Arkisto | heinäkuu, 2012

Baobab – This Is Africa

29 Hei

Ilolla hurrasin, ku kuulin et rakkaan Kallion linjoille oli ilmestynyt autenttinen afrikkalainen syöttölä. Niinpä sitä kurvattiin Baobabin testiajoon heti, ku saatiin koeponnistusporukka kasaan.

Ennakkoon hieman netistä silmäilin meininkejä ja jengin kommentteja. Hyvä niin, sillä nyt osas asennoitua siihen, et palvelu on hidasta ja meikäläisiin standardeihin mitattuna vähintäänkin eksoottista. Sitähän se sit olikin, ku sunnuntaina istahdimme täpötäyden Baobabin  ennakolta varattuun pöytäämme. Salissa pörrännyt kaveri oli selvästi aika helisemässä tilausten kanssa, ja osa possesta oli varsin kyrpiintynyttä, ku serviisin ja murkinan odotusajat olivat vissiin levinneet rankasti siedättävän tuolle puolen…

Ite jouduimme esimerkiksi hakemaan omatoimisesti juomat jääkaapista, ku kukaan ei tullu puoleen tuntiin kyselemään jano- tai nälkätillannetta. Mikä vielä parasta, noista itsepalvelulla roudatuista limuista (ei alkoholikoikeuksia!) joutu viel pulittaa 50% enemmän, ku menussa tai katuständissä mainittiin. Joko todellista mustan mantereen kusetusta tai sit vaan puhdasta hölmöyttä. Enivei, se skidisti otti kupoliin ja vieläkin periaatetasolla kaihertaa.

Baobab: kuten kuva todistaa, nälkä oli kova annosten saapuessa pöytiin – jopa kuvaus meinasi unohtua (Kolmas linja 36)

Sapuskapuoli oli ihan maistuvaa, vaikkakin överisuolaista. Vedettiin erilaisia kana-annoksia, joista pähkinäisessä soosissa oli aika jyräävä maapähkinämeizinki ja sipulilla ryyditetty annos taas hieman lempeämpi, mut skidisti tylsä setti. Epäsuomalaiseen tapaan kanoissa oli kaikki luut paikoillaan, mikä tuntui seurueen friiduja hieman haittaavan. Omassa koipireisibiitissä oli ollu sen verran pitkä kypsytysaika, et liha lähti irti ihan könttiä sheikkaamalla eli ei paljoo allekirjoittaneen tahtia tollanen hidastanu. Himpun kyl otti kaaliin, ku pöperönsä sain ainoastaan riisillä ryyditettynä, koska listassa mainittua  kuskusta ei talosta löytynyt. 😦 No, sellasta sattuu, ja Baobabissa tän yhden visiitin perusteella kaikki on mahdollista…

Onneks noi satsit eivät olleet mitenkään pahasti hinnoiteltu, eli 12 € köyhdyttiin per naamari. Mut eipä tollasella amatöörimäisellä palvelulla ja kaikinpuoleisella sekoilulla voi paljoo enempää rokottaakaan, jos haluu et poka tulee uudelleenkin skruudaamaan. Ite kyl aion aika pitkän karenssin pitää, ennen ku uuden makuretken tonne teen.

Jollain eksoottisella kuriositeettitasolla Baobabia voinee silti suositella kokeilunhaluisille, mut isoin varauksin. Eli ottakaa messiin paljon malttia sekä aikaa ja varautukaa siihen, et joskus ulos pyrkiessänne voi lasku olla muuta ku suomalaisen koulumatikan perusteella kuvittelette.

Mainokset

Stadin rantakuppilat – tarjontaa piisaa!

25 Hei

Junantuoma frendi märisi sunnuntaina, et stadista puuttuu merenrantsussa olevat kuppilat ja et pääkaupunki ei ole osannut ottaa tehoja lainkaan irti rantaviivastaan. Meinas herrasmiehistelijällä mennä ton kuullessaan bisset väärään kurkkuun ja kyseinen shaibabamlaus oli jo sen verran paksua jööttiä, et oli ihan pakko latoa faktoja tiskiin. Ihme potaskaa insinöörismiehen suusta!

Ihan vaik pysyttäis kantakaupungin rantaviivassa ja unohdettais mm. Itä-Hessun lukuista mestat (mm. Kuliksen Casino sekä  Hertzikan ja Aurinkolahden) niin kyl tota valinnan varaa pitäis olla vaativaankin makuun. Jos olis aikaa ja maksa kestäis niin vois tempasta sellasen tour de Helsingin rantsua pitkin et oksat pois. Ton tripin vois startata vaik Eläintarhanlahden Pirittasta. Sit vois jatkaa Hakiksen torin raflalaivojen (m/s Maria ja Wäiski) kautta Pitkänsillan kupeessä lilluvaan Pikku-Damiin.

Siit vois sit ottaa suunnan Tervasaaren Savu-raflaan, jossa saattaisi olla paikallaan snadi välipala. Kuvun täytyttyä matka jatkuis jälkiruokakahville Relandersgrund-majakkalaivaan ja kun Skattan sillan kupeessa ollaan niin vois vaik ylittää silan ja vetästä Sipulin terdellä drinkin huiviinsa. Siit vois jatkaa pari horjuvaa askelta Skattan Kasinolle tai vaik siihen naapuriin, varsin mukavasti kalustetulle Robert’s Coffeen terdelle.

Relandersgrund-majakkalaiva (Pohjoisrannan eteläpääty)

Jahka on tullut taas aika jatkaa matkaa pois Skattalta, niin siit kannattais pyyhältää Kauppatorin ohi aika haipakkaa ja pahimman turistisuman jäädessä taakse niin dallauksen vois seuraavaksi stopata Kauppahallin ulkokahvilan kohdilla. Vilvoittavan bissen jälkeen, rantatajotoksen taas jatkuessa, seuraava pitstop voisi olla Olympiaterminaalin merellinen kahvila, jolle kylläkin ropisee miikkoja suppeista ysistä viiteen -aukioloajoista.

Kaivarin merellinen terdetarjonta muodostuu pitkälti Ursulan, Mattolaiturin ja Carusellin pyhästä liitosta. Kivenheiton päässä olevat kalliit ja elitistiset ja kermaperseiset bätrefolkin saariravintolat (NJK yms.) ku jättäis väliin, niin silti vois olla aika tasaraha, kun huitois viel pari stobea huiviin nois nimeltä mainituissa kuppiloissa. Ja jos kukkaro sallii niin mattolaiturillahan kuuluis ryystää samppanjaa… Noiden nestetankkausten jälkeen vois olla aika kypsä ja muutenkin viisasta toimintaa ottaa pidempi pysähdys vaik Salven terdellä ja taas skruudata jotain. Ellei sit pysähdy Kaivarin ja Hietsun torin välillä viel Nosturin Alakerran paikkeilla yhdelle neuvoa-antavalle aperitiiville tai huido liuskaa huiviin Skifferin luodolla, olettaen et se on auki (säävarauksella!).

Pötsin taas pömpöttäessä voi rantojen mies huojua Ruoholahden itäpään One Pinttiin stobelle ja sen jälkeen sit vaik viel kiusata maksaa  naukulla Ruoholahden Amsterdamissa ja Farossa. Kisakunnon salliessa kovimmat hapot jatkavat viel Larun sillan yli ja tempovat pari sakkokierrosta Piratessa ja Blue Peterissä. Ite en tollaseen loppurypistykseen kyl pystyis vaan nappaisin viimeistään Ruohiksessa taksin alle ja palaisin lähtöruutuun. Ja siit sit himaan pikapikaa pötköttämään…

Jotain tällaista… (provided by Google Maps)

Kuka viel kehtaa väittää, et stadissa ei pystyis nauttimaan ravintolatarjonnassasta merellisin näkymin?

Sotamuseo: Talvisota-näyttely

21 Hei

Oltiin vaimokkeen kanssa Krunikassa liikenteessä ja pingottiin sadetta pakoon sisään Sotamuseon dörtseistä. Houkuttimena juuri tuon uksen avaamiselle oli Pohjoisrannan puolelle vedetty suuri plakaatti, jossa mainostettiin Talvisota-aiheista näyttelyä.

Kyseinen näyttely osoittautui varsin päteväksi tuttavuudeksi, joten sitä voi kaikille Suomen passilla varustetuille hahmoille lämpimästi suositella. Kuuluuhan ton sodan 105-päiväinen sankaritarina niin vahvasti suomalaiseen yleissivistykseen, et jokaisen tulis aika-ajoin aihepiirin tietojansa päivittää. Tuolla Sotamuseossa se käy varmaan kätevämmin ja nautinnollisemmin ku missään muualla.

Näyttelykierros alkaa pariminuuttisella paatosvideolla, jonka jälkeen on sit vapaa kulkemaan kattavan näyttelyn läpi vitriini vitriiniltä. Esillä on niin kalustoa kuin kuvamateriaaliakin ennennäkemättömän laajasti ja kolmella kielellä skrivatut infolämiskät seinillä antavat tiedonjanoiselle kiertäjälle oppia ja tavattavaa ihan omiksi tarpeiksi.

Kaiken muun lisäksi museon kätköistä löytyi vielä pirun mielenkiintoinen ja visuaalisesti komea TK-piirtäjien jatkosodan aikaisten tekeleiden pienoisnäyttely. Yhteen huoneeseen oli kronologiseen järjestykseen kasattu joitakin kymmeniä piirustuksia ja maalauksia suoraan jatkosodan rintamilta vuosilta 1942-1944. Upean näköisiä duuneja, joista hyvin kuvastui virallisen tahon sekä olosuhteiden heijastumat.

Toi Sotamuseon setti kuulukoon siis jokaisen suomalaiseksi itseään kutsuvat ja stadin hoodeilla lomareissullaan pörräävän kesäohjelmaan. Hyvin siel tänäänkin populaa haahuili, mut enemmänkin olis mahtunut.

Prometheus 3D – kuppaisen kässärin tärväämä spektaakkeli

18 Hei

Arska tylytti aika taagisti Prometheusta, joten ihan pakkohan se oli sit käydä väijymässä. Ite olin tota odotellut ihan mesi heruen, ku olihan kyseessä Ridley Scottin ohjaama, Alien-saagan alkuun sijoittuva scifi-spektaakkeli. Ja ihan näyttävästi toi 3D-leffa pärähtikin käyntiin, kun prologi oli visuaalisesti aivan massiivisen päräyttävää nähtävää.

Valitettavasti tunnelma lässähti leffateatterin pimeydessä aika hätäsesti ton alkuhuuman jälkeen, ku silmille vyörytettiin kaiken maailman avaruusseikkailuissa loppuun kaluttua kliseetä toisensa perään. Uskomattoman heppoisin eväin oltiin siis loppupeleis liikkeel, vaik budjetti muuten varmaan olikin kohillaan. En  vaan ihan snaijannu, mihin noi paalut oli poltettu!? Ei ainakaan kässäriin, vaik Mr. Scott jossain näkemässäni puffissa toista väittikin… Mitään uutta ei ollu kyl saatu aikaiseksi ja pätkän parasta antia oli pari upeasti toteutettua ällötyskohtausta ja jäätävän kauniin Charlize Theronin keekoilu piukoissa trikoissa. Enkä koko parituntisen toljottamisen aikana pystynyt snaijaamaan, minkä lisän kolmiulotteisuus tohon leffaan toi. Sen hyödyntäminen oli totaalisen minimalistista ja tuntui katsojan kiusaamiselta istuttaa jengiä tuntikaupalla noi painavat pokat feissillä.

Hitonmoinen pettymyshän toi Prometheus kaiken kaikkiaan oli, eli Arska tiesi kerrankin, mistä puhui. En olis ihan heti uskonu, ku jannun lempparileffoissa löytyy pari The Mexicanin tyylistä B-luokan erroria. Jotenkin olis toivonut, et Alienin tapainen merkkipaalu olis saanut ohjaajamestarilta (mm. Gladiator) arvoisensa kohtelun tässäkin ns. 0-osassa. Kyllähän toi jonkinlaisen selityksen limanaamaisen tappajan alkuperästä antoi, mut aika hemmetin tökerön sellaisen. Vitun tunarit, minkä teitte!

Viikonloppubrunssi @ GoodPie Bakery / Galleria Keidas

13 Hei

On ollu parisen vuotta rankassa boikotissa Fleminginkadun Galleria Keidas -kahvila. Jotenkin alko risoo mestan omistajan koijarimainen touhu ja tarjonnan epätasalaatuisuus. Nyt kuitenkin daami bongas jostain blogista, et siel olis omistaja ja meininki vaihtunut. Niinpä oli aika antaa Keitaalle uusi tsäänssi.

GoodPie Bakery / Galleria Keidas (Fleminginkatu 7)

Kyllä kannatti, vaik luvattua dj:tä ei näkynyt tahi kuulunut. Musa tosin oli ihan kohillaan stereoistakin käsin, eli ei valittamista senkään suhteen. Muuten kupletin juoni meni niin, et huikeat leivät, maukkaat hedelmät, raikkaat juomat ja monipuoliset jälkkärisetit olivat buffatyyliin framilla ja muut satsit tilattiin sit tiskiltä. Toi tiskilista oli hemmetin houkutteleva ja teki tiukkaa poimia siitä kolmen annoksen limitillä mieluisat sydeemit. Päädyin pähkimisessäni palvikinkkuun majoneesilla ja lohkoperunoilla, juustolautaseen ja myslijogurttiin. Nappiin meni, sillä maut olivat just eikä melkeen. Eikä vaikuttaneet toisenlaisen kattauksen tilanneen daaminikaan valinnat hudeilta, hyvin uppos kaikki laadukkaista raaka-aineista duunatut setit kitusiin. Myös annoskoko oli suorastaan täydellinen eli pötsi tuli täyteen, mut hyvin jakso viel taapertaa Karhupuiston läpi takas himaan köllimään…

Meidän satsit

Bonarimaininta muuten Keitaan maukkaalle luomukahville sekä seinillä roikkuneille hienoille tauluille. Hyvä meininki ja kliffaa, ku sai päättää boikotin ja tietää, et kulman takana on priimaa brunssia tarjolla lauantaisin ja sunnuntaisin, kun tarve yllättää.

Jälkkäri- ja hedelmäpöytä

Rodolfon laatulätty

11 Hei

Oli taas sellainen maanantai menossa, et kroppa huusi pizzaa koneeseen. Tuota maslowilaista kärkitarvetta lähdettiin sit oikein porukalla tyydyttämään Krunan puolelle. Siellähän on parikin kelpo pizzeriaa, joista valita. Nyt arpa osui Rodolfon voittajasektorille ja hyvä niin. Sen verran massiivinen makunautinto siellä näet odotti, et oli todellakin visiitin arvoinen setti.

Laiskana jantterina en paljoo jaksanu listaa tavailla, ku etusivulla suositeltiin kokin nimissä piparjuurismetana-paahtopaisti-suolakurkku-pizzaa. Kuulosti sen verran gurmeelta ja samalla myös sopivan äijämeiningiltä, et tavaaminen loppui tosiaan siihen. Ja eiku tilaus vetämään ja odotellessa sivistyneesti Peronia huuleen.

Ristorante Rodolfo (Kirkkokatu 5, Helsinki)

Lätty oli pöytään tullessaan todella houkuttelevan sekä passelin spessun näköinen ilmestys. Kaikin puolin tyylikkäästi duunattu läystäke, mikä entisestään nostatti ruokahalua. Eikä joutunut tuon ääressä pettymään vaan jokainen suuhun tungettu slaissi oli silkkaa euforiaa. En tiedä mitä italialainen karvakäsi tosta täytepuolesta sanois, mut pohja oli ainakin perfetton oikeaoppinen jopa saapasmaan tiukkojen standardien mukaan. Eli rapeaa ja ohutta pohjaa oli tarjolla ja kun päälle oli ladottu kauniisti ja sopivan reilulla kädellä sekä taiteellisella öögalla laatukamitsua niin eihän siinä enää mikään voikaan mennä pieleen.

Jos on siis toi perinteinen Kruununhaan kortteli-italialainen stedaamatta, niin käykääpä siellä vetämässö pizzat tahi pastat naamariin. Kelpo mesta siis kyseessä ja noita pikkupaikkoja on hyvä ketjujen seassa sponssailla, et eivät katoa kokonaan katukuvasta. Jokainen kaupunginosa tarttee vastaavaa meininkiä, sillä ei oo kenenkään etu, jos kulmilla on vaan S-ryhmän ketjumestoja…

Finkbräu Pils – kesän jano- ja saunajuomaksi Lidlin I-olutta

6 Hei

Appiukko esitteli jokunen aika sitten jääkaappinsa uumenissa lymyilevän, Lidlistä roudatun, saksalaisperäisen ykkösbissevarastonsa. Vaikka varsin skeptisesti ekan Finkebräu Pils -tölkin avasin, niin suht pian snaijasin kupletin juonen. Kaikella on tässä maailmassa tarkoituksensa ja paikkansa (ei koske kansantansseja!) ja niinpä hiffasin, et tää ööli sopii ku nakutettu kesäpäivien janojuomaksi ja saunamaratonien kurkunkostuttajaksi.

Finkbräu Pils (Lidl, 2,8 %, 0,33 l)

Tässä iässä on kantapään kautta oppinut ainakin sen, et bissen juomisessa ykköspointti ei ole jurriin tuleminen vaan se yksinkertainen totuus, et olut on parhaimmillaan ihan pirun hyvää. Ja hyväksi tätä pilsneriä väitän, vaik tiedän siitä mielipiteestä lokaa niskaani saavani. Ei nimittäin bissepiireissä paljoo tipu rispektii tällaisista kerettiläisistä postauksista! Mut faktaa on se, et kyllä sakemanni osaa birransa duunata paremmin ku mikään muu kansa. Ja kun ei nappaa yhtään mökillä pöhnässä pyöriä, niin otan tän ujosti maltaisen hiivan ilomielin messiin seuraavallekin möksäreissulle.

Tätä kieltämässä ujosti vetistä, mut samalla raikkaan makuista ja kirkkaan väristä ölliä on nasta napsutella kitusiin pitkin hellepäivää ilman, et puutuu viidennen tölkerön jälkeen aneemisen pöhnän puolle. Alkoholipitoisuudeltaan mieto (2,8 %) ölppä on varsin suunmukaisen makuinen ja poistaa janon mallikkaasti, jättäen ikeniin & kitusiin raikkaan ja puhtaan oluen jälkimaun. Ja vaik tölkin kyljessä seisookin kavahtamani Pils-termi, niin mitään runsashumalaista ja kitkerää pilssivettä tää ei onneks oo.

Runsaalla, mutta lyhytkestoisella vaahdolla sekä kilpailukykyisellä hinnalla (0,50 €/tlk, sis. pantin) varustettu uusi tuttavuus on todella positiivisesti tervetullut meikäläisen kesäjuomarepertuaariin ja odotan innolla kotimaisen panimoteollisuuden vastinetta tähän haasteeseen. Ilokseni olenkin bongannut, et kakkosen vahvuinen suomibisse on puskemassa markkinoille monella rintamalla. Ainahan on kiva, et tarjonta laajenee ja uskon & toivon, et nää miedot eivät syrjäytä tahi poista mitään stydinpää hyllyistä, vaan pelkästään laajentavat skaalaa.

%d bloggers like this: