Hobitti – odottamaton matka

5 Tam

Oman elämän pilvilinnojen romahdellessa on terapeuttista paeta realiteetteja leffateatterin valheelliseen maailmaan. Tuohon eskapismiksi kutsuttuun totuudenpakoiluun sopi erinomaisesti uusi ja paljon odotettu Hobitti-elokuva. Tolkienin klasariopuksen pohjalta on taas ollut vanha tuttu LOTR-tuotantoryhmä vauhdissa (Peter Jackson & Co) ja visuaalisesti komeaa jälkeä on jälleen saatu aikaiseksi tuosta 30-luvulla skrivatusta aikuisten sadusta.

Hobitti (ohjaus: Peter Jackson, 2012)

Hobitti (ohjaus: Peter Jackson, 2012)

Eskapismin kannalta toi raina pelitti ihan kybällä, ja lähes kolmen tunnin mitta oli ihan kylliksi yhteen terapiasessioon. Sääli vaan, ettei toi aika itse tarinan kannalta riittänyt mihinkään. Tän uuden trilogian ekassa osassa päästiin vasta asian äärelle eli esileikin kaltainen touhustelu oli kyseessä. Lisää tulee vasta vuoden päästä, joten varsinaisesta rahastuksesta ja kuluttajan kiusaamisesta ja tarinan ylettömästä venyttelystähän tässä on kyse. Etenkin ku muistetaan, et kyseessä on kirja, jonka tämäkin tavaaja kahlas läpi parissa illassa. Kääpiöiden megalomaanista kulta-aarretta vahtivaa lohikäärmettä tos lähdettiin metsästämään, mut näköetäisyydelle moisesta höttiäisestä ei edes viel päästy… Surkea suoritus siis tuolla saralla.

Leffan pitkitys oli koko paketin pahin synti. Muuten mentiin ihan mallikkaasti sormussaagan viitoittamalla saralla. Tosin kymmenen vuotta sitten koetut orgastiset wow-tuntemukset loistavat poissaolollaan, sillä tekniikka ei ole pahemmin mennyt eteenpäin tässä välissä. Leffa ei siis pääse yllättämään katsojaansa kertaakaan, ja sinänsä pätevästi toteutettu Tolkienin fantasiamaailman visualisointi tuntuu turhankin tutulta ja turruttavalta. Ei auta, vaikka kuinka on koettu hakea modernia 3D-tehoa ja tuplattu viel kuvamäärä kaiken kukkuraksi. Digi- ja animaatiotekniikka ei vieläkään pysty huijaamaan vanhan jäärän öögaa eli pariin kertaan oli tarjolla skidisti vaivaannuttavaa kuvaa, joka vei ujosti pohjaa isolta illuusiolta elämää suuremmasta tarinasta. Kandee muuten mennä tsiigaa toi kaksulotteisena versiona, ni ei tartte turhan päiten kakkuloiden kanssa kolmea tuntia kikkailla…

Parasta antia Hobittissa oli vanhat tutut gurut eli Gandalf (Ian McKellen) ja Klonkku (Andy Serkis). Noihin hahmoihin oli jopa saatu lisää twistiä kehiin edellisen trilogian jäljiltä. Lisäksi Bilbon pääosan esittäjäksi poimittu Martin Freeman (mm. Konttori & Uusi Sherlock TV-sarjat ja Linnunradan käsikirja liftareille -leffa) oli absoluuttisen loistava. Jannu tulkitsi laiskanpulskean hobittiroolinsa niin nappiin, et en pysty snaijaamaan, kuinka sen paremmin vois vetää. Ei paljon Sormusten Herran hobittiliidiä vetänyttä, ällöä Elijah Woodia, tullut ikävä!

Puutteistaan huolimatta Hobitti tulee vetämään  leffateattereiden saleihin väkeä kuin pipoa ja nyt alkanut elokuvasarja tulee olemaan uskomaton rahasampo. Ihmisillä kun on kuitenkin valtava tarve kuulla satuja ja todellisuudenpako on edelleen lajimme vallitsevia piirteitä. Eikä mikään ihme, kun maailma nyt vaan on niin paska paikka.

Mainokset

Samaa vai eri mieltä? Sana on vapaa!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: