lomallaan kaipaakin.

Lissabon Alfaman suunnalta tsiigattuna

Seuraavassa napakka lista siitä, mitä satunnaisen matkailijan Lissabonissa kandee duunata ja mitä juttuja kandee jättää suosiolla väliin.

Kokeile näitä:

  • Aja mäkisporalla Bairro Altoon tsiigailee näköalapaikalta (Miradouro) kaupungin kattoja ilta-auringossa. Poikkea samalla aperitiiville portviinipaikkaan. Tyylikkäissä puitteissa on kliffa siemailla lasillinen tuota nektaria, etenkin ku hintataso on vähintään maltillinen. Ja ku tonne ylös olet hivuttautunut niin jää samalla skruudaamaan johonkin pikkukatujen raflaan ja nauti baarikujien rennosta bilemeiningistä. Toisin ku härmässä niin tuolla saa hiippailla lasi kädesä kuppilasta toiseen ja fiilistellä sykkivää tunnelmaa.
  • Hilaudu sit seuraavana päivänä jäähdyttelemään Vinho Verde -kannun äärelle Alfaman kaupunginosaan, jonka kapeiden kujien kahvilat ovat varsin autenttisia omassa rähjäisyydessään. Vaik illalla tällä puolen laaksoa kandeekin skidisti varoa taskuvarkaita, niin päivänvalossa mestassa on ihan leppoisat oltavat. Alfamassa on myös kaupungin paras näköalapaikka ja se on sen kukkulan ylimmässä kohdassa. Turistit jostain syystä eksyvät aina sille alemmalle vaihtoehdolle, mut jos haluut kunnon näkymää niin vedä vaik sporalla niin ylös ku pääset ja dallaa loput metrit.
  • Alfamassa on lauantaisin paikallinen katumarkkina, jossa lähinnä sysimustat yöntimpat slumppaa varsin sekavaa settiä. Tarkkasilmäinen voi tuolla tingata itsellensä ihan mielenkiintoista kamaa, jonka alkuperän suhteen ei kande kauheesti kysellä. Fiilis on kuitenkin ihan kokemisen arvoinen. Pidä kuitenkin lompsastas kiinni!
  • Jos kaupungin vilinä alkaa tökkiä, niin yks vaihtoehto on nousta rauhoittumaan keskusbulevardin, Avenidan, yläpäädyn puistikkoon. Kaupungista tultaessa puiston ääripäästä löytyy myös aika nasta kahvila, jossa voi tekolammen ääressä nauttia kupposen maitokahvia (galão) ja samalla bongailla altaassa budjaavia kilppareita tai sit pään yli pyyhkiviä flygareita. Lissabonin lentokenttä on näet ihan kaupungin kupeessa, mikä plussaksi laskettakoon. Ja jos tonne ei jaksa dallata niin voi ihan hyvin napata nousua avittamaan paikallisen metron, jonka verkosto on varsin kattava.
  • Kulttuuripuolelta kandee poimia sporamatkan päästä, Belemin kaupunginosasta löytyvä modernin taiteen museo, jossa oli näkemistä niin arkkitehtuurin kuin kokoelmienkin puolesta. Samalla voi hiipiä rantakiville syömään jädeä ja ihastelemaan jokisuussa kisaavia purjeveneitä. Ja ku tonne asti on vääntäytynyt niin samalla kandee käydä tyydyttämässä makeanhimo Belem-leivoksilla, joita on paikallisessa jättiläiskahvilassa väännetty jo pitkälti toista sataa vuotta. Tilaa muuten saman tien vähintään kaks belemiä, sillä yhdestä ei tule ku vihaiseksi. Muualla maassa samat leivokset kulkevat nimellä Pastel del nata, mut tuolla Belemissä on tarjolla aitoa & alkuperäistä settiä.
  • Yks Lissabonin valtteja on myös kaupungin lähettyviltä löytyvät uimarannat, joista must-tasoa on ainakin Cascaisin biitsi. Toi rantaloma- ja surffikohteenakin toimiva pikkukaupunki on lyhyen junamatkan päässä ja siis ehdottomasti visiitin arvoinen. Hiekka on hienoa, palvelut pelaavat ja rennossa mestassa hurahtaa helposti päivä posilla meiningillä.

Vältä seuraavia vikatikkejä:

  • Lissabonin ytimen ravintolakatu (metro Restaurodes) on aika helvetillinen turistirysä. Ylihintainen pöperö ja ahdistelevat sisäänheittäjät ei vaan ole kovin pelittävä kombo. Vaik noi ovatkin osasta päivää ainoat auki olevat syöttölät niin jätä suosiolla väliin. Lissabonissa mennään illalliselle joskus ysin jälkeen ja mestat availevat sen mukaan sit dörtsejään… Jos hiukoo niin kahviloista saa ihan ok-tasoisia toasteja ja pasteijoita eli turvaudu sit vaikka niihin.
  • Älä odota pöperön suhteen liikoja, sillä mikään gurmeen mekka Lissabon ei todellakaan ole. Tuntuu, et ainoastaan Bacalhaun (kansallinen turska-annos) tekemistä opetetaan paikallisissa kokkikouluissa, sillä eivät reppanat osaa edes ranskalaisia paistaa, mistään vaativammasta kikkailusta puhumattakaan. Löysänkalvakoita ranuja ja astetta maukkaampaa riisiä ne tosin vielä kaiken lisäksi tykkää puskea joka annokseen, mut mulle toi eksoottinen kombo ei oikein auennut.
  • Muutenkin ydinkeskustan eli kukkuloiden välisen hornankattilan raflat, kahvilat ja kaupat ovat kaupungin heikointa antia. Oikeastaan ainoa poikkeamisen arvoinen paikka noilla hoodeilla on kirsikkaviinaa myyvä mesta, jonka jonoon kandee hilautua joku ilta ja ostaa muki tahi pari suoraan kadulle antavalta myyntitiskiltä. Ja samalla voi skodia kerjäläisiä ja muita hampuuseja hieman pois jaloista…
  • Ison rempan kohteena olevan ranta-aukion länsilaidassa on Vini Portugalin Sali, jossa saa ilmaista infoa ja maistiaisia paikallisista tuotteista. Sinänsä hieno konsepti jätti kuitenkin aika heppoisan oloisen vaikutelman eli ei maksa vaivaa sinne raahautuminen.
  • Saman aukean laidalla oli ihan siisti terassialue, mut siitä jäi aika shaiba maku suuhun. Yrittivät nimittäin kikkailla vaihtorahan kanssa siihen malliin, et joutu skidisti ärähtää, jotta sai massinsa takas.
  • Joka paikassa tuputetaan Super Bock -bisseä, joka kandee mahdollisuuksien mukaan skipata ja pyytää Sagresia tilalle. Skrivaan noista kahdesta paikallisesta birrasta tarkemmin lähiaikoina, mut toi toimikoon nyrkkisääntönä.

Super Bock ja paikalliset kaljamahat

Hauskaa matkaa Lissaboniin ja muistakaa laittaa aurinkorasvaa sekä käyttäkää hattuja, sillä terdellä kärähtää kuuppa aika äkäseen. Been there, done that!

Salon taidemuseo: Jim Brandenburg – A Pristine Vision

20 touko

Käytiin porukalla Salon taidemuseossa tsekkaamassa aivan henkeäsalpaavan päräyttävä valokuvanäyttely. Mestan seinille oli rykäisty minnesotalaisen luontokuvaajan, Jim Brandenburgin, kokoelma, jossa oli fotoja usealta eri vuosikymmeneltä.

Jim Brandenburg – A Pristine Vision (Koskematon näky)

Aika samalla eläinaiheisella teemalla mentiin koko setti, vaik aikahajonta olikin varsin buli. Koko kattausta yhdisti villin luonnon kuvaus alkuperäisissä olosuhteissa, mikä tarkoitti käytännössä yyberhienoja elukkaotoksia niin Afrikasta, Aasiasta kuin Pohjois-Amerikastakin. Vaik ite diggailen enemmän abstraktin ja graafisen kuvataiteen tuotoksista, niin nyt oli kyl esittävän kuvan laatu niin kohillaan, et oli pakko hilata kotsa nöyrästi päästä ja hiljennyttävä pysäyttävien kuvien eteen.

Näyttelyn teokset olivat kaikki sitä osastoa, et kelpais tuijotella vaik maailman tappiin. Jokaisesta kuvasta huokui äärimmäinen ymmärrys kuvattuja luontokappaleita sekä visuaalisia arvoja kohtaan. Nöyräks veti tällaisenki stadin epelin, enkä lainkaan ihmettele Brandenburgin uraa kohdannutta glooriaa.

Jim Brandenburg

Ukko on mm. useamman otoksen voimalla messissä National Geographicin maailman parhaiden luontokuvien shortlistalla, eikä ihme. Kyl oli linnut, sudet, biisonit ja kaiken maailman antiloopit laitettu seinille sellaisessa muodossa, et ei paremmasta väliä. Tuollaisen virtuositeetin kohdalla jotenkin aina oma vähäpätöisyys korostuu, ja menee taas pitkään, ku ite uskaltaa skutsiin kamera kädessä kikkailemaan…

Jim Brandenburg

Käykää tsiigaamassa noi fotot ja tuntekaa peto sisällänne. Show pyörii toukokuun 27. päivään asti eli aikaa vielä on!

Żywiec – polakkibisseä parhaasta päästä

18 touko

Fiilistelin taas parin viikon lomareissun jälkeen Hakiksen handelin bissehyllyjen välissä, kun öögaan pisti uutuustagitettu puolalainen Żywiec. Hiljattaisen Gdańsk-tripin positiivisten muistijälkien innoittamana nappasin kantoon pari tollasta puolen litran lekkeriä. Halusin testata, maistuuko sama liemi kotiolosuhteissa yhtä messevältä kuin reissussa, jossa mieli on jo valmiiksi aika positiivisesti latautunut ottamaan vastaan uusia messeviä makukokemuksia.

Żywiec (brewed in Poland)

Hyvältähän tuo puolitoistasataiset perinteet omaava ohrapirtelö maistui kotonakin ryystettynä. Maltainen laageri toi makunsa puolesta mieleeni ajatuksia Gdańskilaisista satamatyöntekijöistä, jotka rasvaiset haalarit päällä ryystävät miehekästä bisseä raskaan työpäivän päätteeksi. Vaikka makutottumuksieni vastaisesti humala puskee ujosti pintaan etenkin jälkimaussa, niin perusrunko rakentuu tyylikkään ohraisen maltaan ja raikkaan oluen harmoniaan. Tältä lagerkaljan kuuluu maistua, näyttää ja tuoksua!

Sielunmaisemaa: Gdańskin kuuluisa telakka

Kaikki peruspalikat siis kohdillaan tässä polakkibissessä. Niinpä kehoitan kaikkia kaljasieppoja marssimaan paikalliseen pitkäripaiseen ja ostamaan pari flindaa maistettavaksi. Na zdrowie!

%d bloggers like this: