Tag Archives: Jari Tervo

Jari Tervo: Layla – lukemisen arvoinen muistutus maailmamme sairaudesta

24 Kes

Sain viimein riipaistua maaliin asti Jari Tervon viime vuonna ulos pullauttaman Layla-romaanin. Oli skidejä ennakkoluuloja opusta kohtaan, sillä ajatus taas yhdestä muslimitytön surkeasta kohtalosta kirjan pääideana ei oikein tuntunut kiinnostavalta tai millään tavalla originellilta. Aiheesta kun on skrivailtu bestsellereitä ihan kylliksi niin meillä (esim. Anja Snellman: Parvekejumalat) kuin maailmallakin (esim. Khaled Hossein: Tuhat loistavaa aurinkoa). Muistoissani takoi myös pettymys Jarin edelliseen tekeleeseen (Koljatti, 2009).

Ilokseni hiffasin kuitenkin jo pari sivua tavattuani, et olipa junantuoma virtuoosi taas kerran keksinyt persoonallisen, sanoisinko tervomaisen tulokulman rankkaan aiheeseen. Olipa taas kirjailijan oma laadukas ääni kuultavissa läpi mielenkiintoisen ja ehdottomasti lukemisen arvoisen (taide)teoksen, joka paikkasi tyylikkäästi maestron edellisen tekeleen aiheuttaman mielipahan.

Mediassa on jo ihan kylliksi käyty läpi Laylan teemaa ja tarinaa, mut lisäänpä silti oman lusikkani tuohonkin, jo hieman jäähtyneeseen, soppaan. Kansien välissä siis vatvotaan kurdisuvun hampaisiin joutuneen teinitytön saagaa. Tarina vie kunniamurhan sairaalta kouralta selvinneen tytöm ihmiskaupan aallokkoon, joka paiskaa reppanan Suomen karuille rannoille. Härmässä kielitaidoton ja puolustuskyvytön giltsi joutuu rikollisten alkuperäisasukkien ja turkkilaisten kebabinpyörittäjien karvaisiin kouriin ja sitä kautta Krunikalaisen bordellin panopuuksi.

Aika tyly stoori on siis taas kerran aiheesta väännetty, mut just sopivan kepeästi riipustettu. Ihan kuvotuksen tunteita ei siis tarvinnut lukiessaan kokea. Tervo osaa tällaisen tyylilajin virtuoosimaisesti, ja juuri tuollaisen käsittelyn ansiosta Layla ansaitsee paikkansa suomalaisen kirjallisuuden kaanonissa, aivan siitä eturivin kieppeiltä.

Kandee siis tavata läpi, vaikka jo pelkästään Jari Tervon kirjallisen taidokkuuden ansiosta. Tai sit muistutuksena siitä, kuinka uskovaisten (ja muiden mielenvikaisten) asettamien sairaiden arvomaailmojen keskellä elämme.

”Jumala ei tehnyt ihmistä omaksi kuvakseen. Vanhat miehet tekivät Jumalan omaksi kuvakseen.” Jari Tervo, Layla (2011)

Mainokset

Jari Tervo: Siperian tango

18 syys

Herrasmiehen kirjoissa Jari Tervo on ollut maamme lahjakkain elossaoleva skribentti siitä asti, kun eräällä lomareissulla nautiskelin ukkelin Myyrä-opuksen. Siinä kirjassa kohtasivat upealla tavalla suomen kielen notkea käsittely, lähihistoriamme mielenkiintoiset kiemurat ja suomalaisen miehen luonneanalyysi. Silkkaa parhautta! Oli todellinen oikeusmurha, ettei tuosta lohjennut pohjoisen viinapallerolle Finlandia-palkintoa.

Jari Tervo juhlatunnelmissa (lähde: MTV3)

Nyt tuli lukemisen puutteessa napattua handuun Tervon novellikokoelma Siperian tango. Vaikka olin nuo novellit (vuosilta 1993-2003) suurimmalta osalta jo kertaalleen lukenut niin nyt oli mielenkiintoista nauttia ne yksistä kansista ja vielä kronologisessa järjestyksessä.

Kokemus oli hieno ja teos osoitti hienosti pari seikkaa kyseisen kirjailijankehityksestä vaikean taidemuodon saralla. Novellikokoelman alkupuoliskolla äänessä on lahjakas nuori juippi, joka yrittää osoittaa hampaat irvessä oman nerokkuutensa. Puolivälissä oma tyyli on jo löytynyt lopullisesti ja kerronta sujuu vapautuneesti sekä herkullisesti. Loppupuolella on jotain sitten taas kateissa. Syykin selvisi hieman mietittyäni. Jokin pala tekstin persoonallisuudesta katoaa, kun tarinoiden miljöö siirtyy Lapista päkaupunkiseudun kivikaduille. Niin vahvasti pohjoinen ilmanala, ympäristö ja melankolia on Tervon tuotannon alkupuolella läsnä muodostaen oleellisen osan kerrontaa ja sielunmaisemaa. Etelään siirryttäessä jotain magiaa siis auttamatta katoaa.

Kirjan viimeinen novelli (Revoljutsina) taas palauttaa tarinaa Pohjois-Suomen suuntaan ja tuo mukaan historiallisen kontekstin, joka muistuttaa vahvasti Rovaniemen neropatin myöhemmän tuotannon trilogia-helmeä (Myyrä, Ohrana ja Troikka). Tuo novelli on selvästi ollut mukava pikku etydi etenkin Troikka-romaania synnytettäessä ja tuo romaanin lukeneille vielä mahdollisuuden päästä Jarin mielikuvituksen silmin katsomaan Suomen sisällissodan surkeita ja tragikoomisiakin ihmiskohtaloita.

Seuraavaksi olisi hyllyssä odottamassa Tervon uusin eli viimevuotinen Koljatti. Sen verran kovaa vauhtia pelkästään kotimaisen kirjallisuuden saralla julkaistaan uutta ja mielenkiitoista matskua, ettei meinaa herrasmies pysyä millään tahdissa… Ulkomaisesta matskusta puhumattakaan.

Lopuksi vielä lainaus Jari Tervon Vedenneito-novellista:

””Päätin juoda itseni kuoliaaksi. Neljän tuopin jälkeen alkoi pissattaa. Käytännön hankaluuksista vaietaan, kun kerrotaan sankarijuttuja.”””

Jari Tervo: Koljatti – pääministeri Lahnasen sekoilusaaga

4 Jou

Tuli vihdoin kahlattua läpi Jari Tervon Koljatti eli tervomaisen hauska kertomus Suomen pääministeri Matti Lahnasen sekoiluista.

Jari Tervo: Koljatti (2009, WSOY)


Vaikka monesti sanotaan, et totuus on tarua ihmeellisempää niin nyt on Tervo ja edellinen kepulainen pääministerimme aloittaneet aika kovan nokituskisan. Kisa koskee sitä, kuinka pahoja sekoiluja on Jari onistunut vilkkaassa mielikuvituksessaan kirjan pääosassa olevan pääministerin taipaleelle keksimään ja mitä taas Hra Vanhanen on saanut aikaan tosielämän puolella. Huh huh mitä meininkiä, molemmin puolin! Uskomattomia urpoja molemmat, siis tuo Lahnanen ja Matti Vanhanen. Kirjaa lukiessa oli kaiken aikaa läsnä voimakas myötähäpeä ja sama tunne ikävästi lyö päälle aina lööppejä vilkaistessa. Sen verran rajua urpoilua on meneillään sekä kovakantisessa romaanissa että tabloidilehtien sivuilla.

Menemättä tarkemmin spoilaamisen puolelle eli kirjan likaisiin yksityiskohtiin voin vaan sanoa, et kandee toikin kirja lukasta jos vastaan tulee. Vaik kysees on selvästi Tervon välityö tiukan kolmen laatukirjan putken päälle niin on Koljatti silti ehdottomasti paikkaansa puolustava teos. Tässä maassa aivan liian vähän tehdään vallassaolevista satiiria ja vielä harvemmin noin lahjakkaan kaverin toimesta. Jope Ruonansuut ja muut spedet voi tässä vaiheessa unohtaa täysin ja rinnastaa tää matsku vaikka brittiläisen komiikan laadukkaimpaan spitting image -osastoon.

Hattunnosto siis taas kerran Jarille ja syvä pyllistys Lahnasen suuntaan, sanoo herrasmies ja nappaa käsiinsä Pekka Herlinistä kertovan Koneen ruhtinaan. Eli tiukkaa tekee pysyä perässä näiden uusimpien kotimaisten merkkiteosten kanssa, mut perästä tullaan omaan rauhalliseen iisiliving-tahtiin… Naatiskellen.

%d bloggers like this: