Tag Archives: Esa Siren

Esa Sirén: Vastaisku Syvärillä (2010)

1 Maa

Sotakamreeri Lehväslaihon manttelinperijä on löytynyt! Herrasmiehistelijällä on ollut uskomattoman helpottava tunne puserossa sen jälkeen, ku jokunen vuosi sitten hogasin Esa Sirénin esikoisteoksen (Iskujoukkue, 2005). Oli sitä ennen näet skidi huoli siit, et kuka enää skrivaa suomalaista sotakirjallisuutta sen jälkeen, ku koko vanha kaarti (Lehväslaiho & co) lopullisesti vetää manttelin korville. Enää ei huoleta!

Esa Siren: Vastaisku Syvärillä (2010, Gummerus)

Sirénin tuotanto on ollut kauttaaltaan mukavan tasalaatuista ja uskottavan realistista menoa, jossa vanjaa kaatuu ja hylsyt lentää. Tokan maailmansodan karu meininki on hyvin läsnä herran kuudessa julkaistussa teoksessa, ja suomalainen soturivinkkeli on otettu erinomaisesti haltuun. Vaikea uskoa, ettei tää hokitaustainen ukko oo ite itärajan juoksuhaudoissa kärvistelly.

Alku on tässäkin rypistyksessä suorastaan erinomainen. Siinä painetaan jatkosodan hyökkäysvaihetta isolla höökillä eteenpäin jääkärijoukkueen kyydissä ja ryssä pötkii pakoon Syvärin yli niin et heilahtaa. Mut sit aletaan kirjan ja sodankäynnin osalta junnaamaan asemasodan poteroihin himppasen puuduttavasti. Tuo korsuelämä sit menee täs opuksessa aika kliseiden kautta ja tasapaksuna pötkönä, antaen vahvoja ja ikävän tuttuja fläsäreitä lukuisin muihin suomalaisiin sotaromaaneihin. Siitä siis skidit miikat, vaik samaan hengenvetoon on kyl annettava iso posi ja virtuaalinen prenikka Esan rintaan siit, et äijä tykittää varsin kuivalla ruudilla tällaistakin settiä. Vaik täs snadisti juonea vaivanneesta kohokohdattomuudesta nillitänkin, niin kyl tota lukiessa oli ihan jännät ja räyhäkkäät fiilikset, ku sai poikien matkassa torjua itänaapurin invaasiota ja välillä iskeä ovelilla vastahyökkäyksillä Venäjän karhun kuonoa vereen… Turvallisesti kotisohvalta käsin.

Ei muuta ku uutta putkeen, Esa!

Alkusyksyn lukuvinkkejä

14 syys

Allekirjoittaneella on sellainen vamma, että aloitettua kirjaa ei pysty jättää koskaan kesken. Ei koskaan eli NEVER!

Jotenkin kammoan kaikenlaista luovuttamista laajemminkin ja lisäksi kelailen, et jos kustantaja on päästänyt käsistään jonkin opuksen niin täytyy siinä aina jotain hyvääkin olla. Niinpä saatan sitten kärvistellä jonkun opuksen kanssa viikkoja, ku normaalisti hotkin useamman kirjan viikossa. Joskus joku opus, jonka olen dumannut ekan sadan sivun jälkeen saattaa jopa yllättää lopussa ja muuttua hyväksi. Siis joskus. Ja näillä putkiaivoilla ei ole toivoakaan lukea useampaa teosta samanaikaisesti eli ku haukkaa paskaa, niin sitä sit jauhetaan ilman lohtua, kunnes kaikki skeida on nielty viimeistä sivua myöten. No, pahempiakin pinttymiä ihmisellä voi olla. Ehkä?!

Nyt on helteinen kesä tullut riemuittua & ryvettyä kotimaisen kaunokirjallisuuden parissa ja vastaan on tullu todellisia helmiä. Mut kyl sen verran shaibaakin on taas naatittu, et ajattelin herrasmiesmäisesti listata noita teoksia, jotta kanssaveljet & sisaret osaavat valita oikein.

Hyvää fiilistä ja aitoa lukemisen riemua olen kokenut seuraavien tuoreehkojen suomalaisten romaanien parissa:

  • Miika Nousiainen: Maaninkavaara (Hykerryttävän hauska ja osuva kuvaus suomalaisesta sielunmaisemasta kestävyysjuoksuhistoriamme kautta peilaten. Tää jäbä parantaa siihen malliin ilmaisuaan, et hotakaisten & kumppanien kandee olla varuillaan)
  • Kari Hotakainen: Ihmisen osa (Parasta settiä Hotakaiselta pitkään aikaan. Ehkä paras ikinä Pohjois-Helsingin runopojalta. Tarinakin kantaa tällä erää lähes loppuun asti…)
  • Turkka Hautala: Salo (Mielenkiintoinen ja mukavan kevyt kuvaus pikkukaupungin meiningeistä kudottuna viihdyttävään tilkkutäkkimuotoon)
  • Esa Siren: Ilomantsin ritaripartio (Hokivalmentaja osaa kirjoittaa! Ja parantaa kirja kirjalta siihen malliin, et jokainen joka on pystynyt lukemaan sotakamreeri Lehväslaihoa tai Sven Hasselia, tulee yllättymään positiivisesti, kun tutustuu tähänomassa genressään laadukkaaseen jatkosotakuvaukseen. Tässä oli jopa juoni)

Tän kans tuli ristiriitainen olo:

  • Sofi Oksanen: Puhdistus (Mielestäni ylimainostettua settiä, joka jätti tälläisen synkän suomalaisen vaimonhakkaaja-juntin ihmettelemään, mistä kaikki hype-liekitys on saanut happensa. Ja tääkin palkittiin isosti!? Ihmettelen taagisti, sillä kysees ihan keskitasoinen veto, joka kannattaa lukea, kunhan ei odota liikoja. Muuten kyl nostan Sofille stetsonia, ku friidu sentään uskaltaa provota ja olla asioista rehellisesti jotain mieltä… Vähän vois kyl löysätä henkistä korsettiaan, et bludde rundais kunnolla aivoihin asti. Hymyä huuleen, Sofi!)

Sofi Oksanen

Näiden kanssa on puolestaan huokailtu ja harmaannuttu viikko jos toinenkin:

  • Antti Hyry: Uuni (Parasta unilääkettä pitkään aikaan. Ei auennut ja ainoa mikä tästä jäi mieleen oli iso kyssäri siitä, millä eväillä tämäkin Finlandiansa pokkasi! Ja edelleen sapettaa sekä kummastuttaa J. Tervon Ohranan ylenkatsominen samoissa skaboissa muutama vuos sitten)
  • Elina Tiilikka: Punainen mekko (Kirjoitustaidoton, vähä-älyinen ja skidisti mielenvikainen horatsu skrivannut tylsän muistelmateoksen. So fucking what!)
  • Anna Leena Härkönen: Juhannusvieras (Turhanpäiväinen sepostus lapsuuden traumoista ja naisenaolon kvasi-monimutkaisuudesta. Kirjoitettu pakosta eli vain ja ainoastaan kustantajan maksaman liksan vuoksi)
  • Juha Itkonen: Kohti (Tääkin oli todellinen rutiinisuoritus ilman pienintäkään sanomisen tai kertomisen paloa. Pirunmoista jaarittelua. Tuhansia turhia lauseita, jolla peitetty ja tilkitty heppoisen tarinan vaatimattomuus. Eikö kustannustoimittaja ole ollut hereillä, vai miksei tekstiä ole lainkaan editoitu? Pari sataa sivua pois niin tämäkin eepos olisi ollut ihan luettavissa)

Valitkaa oikein!”

%d bloggers like this: