Tag Archives: Anna-Leena Härkönen

Anna Leena Härkönen: Heikosti positiivinen – äärinegatiivinen lukukokemus

17 Jou

Kun herrasmies nyt näköjään koettaa päästä sinuiksi feminiinisemmänkin kylttuuripuolensa kanssa niin taas kerran tuli tuolla polulla astuttua silkkaan paskaan.  (Koeta tässä nyt bygata kunnon joulufiiliksiä, ku kaikki nautiskeluyritykset lipsahtaa infernon puolelle..)

Luin nimittäin juuri parin illan piinasessiona Anna Leena Härkösen omaelämäkerrallisen Heikosti positiivinen -romaanin (vuodelta 2001). Olis kandennu tehdä jotain ihan muuta! Joutu taas kerran miettii, mitä perustavanlaatuista vikaa on joissakin naisissa ja kiittämään Odinia siitä, ettei tollanen hullu nauta ole koskaan osunut allekirjoittaneen ladulle.

Olen aina ennen pitänyt Anna Leenaa ihan tolkun muijana, eikä ole pahasti haitannut rouvan sirpsakka ulkomuoto ja teelautasen kokoiset bambiöögatkaan. Nyt joutuu kyl tosiaan hilaa tota mielikuvaa enemmän ku pari piirua pakkasen puolelle. Sen verran murhaa oli lukea Härkösen silkkaa egoistista sosiaalipornoa, jossa karmivalla tavalla paljastui, et akka onkin totaalisen uusavuton, överirasittava julkisuudenkipeä narsisti ja muutenkin sekoboltsi kiukkupussi. Sinänsä arvostettavaa repiä oma elämänsä kaikkine kauheuksineen kirjan sivuille koko kansan räävittäväksi, mut samalla sitä antaa luvan myös arvostelulle ja nyt sille kyllä oli aihetta!

Anna Leena Härkönen (kuva: MTV3/Martti Kainulainen)

Jäin funtsimaan pienillä aivoillani, et mitä järkeä oli lähteä tekemään romaania lapsettomuudesta, jos sitä vaan käytti tekosyynä namedroppailuun, omien angstiensa kuvailuun ja varsin vastenmielisen (ja itkuisen!) omakuvan ja elämän maalailuun. Kyseessä siis kaikin puolin surkea teos, jonka on pakko olla joku Härkösen tuotannon totaalinen välityö ja se varmaan poistetaan hänen teosluettelostaan vuosien saatossa kaikessa hiljaisuudessa…

Ja mitä helvetin järkeä oli sit vielä lukea kyseinen kirja? My BIG mistake!

Jatkossa keskityn hieman enemmän testosteronia sisältäviin kulttuuripläjäyksiin. Taidan siis katsoa vaikka The Expendables leffan ihan vaan kauhun tasapainon säilyttämisen nimissä. Luvassa siis silkkaa kökköä miehisellä twistillä. No, onpahan ainakin vaihtelua;)

Alkusyksyn lukuvinkkejä

14 syys

Allekirjoittaneella on sellainen vamma, että aloitettua kirjaa ei pysty jättää koskaan kesken. Ei koskaan eli NEVER!

Jotenkin kammoan kaikenlaista luovuttamista laajemminkin ja lisäksi kelailen, et jos kustantaja on päästänyt käsistään jonkin opuksen niin täytyy siinä aina jotain hyvääkin olla. Niinpä saatan sitten kärvistellä jonkun opuksen kanssa viikkoja, ku normaalisti hotkin useamman kirjan viikossa. Joskus joku opus, jonka olen dumannut ekan sadan sivun jälkeen saattaa jopa yllättää lopussa ja muuttua hyväksi. Siis joskus. Ja näillä putkiaivoilla ei ole toivoakaan lukea useampaa teosta samanaikaisesti eli ku haukkaa paskaa, niin sitä sit jauhetaan ilman lohtua, kunnes kaikki skeida on nielty viimeistä sivua myöten. No, pahempiakin pinttymiä ihmisellä voi olla. Ehkä?!

Nyt on helteinen kesä tullut riemuittua & ryvettyä kotimaisen kaunokirjallisuuden parissa ja vastaan on tullu todellisia helmiä. Mut kyl sen verran shaibaakin on taas naatittu, et ajattelin herrasmiesmäisesti listata noita teoksia, jotta kanssaveljet & sisaret osaavat valita oikein.

Hyvää fiilistä ja aitoa lukemisen riemua olen kokenut seuraavien tuoreehkojen suomalaisten romaanien parissa:

  • Miika Nousiainen: Maaninkavaara (Hykerryttävän hauska ja osuva kuvaus suomalaisesta sielunmaisemasta kestävyysjuoksuhistoriamme kautta peilaten. Tää jäbä parantaa siihen malliin ilmaisuaan, et hotakaisten & kumppanien kandee olla varuillaan)
  • Kari Hotakainen: Ihmisen osa (Parasta settiä Hotakaiselta pitkään aikaan. Ehkä paras ikinä Pohjois-Helsingin runopojalta. Tarinakin kantaa tällä erää lähes loppuun asti…)
  • Turkka Hautala: Salo (Mielenkiintoinen ja mukavan kevyt kuvaus pikkukaupungin meiningeistä kudottuna viihdyttävään tilkkutäkkimuotoon)
  • Esa Siren: Ilomantsin ritaripartio (Hokivalmentaja osaa kirjoittaa! Ja parantaa kirja kirjalta siihen malliin, et jokainen joka on pystynyt lukemaan sotakamreeri Lehväslaihoa tai Sven Hasselia, tulee yllättymään positiivisesti, kun tutustuu tähänomassa genressään laadukkaaseen jatkosotakuvaukseen. Tässä oli jopa juoni)

Tän kans tuli ristiriitainen olo:

  • Sofi Oksanen: Puhdistus (Mielestäni ylimainostettua settiä, joka jätti tälläisen synkän suomalaisen vaimonhakkaaja-juntin ihmettelemään, mistä kaikki hype-liekitys on saanut happensa. Ja tääkin palkittiin isosti!? Ihmettelen taagisti, sillä kysees ihan keskitasoinen veto, joka kannattaa lukea, kunhan ei odota liikoja. Muuten kyl nostan Sofille stetsonia, ku friidu sentään uskaltaa provota ja olla asioista rehellisesti jotain mieltä… Vähän vois kyl löysätä henkistä korsettiaan, et bludde rundais kunnolla aivoihin asti. Hymyä huuleen, Sofi!)

Sofi Oksanen

Näiden kanssa on puolestaan huokailtu ja harmaannuttu viikko jos toinenkin:

  • Antti Hyry: Uuni (Parasta unilääkettä pitkään aikaan. Ei auennut ja ainoa mikä tästä jäi mieleen oli iso kyssäri siitä, millä eväillä tämäkin Finlandiansa pokkasi! Ja edelleen sapettaa sekä kummastuttaa J. Tervon Ohranan ylenkatsominen samoissa skaboissa muutama vuos sitten)
  • Elina Tiilikka: Punainen mekko (Kirjoitustaidoton, vähä-älyinen ja skidisti mielenvikainen horatsu skrivannut tylsän muistelmateoksen. So fucking what!)
  • Anna Leena Härkönen: Juhannusvieras (Turhanpäiväinen sepostus lapsuuden traumoista ja naisenaolon kvasi-monimutkaisuudesta. Kirjoitettu pakosta eli vain ja ainoastaan kustantajan maksaman liksan vuoksi)
  • Juha Itkonen: Kohti (Tääkin oli todellinen rutiinisuoritus ilman pienintäkään sanomisen tai kertomisen paloa. Pirunmoista jaarittelua. Tuhansia turhia lauseita, jolla peitetty ja tilkitty heppoisen tarinan vaatimattomuus. Eikö kustannustoimittaja ole ollut hereillä, vai miksei tekstiä ole lainkaan editoitu? Pari sataa sivua pois niin tämäkin eepos olisi ollut ihan luettavissa)

Valitkaa oikein!”

%d bloggers like this: