Tag Archives: Jyväskylä

Figaro – Jyväskylän helmi

26 Elo

Kesälomareissun ehtoopuolella bilika päätyi viemään satunnaisen matkailijan Keski-Suomen Ateenaan eli Jyväskylään. Tuolla kirjakielemme kehdossa oli ihmislapsen ihan jees viettää lomapäivä järvimaisemista ja paikallisesta ravintolatarjonnan helmestä nauttien.

Pikkulinnut olivat suuressa viisaudessaan vinkanneet, et kaupungissa on pari ihan visiitin arvoista ruokapaikkaa. Toinen niist oli Figaro ja toinen Hotelli Yöpuun yhteydessä operoiva Pöllöwaari. Molempia ei yhden illan aikana pystynyt tälläkään pötsillä makustelemaan, joten valitsimme noista ton ekan. Hyvä valinta olikin. Mestassa oli kaks puolta ja kyseisen illan leppoisan relaan fiilikseen passas ku nyrkki oogaan loungemainen Winebistro.

Vedin tuolla rennontyylikkäässä mestassa Vorschmackia naamaan. Perinteinen, Marskinkin makunystyröitä myötäillyt annos oli hemmetin kauniisti duunattu ja maku oli sen verran kohillaan, et oli pakko himassa yrittää kopioida toi nautinto. Hyväähän siit tuli kotiköökissäkin, mut ei se kokonaisuudessa ihan tolle Figaron gourmet-viritykselle pärjännyt.

Figaron yltiömaukas Vorschmack ja suodattamaton vehnäolut

Pöydän vastakkaisella puolella hymistiin tyytyväisenä rehuannoksen ääressä. Neiti pupelsi nassuunsa mansikoilla ryyditetyn vuohenjuustosalaatin, jonka ulkonäkö oli kuin paremman tason keittokirjasta. Suullisten kommenttien perusteella maku vastasi upeaa ulkonäköä ja sen mitä itse osingoille pääsin niin eipä tuosta puhtaasti kasvispohjainen salaatti paljoa paremmaksi muuttu.

Figaron mansikkainen vuohenjuustosalaatti

Perinteikkään ja raskaahkon lammasannokseni päälle ku vedin viel paremman puolikkaan kans puokkiin Rocky Road -jälkkärin niin kyl oli taas kokonainen olo. En ole mikään sokerileipureiden ja kylmäkköjen ammattikuntien suurin tukija, mut nyt toi makea hybridiannos teki gutaa. Skidisti ennakkoon jo ällötti suklaan, vaahtokarkkien, pähkinöiden ja kirsikoiden pyhä liitto, mut hyvin se maaruun uppos. Eipä jäänyt muruakaan lautaselle pyörimään.

Figaron Rocky Road -jälkiruoka

Figaron kokonaisvaltaista hienoutta alleviivas viel komeasti erittäin ammattitaitoinen ja ystävällinen serviisi. Oli kyl salihenkilökunnalla niin hyvä tatsi duuninsa, et oli oikein ilo seurata.

P.S. Yöpyminen Rantasipin kylpylähotlassa osoitautuyi hyväksi valinnaksi. Mestan lukuisat saunat lämmitti tällaisen löylyfriikin mieltä, eikä aamu-uinti kauniilla maisemalla varustetussa panoraama-altaassakaan pahaa tehnyt.

Ravintola Vesilinna (JKL)

27 Kes

Oltiin eilen liikkeellä firman raskaalla kalustolla. Koska koko päivä oli ryynätty neukkarissa aika heviä shittiä tuntu siltä, et voitais palkita itsemme kunnon illallisella. Pikaisen skannauksen jälkeen saimme suosituksen kivuta kauniilla harjulla sijaitsevaan vanhaan vesitorniin bygattuun Vesilinna-raflaan. Virhe!

Aluksi kuitenkin positiiviset puolet. Harjulla sijaitsevasta punatiilisestä vesitornista oli kaunis näköala niin kaupungin ja Jyväsjärven kuin Tuomiojärvenkin suuntaan. Lisäksi hyvää oli kolmikymppinen herrasmiestarjoilija, joka tsemppas seurueemme eteen sen minkä pystyi. Hyvä yritys.

Kun hulppeat keskisuomalaiset järvimaisemat oli ihailtu niin sitten oli aika ryhtyä täyttämään kupua. Siinä se sitten alkoikin tökkiä ihan huolella. Itse ruokalista oli ihan houkutteleva ja suht tyyriit hinnat antoivat ymmärtää, et laatua olis luvassa. Skidisti kevyememmän ruokavalion piipertäjät seurueestamme tosin ihmetteleivät, et fisua ei oikein listalla ollut tarjolla. Ainoastaan yhdessä alkupalassa oli lohta ja yhdessä pääruoassa ahventa. That”™s all.

Alkupalojen ilmestyttyä pöytäämme alkoi ensimmäisenä annoskokojen ihmettely. Niin snadia Caesar-salaattia en ole esimerkiksi nähnyt missään, kuin vieressä istuneen naiskollegan eteen lävästiin. Pari hassua salaatinlehden repaletta ui kastikeessa ja päällä sitten tekotaiteellisesti ristissä pari ruohoa. Oma etanasetti (yli 10€) sentään näytti säädylliseltä, mut sen mukana tullut paahdettu leipäpala oli jo täysin kylmettynyt ja sama lämpötendenssi rivasi myös itse etanaknöölejä. Olen totakin annosta tyyppailut aika monilla mantereilla ja ahneena paskana onistunut polttamaan kituseni kiehuvassa rasvassa lukuisia kertoja, mut nyt ei ollut sitä vaaraa. Eipä ole koskaan aikaisemmin tullut vedettyä huoneenlämpösiä valkosipulietanoita pannulta, joten kiitos nyt vaan sit tostakin kokemuksesta.  Sama mollivoittoisuus kumpusi jokaiselta ison pöytämme sivustalta alkupalojen kanssa tuskailessamme. Vastapätää herrasmiestänne tsitannut vanhempi lapinkääpä kirosi miehekkäästi lohen suolattomuutta. Ja sen kun yhdisti överimakeaan kastikkeeseen, jota oli ns. trendikäästi roiskittu lautasen reunoile niin mistään makunautinnosta ei voinut paljoo bamlata.

Ravintola Vesilinna @ Jyväskylä

Sitten olikin jo pääruokien aika ja sama suolattoman kalan teema jatkui ahvenfileiden kanssa. Kalastusta ja fisujen laittoa enemmän harrastavat toverini ihmettelivät oikein joukolla, mistä Vesilinnan keittiö olikin onnistunut taikomaan niin alamittaisia eväkkäitä. Sen verran alamittaisia olivat esille kiikutetut ahvenfileet.

Pöydän päädyssä mörisevä äijäporukkamme ryhtyi innolla leikkailemaan sisäfilekönttejään. Into tosin karisi varsin nopeasti, kun lihaan ei veitsi pystynyt. Pinnoja piffeistä tippui siis saman verran, kuin Suomen viisuehdokkaille on sveduilla tapana ollut antaa. Oman annokseni (yli 25€) vasikka oli säälittävän huonosti putsattua löllöä semilihaa, mutta sen ihan ok maku sai minut vakuuttuneeksi siitä, et taisin sittenkin tehdä ososuhteisiin nähden ihan hyvän valinnan. Vasikan kyljessä majaillut juuresrösti ja korvasienikastike olivat suht maukkaita ja paikkailivat hyvin pääosanesittäjän heikkoutta. Oscarit siis sivuosista ja säälipisteet ihan kattavalle punkkuvalikoimalle.

Kaiken skeidan jälkeen päätimme jättää jälkkärit väliin.

Pahin ketutus mulle tuli kuitenkin siitä, et paikka on olevinaan jotain hienoa ja ovat hinnoitelleet ton wanna be ”“statuksensa huolella hintoihinsa, jotka ovat suomalaisen pöndekaupungin hintatasoon nähden pahasti pitkänä. Mesta on olevinaan selvästi parempaa kuin mihin se pystyy ja etenkin Jyväskylän kaltaisessa pikkukaupungissa varmaan snobistisesti pitää itseään päällikkötason mestana. Safka kuitenkin on korkeintaan Huviretki-ketjun tasoa, mutta hinnat ainakin 30 pinnaa kalliimmat ja annokset saman verran snadimpia. Herätkää nyt saatana!

Muutenkin allekirjoittanutta jäi sapettamaan se, että seurueemme halusi syödä hyvin ja oli valmis maksamaan siitä huikeita summia. No, nyt noista toteutui vaan tuo jälkimmäinen. En millään pysty hyväksymään sitä meininkiä, että ihmisille syötetään minimalistisia annoksia ja sitten niistä otetaan maksimaalinen hinta ja kaikki tämä ala-arvoisesta safkasta sekä raaka-aineista huolimatta. Laittakaa hyvät ravintoloitsijat ensin tärkein eli ruokapuoli kuntoon ja miettikää vasta sitten hinnoitelua, annoskoon pienentämistä, mukatrendikkäitä piperryksiä ja muuta kikkailua”¦

Pojot: 3/10 (yks piste ihan ok esillepanosta, toinen miljööstä ja kolmas tarjoilijan tsemppauksesta)

Pettymys!

P.S. Tiedän kyllä, et tää oli eka kokemus ko. raflasta ja paikan surkeus saattoi olla huonoa tuuria (oliko keittiössä silloin kenties ekaa päivää joku kesätyöntekijä yksin hommissa?). Raflabisnes on kuitenkin raakaa peliä, eikä tollasia katastrofeja siinä sallita.

%d bloggers like this: