Cantina West – Majavapurilaista ja muuta messevää burgermättöä

9 Tam

Hampurilaiset ovat lyöneet viimein läpi isolla hanskalla suomalaiseen ravintolatarjontaan. Nykyisin burgerit ovat nostanneet imagoaan sille levelille, et niitä kehtaa tarjota ja skruudata muuallakin kuin pikaruokapaikoissa ja käryisissä grilleissä. Gourmet-hampurilaisethan ovat olleet etenkin New Yorkin trendsettereiden juttu jo useamman vuoden, mut allekirjoittaneen kitusissa maistuu aina parhaimmalta skidisti kotikutoisempi ja ronskimpi hampparimeininki. Tuollaista raffia, mutta persoonallisen maukasta settiä oli framilla tällä erää Cantina Westissä, jonka burger-viikkojen lanseeraustilaisuudessa oli ilo ja kunnia venyttää mahalaukun tilavuutta keskiviikon ratoksi.

Majavahampurilainen

Majavahampurilainen

Cantina West on möllöttänyt Kasarmikadun alkupään mäessä jo yli 20 vuotta ja samalla tarjonnut texmex-apetta isoille massoille. Lähes 800 paikkainen mättömesta on aina ollut kuulu fajitaksista ja burritoista, mut nyt on lähdettu laveeraamaan tarjontaa myös burgereiden suuntaan. Ja hyvinhän noi amerikkalaiset perinneherkut on kuulemma otettu vastaan, joten se on innoittanut mestan polkaisemaan pydeen viisiviikkoisen burgerbakkanaalin.

Nyt ei kuitenkaan puhuta mistää peruspurilaisista, sillä keittiön bossina huseeraava, chef Jukka Finn, on kaivanut kikkakirjastaan 11 toinen toistaan spessumpaa variaatiota sinänsä simppelistä purilaiskonseptista. Meitsillä oli sauma maistella osaa ton jopa snadisti eksoottisväritteisen burger-menun antimista, ja pakko on todeta, et esimerkiksi niin biisoni kuin majavakin pelittivät pirullisen hyvin hampparin välissä.

 

Biisonihampurilainen

Biisonihampurilainen

En ollut ennen heittänyt huiviin majavaa, joten oli ilo tuotakin otusta viimein saada maistaa Beawer Burger -annoksessa.  Tuo tumma ja pienisyinen jyrsijä taipui varsin riistamaisen makuiseksi jauhelihaksi, jonka reseptistä vastaa itse Wotkins. Siihen ku viel oli kylkeen paiskattu rucolaa ja katajanmarjamajoneesia sekä lisukkeeksi äijämäisiä lohkopottuja, niin jopa luiskahti liukkaasti kurkusta alas toi annos.

Myös kaupungin parhaan lihakaupan eli Roslundin kehittämä biisonijauheliha toimi varsin tykisti hampurilaispihvinä. Pitkän makustelun jälkeen oli jopa pakko todeta, et ujosti roseeks sisält jätety pihvi oli parasta purilaistäytettä miesmuistiin. Kyseinen, uunikurpitsalla säväytetty Navajo Burger on ehdoton must kaikille burgerentusiasteille, ja jos noi kaks stydiä vaihtoehtoa ei vielä piisaa, niin sit sopii valita vaik Big Rig. Tossa megakombohampurilaisessa on näet sisällä niin härkää, kanaa, lammasmakkaraa kuin chorizoa. Suuri on kaunista.

Big Rig -hampurilainen

Big Rig -hampurilainen

Ruokajuomaksi sopii lempparipanimoni eli newyorkilaisen Brooklyn Breweryn maukas lager, jonka vahva maku komppaa kivasti noiden voimakkaan lihaisten aromien kanssa. Muutenkin bisse on mainettaan parempi ruokajuoma, sillä sen hiilihappoisuus putsaa kliffasti suun ruokailun lomassa ja antaa hyvää ryhtiä stydien makujen ja rasvaisuuden keskelle. Ei siis muuta ku kaikki kynnelle kykenevät Cantinaan burger-ilalliselle ja parille bisselle. Kippis!

Brooklyn Lager

Brooklyn Lager

Mainokset

Samaa vai eri mieltä? Sana on vapaa!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: