The Hunger Games – vesitetty verileikki

20 Kes

Sen verran yks päivä arska porotti ja kesäkatu poltti klabbien alla, et katoin parhaaksi livahtaa leffateatterin uumeniin chillaamaan. Aika epämääräiseltä fiilispohjalta päädyin slumppaamaan piletin The Hunger Games -nimiseen filkkaan, joka oli mennyt skidisti ohi tullessaan keväällä ohjelmistoon. Jotain ujoa hypeä ja sukseeta muistan ohimennen männäviikkoina todistaneeni ton osalta, mut mitään sellaista ei ollu kyl havaittavissa valitsemani päivänäytöksen perusteella. Snadisti jopa hälytyskellot kilkattivat nupissani, kun huomasin istuvani lähes tyhjässä teatterissa seuranani ainoastaan muutama teinifriidu.

The Hunger Games & Jennifer Lawrence

Onneksi kyseessä ei ollut ihan Twilight-saagan tyylinen siiderisiirappi vaan riman heiluen ylittävä ja siksi katselukelpoinen viritelmä. Etenkin johonkin menestyskirjaan pohjautuva stoori oli ihan mukiinmenevää scifimaustettua toimintadraamaa yhteiskuntakritiikin himmein sävyin koristemaalattuna. Terävin piikki Gary Rossin ohjaamassa filmissä kohdistui tositeevee-meininkiin ja suuren massan sairaaseen sirkushuvien haluun. Elokuva kuvasi näet tarinaa siitä, mitä tapahtuu kun parikymmentä lottoarvonnalla pakkovalittua nuorta suljetaan keinotekoiseen miljööseen, josta vain viimeisenä elossa oleva pääsee pois. Valitettavasti ton karun meiningin vesitti siihen mukaan ympätty rakkaustarinan tapainen sivujuonne ja yleisestikin liian lälly tatsi.

Mut etenkin pätkän alku oli ihan mielenkiintoista tsiigattavaa ja tehokeinona käytetty värisävyjen filtteröinti toimi hyvin, kun kuvattiin modernia reservaattielämää nälkäänäkevine ihmisineen ja lentävillä sotalaivoilla hallitsevine julmine vartijoineen. Sit ku siirryttiin pois tuolta ankeudesta ja laitettiin kaikki värit loistamaan niin meininki putosi tusinaviihteen tasolle. Eikä sitä pelastanut  edes Winter’s Bone -leffassa loistanut Jennifer Lawrence. Böönan yksi-ilmeinen synkistely ei oikein istunut tähän systeemiin yhtä tehokaasti, vaik roolisuoritus tän leffan parasta antia olikin. Ja hattua vois samaan syssyyn nostaa myös Woody Harrelsonille ihan (kirjaimellisesti!) mukiinmenevästä sivuroolista.

The Hunger Games hukkasi mahdollisuutensa johonkin taagiin menemällä liian lällyksi ja viihteelliseksi ekan kolmanneksen jälkeen. Mielenkiintoinen asetelma jäi hyödyntämättä, kun ei ollut boollsseja ottaa iloa irti julmasta kirmailusta. Jotenkin raaka henkiinjäämiskamppailu saatiin näyttämään nahistelulta ja kivalta metsäretkeltä marjanpoimintakohtauksineen. Veri lensi, mutta kipua ei tuntunut.

Kaikesta huolimatta ihan parin tunnin pojottamisen arvoinen kesäleffa. Täytyy vaan toivoa, et joku Gary Rossia rohkeampi ohjaaja joskus tarttuu samaan tarinaan ja tekee siitä kunnon tykkipätkän. Jään venaamaan sitä.

Mainokset

Samaa vai eri mieltä? Sana on vapaa!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: