Arkisto | syyskuu, 2012

Puhdistus – parempi leffana ku kirjana

30 syys

Harvoin tulee eteen näin väkevä kokemus siitä, et joku menestyskirjasta väsätty leffa olis parempi ku alkuperäinen romaani. Nyt ei ollu epäilystäkään aiheesta, ku tsittas parituntisen pätkän Kinopalatsin pimeässä sylissä ja nautti Sofi Oksasen Puhdistus-hittiopuksen massiivisen hienosta filmatisoinnista. Puhdistuksen ansiokkaasta ohjauksesta vastas musavideorintamalla kannuksensa ansainnut Antti J. Jokinen.

Skidisti skeptisenä leffaan suostuin, sillä aikoinaan ton kirjan lukeminen ei jättänyt mitään kauniita muistoja mieleen. Aika ärsyttävä ja ylimainostettu oli toi muinoin lukukokemuksena, mut kylläpä siitä oli oiva filkka saatu kokoon. Ihan parhaita suomalaisia elokuvia ever, vaik messissä olikin Solar Filmsin kaltaisia epämääräisiä tahoja…

Koko pätkä oli duunattu sellaisella tasolla, et missään kohdin ei joutunu luimistellen smyygaa sormien välistä kotimaista ammattitaidottomuutta tai muuta, yleensä mikrobudjetin aiheuttamaa nolostelua. Pirun laadukas oli koko paletti, eli kohillaan oli niin kässäri, kuvaus, ohjaus, näyttelijätyö, lavastus ja musa. Erikseen on pakko kehaista Laura Birniä ja e-ten-kin Liisi Tandefeldia jäätävistä roolisuorituksista pääosadaamin nahoissa eri aikakausina.

Kokonaisvaltainen onnistuminen teki katselukokemuksesta upean, vaik aika rankkojen aiheiden kyydissä matkaa tehtiinkin ja möykky rinnassa kasvoi pitkin leffaa tasaisen tappavaa vauhtiaan. Puhdistuksessa näytetty kommarisysteemi oli just niin julmaa, ku se sadistisen ihmiseläimen toimesta toteutettuna olikin. Eikä yhtenä teemana käsitelty, nykyaikainen ihmiskauppameininki siitä paljoo jälkeen jää brutaaliudessaan. Hienosti vertautu nykyihmisen nöyryytykset ja raiskaukset siihen meininkiin, mitä Neuvostoliitto toteutti kollektiivisesti eteläisen naapurimaamme järjestelmälle, kansalaisille, infrastruktuurille ja taloudelle. Ja sit vielä ihmetellään, miksi Viron venäläistä vähemmistöä kohtaan ei aina olla täysillä symppauksilla liikkeellä!

Tän leffan väitettyä väkivaltaisuudesta on kuulunut paljon parran pärinää sekä kukkahattujen väpätystä. En todellakaan snaijaa tota tissiposkien ja totuudenkieltäjien spiidausta, sillä miksi noita lähihistoriassa toteutettuja kauheuksia ei voisi tai saisi näyttää sellaisena kuin ne tapahtui? Iivanoiden anteeksiantamattomasta terroristako ei saisi puhua ja pitäisikö edelleen uskoa, että kommunismi oli jotenkin hieno tai ylevä asia? Ihminen on sairas ja sadistinen eläin, kun se järjestelmän puolesta sallitaan, oli se sitten oikealle tai vasemmalle kallellaan. Se totuus ei vaikenemalla muutu.

Käykää tsiigaamassa tää leffa ja nauttikaa uuden suomalaisen, kansainvälisen tason elokuvan esiinmarssista. Eli samaan sarjaan mennään esimerkiksi Rare Exportin ja Vuosaaren kanssa. Tai jopa skidisti edelle…

Dylanin brunssi – semipriimaa brunssisettiä Arabiassa

27 syys

Luulin jo aikoinaan skrivanneeni ylistyssanoja Arabian Dylanin brunssista, mut eipä löyty arkistoista sellaista tekstiä! Meniköhän postaus aikoinaan kusipäähakkerin myötä vai tekeekö dementia myyräntyötään kiihtyvällä tahdilla? Tiedä häntä, mut kyseinen rafla tuli taas ajankohtaiseksi viime viikonloppuna, ku sinne porukalla ryysättiin appeelle.

Dylanhan on ihan kelpo lounasmesta, mut sen bravuuri on kuitenkin monipuolinen brunssi. Toi huippusuosittu kattaus ei ota kipeetä edes siitä, et paikan sijainti ei ole ihan parasta A-ryhmää. Siitä huolimatta Arabianrannan luottomesta on aina ollu tykitettynä populalla turvoksiin, ku siel on tullu viikonloppuaamua vietettyä. Niinpä suosittelen kaikille etukäteisbuukkausta, jonka ansiosta mekin pöytäpaikkamme ansaitsimme. Toi onnaa iisisti raflan nettisaitin kautta.

Safka on siis Dylanissa aivan priimatasoa ja monipuolisuudessaan Stadin terävintä kärkeä. Kaiken maailman salaatteja ja pikkukivaa vegesettiä on joka lähtöön, eikä meitä lihansyöjiäkään ole unohdettu. Kahvi on varsin kelpoa ja jälkkäripöydästä löytyi mehevää suklaakakkua, kirpakkaa raparperipiirakkaa ja makoisia tuulihattuja. Leipävalikoima ja karjalanpiirakat munavoilla vetivät suuta myös muikeaksi… Posit siis pöperöistä.

Ujot miikat on kuitenkin pakko lyödä tiskiin, sillä petrattavaakin Dylanilla olisi. Itse tulisin useammin kantamaan kolehtia kassakoneeseen, jos järjetön jonottaminen saatais aisoihin. Siihen vois auttaa vaik rahastuspisteen siirtäminen salin perältä oven suuhun. Nyt kävi närvin päälle jatkuva töniminen, ku safkakaukalot olivat maksujonon molemmin puolin koko hallimaisen mestan kapeimmassa käytävässä. Ei näin.

Lisää rakentavaa kritiikkiä on pakko antaa siitä, et systeemit tuppas loppumaan. Jotain pitää olla prosesseissa pielessä, jos lusikat, veitset ja kahvi ovat kaiken aikaa loppu, vaik ennakkoon täyteen buukatun kattauksen tarve olisi varsin iisi laskea kohdilleen lyhyenkin matikan oppimäärällä…

Stadin paras brunssi ei ole kyseessä, mut kyl tuolla ehdottomasti saa 16 €:n investoinnille vastinetta. Safkapuoli siis varsin pätevästi handussa, miljöö & popula öögaa miellyttävää tasoa ja meininki muutenkin kohillaan. Viel ku skidisti siel Hämeentien väärässä päässä konseptianne viilaatte niin podiumpaikka häämöttää!

P.S. Sorry, ettei ole yhtään live-kuvaa. Unohtu nälissään toi fotojen otto totaalisesti… 😛

Good Life Coffee – elämänlaadun nostatusta hyvän kahvikupposen voimalla

23 syys

Hyvän kahvin ystävänä on skidisti noloa tunnustaa, et kesti useampi kuukausi, ennen kuin onnistuin tälläämään perseeni Kolmannen linjan Good Life Coffee -kahvilan penkkiin. Toi huippusumppiin erikoistunut mestahan avas dörtsinsä Kolmannelle linjalle jo keväällä. Alkukuukausina oli sen verran iso hype pääl aiheen tiimoilta, ettei koskaan edes ineen mahtunu ku invaasiota yritti… Hyvä sinänsä et suosiota piisaa, sillä Kallioon kyl mahtuis vieläkin lisää laatukahviloita menneistä dekadenssiajoista muistuttavien kaljakuppiloiden, pornokauppojen ja thaikkuhieroloiden sekaan.

Good Life Coffee (Kolmas linja 17)

Nyt kuitenkin saatiin kellokeisarin kanssa itsemme muilutettua pienen trendikahvilan sisuksiin ja jopa onnistuttiin nappaamaan pari tuolia senioriuttamme korostaneen antiikkipöydän äärestä. Hillitön munkki, josta aiheutunutta voittajafiilistä buustas mahtavasti aivan törkeen hyvä cappuccino (3 €). Toi naamareihimme vetämä kahvi oli niin ammattitaitoisesti ja isolla hifistelyfiiliksellä väsätty, et ei paremmasta väliä. Kahvin pehmeä ja samalla voimakkaan aromikas maku veti suun muikeaksi. Tuo pyöreä, paahteinen, täyteläinen, luonteikas ja aromikas makutuntuma jatkui pitkänä, viipyilevänä ja samettisena jälkimakuna vielä kotisohvalle päädyttyäni. Tosta ei kahvi käsittääkseni parane! Ainakaan maukkaampaa en ole tähän ikään mennessä saanut maistaa.

Good Life Coffeen Cappuccino: Tästä ei kahvi vissiin parane!

Paikka oli sisustettu kivan rennolla kierrätyskeskusstaililla ja sama letkeä tatsi jatkui myös palvelun puolelle, eikä tunnelmaa ainakaan latistanut vinyylilevysoittimen lautaselta lähtenyt lungi pumppaus. Hyvä meisinki ja yyberkliffa fiilis tossa paikassa, joka on todellakin nimensä veroinen! Suosittelen tsekkaamaan mestan välittömästi eli ei muuta ku hipster-univormu päälle ja linjoille naatiskelemaan muiden ruutupaitaisten kahvidiggareiden sekaan… iPad tai joku muu omppuvehje on myös suositeltavien varustuksien listalla.

Ja jos joku ei ole vielä tuolla Good Life Coffeessa käynyt kahvilla niin nyt vahva kehoitus testikäynnille… Mestassa on tällä hetkellä tarjolla Stadin paras cappuccino eli meni kahvipavun mitalla Sävyn ja Torren edelle!

Jääkaappikylmää sushia Bambussa

18 syys

Hämeentielle avautui jokunen tovi sitten uusi aasialainen safkapaikka, joka mainostaa tarjoavansa myös maukkaita susheja. Toi Restelin pyörittämä, Bambu-nimellä paiskattu ruokala sijaitsee ikiaikaisen Martinan tilalla siin ihan Kuudennen linjan yläpuolella (Hämeentie 19). Sijainnista ei siis voi märmättää, ku asiota täältä karhupuistoisesta vinkkelistä tsiigailee.

Niinpä oli aihetta latoa stiflaa toisen eteen ja dallata sushinhimoissaan noi pakolliset parisataa metriä ja hyökätä mestoille testailemaan mestan antia. Ennakkoon tsiigailin skidisti eat.fi:n kommentteja Bambun alkutaipaleelta ja eihän ne mitään mairittelevia olleet… Siit huolimatta fiilis oli ihan kohillaan, ku tonne mentiin allekirjoittaneen synttäreitä juhlistamaan.

Ei Bambun kattaus niin shittiä ollu, ku netin kriittisimmät kailottajat väittivät. Etenkin freesi ulkoasu, hymyilevä henkilökunta ja raikas värimaailma niin kalusteissa kuin astioissa miellytti öögaa. Lisäks lämmitti juhlakalun herkkää sydäntä, et Bambussa oli tarjolla Kirin-bisseä. Toi japanilainen laatulager on ihan ehdottomia feivörittejäni ja sen siemailu nostatti taas kerran fiilistä.

Mut safkahan näis kuvioissa on se ratkaiseva tekijä ja siitä joutuu ujosti nillittää. Ulkoasu viel oli ihan kohdillaan, mut ku riisi oli kaivettu jostain jääkaapin uumenista niin ei ihan päässy makupaletti ilotulitustaan ampumaan. Lohinigiri viel menetteli, mut koviksi kääräistyt makirullat epämääräisine täytteineen teki selväksi, että ei Bambussa homma ainakaan näin alkutaipaleella oo täysin handussa. Lisäksi keskelle lautasta ruutattu majoneesisotku oli jotenkin tunkkaista ja ällöä. Sen ku jätti nauttimatta ja panosti hyvän inkiväärin sekä passelin stydin wasabin kanssa kikkailuun niin ihan hyvin toi skidisti ylihinnoiteltu (15€) 12 biitin setti uppos naamariin…

Susheja skruudaillessa oli kliffa väijyä tiskin takana tapahtunutta wokkien duunausta. Tollanen asiakkaan tilauksesta tuunattava wokkimättö on yleensä ihan suunmukaista muonaa, joten seuraavalla tyyppausvisiitillä täytynee antaa sille tsäänssi…

Uus vierailu on siis suunnitelmissa eli mikään kovin tympeä maku ei ikeniin jäänyt, vaik ei toi ihan synttäri-illallisen standardeja täyttänytkään. Tervetuloa silti kulmille ja pitäkää siis Kiriniä galsassa sillä täältä tullaan taas!

Lumikki ja metsästäjä

16 syys

Siinä vaiheessa kun kaveripiirini testosteronihemmot rynnivät leffaan tsiigaamaan äijäilymeininkiä á la Expendaples 2, hiipi allekirjoittanut väijymään Charlize Theronin tähdittämän Lumikki ja metsästäjä -pätkän. Jotenkin vaan omaan pirtaan sopii paremmin visuaalisesti komeat ja naiskauneudella silatut seikkailut, kuin väsyneet, äijäenergiaa huokuvat räiskintäleffat. Niistä sain tarpeekseni jo 80-luvulla ja jos leffassa Expendablesin tapaan on vielä tekijätiimissä Stallonen & Schwarzeneggerin tapaisia reliikkipölkkyjä, niin herkästi jää meitsiltä sellanen huttu tsekkaamatta…

Broidin tyttöystävä kehui ennakkoon Lumikin ja metsästäjän näyttävyyttä ja komeaa tsiigailtavaahan se olikin. Hienosti duunattu aikuisten satu, joka oli jopa löytänyt puhkikaluttuun Lumikki-saagaan uutta tulokulmaa. Kyllähän ihminen tuolla salissa ton parituntisen viihty vallan mainiosti. Aivot vaan narikkaan ja öögat auki niin kyllä tuli silmäkarkkia ihan loppuviikon tarpeiksi.

Snow White and the Huntsman (2012)

Sadun klassista pahaa äitipuolta esitti jo aikaisemmin mainittu mallikaunotar Charlize Theron, ja hyvin blondi roolinsa tekikin. Sen verran jäätävää oli friidun näytteleminen, et se kipeesti alleviivasi toisessa naispääosassa pönöttäneen Kristen Stewartin totaalista lahjattomuutta näyttelemisen saralla. Tuo Twilight-leffojen ja henkilökohtaisten horoilujensa myötä ansaitsemattomaan suosioon noussut tähtönen oli tutun yksi-ilmeinen koriste muuten hyvillä näyttelijöillä silatussa filkassa. Etenkin sivuosiin oli saatu taas kerran laatujäpiköitä hoitamaan tonttia. Mestaritason Bob Hoskins, Eddie Marsan ja Ian McShane olivat jälleen kerran miehiä paikoillaan elokuvan kääpiörooleissa ja hoitivat homman himaan taagilla tatsilla.

Meikäläiselle kun uppoaa Lord of the Rings -henkinen miekka- & magiamättö ja muutenkin kaikki isojen lasten sadut, niin aika kohderyhmäähän mä tälle leffalle olin. Siksi olenkin valmis antamaan anteeksi hieman latteaksi käsikirjoitetun ja visuaaliseen menoon painottuneen ohjauksen. Eikä pahaa tehneet upeasti puvustetut kohtaukset, joissa Charlizen kauneus pääsi taas kerran oikeuksiinsa.

Suosittelen leffaa lapsellisille ja visuaalisesta annista nauttiville heteromiehille. Mut jos inhosit LOTR-meininkejä niin jätä väliin.

Nimim. Hobittitrilogiaa odotellessa

Juttutuvan Oktoberfest (13.9. – 7.10.)

13 syys

Oon koko lyhykäisen aikuisikäni eli viimeiset sata vuotta haaveillut kaikkien olutsieppojen pyhiinvaellusmatkasta Münchenin kuuluille Oktoberfesteille. Olisi mahtavaa jodlata olutpäissään saksalaisia juomalauluja hikisessä oluttuvassa, litran stobe handussa ja nahkabyysat jalassa. Toi unelma näyttää jäävän tänäkin syksynä piippuhyllylle pölyttymään, mut eipä hätää. Nasahti näet kutsu Juttutuvan perinteisille Oktoberfesteille Paasitornin kivijalkaan.

Oktoberfest 2012

Noi tänään juhlittavat avajaiset on hilpeä kantapeikkojen kokoontumisajo, mikä tarkoittaa käytännössä erikoisesti kyseistä kinkeriä varten pannun spessukaltsun särpimistä hapankaalin sekä braatwurstin kera. Ja taustalla pauhaa tirolilaisen humppabändin villi komppi! Siinäpä settiä meikäläisen makuun ja balsamia haavoille, jotka vuotavat visvaa väliinjääneen München-tripin vuoksi.

Juttutuvan Oktoberfest jatkuu useamman viikon, joten kaikilla kulmakunnan kaljankiskojilla ja lihansyöjillä on ilo sekä velvollisuus poiketa skruudaamaan listalle ilmestyviä, teeman mukaisia mättömurkinoita. Tarjolla lienee tänäkin vuonna muun muassa villisikaa ja makkarakimaraa, eli varsin äijämeininkiä tuppaa toi kattaus vuodesta toiseen olemaan… Sama saksalainen elonkorjuujuhla starttaa tänään myös mm. Weeruskassa & Casa Maressa eli vaihtoehtoja piisaa, jos ei satu just Siltasaaren hoodeilla dallaamaan.

Käykää tsekkaamassa setitystä Juttiksen uusilta tyylikkäiltä nettisivuilta. Syö, juo ja elä!

Prost!

Soppahaasteen tulos: ”Visuaalisesti kaunista äijäruokaa”

11 syys

Ajauduin viime viikolla varsin hämmentävään tilaisuuteen. Kohteliaana kaverina en osannut kieltäytyä, kun kauniisti kutsuttiin kokkailemaan tuunauspohjalta Ideakeittiön & Knorrin tilaisuuteen. Kupletin koko juoni paljastui vasta paikalle pelmahdettuani, jolloin tajusin joutuneeni ruokabloggajien Master Chef -henkiseen soppatuunauskisaan. Huh, meitsin mukavuusalueelta eli skruudamisen & dissaamisen saralta oltiin menty varsin kauas, ku nyt joutuki itse tarttumaan soppakauhaan. Homman absurdiuskerrointa nosti vielä entisestään se, et kisamestoilla postaili kolme köökkihommille omistautunutta bloggaridaamia (Vatsasekaisin KilinkolinSoup Opera52 Weeks of Deliciousness), jotka jo teroittelivat veitsiään (sekä kynsiään) illan taistoa varten!

Pikkasen tökki gentlemannin arvomaailmaa vastaan kisailla safkanlaiton tiimoilta, puhumattakaan siitä, et herrasmiehistelijän hipiälle ei oikein passaa naisten haastaminen missään lajissa. Elämä on ton opettanut ja siitä olen kiinni pitänyt! No, nyt osaamista ei tarvinnu pro-luokan seurassa kuitenkaan downgreidata. Leidit väänsivät safkaa sellaisella levelillä, johon allekirjoittaneella harvemmin on mitään asiaa… Pätevää touhua, pakko myöntää. Itse päätin keskittyä kisaamisen sijaan väsäämään rakkaudesta ruokaan -pohjalta omaan kiljuvaan nälkääni sopivaa settiä.

Tsydeemi meni niin, et ekaks kahmittiin raaka-aineita aikaikkunan sallimissa rajoissa ja sit ryhdyttiin tunnin mittaiseen keittotuunaukseen. Omalle kohdalleni arpa toi Knorrin metsäsienikeiton, jota sitten ryhdyin väkertämään oman näköisekseni sörsseliksi. Eli sekaan lisättiin kaikenlaista äijäilyä ja niinpä sain roudata aikanaa tuomareiden (mm. Master Chef -veteraani Lauri Skyttä) sekä fotarin käsittelyyn varsin maskuliinisen poro-vuohenjuusto-sienkikeittoni, jonka hätäpäissäni nimesin ”Takametsäksi”.  Knorrin valmis sienikeitto siis sai käsittelyssäni boostausta paistetusta vuohenjuustokiekosta, paahdetuista siemenistä, tuoreista yrteistä, nuudelista sekä poronleikkeleestä, jonka täytin paistamallani sipuli-sieni-höystöllä. Annos näytti tolta:

Kuva: Antti Hallakorpi/ Studio Piquant Oy

Kuva: Antti Hallakorpi / Studio Piquant Oy

Himaan en todellakaan kruisaillut pääpalkinto kainalossa, mut hauskaa oli ja mielelläni hulppean matkalahjakortin Vatsasekaisin-Riikalle suon. Neidin väsäämä kasvislasagne oli jälkikäteen vedetyn rennon & hauskan maistelusession perusteella todella maukas ja siihen tuli eläimellinen himo. Onneks voittaja-annoksen resepti on löydettävissä suoraan Riikan blogista: Vatsasekaisin Kilinkolin. Onnitteluni Riikka!

P.S. Otsikko on suora lainaus tuomariston annokselleni antamasta palautteesta. Hyvin sanottu! 🙂

%d bloggers like this: