Prometheus 3D – kuppaisen kässärin tärväämä spektaakkeli

18 Hei

Arska tylytti aika taagisti Prometheusta, joten ihan pakkohan se oli sit käydä väijymässä. Ite olin tota odotellut ihan mesi heruen, ku olihan kyseessä Ridley Scottin ohjaama, Alien-saagan alkuun sijoittuva scifi-spektaakkeli. Ja ihan näyttävästi toi 3D-leffa pärähtikin käyntiin, kun prologi oli visuaalisesti aivan massiivisen päräyttävää nähtävää.

Valitettavasti tunnelma lässähti leffateatterin pimeydessä aika hätäsesti ton alkuhuuman jälkeen, ku silmille vyörytettiin kaiken maailman avaruusseikkailuissa loppuun kaluttua kliseetä toisensa perään. Uskomattoman heppoisin eväin oltiin siis loppupeleis liikkeel, vaik budjetti muuten varmaan olikin kohillaan. En  vaan ihan snaijannu, mihin noi paalut oli poltettu!? Ei ainakaan kässäriin, vaik Mr. Scott jossain näkemässäni puffissa toista väittikin… Mitään uutta ei ollu kyl saatu aikaiseksi ja pätkän parasta antia oli pari upeasti toteutettua ällötyskohtausta ja jäätävän kauniin Charlize Theronin keekoilu piukoissa trikoissa. Enkä koko parituntisen toljottamisen aikana pystynyt snaijaamaan, minkä lisän kolmiulotteisuus tohon leffaan toi. Sen hyödyntäminen oli totaalisen minimalistista ja tuntui katsojan kiusaamiselta istuttaa jengiä tuntikaupalla noi painavat pokat feissillä.

Hitonmoinen pettymyshän toi Prometheus kaiken kaikkiaan oli, eli Arska tiesi kerrankin, mistä puhui. En olis ihan heti uskonu, ku jannun lempparileffoissa löytyy pari The Mexicanin tyylistä B-luokan erroria. Jotenkin olis toivonut, et Alienin tapainen merkkipaalu olis saanut ohjaajamestarilta (mm. Gladiator) arvoisensa kohtelun tässäkin ns. 0-osassa. Kyllähän toi jonkinlaisen selityksen limanaamaisen tappajan alkuperästä antoi, mut aika hemmetin tökerön sellaisen. Vitun tunarit, minkä teitte!

Mainokset

Samaa vai eri mieltä? Sana on vapaa!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: