Tag Archives: Japani

Saburo Sakai: Samurai!

27 syys

Oli ilo ja kunnia saada tahmaisiin käsiini 50-luvulla kirjoitettu japanilaisen lentäjäsankarin muistelmateos. Faktahan on, et tokan maailmansodan peruskuviot ovatkin aika loppuunkaluttu luu länsimaisen kirjallisuuden fakta- ja fiktiopuolella. Niinpä oli nastaa saada lukea matskua herrasmiehelle varsin uudesta eli tässä tapauksessa japanilaisesta vinkkelistä katsottuna. Saipa taas kerran laajennettua näkemystä tuosta edellisen vuosisadan massiivisimmasta tragediasta!

Onhan viime vuosina tullut Tyynen valtameren sotanäyttämön tapahtumista paljonkin hyvää matskua etenkin leffa- ja TV-puolelta (esim. Iwo Jima ja HBO:n Pacific) mutta silti tämän teoksen kahlaaminen antoi uutta purtavaa kankeille aivoilleni. Oli varsin nastaa lukea esimerkiksi Iwo Jiman ja Guadalcanalin kohtalonhetket keisarikunnan riveissä taistelleen veteraanin näkökulmasta. Sotahan oli niin pitkä, että sen alkaessa täytenä noviisina tulikasteensa saanut Saburo Sakai oli sodan loppumetreillä itäisen saarivaltion tunnetuimpia sotasankareita ja oman laivueensa ainoita enää elossa olevia heeroksia.

Vuonna 1958 julkaistussa kirjassa seurataan varsin tiiviisti samuraisukuisen Saburo Sakain saagaa nuoruuden opiskeluista ja sopeutumisesta nipponilaisen kilpailu- ja luokkayhteiskunnan stydeihin vaatimuksiin. Nuori mies löytää viimein paikkansa ja tarkoituksen elämällensä lentosotakoulussa, joka kouliikin kaverista kovin ottein todellisen lentäjä-ässän. Sankaripilotin ekat pudotukset tulevat Kiinan kanssa käydyssä sodassa, jossa vihollisen alkeellisia koneita on kokemattomankin lentäjän helppo pudottaa japanilaisten Zero-hävittäjän (tuttu Korkkareista!) ylivoimaisuudesta johtuen.

Saburo Sakai

Zero-flygarin tarina on tiukasti sidoksissa Japanin sotamenestyksen kanssa, ja konetyypin elinkaari kulkee punaisena lankana läpi koko mielenkiintoisen, vaikkakin hieman kankeasti kirjoitetun (aikansa tuote vai huonoa käännöstyötä?) opuksen. Japanilaisten ilmaherruus ja hävittäjien ylivoimainen nopeus, ketteryys ja toimintasäde antavatkin hyökkäävän akselivallan jokaiselle rintamalle voittoisan alun. Kirjassa kuvataan yksityiskohtaisesti ja mielenkiintoisesti ilmataistelujen kulkua ja trooppisten lentotukikohtien olosuhteita. Voittoja tulee tuelta ja lentämiselle omistautunut mestaripilotti Sakai saa todistettuja pudotuksia plakkariinsa ennätystahtia. Palavia viholliskoneita murskautuu valtameren aaltoihin kuin liukuhihnalta.

Mitsubishi-A6M5-Zero

Sodan, ja samalla tämän kirjan, puolivälissä liittoutuneet saavat oman lentokalustonsa sille mallille, että voimasuhteet heittävät häränpyllyä ja japanilaisten taistelu ajautuu puolustuskannalle. Jenkkien massiiviset voimat alkavatkin lähestyä Japanin kotisaaria ja tyypilliseen tapaan sumutettu kotirintama alkaa hiljalleen herätä propagandakoneiston tuudittamasta valveunesta. Tämä realistisen oloinen kuvaus siviilien ailahtelevista mielialoista ja pommitusten alle joutuvista kaupungeista on jäätävää luettavaa. Etenkin Tokion pommittaminen roihuavaksi pätsiksi ja valtavan ihmismäärän elävältäpolttaminen on ollut raakaa touhua. Ja kaikkihan tietävät, että tuo kauheus sai elokuussa 1945 kliimaksinsa siviiliväestön joukkomurhassa, jonka liittoutuneet valtiot toteuttivat Hiroshimassa ja Nagasakissa atomipommiensa kanssa. Tuo tyrmäävä isku vyön alle pakotti viimein keisarin antautumaan ehdoitta ja lopetti sodan Japanin osalta kuin seinään. Siihen myös kirja loppuu ja vain opuksen alkusanoissa vihjataan, että ei ollut Sakain elo helppoa sodan jälkeenkään!

Onnellista kuitenkin on, et kuin ihmeen kaupalla Saburo Sakai selvisi hengissä tuosta kaikesta helvetillisestä touhusta. Mies istui lukuisten vuosien ja satojen lentotaistelujen ajan pienen koneensa ohjaamossa valojuovaluotien ja ilmantorjunta-ammusten ristitulessa ja selvisi varsin pienin vammoin kaikesta. Hyvä niin, sillä muuten tämäkin tarina olisi jäänyt kertomatta.”

Norwegian Wood – melankoliaa ja draamaa

27 Hei

”Onnellisessa ja tasa-arvoisessa parisuhteessa tulee aina säännöllisesti eteen hetki, jolloin on aika antaa puolison valita leffa. Nyt se hetki tuli eteen viime perjantaina. Käytännössä se tarkoitti tällä kertaa reilun parin tunnin jumittamista japanilaisen parisuhdedraaman, Norwegian Woodin parissa. Huonomminkin olisi voinut käydä.

Norwegian Wood (2010, Japani)


Pari viikkoa sitten ensi-iltansa saanut, 60-luvulle sijoittuva Norwegian Wood kertoo parikymppisten japanilaisten angstisesta elosta omien ja ympäristön paineiden ristiaallokossa. Herrasmiehelle tuo ikä tarkoitti huoletonta eloa, juhlimista, onnellista tietämättömyyttä maailman pahuudesta ja vastuutonta koheltamista. Tämän Anh Hung Tranin ohjaaman leffan tyypeille se tarkoittaa suurta ankeutta tuntemattoman tulevaisuuden edessä, kolossaalista seksuaalista ahdistusta ja itsemurhaan ajavia mielenterveysongelmia. Etenkin pääosassa olevan jannun, Torun (Ken’ichi Matsuyama) vinkkelistä esitetty leffa keskittyy juipin kahden mielenvikaisen naisen välissä vellovaan umpikujaiseen elämään. Ei käy kaiffaria kateeksi, vaikka flaksi aina välillä tollakin setillä käy””¦

Ei tää The Beatlesin biisistä nimensä napannut leffa kuitenkaan mitään pelkkää ahdistavaa shaibaa ole. On siinä hyvätkin puolensa, kuten loistavat näyttelijät, upea ajankuvaus, kauniit maisemat ja ammattitaitoinen kuvaus. Nuo ainekset tekivät leffasta positiivisen katselukokemuksen, vaikka ylipitkän rainan suht mielenkiinnoton kässäri ja toteutus hieman latistivatkin nautintoa. Onnistuneella leikkauksella olis saanut ton kyl tiivistettyä ja samalla nostettua ihan toiselle tasolle””¦

Erikoismaininnan ansaitsee mahtavasti toteutettu elokuvan äänimaisema. Usein leffassa mentiin ihan ilman mitään ylimääräistä ääniraitaa eli musaa/hiljaisuutta käytettiin todella minimalistisesti ja harkitusti. Toi itse asiassa aiheutti hieman tuskaa allekirjoittaneelle, kun kesäflunssa meinas pakottaa yskäkohtauksia pintaan täysin hiljaisessa teatterissa. Leffan musa koostui lähinnä pienistä pätkistä 60-lukuista hämyilyä ja parissa avainkohtauksessa kehiin sitten astuivat adagiomaisesti synkistelevät hitaat jouset, joiden teho oli musertava.

Ei tätä pätkää voi mitenkään kesäpäivän ratoksi suositella, mutta syksyllä se voisi toimia kotiteatterissa synkän & myrskyisän illan ryydittäjänä varsin mieleenpainuvasti. Kannattaa siis tsekata jossain välissä, vaik ei leffateatterinäytökseen jaksaisikaan raahautua.

%d bloggers like this: