Rekolan Panimo – rakkaudesta hyvään juomaan (ja ruokaan)

18 Mar

Satuinpa kerrankin olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa! Löysin itseni nimittäin kuuntelemasta uuden suomalaisen olutvalmistajan, Rekolan Panimon, perustajan & panimomestarin esitystä bissen sekä hyvän safkan liitosta. Ja mikä parasta, kalvokaraoken päälle saatiin tehdä empiiristä tutkimusta tuosta kiehtovasta aiheesta. Muutenhan toi olisikin ollut Amnestylle ilmoitettavissa olevaa, ihmisoikeuksien ja Geneven sopimuksen vastaista kidutusta!

Rekolan Panimon vakkarirepertuaari oli kokonaisuudessaan esillä, mikä tarkoitti huimaa kolmen oluen kavalkadia. Tuo täsmätarjonta muodostui vaaleasta Amerikan serkusta, punertavasta  Metsän hengestä sekä tummanpuhuvasta Munkintiestä.  Laatu korvasi siis määrän, ja kun noille rakkaudella duunatuille laatubisseille löytyi vielä safkapuolelta passelit kumppanit, niin todellakin oli kattaus kohillaan.

Rekolan panimo (est. 2012)

Amerikan serkku oli mahtava jenkkityylinen pale ale -olut (4,5%), joka toi mieleen juuri reissulla maistelemani parhaat itärannikon pienpanimo-oluet. Upea bisukka siis jo sellaisenaan, ja kun kylkeen vielä tarjottiin grillattua kanaa sekä vaaleaa bratwurstia ni johan oli harmoniat kohillaan. Suodattamaton ja sitruksen tuoksuinen pienpanimo-olut oli lievästi humaloidussa kipakkuudessaan hieno uusi tuttavuus, jota täytyy kaivaa esiin jostain hyvin varustetusta ruokakaupasta viimeistään kevätauringon ryhtyessä taas lämmittämään näitä arktisia rantoja.

Kevättä odotellessa voi onneksi tappaa aikaa ja kaamosmasennusta Rekolan Panimon tummemmilla vaihtoehdoilla. Kuusenkerkällä maustettu maltainen Metsän henki (4,5%) tarjoiltiin chorizo-makkaran ja savustetulla muikulla täytetyn ruiskuoripiirakan kera. Taas kerran huippuluokan olut paiskoi yläfemmoja ruoka-annosten kanssa. Kaunis kokonaisuus tuo vahvojen makujen ja vahvarunkoisen oluen kombo, joka voisi kokea uudelleensyntymisen vaikkapa herrasmiehistelijän joulupöydässä. Maut sopivat toisiinsa kuin tuoppi handuun!

Illan kruunasi vahva, makea ja tuhti Munkintie. Tuo 6,7 %:n voimalla jyllännyt, belgialaishenkinen tumma ale sai seurakseen suklaisen jälkiruoan, ja hyvin nuo kaksi löysivät yhteisen sävelen. Samoin kävi myös mustaleimaisen Emmental-juuston kanssa, joka yhdessä Munkintien kanssa oli sen tyylinen pyhä liitto, et pakkohan tuota on joskus uudestaan saada maistaa. Valitettavasti se on helpommin sanottu kuin tehty, sillä Alkon järjenvastainen monopoli, ruokakauppojen sosiaalinatsimainen keskiolutrajoite ja sivistysvaltion vastainen ravintoloiden ulosmyyntikielto asettavat missiolle aika isot haasteet. Käytännössä on siis mahdotonta saada kotioloissa nauttia tuota duettoa eli pitää kaivaa esiin joku ravintola, jossa olisi noita älytty listalle laittaa.

Onko kellään siis mitään käryä siitä, löytykö stadista ravitsemusliikettä, jonka listoilla olisi Rekolan panimon Munkintietä ja mustaleimajuustoa? Rekolan Panimon nettisivuillakaan ei mainita muuta ku Ravintola Aino ja sieltä yksinoikeudella saatava ruis-katajanmarja -olut…

Mainokset

Yksi vastaus to “Rekolan Panimo – rakkaudesta hyvään juomaan (ja ruokaan)”

Trackbacks/Pingbacks

  1. Olutarvioita | Rekolan Panimo - 19/11/2012

    […] Herrasmiehistelyn mietteitä oluista: Rakkaudesta olueen ja ruokaan. […]

Samaa vai eri mieltä? Sana on vapaa!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: