Tag Archives: II Maailmansota

Esa Sirén: Vastaisku Syvärillä (2010)

1 Maa

Sotakamreeri Lehväslaihon manttelinperijä on löytynyt! Herrasmiehistelijällä on ollut uskomattoman helpottava tunne puserossa sen jälkeen, ku jokunen vuosi sitten hogasin Esa Sirénin esikoisteoksen (Iskujoukkue, 2005). Oli sitä ennen näet skidi huoli siit, et kuka enää skrivaa suomalaista sotakirjallisuutta sen jälkeen, ku koko vanha kaarti (Lehväslaiho & co) lopullisesti vetää manttelin korville. Enää ei huoleta!

Esa Siren: Vastaisku Syvärillä (2010, Gummerus)

Sirénin tuotanto on ollut kauttaaltaan mukavan tasalaatuista ja uskottavan realistista menoa, jossa vanjaa kaatuu ja hylsyt lentää. Tokan maailmansodan karu meininki on hyvin läsnä herran kuudessa julkaistussa teoksessa, ja suomalainen soturivinkkeli on otettu erinomaisesti haltuun. Vaikea uskoa, ettei tää hokitaustainen ukko oo ite itärajan juoksuhaudoissa kärvistelly.

Alku on tässäkin rypistyksessä suorastaan erinomainen. Siinä painetaan jatkosodan hyökkäysvaihetta isolla höökillä eteenpäin jääkärijoukkueen kyydissä ja ryssä pötkii pakoon Syvärin yli niin et heilahtaa. Mut sit aletaan kirjan ja sodankäynnin osalta junnaamaan asemasodan poteroihin himppasen puuduttavasti. Tuo korsuelämä sit menee täs opuksessa aika kliseiden kautta ja tasapaksuna pötkönä, antaen vahvoja ja ikävän tuttuja fläsäreitä lukuisin muihin suomalaisiin sotaromaaneihin. Siitä siis skidit miikat, vaik samaan hengenvetoon on kyl annettava iso posi ja virtuaalinen prenikka Esan rintaan siit, et äijä tykittää varsin kuivalla ruudilla tällaistakin settiä. Vaik täs snadisti juonea vaivanneesta kohokohdattomuudesta nillitänkin, niin kyl tota lukiessa oli ihan jännät ja räyhäkkäät fiilikset, ku sai poikien matkassa torjua itänaapurin invaasiota ja välillä iskeä ovelilla vastahyökkäyksillä Venäjän karhun kuonoa vereen… Turvallisesti kotisohvalta käsin.

Ei muuta ku uutta putkeen, Esa!

Katja Kettu: Kätilö (WSOY, 2011)

28 Jou

Nyt tuli joulun haminoilla harvinaisen päräyttävä lukukokemus vyölle ja sen verran Katja Ketun kirjallinen teos meni ihon alle, et voitaneen puhua taiteesta. Mitään kivaa luettavaa tämä uusi Kätilö-romaani ei todellakaan ollut, mut sitäkin enemmän se oli kokonaisvaltaisesti vaikuttava kokemus.

Katja Kettu: Kätilö

Tämä nuoren kirjailijan tositapahtumiin perustuva romaani kertoo Jatkosodan viimeisen kesän aikana alkavan tapahtumavyyhdin, jonka rakennuspalikoina ovat saksalaisten SS-joukkojen ylläpitämä karu sotavankileiri Pohjois-Lapissa, sen vangit ja vartijat sekä kaiken ympärillä pörräävä siviiliväestö ja lukuisat sodan lieveilmiöt. Tota hurmeista taustakangasta vasten on sit vedelty isolla pensselillä hulluuden, rakkauden, viattomuuden ja tuskan monenkirjavia viivoilla aika synkkää kuvamaailmaa.

Mahtavalla ja rikkaalla kielellä Kettu kuvaa Maailmansodan loppuvaiheen tapahtumia yksittäisten ihmisten näkökulmista. Tarinan syvetessä edetään syksyn ja alkutalven myötä aina vaan traagisempiin ja dramaattisempiin vaiheisiin tässä inhorealistisuudessaan brutaalissa saagassa, joka myös suureksi rakkaustarinaksi luettakoon. Samalla sukelletaan myös harvinaisen syviin ihmismielen pohjamutiin ja sehän ei ole koskaan mitään kaunista meininkiä…

Kyseisen SS-upseerin ja lappilaisen kätilön helvetillisen rakkaustarinan taustalla Suomi irtautuu natsien monivuotisesta kimppakyydistä ja entisestä kumppanista tulee yhdessä yössä vihollinen. Kun massiivinen ja mielipuolinen sotakoneisto ottaa tuollaisen suunnanmuutoksen niin siinä jauhautuu auttamatta viattomat ihmiset jauhelihaksi. Henki on halpaa ja ihmisruumis vain pala mätää lihaa ilman ravintoarvoa. Liian pitkään jatkunut sota on järkyttänyt kaikkien ihmisten mielet ja hulluus kukkii villin pohjoisen luonnon keskellä kuin vapaaksi päästetty ja överilannoitettu rikkaruoho. Mieltä nakertavalta sairaudelta ei ole turvassa puhtainkaan sielu ja se saa valtaansa kaikki, aiheuttaen ennenäkemätöntä julmuutta sekö kärsimystä.

Kettu vie kirjaansa rikkaasti eteenpäin niin kielellisesti kuin kerronnallisestikin. Lukukokemus on ajoittain puistattava, mutta samalla mielenkiintoisen rakenteensa vuoksi dekkarimaisesti koukuttava. Oli kiva kerrankin saada lukea sellaista matskua, joka onnistui samanaikaisesti lumoamaan kauheudellaan että kauneudellaan. Lisäksi kaiken aikaa heräsi mielessä ajatuksia ihmisluonteen heikkouksista ja maailman sairaasta menosta, eli aitoa sielunruokaa oli tarjolla. Todellista maailmanluokan laatukirjallisuutta siis kaikin puolin tämä Ketun tuore ja hyvin joulukaupassa myynyt Kätilö.

Saburo Sakai: Samurai!

27 syys

Oli ilo ja kunnia saada tahmaisiin käsiini 50-luvulla kirjoitettu japanilaisen lentäjäsankarin muistelmateos. Faktahan on, et tokan maailmansodan peruskuviot ovatkin aika loppuunkaluttu luu länsimaisen kirjallisuuden fakta- ja fiktiopuolella. Niinpä oli nastaa saada lukea matskua herrasmiehelle varsin uudesta eli tässä tapauksessa japanilaisesta vinkkelistä katsottuna. Saipa taas kerran laajennettua näkemystä tuosta edellisen vuosisadan massiivisimmasta tragediasta!

Onhan viime vuosina tullut Tyynen valtameren sotanäyttämön tapahtumista paljonkin hyvää matskua etenkin leffa- ja TV-puolelta (esim. Iwo Jima ja HBO:n Pacific) mutta silti tämän teoksen kahlaaminen antoi uutta purtavaa kankeille aivoilleni. Oli varsin nastaa lukea esimerkiksi Iwo Jiman ja Guadalcanalin kohtalonhetket keisarikunnan riveissä taistelleen veteraanin näkökulmasta. Sotahan oli niin pitkä, että sen alkaessa täytenä noviisina tulikasteensa saanut Saburo Sakai oli sodan loppumetreillä itäisen saarivaltion tunnetuimpia sotasankareita ja oman laivueensa ainoita enää elossa olevia heeroksia.

Vuonna 1958 julkaistussa kirjassa seurataan varsin tiiviisti samuraisukuisen Saburo Sakain saagaa nuoruuden opiskeluista ja sopeutumisesta nipponilaisen kilpailu- ja luokkayhteiskunnan stydeihin vaatimuksiin. Nuori mies löytää viimein paikkansa ja tarkoituksen elämällensä lentosotakoulussa, joka kouliikin kaverista kovin ottein todellisen lentäjä-ässän. Sankaripilotin ekat pudotukset tulevat Kiinan kanssa käydyssä sodassa, jossa vihollisen alkeellisia koneita on kokemattomankin lentäjän helppo pudottaa japanilaisten Zero-hävittäjän (tuttu Korkkareista!) ylivoimaisuudesta johtuen.

Saburo Sakai

Zero-flygarin tarina on tiukasti sidoksissa Japanin sotamenestyksen kanssa, ja konetyypin elinkaari kulkee punaisena lankana läpi koko mielenkiintoisen, vaikkakin hieman kankeasti kirjoitetun (aikansa tuote vai huonoa käännöstyötä?) opuksen. Japanilaisten ilmaherruus ja hävittäjien ylivoimainen nopeus, ketteryys ja toimintasäde antavatkin hyökkäävän akselivallan jokaiselle rintamalle voittoisan alun. Kirjassa kuvataan yksityiskohtaisesti ja mielenkiintoisesti ilmataistelujen kulkua ja trooppisten lentotukikohtien olosuhteita. Voittoja tulee tuelta ja lentämiselle omistautunut mestaripilotti Sakai saa todistettuja pudotuksia plakkariinsa ennätystahtia. Palavia viholliskoneita murskautuu valtameren aaltoihin kuin liukuhihnalta.

Mitsubishi-A6M5-Zero

Sodan, ja samalla tämän kirjan, puolivälissä liittoutuneet saavat oman lentokalustonsa sille mallille, että voimasuhteet heittävät häränpyllyä ja japanilaisten taistelu ajautuu puolustuskannalle. Jenkkien massiiviset voimat alkavatkin lähestyä Japanin kotisaaria ja tyypilliseen tapaan sumutettu kotirintama alkaa hiljalleen herätä propagandakoneiston tuudittamasta valveunesta. Tämä realistisen oloinen kuvaus siviilien ailahtelevista mielialoista ja pommitusten alle joutuvista kaupungeista on jäätävää luettavaa. Etenkin Tokion pommittaminen roihuavaksi pätsiksi ja valtavan ihmismäärän elävältäpolttaminen on ollut raakaa touhua. Ja kaikkihan tietävät, että tuo kauheus sai elokuussa 1945 kliimaksinsa siviiliväestön joukkomurhassa, jonka liittoutuneet valtiot toteuttivat Hiroshimassa ja Nagasakissa atomipommiensa kanssa. Tuo tyrmäävä isku vyön alle pakotti viimein keisarin antautumaan ehdoitta ja lopetti sodan Japanin osalta kuin seinään. Siihen myös kirja loppuu ja vain opuksen alkusanoissa vihjataan, että ei ollut Sakain elo helppoa sodan jälkeenkään!

Onnellista kuitenkin on, et kuin ihmeen kaupalla Saburo Sakai selvisi hengissä tuosta kaikesta helvetillisestä touhusta. Mies istui lukuisten vuosien ja satojen lentotaistelujen ajan pienen koneensa ohjaamossa valojuovaluotien ja ilmantorjunta-ammusten ristitulessa ja selvisi varsin pienin vammoin kaikesta. Hyvä niin, sillä muuten tämäkin tarina olisi jäänyt kertomatta.”

%d bloggers like this: