Arkisto | huhtikuu, 2013

Oblivion – Cruisen Tomppa siedettävänä

27 Huh

On aina ollut Mr. Tom Cruisea kohtaan varsin negatiiviset fiilarit. Toi yksi-ilmeinen ja kasvurajoitteinen urpo kun osaa usein valita leffansa varsin hämärin kriteerein eli tuntuu et ukkelin tarve pönöttää ja heerostella on pohjaton. Pari poikkeusta herran mittavaan uraan on kuitenkin osunut, kuten Magnolia ja Collateral. Mut löytäähän se sokeakin kana joskus jyvän, joten ei tolla CV:llä vielä kuuhun mennä. AInakaan mun mittareilla.

Nyt oli kuitenkin pakko lähteä pikavauhtia evakkoon, joten leffateatterin aikataulut sanelivat varsin pitkälti elokuvavalintani. Päätöksentekoa helpotti parin täyspäisen kaverin semipositiiviset kommentit tästä Oblivion-pätkästä (ohj. Joseph Kosinski). Eikä asiaa haitannut, et omat perversiot sisältävät tavallista suuremman scifi-addiktion.

Oblivion-poster

Pakko myöntää, et pari timmaa meni ihan siedättävissä merkeissä Oblivionia tsiigaillessa. Jopa juoneen oli panostettu sen verran, et pariin otteeseen pääs leffa jopa yllättämään tälaisen kokeneenkin scifi-väijyjän. Leffan stoori oli jossain Minority Reportin, Matrixin ja Total Recallin välimaastossa eli mitään kauhean uutta ei sentään oltu kokoon keitelty. Mut homma pelitti ja oli hyvää viihdettä, joten mitäpä tässä sen enempää nillittämään.

Kuvaus ja (digi)lavastus olivat myös leffassa hyvin hallussa eli visuaalista karkkia oli öögan täydeltä tarjolla. Samaan kategoriaan voi laskea myös naispääosanesittäjien (hemaiseva Olga Kurylenko ja kiehtova Andrea Riseborough) keskivertoa silmiähivelevämpi habitus eli silmänruokaa tarjottiin oikein tuplana karvanaamaiselle heterokatsojalle. Ja kai böönatkin jotain hubaa saavat Cruisen tiirustamisesta, vaik toi herran populateriteetti ja seksisymbolismi ei mulle pätkääkään aukene.

Taas kerran oli siis Hollywoodin tuotantokoneisto pullauttanut ihan kelpo viihdepläjäytyksen framille. Mikään scifiklassikko Oblivionista ei titenkään tule, mistä kertoo jo sekin, et näin parin päivän jälkeen on skidisti hankala palautella mieleen leffan tapahtumia ja juonirakennetta. Ihan katsottava setti kuitenkin eli jos pitää pari tuntia tappaa niin tää voi olla ihan potentiaalinen vaihtoehto.

Mainokset

Oivan brunssi – perusvarmaa brunssipunnerrusta Kallion kantakapakalta

19 Huh

On kyl aikoihin eletty, ku Kallion ikivihreä kantakapakka, Oivan Bistro, on lähtenyt surffaamaan tsunamin lailla jyräävän brunssiaallon harjalle. Toi jo Fredin aikoinaan mainostama korttelibaari on viime vuosina tehnyt itseään tunnetuksi lähinnä jokapäiväisestä karaokemeiningistään, joten skidisti yllätti allekirjoittaneen, ku Porthaninkatua ylös dallatessa hiffasin niiden katuständissä brunssimainoksen.

Ravintola Oiva, Porthaninkatu 5, 00530 Helsinki, p. 010 219 2980, oiva@ravintolaoiva.fi

Ravintola Oiva, Porthaninkatu 5 (Kallio, Helsinki)

Ihan mallikkaalla setillä Oiva kuitenkin lähtenyt trendiin mukaan, mistä kertoi omaa kieltään myös mestan uskomaton suosio eli tupa oli tukossa ku se kuuluisa Turusen pyssy. Ja tietenkin tuli tehtyä se klassinen virhe, etten snaijannu ennakkoon pöytää buukata! Niinpä oli todellisen työn ja tuskan takana mahtua ineen. Onneksi brunssitiimimme oli ainoastaan kolmen naamarin kokoinen ja niinpä skidin jonottamisen päälle saimme napattua vapautuneet penkit persuksiemme alle. Sit aloitettiinkin skruudaaminen, joka tuttuun tapaan johti turvonneisiin pötseihin ja iloisiin mieliin!

Oiva tarjosi brunssikansalle varsin beisikin, mut karuudessaan kattavan, setityksen. Framilla oli karjalanpiirakkaa, munavoita, croisanttia, juustoja (homeella ja ilman!), liuta lihaisia leikkeleitä, normiujugut mysleineen, suonet tukkivaa maksapateeta, kotitekoisia lihapullia (nam!) ja paljon muuta maistuvaa perusapetta. Kattaukseen kuului tietenkin vielä sumpit ja teet, sekä vaatimaton mehuvaihtoehto. Taso kuitenkin nous loppua kohden, sillä salin kulmasta löytyi erittäin messevä jälkkäripöytä juustokakkuineen ja muine baakkelssiherkkuineen. Hieman kävi sääliksi kyl seurueemme pupujussia, joka semikasvissyöjänä sai pääruokapöydästä dusattua platterilleen huomattavasti meitä neandertalilaisia vaatimattomamman setityksen…

Oivan brunssimenu

Oivan brunssimenu

Mitään kovin spessua ei siis ollut tyrkyllä, mut perusvarmaa systeemiä kuitenkin. Toi kattaus muistutti aika paljon kotimaisten hotellien brekkarikattausta eli ihan ok-meisinkiä, mut yläfemmat jäi paiskomatta. Isoin erikoisuus oli livelaulantaa tarjonnut friidutrio, joiden tsungaus tosin teki intellektuellin keskustelumme hieman haastavaksi, kun uhkas volyymi nousta varsin stydiksi. Silti ideatasolla kliffa juttu ja lisäpojot siitä, et biisivalikoima oli osuvasti valittu eli böönat tarjosivat pomminvarmoja ikivihreitä, kute tuo jo alussa mainitun Fredin Kolmatta linjaa -stygen.

Ihan käymisen arvoinen brunssi toi oli ja siitä joutu pulittaa ihan siedettävän korvauksen eli tasan 15 egee. Hyvin näytti kauppa käyvän eli jatkuvuuta lienee luvassa. Hyvä niin, sillä Kallion hipstereiden brunssikysyntä peittoaa edelleen tarjonnan, vaik tän vuoden puolella on tarjonta kasvanut (mm. Sandro) ihan hyvällä tavalla… Muistakaa sit muuten buukata pöytänne ennakkoon!

Huh hah hei ja 10 pulloa rommia!

17 Huh

Löysin maanantaiaamuna itseni taas varsin oudosta tilanteesta. Pojotin nimittäin Ruoholahdessa, Altian neljännen kerroksen neukkarissa, talon brenkkuasiantuntijatiimin seurassa. Kyllä oli taas ”kuka ei kuulu joukkoon” -fiilarit puserossa, mut näin se elämä vaan vie miestä ajopuuna koskessa. Ei siis auttanu ku vetää ruoto suoraksi ja ryhtyä hommiin. Tässä tapauksessa se tarkoitti hengästyttävällä tahdilla vedettya rommitastingia.

Bristol Classic Rum Tasting (8/10)

Bristol Classic Rum Tasting (8/10)

Paikalle oli näet raahautunut alan brittiläinen guru Bristol Classic Rum -lafkasta. Tolla stailisti harmaantuneella gentlemannilla oli salkussaan messissä kymmenen lekkeriä rommia. Ei siis mikään vaatimaton kattaus, ja niinpä alkoikin skidisti pelottaa, mitä tulee sellaisesta duuniviikosta, joka alkaa kymmenellä alkoholiannoksella. Huoleni oli tosin turha, sillä ennen starttia joku valveutunut taho roudasi pöytään kasapäin kukkamaljakon näköisiä astioita, jotka paljastuivat sylkykupeiksi.

Skidisti riipi pientä ja rikkinäistä sydäntä, kun tastingin aikana spittailtiin noihin astioihin pullokaupalla jalojuomia. Mut ei sitä settiä olisi se kuuluisa erkkikään vetänyt, jos kaiken olisi alkanut nielemään. Leka nimittäin liikkui siihen vauhtiin pöydässä, ettei piritorin deekujengikään pysty siihen tahtiin flindaa ringissään kierrättämään. Koko kymmenen maljan tasting oli nimittäin ohi alle tunnissa. Paha siinä oli edes muistiinpanoja rustata, mut jotain sain sentään skrivattua ylös noista Bristol Classic Rumin tuotteista. Tossa alla olisikin sitten se vähä framilla:

  1. Kärkeen imuroitiin valkoinen rommi, joka muistutti hedelmäisyydessään calvadosia. Myös gini tuli mieleen, eikä ollut mikään iso ylläri, kun kuuli tastingin vetäjän kehoittavan joskus blendaamaan tota rommia tonicin kanssa ja väsäämään siitä GT:n kaltaisen pitkän janojuoman. Pakko joskus stedata tollasta rommitonicia aperitiivina!
  2. Tokanar ikeniin ryystettiin kepeä, ujosti puunmakuinen, kuubalainen rommi. Kyseinen tuliliemi oli roudattu britteihin tynnyrikypsytykseen, ku jenkkien boikotti hankaloittaa ikävästi kuubalaisten tynnyripolitiikkaa.
  3. Tää oli hyvä latinorommi Nicaraguasta. Raikas ja jotenkin puhtaan makuinen laatutisle.
  4. Jamaikalainen pontikka, jonka haju oli varsin tyrmäävä. Dunkkiksessa ja maussa oli kosolti kotipolttoista tunnelmaa sekä kynsilakanpoistoainetta. Erottipa sieltä hieman biojäteastiassa muhinutta banaaninkuortakin! Silkkaa shaibaa siis…
  5. Täs oli kans banskun makua, mut sillai kliffan freessin hedelmäisesti. Vieressäni tsitannut ammattilainen poimi myös passionhedelmää, mut meitsi ei saanut siitä kiinni, vaik ihan rautalangasta koettivat asiaa vääntää. Barbados oli tän herkun kotimaa.
  6. Tääkin tuli Barbadosin paratiisisaarilta, mut nyt oli kyseessä hieman tynnyrinmakuinen, mutta silti makean messevä rommi.
  7. Trinidadista oli paikalle roudattu upean tervaisella aromilla säväytetty tumma angostuura-rommi, joka uppos nätisti meikämannen viskillä marinoituihin makunystyröihin. Tätä en spitannu tippakaan pois vaan nieleskelin reippaasti viimeiseen pisaraan… Aamun paras satsi.
  8. Cayanan rommi oli puolestaan aika upean punertava eli väriä piisas, eikä makukaan ollut moitittava. Makea ja aromikas juoma, josta tuli hieman mieleen Balvenie-tislaamon viskit.
  9. Tää Barbadoksen vuosikertajuoma (1986) oli session tyyrein litku ja lekan hinta huiteli jo aika tähtitieteellisissä lukemissa. Onneks ei oo näin kallis maku, sillä omassa rankingissani tää ei kärkeen yltänyt.
  10. Vikana lipitettiin voimakkaasti maustettua Bristol Blackia, joka sai aikaan aika jouluisen tunnelman. Lakritsin, appelsiininkuoren ja kanelin makukirjo ei oikein herrasmiehistelijälle skulannut, joten tätä sylkiessä ei sieluun sattunut.
Bristol Classic Rum Tasting (loput)

Bristol Classic Rum Tasting (loput)

Että sellaista. 🙂

Aku Louhimies: 8-pallo – heikon kässärin rampauttama tekele

14 Huh

Sainpa viimein tsekattua Aku Louhimiehen uusimmaan 8-pallo-leffan. Filkka päätyi task-listalleni siksi, et kyseisen ohjaajan pätkät ovat viime vuosina olleet ihan kelpo huttua (mm. Vuosaari) ja siksi, et Pirkka Pekka Petelius on aina valkokankaalla näkemisen väärti naama.

8-pallo (Aku Louhimies, 2013)

8-pallo (Aku Louhimies, 2013)

Ihan kelpo kamaa oli Aku luottotiiminsä kanssa taas aaanu duunattua, vaik ei missään nimessä ollu herra tirehtöörin paras filmi kyseessä. Paha maa ja Vuosaari hakkaavat vaikuttavuudellaan 8-pallon mennen tullen. Olipahan vaan unohtunu laittaa paukkuja kässäriin ja siksi oli teatterin pimeydessä skidisti uuno olo, ku yritti keräillä huumekrimitarinan riekaleista logiikkaa kokoon.

Vaik inhorealistisuutta hakeneen stoorin yksityiskohdat eivät kestäneetkään tarkempaa tarkastelua niin isoa posia pakko pudotella näyttelijätyöstä. Eero Aho oli totaalisen huikea keskitason huumepäällikkönä ja ukko sai vedettyä niin kylmäävästi roolinsa himaan, et ihan joutu skagaamaan hahmoa tihrustaessaan. Eikä paskempoi ollut pääosan huumepiireistä irti rimpuilevaa yksinhuoltajaa esittänyt Jessica Grabowsky. Friidu osas pitää näyttelijätyönsä sillä levelillä, et böönan tuskan ja ahdingon mukana oli helppo elää. Myös Petelius oli totutun pätevä skouden roolissaan, eikä Mikko Leppilampikaan totaalisen shaiba ollut Peteliuksen kolleegana, mikä ihan erikseen uutisena mainittakoon. Ja näyttelijäkaartista on ihan pakko nostaa esiin myös Mikko Kouki, joka teki huono-onnisena huumediilerinä taas kerran sellaisen sikaporsaan roolin, et kukaan muu ei vastaavaa röhisevää ihmissikaa paremmin täs maassa pysty tulkitsemaan. Uskomaton seppä sarallaan!

Leffa pohjautuu Marko Kilven romaaniin, joka pitänee jossain välissä tavata läpi. Toi itsekin kyttänä työskentelevä kuopiolainen kirjailija on kehuttu sarallaan. Siksi onkin vaikea uskoa, et tarinan aukot ja epäuskottavuudet olisivan hänen kynästään. Niinpä on pakko osoitella syyttävällä handulla Jari Olavi Rantalaa, joka vastaa 8-pallon kässäristä. Valot päälle Jari Olavi ja jatkossa pikkasen enemmän eforttia tarinaan, sillä sen mukana leffa kaatuu tai lentää. Siinä ei paljoa huikea näyttelijätyö, hyvä kuvaus, mukaansatempaava musa tai tehokas leikkaus seivaa, jos katsoja ei pysty stooria nielemään. Nyt just ton kriittisen heikkouden takia tää koko taideteos jää keskivertotasolle, ja sellaiset viritelmät tuppaa unohtumaan ennen kuin snögöt ehtii stadista sulamaan…

PRKL:n hyvä Sika & Sika -hampurilainen!

12 Huh

Meinas mennä kirjaimellisesti ohi suun koko toissa viikolla loppunut City.fi:n 10 €:n ravintolaviikot. Onneksi kuitenkin lamppu syttyi viimetinkaan vintillä ja sain polkastua kokoon pienen burgeripartion, jonka kanssa rynnittiin vikana iltana Kaisaniemen PRKL-heviraflan teemaviikkojen tarjousta testailemaan.

PRKL CLUB (Kaisaniemenkatu 4)

PRKL CLUB (Kaisaniemenkatu 4)

PRKL tarjosi nälkäisille kaupunkilaisille kympillä Sika & Sika -nimisen hampurilaisen, joka oli todella mehukkaan messevä tuttavuus. Ja mikä parasta niin kyseessä ei ollut pelkkä City-viikkojen kunniaksi kehitetty setti vaan toi annos löytyy ihan peruslistalta nyt ja jatkossakin. Se kannattaa mennä huitomaan huiviin, jos on perso lihalle ja diggailee kunnon hampurilaisista.

Sika & Sika on saanut nimensä purilaisen välistä löytyvistä pekonisiivuista sekä ylikypsästä possunpaistista riivityistä lihariekaleista. Noi kaksi perusraaka-ainetta tekivät annoksesta erittäin ruokaisan, ja kun sekaan oli vielä turautettu majoneesia ja muuta herkkuhuttua niin hyvinhän se leipäläpeen upposi. Kliffaa, kun burgeribuumin myötä on alettu snaijaamaan, ettei sen hampurilaisen väliin ole aina pakko sitä jauhelihapihviä tunkea. Kaikki kunnia tietenkin tuolle orkkisversiolle, mut ku vetää hampparia napaan allekirjoittaneen tahtiin niin varianssi on aina tervetullutta.

Sika & Sika -hampurilainen

Sika & Sika -hampurilainen

Mikään täydellinen sessio toi Sika & Sika -bakkanaali ei kuitenkaan ollut, sillä esimerkiksi annoksen ranskalaiset olisivat saaneet olla huolellisemmin kypsytetyjä. Toi on kyl varsinainen helmasynti, johon sortuu suuri osa maamme rafloista. Lisäksi skidit nillitykset PRKL:n puitteille, joiden karuus ujosti tökki ja pisti funtsimaan, ettei tänne ainakaan treffiseuraa kehtais roudata. Tosin mitään romanttista profiilia ei mesta pyri muutenkaan vetämään, sillä mustanpuhuvaa avainketjujengiähän tuolla paikalla yritetään kosiskella. Se posse varmasti osaa pudottaa taagit rispektit maistamallemme hampurilaisannokselle, joten vi**uako tässä valittelemaan ja jaarittelemaan. Homma toimi suunnitellulla tavalla ja sillä siisti.

Sandron brunssi – tervetullut lisä Kallion tarjontaan

7 Huh

Muistan vielä ajan, ku Kallion hoodeilla sai etsiä viikonloppuisin brunssipaikkaa kissojen ja koirien kanssa. Toista se on nykyään, ku hyviä vaihtoehtoja alkaa olla kymmenisen tsipaletta. Ei siis tartte aina painella esim. Pacificoon, Cafe Taloon, Galleria Keitaaseen tai Cafe Cardemummaan halutessaan nauttia lungista skruudaamisesta vapaapäivän ratoksi. Uusin tyrkky näil rouheesti ylikuumenevilla markinoilla on Kolmannen linjan Sandro, joka pölähti paikallisen elintarvikekioskin kulahtaneisiin tiloihin pari kuukautta sitten ja freessas sekä tilan että kyseisen kadunkulman ihan uudelle levelille.

Sandro_yleisnäkymä

Eikä Sandron ansiot jää pelkkään upgreidattuun interiööriin vaan konsepti kantaa komiasti myös safka-, serviisi- ja fiilispuolella. Ainakin yhden brunssitestin perusteella hyvät mätöt on framilla ja tosta rohkaistuneena pitää tulla stedaa joku arkipäivä myös Sandron lounasta. Kahvillakin täällä jo tullu pariin otteeseen tsitattua ja niistä jäi myös hyvä fiilis ystävällisen palvelun, rennon meiningin ja stailin asiakaskunnan ansiosta. Kaikin puolin siis tervetullut platsi tänne Linjoille. Ja mikä parasta, sunnuntaiaamuna jo kybältä startannut brunssi pelitti ku unelma. Eikä oltu ainoat mielipiteemme kanssa väkimäärästä ja hymyilevistä kasvoista päätellen, joten jatkuvuuta on luvassa!

Sandron 18 egen brunssi sisälsi lasin kuoharia, ja konsepti meni niin, et alku- ja jälkiruoat haettiin buffatyylin, mut lämmin pääruoka valittiin listalta ja se tuotiin sit valmiina annoksena pöytään. Noi päämätöt oli passelin kokoisia ja niitä oli neljä eri vaihtoehtoa. Kaikkia testitiimimme toimesta maistettiin ja hyväksi hiffattiin eli hampurilainen, kasvispurilainen, afrikkalainen makkara-annos ja eggs benedict olivat hyvän makuisia ja kauniita annoksia.

Sandron brunssipurilainen

Sandron brunssipurilainen

Sandro_karitsanmakkara

Sandron afrikkalaishenkinen karitsanmakkara-annos

Myös alkupalapöydässä oli hyvää twistiä ja upeita makuja moneen lähtöön. Silti setti oli sen verran suppea, ettei ihan lähtenyt lapasesta touhu, vaik tavoilleni uskollisena kaikkea halusinkin maistaa. Lisäksi bonareita pakko pudotella kahdesta eri smoothievaihtoehdosta, hyvästä kahvista ja mehevästä jälkiruokamoussesta. Eikä moittia voi myöskään groovaavaa taustamusaa, iloista pössistä ja hyvin tsempannutta henkiläkuntaakaan. Ainoo miikka kilahtaa plakkariin Sandron nettisivuista. Harvoin näkee noin paljoa kirjoitusvirheitä yhdellä kertaa eli sitä puolta voisivat jossain välissä skarpata.

Kaikin puolin siis suositeltava meininki eli käykäähän tesmimässä, kuhan kerkeette. Ja muistakaa buukata pöydät etukäteen, sillä mestan suosio on varsin bulia. Eikä ihme.

Amsterdam – synnin ja chillauksen mekka

3 Huh

Tuskin löytyy toista mestaa tältä Tellukselta, jossa ns. virallisen tahon puolesta synneiksi julistetut asiat ovat niin arkisia ja luontevia kuin Amsterdam. Siellähän punaisten lyhtyjen alueella huorin tekeminen on helpompaa kuin bissen tilaaminen Kalliossa ja huumeita saa kahviloista samaan tapaan kuin Suomessa torikahvilasta munkkipossua.

Toi tykkirela ja yyberliberaali asenne elämään tekee kaupungista ihan kuninkaallisen lomamestan. Jos tossa cityssä ei onnistu unohtamaan nielemäänsä rautakankea ja luterilaista itku pitkästä ilosta -mentaliteettiaan niin sit kandee alkaa kaivaa omaa kuoppaansa isolla kauhalla. Omassa rankingissa toi on ihan parhaita kaupunkilomapaikkoja Barcelonan, Hong Kongin, New Yorkin, Bangkokin ja Köpiksen rinnalla. Stadia unohtamatta!

IMAG1072-1

Pörrättiin parin rakkaan frendin kanssa viis päivä Damissa just viime viikolla ja voe fiddu, et teki gutaa niin pollalle ku kropalle. Vaik ei lähtiskään möyhyhommiin tahi slumppais toosaa katubordelleista niin silti tuolla on ihmisen hyvä olla. Amsterdam on niin täynnä huikeeta kulttuuria, kivijalkakapakoita, hyvää safkaa, relaa pössistä ja silmiähivelevää arkkitehtuuria, et vastaavaan harva kylä pystyy.

Meidän reissu muodostui live-jazzin metsästyksen, kapakoissa lämmittelyn, upeiden illallisten ja lungin lompsimisen kombinaatioksi. Tosta kombosta jäivät päällimmäisenä mieleen Magna Plaza -kauppakeskuksen alakerrassa nähty Rembrandt-näyttely, hyvät & stydit (belge)bisset, auringonpaiste, coffee shoppien makeanimelä tuoksu, ikkunoissa keikistelleet itähoratsut, kauniit kanavat ja vinossa töröttäneet asuintalot.

IMAG1041-1

Pakko myös nostaa erikseen framille Sumo-sushi, jossa vedin elämäni parhaan sushibuffan. Kyseessä ei ollutkaan mikään väsynyt seisova pöytä vaan susheja tuotiin pöytään sitä mukaan, ku sai edelliset mätöt vedettyä huiviin ja uudet laajalta listalta valittua. Näin ei synny hukkaa ja setitys pysyy tuoreena! Helmi konsepti, jonka toivoisi ländäävän Suomeenkin joskus lähiaikoina. Eikä voi moittiakaan Hollannin entisestä alusmaasta, Indonesiasta, peräisin olevaa Rijstaffel-tarjontaa. Tota kansallisherkkua eli riisiä ja lihaa kymmenellä eri tavalla on tarjolla lähes joka toisessa korttelissa, eikä Damissa voi käydä maistelematta tollasta mättöä…

IMAG1047

Lisäksi pakko hehkuttaa Amsterdamin kompaktiutta. Kaikki parhaat ja oleelliset mestat (kansallismuseo, rautatieasema, Heinekenin panimo, kanavat, katumarkkinat, kävelykadut, baarit, coffee shopit ja kauppakeskukset) olivat näppärästi otettavissa haltuun dallaamalla. Ja mikä tos paikassa onkaan dallatessa, kun jokaisen kulman takana on jotain kaunista tsiigattavaa, ja jos iskee galsa tai väsy niin aina löytyy kliffakivijalkabaari, jossa voi huilia ja vaik vetää space cakea naamaan, jos siltä tuntuu. Musta ei tuntunut siltä, mut en mä tuomitse. Huume se on brenkkukin siinä missä noi Damin keksit ja baakelsit. Antaa kaikkien kukkien kukkia!

%d bloggers like this: