Tag Archives: Casa Mare

Juttutuvan Oktoberfest (13.9. – 7.10.)

13 syys

Oon koko lyhykäisen aikuisikäni eli viimeiset sata vuotta haaveillut kaikkien olutsieppojen pyhiinvaellusmatkasta Münchenin kuuluille Oktoberfesteille. Olisi mahtavaa jodlata olutpäissään saksalaisia juomalauluja hikisessä oluttuvassa, litran stobe handussa ja nahkabyysat jalassa. Toi unelma näyttää jäävän tänäkin syksynä piippuhyllylle pölyttymään, mut eipä hätää. Nasahti näet kutsu Juttutuvan perinteisille Oktoberfesteille Paasitornin kivijalkaan.

Oktoberfest 2012

Noi tänään juhlittavat avajaiset on hilpeä kantapeikkojen kokoontumisajo, mikä tarkoittaa käytännössä erikoisesti kyseistä kinkeriä varten pannun spessukaltsun särpimistä hapankaalin sekä braatwurstin kera. Ja taustalla pauhaa tirolilaisen humppabändin villi komppi! Siinäpä settiä meikäläisen makuun ja balsamia haavoille, jotka vuotavat visvaa väliinjääneen München-tripin vuoksi.

Juttutuvan Oktoberfest jatkuu useamman viikon, joten kaikilla kulmakunnan kaljankiskojilla ja lihansyöjillä on ilo sekä velvollisuus poiketa skruudaamaan listalle ilmestyviä, teeman mukaisia mättömurkinoita. Tarjolla lienee tänäkin vuonna muun muassa villisikaa ja makkarakimaraa, eli varsin äijämeininkiä tuppaa toi kattaus vuodesta toiseen olemaan… Sama saksalainen elonkorjuujuhla starttaa tänään myös mm. Weeruskassa & Casa Maressa eli vaihtoehtoja piisaa, jos ei satu just Siltasaaren hoodeilla dallaamaan.

Käykää tsekkaamassa setitystä Juttiksen uusilta tyylikkäiltä nettisivuilta. Syö, juo ja elä!

Prost!

Casa Mare – lihaa & viskiä

13 Huh

Vedettiin kaveriporukalla aika messevää safkaa viime lauantaina. Ja meidän possen herraosasto sortui (taas) lihaisiin äijäsafkoihin, joita saikin sit sulatella pötsissä oikein urakalla. Mut kyllä kannatti!

Käytiin siis Lauttasaaren Casa Maressa testaamassa niiden uus viski-menu, josta mainitsinkin yhdessä aikaisemmassa postauksessa. Viskin ja safkan liitto on snadisti harvinaisempi setti ja siksi paikalle rynnättiin riemusta kiljuen. Eikä oltu ainoot paikalle eksyneet, mut onneksi lykästi ja saatiin pöytä ilman jonottamista.

Sit alettiinkin kuolaamaan ruokalistaa ja arpomaan annoksia. Hyvä et tarjoilijalla hermo piti, sillä toi arpominen kesti harvinaisen pitkään. Onneksi siinä oli mietintäjuomana herkullista saksalaista Waihenstephan-vehnöolutta eli mikäs siinä oli herrasmiehen tsittaillessa. Viimein lottopallot lasahtivat lokeroihinsa ja koko kööri sai päätettyä safkavalintansa. Itse päädyin vetämään alkuun Famous Grouse -marinoitua riimihirveä, joka osoittautui todella onnistuneeksi poiminnaksi. Lihan maku ja suutuntuma olivat täydellisiä ja annoksen koko juuri sopiva herättämään ruokahalun ja ISOT odotukset pääruoan suhteen. Kauheasti ei riimihirvessä kuitenkaan viski maistunut, mutta ehkä ihan hyvä niin sillä tuo Famous Grouse ei ihan mun suosikkeja ole koskaan ollutkaan…

Tyylikkäästi duunattu alkupala

Aikanaan pöytään köriläiden eteen kannettiin muhkeat valurautapannulla lötköttelevät köntit entrecote-lihaa, jotka sitten flambeerattiin siinä livenä meikäläisen lemppariviskillä, eli kymppivuotisella Laphroaigilla. Tuosta näyttävästä savuviskillä suoritetusta manööveristä jäi lihaan upea savuinen häivähdys ja se oli erittäin kliffa uus kokemus. Täytyy ottaa kotiköökissä käyttöön sama trikki! Ja lihan kyljessä oli sit lohkoperunoita, jotka kerrankin oli tehty huolella ja rohkeudella loppuun asti. Liian usein saa eteensä sellaista settiä, jossa peruna on sisältä ihan keskeneräistä mössöä. Nyt oli pinnat vedetty huolella rapeiksi ja sisukin oli kunnolla kypsä.

Lihaa, rasvaa, viskiä ja perunaa - äijämeininki!

Snadi annoskateus tuon kaiken mässäämisen keskellä kuitenkin iski, kun menin maistamaan daamini tilaamaa hummeririsottoa. Aivan järjettömän hyvää!! Siinä oli upea koostumus ja maku niin kohdillaan, etten aina itsekään vastaavaan risottomestarina pysty. Ja se on paljon se!

Tuli maga niin täyteen tosta lihasatsista ja kyytipoikana kumotuista tuopeista, et päätin skipata jälkkärin. Pahaa se kuitenkin teki, kun kateellisena sit tsiigaili naapuripöydän friiduja, jotka jakoivat mehevän näköisen lettu-jätski -hässäkän. Mut ku ei mahdu niin ei mahdu. Tyydyin siis tilaamaan loppuun ainoastaan Jim Beamin ruisviskin (not my cup of tea!), jota sitten hissukseen siemailin ja tunnustelin samalla, kuinka maha aloitti epätoivoista sulatusurakkaansa… Röyh.

Viskimenut ovat voimassa Casa Maren lisäksi myös Weeruskassa ja Helmi-Grillissä 17.4. asti eli vielä ehtii!

Terdekauden avajaiset @ Casa Mare

21 Kes

Nyt on sitten vietetty oikein juhlalliset bakkanaalit ja avattu ”terassikausi virallisesti”. Tuli nimittäin vastustamaton pyyntö ilmestyä Larun legendaarisen mättömestan eli Casa Maren terassikauden avajaiskinkereihin.

Itäsuomen ihmisdynamo ja pieni & pippurinen lahja maamme ravintolaskenelle eli Mari M. oli joukkoineen loihtinut hyvän meiningin, joka luonnollisesti piti sisällään maittavaa safkaa ja kylmiä juomia. Lisäksi oli ohjelmaan ympätty kutsuvieraiden kiusaksi pari hassunhauskaa leikkimielistä kisaa raflan pihanurmella. Oma possemme tosin skippasi niistä jälkimmäisen, kun ekassa jo tuli niin nöyryyttävästi pataan, ettei kilpailuhenkinen ukkoköörimme pienine egoineen enää halunnut ottaa riskiä moisen uusiutumisesta. Hannareita, myönnän.

Casa Maren poppoo l. Mari & Co

Toinen syy allekirjoittaneen ja kaverijoukkiomme nuivuuteen mittelöinnin suhteen oli snadisti galsa keli. Daamit alkoivat jo suht lyhyen kökkimisen jälkeen ehdottelemaan sisälle siirtymistä ja herrasmiehinä me karvaisemmat apinat siihen luonnollisesti mukisematta suostuimme. Johan siinä tuli ulkona handut jäässä törpöt huitaistua ja safkat kaavittua ahnaisiin kitusiin.

Sisälle hiipiessämme bongasin, et saatavilla olis ollut gentlemannin yhtä suosikkihiivaa eli saksalaista Weihenstpehaneria (maailman vanhin panimo, by the way), mutta valitettavasti piti tyrkätä kaikki loput drinkkiflabat parempiin käsiin, kun aivokääpiönä tuli porhallettua tonteille kiesillä. Fillarikin oli yks vaihtoehto, mut se idis kippas siihen, et lähtiessä oli aika tummaa pilvee taivaanrannassa. Ei oikein napannut ajatus siitä, et sotkis himaan yömyöhään kledjut märkinä. No, tuskin se yhteen bisseen tyytyminen enää huomenna jurppii. Kuten ystäväni Arska alkuillasta tokaisi, harvemmin sitä seuraavana aamuna itseään rankoo raipalla selkään siitä, et tulipa perhana juotua liian vähän. Toisensuuntaiset peiliintuijottelusessiot taas on varmaan tuttuja itse kullekin!

Lemppari: Weihenstephaner-Hefeweissbier-Dunkel

Kiitti vielä frendeille ja Marille kivasta illasta ja nyt kun terdekausi on (taas kerran) virallisesti startannut niin antaa mennä vaan samoilla tulilla seuraavatkin viikot eli sen mitä tää skidisti lyhyt kesä meillä härmässä kestää. Viimekerran horinat (keskivartalolle) paremmasta elämästä ovat siis tältä kesältä kuopattu. Amen.

Zum Wohl!

%d bloggers like this: