Tag Archives: Dmitri Gluhovski

Dmitri Gluhovski: Metro 2034

1 Mar

Lähtökohtaisesti voin kattavan empiirisen kokemuksen perusteella heittää, et jatko-osat ovat persiistä. Tohon sääntöön on vaan pari hassua poikkeusta, kuten James Cameronin T2-leffa. Muuten niiden kanssa on saanut aina pettyä ja niin kävi jälleen kerran.

Nyt tuli lunta tupaa venäläisen skrivaajan Dmitri Gluhovskin toimesta. Jantteri väänsi pari vuotta sitten piinaavan tehokkaan scifitrillerin Metro 2033:n, joka tuli hehkuitettua tässäkin foorumissa jokunen aika sitten. Valitettavasti rima oli nyt paljon alempana ja kronologinen jatkopiissi jäi kauaksi debyytin suvereniteetista.

Metro 2034 (Like, 2011)

Metro 2034 on mainoslauseiden perusteella itsenäinen jatkoteos, mut omasta mielestäni kyseessä looginen jatke, josta tuskin saisi edes näit skidejä tehoja irti, jos eka teos on jäänyt tavaamatta. Lukekaa siis se ja jos diggaatte niin tän setin voi kahlata läpi pahimpiin vieroitusoireisiin… 2034 on auttamatta vain sitä kuuluisaa laihaa lohtua 2033:een verrattuna.  Ei tääkään sydeemi ihan pahinta shaibaa oo, mut ku odotukset oli tapissa niin pettymys jätti aika happaman maun kilen päähän ja sitä traumaa täs nyt sit puretaan.

Vuonna 2010 venäjällä julkaistu alkuperäisteos on nyt sit käännetty ja jopa stadin metroasemia myöten mainostettu opus, jossa edellisen kirjan sivuosassa vilahtanut Hunter saa pääroolin. Tuo tappamisen lomassa henkisesti hajonnut palkkasotilas pitää kirjan sivuilla epätoivoisesti kiinni sielunsa viimeisistä rippeistä ja samalla lahtaa jengiä ihan huolella.

Kirjassa kuvataan taas kerran rottien lailla pimeissä luolissa kärvisteleviä reppanoita, jotka budjailee Moskovan pommisuojaksi duunatussa metrossa. Noissa ahtaissa oloissa ruton kaltainen epidemia olisi viimeinen pisara. Nyt kun ydinsodan jälkeisen postapokalyptisen ihmiskunnan viimeisiä eläviä kädellisiä uhkaa kulkutauti ja ulkomaailman humanoidit, ovat kovat keinot tarpeen. Niinpä possea pannaan eristyksiin ja saastuneita ammutaan rynkyllä naamaan armotta… Hunterin kaltainen heebo on tuohon hommaan omiaan ja pääosan antisankarin synkkyyttä on laitettu pehmentämään hänen matkaansa tarttuvat vanha gubbe ja nuori orpofriidu. Tuo kolmikko sit säntäilee munaravia asemalta toiselle ja toimintaa piisaa joka etapille.

Eli meininki on ihan kohillaan, mut valitettavasti vaan tarinan imu ei oikein kestä. Ajoittain kyl on ihan mehevää nykyihmisen elintapojen ruoskintaa kehissä, mut välillä taas lipsuu sellaisen jaarittelun puolelle, et siin hiipuu paatuneinkin lukija. No, tulipa luettua ja pelkään, et jatkoa on edelleen luvassa ja taitaa nekin aikanaan päätyä näihin lukukinkereihin.

Dmitri Gluhovski: Metro 2033

26 Huh

Pera sanoi aikoinaaan: ””Kaikki mikä tulee Venäjältä on paskaa, paitsi kusi””.

Joutu taas kerran snadisti päivittää tota asennetta, ku tuli pitkästä aikaa luettua äärimmäisen koukuttava kirja ja tää opus oli sit venäläisen kirjailijan hengentuote. Kyseessä oli Dmitri Gluhovskin 2007 skrivaama Metro 2033 ja se kyl oli just sitä osastoa, joka pakottaa tinkimään yöunista ja ahmimaan tekstiä bulimikon maanisuudella aina vikalle sivulle asti. Liian harvoin tollasesta fiiliksestä saa nauttia ja harvassa on ne momentumit, ku tän koukuttavuustason kirjan handuihinsa saa.

Dmitri Gluhovski: Metro 2033 (Like)

Mikään maailmankirjallisuuden mestariteos toi Metro 2033 ei missään nimessä ole, mut sellasella perinteisellä viihdeakselilla mitattuna se hakkaa danbrownit ja ilkkaremekset ihan pystyyn. Kertaakaan ei tullut edellämainittujen skribenttien juttuja lukemisesta ikävän tutuksi tullutta myötähäpeää kirjailijan puolesta tai epäuskoista oloa juonen logiikan pettäessä. Ja sen mitä korulauseiden vähäisyydessä tässäkin hävittiin, otettiin komeesti takas juonen etenemisellä ja etenkin kiehtovan maailmankuvan ja ympäristökuvauksen saralla.

Tää teos sijoittuu ydinsodanjälkeiseen aikaan, jolloin harvalukuiset selviytyneet moskovalaiset ovat pakkautuneet väestönsuojiksikin aikoinaan rakennettuihin metrotunneleihin ja perustaneet pieniä kaupunkeja tuon maanalaisen verkoston asemille. Upeita klaustrofobisia ja apokalyptisia tunnelmia on Gluhovski onnistunut taikomaan kynästään tätä mikrokosmosta kuvatessaan!

Jokainen asema on joko itsenäinen valtio omine ideologineen ja teollisuudenhaaroineen tai sitten asema on liittynyt mutaman naapurinsa kanssa enemmän tai vähemmän löyhään valtioliittoon. Kamppailu sapuskasta, puhtaasta vedestä, polttopuista ja ammuksista käy kuumana ja eriarvoisuus sekä rasismi kukoistavat tuossakin kiehtovassa maailmassa, joka on kuin pienoismalli länsimaisesta yhteiskunnasta. Maksuvälineenä on Kalashnikov-rynnäkkökiväärin luodit ja viihdettä median kaatumisen jäljiltä edustaa nuotioiden ääressä kerrotut tarinat. Legendoissa muistellaan mennyttä aikaa maan päällä ja harvassa ovat enää ne veteraanit, jotka aikoinaan ovat sinitaivaan nähneet. Totuus ja taru sekoittuvat ihmisten mielissä aina uusiksi ja entistäkin mielikuvituksellisemmiksi legendoiksi, joita sitten nuotiotulien ääressä kerrotaan toisille loukussa oleville. Nämä tarinat kulkevat metroasemalta toiselle, kiertäen loputonta kehäänsä metron reittikartan mukaisesti.

””Legendoja riittää metrossa tuhatmäärin. Täällähän eletään legendoista, ei leivästä.””

Planeetan pinta on ydinsaasteen vuoksi oleskelukelvoton ja vain rohkeimmat uskaltavat suojapuvuissaan maan pinnalle polttopuun ja muiden aarteiden hakureissuille. Saastunut ilma ei kuitenkaan ole se pahin vihollinen vaan maan kamaralla pitää nyt valtaa uudet evoluution kehittämät pelottavat elämänmuodot, jotka ovat oppineet oppineet kestämään radioaktiivista ilmaa. Ihmisten toivo käy vähiin, kun nuo pelottavat mutaatiot alkavat kolkutella metron teljettyjä ovia.

””Luovuta jo, Homo sapiens! Et enää ole eläinten kuningas. Evoluution – jonka säännöt sinä selvitit – seuraava oksa on jo puhjennut, etkä sinä enää ole kehityksen korkein aste, luomakunnan kruunu. Olet dinosaurus. Nyt täytyy tehdä tilaa uusille, kehittyneemmille lajeille.””

Kirja kertoo metroihmisten alati kiihtyvästä kamppailusta uusia elämänmuotoja vastaan ja loppupeleissä Metro 2033 on aika Taru sormusten herrasta -henkinen saaga. Kirjassa päähenkilö, Artjom lähtee matkalle läpi tunneliverkoston (kirjan mukana Moskovan metron asemakartta!) suorittamaan tehtävää, josta ””hyvien”” selviytyminen on riippuvainen ja kohtaa matkallaan huimia haasteita, mutta saa myös paljon apua matkan varrella tapaamistaan moninaisista kulkureista ja sotilaista.

””Hänen tukenaan oli tietoisuus siitä, että hän oli suorittamassa valtavan tärkeää tehtävää, jonka panoksena oli kaikkien metron asukkaiden henki ja ettei ollut sattumaa, että tuo tehtävä oli annettu juuri hänelle””

Tuo asemalta toiselle kulkeva taival muuttuu ajoittain hieman puuduttavan monotoniseksi ja hetkittäin tuntuu, kuin seuraisi Resident Evil -pelin kulkua. Eipä siis ihme, että tästä kirjasta on konsolipelikin tehty. Ja tietenkin myös jatko-osa, Metro 2034. Ja tuo jatkis meni muuten heti tilaukseen, koska pienestä tasapaksuudestaan koko homma on erittäin mielikuvitusta kiihottavaa ja jännittävää luettavaa. Tätä siis tahtoo lisää. Eli vauhtia myllyyn, kääntäjä!!

Nuo kirjan skidit puutteet antaa siis mielellään anteeksi. Etenkin kun teoksen lopussa viel mennään aavistuksen filosofisiin sfääreihin ja innostutaan hienovaraisesti kritisoimaan ihmisluontoa, tapaamme elää sekä ajatella ja etenkin lajinomaista uskonnonkaipuutamme. Kaikki tehtiin kuitenkin niin, että se oli perusteltua juonen kannalta ja ainakin tällaista ikiaikaista ateistia tuollainen setti miellytti. Myös jännitys osattiin säilyttää hyvin viimeisille sivuille asti.

Suosittelen lämpimästi.

%d bloggers like this: