Looper – oman genrensä pikkuhelmi

30 Tam

Pakenin hippulat vinkuen pääkaupungin paukkuvia pakkasia leffateatterin lämpoon. Siirsin siis akuuttia ongelmaa ajassa hieman eteenpäin ja palelin sitten senkin edestä, ku aikoinaan tupsahdin takaisin lumiselle kadulle. Pari timmaa meni kuitenkin lämpimässä ja pimeässä salissa ihan rattoisasti yrittäessäni saada tolkkua Looper-elokuvan juonikuviosta.

Looper (käsikirjoitus ja ohjaus: Rian Johnson, 2012)

Looper (käsikirjoitus ja ohjaus: Rian Johnson, 2012)

Looper on Bruce Willisin tähdittämä tuore scifi-pätkä, jossa palkkatappajat ja muut pahikset pomppivat aikajanalla eteen ja taakse siihen malliin, et ihan ei tällä kuupalla varustettu janari kaiken aikaa pysynyt kyydissä. Kliffaa ja aivoja nastasti kutkuttavaa seurattavaa toi touhu kuitenkin oli, vaik tää pätkä ei ihan alansa klassikkojen sarjaan nousekaan. Eipä se tosin kauhian kauaksikaan parhaista jää, mut aika vasta todistaa tän filkan todellisen tason ja näin pari timmaa teatterikokemuksen jälkeen on viel skidisti jäävi ottaa lopullista kantaa suuntaan tahi toiseen… Hetkittäin tuli kyl Looperista mieleen myös Willisin semikarismalla varustettu 12 apinaa -huippupätkä (ohj. Terry Gilliam), mut yhtä legendaarinen meininki ei ollu nyt kyl merrassa. Sen verran meitsikin sentään snaijaa!

Ihan pahinta tusinascifiä Looper ei ainakaan ollut, sillä kässärissä oli tosiaan mutkaa kyllikseen ja viihdearvot positiiviseen sekä viihdyttävään katselukokemukseen muutenkin kohillaan. Myös kuvaus ja roolitus oli hyvin hallussa eli silmänruokaa riitti niin tyylikkään väriskaalan kuin hemaisevan naiskauneuden (mm. Emily Blunt ja Piper Perabo) ansiosta. Lisäks tarinassa ja hahmoissa oli kiinnostavuutta pitämään katsojan tiivisti kiinni jakkarassa koko elokuvan keston ajan. Loppuun oli jopa saatu hyvää koukkua ja snadi jännityspiikki, joka viel osattiin purkaa ainakin skidisti yllättävällä tavalla.

Looperin osalta asialla on siis ollut ammattimainen tiimi ja lopputulos on oman saransa parempaa osastoa. Voi siis suositella varauksetta, jos scifi putoo muutenkin. Tai jos vaan haluu nähdä jotain piirun verran erilaista settiä.

Mainokset

Samaa vai eri mieltä? Sana on vapaa!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: