Tag Archives: Gary Oldman

The Dark Knight Rises – Batman-trilogian heikoin lenkki

11 Elo

Mitähän uusimmasta lepakkomiessaagan jaksosta nyt oikein virkkais. Valju ja pettymyt olo jäi rotsiin tosta kinosessiosta, mut pelkän nillittämispostauksen skrivaaminen ei paljoo motivois…

Trilogian päättänyt parituntinen The Dark Knight Rises -episodi oli näet varsin sekavaa muksintaa ja koheltamista sekä selvästi Christopher Nolanin ohjaaman ja Christian Balen tähdittämän leffakolmikon surkein esitys. Eka (Begins, 2005) viel meni kirkkaasti plussalla ja tokassakin (The Dark Knight, 2008) oli, lähinnä Heath Ledgerin ansiosta, hetkensä. Valitettavasti tähän, toivon mukaan viimeiseen nahkasiipifilmatisointiin, oli kirstun pohjalle jäänyt aika vähän mmennettavaa.

The Dark Knight Rises (pahiksena Tom Hardy)

No, oli tässäkin sen verran posia, et poukkoilevan juonen aiheuttamia haavaumia balsamoi Anne Hathawayn esittämä nahka-asuinen sankarivoro. Kissanainenhan siinä oli kyseessä kaikkein kuumimmillaan, vaik sillä nimellä tota hottismisua ei kutsuttukaan. Samoin Robin ilmestyi kehiin, vaik sitä ei ihan hulluna alleviivattukaan. Ja britti Michael Caine tietenkin vilautti närhen munia nuoremmille näyttelijäkollegoilleen hovimestari Albertin roolissa. Sen sijaan huippustarat ja allekirjoittaneen ikisuosikit, Gary Oldman ja Morgan Freeman, kyl hukkasivat jäävuoren kokoista talenttiaan oikein urakalla kököissä, paperinohuissa rooleissaan.

Mr. Nolan on edelleenkin kirjoissani ihan mestaritason elokuvatirehtööri, mut seuraavaksi vois herra taas palata Inceptionin ja The Prestigen tapaisten laatuviihdepläjäyksien pariin ja lopettaa Batmanin kaltaisten, loppuun tiristettyjen rahakoneiden kanssa puljaamisen. MOT.

Pappi lukkari talonpoika vakooja

21 Maa

On olemassa leffoja ja sit on elokuvia. Jälkimmäisen nimikkeen alle menee ne pläjäykset, joissa viihdearvo ei aja taiteellisten arvojen edelle. Eikä toi tarkoita mitään nollabudjetin ranskalaista undergroudia, jota tsiigaillaan baskeri vinossa ja sit analysoidaan punkkupäissään puhki jossain kulttuuripiireissä. Puhdasoppinen elokuva syntyy, ku laitetaan yhteen loistava käsikirjoitus, huippuluokan näyttelijät, mietitty miljöö, ajanmukainen puvustus ja lavastus, loppuun funtsittu kuvaus, vimpan päälle hiottu leikkaus ja hommaa tukeva sekä sopivasti alleviivaava musa. Sit toi koko paketti annetaan jonkun näkemyksellisen ohjaajan paketoitavaksi.

Harvoin noi kaikki eväät sattuu samaan laariin, mut nyt tuli tuollainen kokonaisuus vastaan ku käytiin tsiigaamassa Tomas Alfedsonin ohjaama ja Gary Oldmanin tähdittämä Pappi lukkari talonpoika vakooja (Tinker Tailor Soldier Spy, 2011). Menemättä juonispoilauksiin on pakko todeta, et ai pirulauta, ku teki gutaa nähdä tollanen huipputekele. Koko leffa oli silkkaa karkkia niin mielelle, öögille ku korvillekin. Kyseinen 70-luvulle sijoittuva agenttiraita on jo ensi näkemältä ihan kärjessä tän vuosituhannen parhaita leffoja rankatessa.

Kaikella mitä leffassa tapahtui ja mitä katsojalle välittyi oli tarkoitus. Jokainen yksityiskohta oli loppuunsa funtsittu, ja silti onnistuttiin välttämään kaikki tylsyyden tahi kliinisyyden vaanivat karikot. Elokuva seilas ihan omilla vesillään ja samalla palautti pullein purjein allekirjoittaneen uskon elokuvaan omana taidemuotonaan.  Pakko tsekata toi lähiaikoina uusiksi ja suosittelen tutustumista myös muillekin hyvien elokuvien ystäville!

DVD: Book of Eli (2010)

16 Jou

Pakko skidisti avautua, ku tuli tsekattua diiviidiiltä Denzel Washingtonin uudehko pätkä nimeltä Book of Eli. Meni Hughesin veljesten ohjaama pätkä leffateatteripuolella ohi, mut hyvä et nyt tarttu handuun alakerran Makuunista. Sen verran harmaita aivosoluja raflaava veto toi oli, et viel viikonkin päästä pari kelaa rullaa kupolissa.

Denzel tappaa ja rukoilee

Elokuva kertoo post-apokalyptisen maailman harvoista eloonjääneistä ihmisistä, jotka rotan lailla kamppailevat olemassaolostaan ja perustarpeiden tyydyttämisestä. Jälleen kerran siis sellainen leffa, jossa ydinsota on pyyhkäissyt suurimman osan populaatiosta sinne kuuluisaan huitsin nevadaan ja loput sit elelee jossain kivikautisissa oloissa kuin kanit koloissaan. Vesi loppu, bensa loppu, safka vähissä ja ihmishenki ei puolenkaan puupennin arvoinen, you know.

Täs kuvatuksessa on aika paljon Mad Maxia asetelman, lavastuksen ja puvustuksen osalta. Samalla mitalla on kattilaan kipattu myös lännenleffoista tuttuja elementtejä kapakkatappeluineen ja kylän raitilla käytävine ammuskeluineen. Lisäksi ujoja muistumia Viggo Mortensenin uudehkosta The Road -leffasta paukku tajuntaan… Ton kaiken sekotuksen päälle on sit kasattu skidisti maailmanparannusmeizinkiä kulutushysterian kritisoinnilla ja koko komeus on viel kuorrutettu vahvalla jeesustelulla. Aika spektaakkelihybridi siis kyseessä.

Vaik leffan aikana annetaan ymmärtää, et uskonnolliset höpöhöpöt olis ison jytkyn aiheuttanut ja kaiken pahan alku, niin jossain vaiheessa tuon kritiikin vene päätyykin lipumaan aika ummehtuneissa kristillisissä hallelujaa-vesissä. Pääjuoni koko filkassa on se, et Denzel raahustaa läpi autiomaaksi pommitettua jenkkilää ja roudaa messissään pyhää kirjaa. Pahikset sit koettaa opuksen häneltä napata, mut Denzelin machete silpoo armotta raajat moisilta roistoilta ja verilöylyt viimeistellää pumppuhaulikolla.

Pääpahaa esittää takuuvarman virtuoosimaisesti Gary Oldman, ja leffan daamina hunajainen Mila Kunis tuo omat sävärinsä synkkäsävyiseen rainaan. Roolitukset on siis kohillaan ja on siellä seassa vissiin myös pari musapuolen kuuluisuutta Tom Waitsin ja RHCP:n bassotaitelija Flean muodossa.

En vieläkään osaa sanoa oliko kyseessä hieno futuristinen road movie vai paska uskonnollinen huttu. Sen verran loppua kohden kasvanut messiasmeininki ja etenkin Denzelin armottoman tappajan ja silti kristillisen mukahyviksen epäloogisuus tökki. Kandee kuitenkin tsekata, sillä ihan hienoja elementtejä tos kuitenkin oli – kaikki paitsi puuduttavan yksoikoinen kässäri aika vimpan päälle duunattu!

%d bloggers like this: