Roslund & Hellström: Kolme sekuntia

3 Hei

Kesä on tunnetusti dekkarilukemisen kulta-aikaa ja niinpä herrasmiehistelijäkin päätti kantaa oman kortensa tuohon korkeaan kekoon. Viimeisin laiturinnokassa läpeensä tavattu eepos on kahden kokeneen svedupetterin, Anders Roslundin (s. 1961) ja Börje Hellströmin (s. 1957) kimpassa skrivaama dekkarin ja trillerin hybridi Kolme Sekuntia (WSOY, 2011). Anders on pitkän linjan rikostoimittaja ja Börje taas entinen venkula, eli kombinaation on varsin toimiva tän saran skrivaamiselle!

Roslund & Hällström: Kolme sekuntia (WSOY, 2011)

Eipä siis ollut mikään varsinainen ylläripylläri, et duon uusin tekele pelitti varsin mallikkaasti. Länsinaapurithan osaavat dekkarikirjallisuuden jalon taiteenmuodon ärsyttävän hyvin, ja tämäkin tekele hakkaa kotimaisen perustuotannon varsin tylyin lukemin. Etenkin kirjan eka puolisko oli pirullisen tehokasta krimikerrontaa ja lajissaan ihan parasta valioluokkaa. Puolivälissä tahti sit skidisti hiipu, mut ihan kunnialla kirja saatiin saatettua maaliin.

Tarina kuvasi poliisin hyshys-luokan peitetehtäviin ajautuneen, rikollistaustaisen jantterin tasapainoilua mafian huumepomon ja rakastavan perheenisän kieltämättä hieman ristiriitaisessa rajapinnassa. Ukko oli soluttautunut kovaotteisen polakkiliigan ylemmille tasoille, ja nyt oli tarkoitus napata vankilamarkkinat Svealandiassa haltuun isolla rynnäköllä.

Huumebisneksen ja vankilamaailman uskottava kuvaus oli kiehtovaa luettavaa ja pisti ajettelemaan varsin synkkiä aatoksia. Stetsonia ylös siis kirjailijoiden ansioille tuolla saralla, sillä ihan jokainen lukemani dekkari ei ole pakottanut funtsimaan yhteiskunnallisia kommervenkkejä, puhumattakaan siitä, et jotain uutta matskua olis saanut syötettyä ihan aivojen diipimpienkin sedimenttien mutusteltavaksi. Tää opus siihen pystyi ja kiitollisena otin kaiken materiaalin vastaan. Ja jos edes pieni osa luetusta pitää paikkaansa, niin eipä mene kovin häävisti hyvinvoinnin kulisseissa hohtohampaillaan hymyilevällä naapurimaallamme.

Jos siis krimimeininki ja linnakuvaukset kolahtavat, niin kandee etsiä tää kirja handuihinsa. Itse aion jaagata herrojen aikaisempaa tuotantoa luettavaksi, sillä sen verran vakuuttavaa on (yhden otoksen perusteella) äijien vuonna 2004 alkanut kirjallinen kimppa-anti. Etenkin ku Henning Mankel ei enää puske uutta Wallanderia pihalle niin on hyvä, et joku pitää yhteiskuntakriittistä svedulippua pydessä, ku Jens Lapidus ei siihen ihan pysty ja Stieg Larsson on varsin estynyt.

Mainokset

Samaa vai eri mieltä? Sana on vapaa!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: