Tag Archives: Kari Hotakainen

Hotakainen: Jumalan sana

7 Huh

Yhdellä yhdyssanalla ilmaistuna Kari Hotakaisen uusin romaani on mestariteos.

Kyseessä on häkellyttävän taidokas, yhden vuorokauden aikajanaan sijoittuva romaani, jossa avataan kirurgintarkkoja täsmänäkymiä kapitalismiin, ihmisluontoon, suomalaisuuteen, Suomen lähihistoriaan ja populaarimusiikkiin. Maailman oleellisimpien asioden äärellä siis ollaan! Jumalan sanan harvalukuisen, mutta hyvin mietityn henkilögallerian, tiiviin aikaikkunan sekä lähinnä autoon sidotun toimintaympäristön kokonaisuus hengittää ja toimii nerokkaan organismin lailla. Kaikille osille on oma tarkkaan harkittu paikkansa sekä tarkoituksensa.

Kaiken kruunaa mestarikirjailijan lauseiden virtuoosimainen rytmitys, joka välillä tykittää pitkää sarjatulta, kunnes se jo seuraavassa hetkessä ampuu tarkasti kertatulella lyhyitä ja tarkkoja napakymppejä saaden lukijan hämilleen runollisella kauneudellaan. Vaikka allekirjoittanutkin olisi kaiken aikaa halunnut pysähtyä mutustelemaan anteliaasti kylvettyjä ajatelmia, niin opuksen merivirran vahvuinen pohjaimu veti mennessään. Tehokas ja dynaaminen tarinankerronta houkutteli lukemaan eteenpäin tunnista toiseen.

Kari Hotakainen: Jumalan sana (Siltala, 2011)

Jumalan sana oli parasta Hotakaista ikinä ja keuli jopa edellisen huippuriipaisun, Ihmisen osan, ohi. Tuorein opus oli skrivattu vittuiluun sortumatta ja silti koomisen napakasti. Samalla kirjailija käsitteli suuria aihevalintojaan humaanin lempeästi, ymmärtäväisesti ja tuomitsematta. Huikeaa matskua, jonka lukeminen pitäisi olla kansalaisvelvollisuus.

”Hän antaa mielleyhtymien sinkoilla päänsä sisällä, hän ei kiellä eikä käske, sitä saa tehdä valveilla tauotta, nyt on yö, yö kantaa sylissään heiveröistä nyyttiä, päivää, päivä liikahtelee ja tärähtelee, ei herää vielä, vaikka on jo syntynyt, päivä nuuhkii nyytin laskoksia ja haluaa tietää mitä tapahtuu kun valo tulee, ensin kajona, sitten säteinä, puhkeaa kirkkaudeksi autoon, tielle, yksityisasuntoihin, studion lattialle ja pörssin graniittiseen julkisivuun.”

Mainokset

Alkusyksyn lukuvinkkejä

14 syys

Allekirjoittaneella on sellainen vamma, että aloitettua kirjaa ei pysty jättää koskaan kesken. Ei koskaan eli NEVER!

Jotenkin kammoan kaikenlaista luovuttamista laajemminkin ja lisäksi kelailen, et jos kustantaja on päästänyt käsistään jonkin opuksen niin täytyy siinä aina jotain hyvääkin olla. Niinpä saatan sitten kärvistellä jonkun opuksen kanssa viikkoja, ku normaalisti hotkin useamman kirjan viikossa. Joskus joku opus, jonka olen dumannut ekan sadan sivun jälkeen saattaa jopa yllättää lopussa ja muuttua hyväksi. Siis joskus. Ja näillä putkiaivoilla ei ole toivoakaan lukea useampaa teosta samanaikaisesti eli ku haukkaa paskaa, niin sitä sit jauhetaan ilman lohtua, kunnes kaikki skeida on nielty viimeistä sivua myöten. No, pahempiakin pinttymiä ihmisellä voi olla. Ehkä?!

Nyt on helteinen kesä tullut riemuittua & ryvettyä kotimaisen kaunokirjallisuuden parissa ja vastaan on tullu todellisia helmiä. Mut kyl sen verran shaibaakin on taas naatittu, et ajattelin herrasmiesmäisesti listata noita teoksia, jotta kanssaveljet & sisaret osaavat valita oikein.

Hyvää fiilistä ja aitoa lukemisen riemua olen kokenut seuraavien tuoreehkojen suomalaisten romaanien parissa:

  • Miika Nousiainen: Maaninkavaara (Hykerryttävän hauska ja osuva kuvaus suomalaisesta sielunmaisemasta kestävyysjuoksuhistoriamme kautta peilaten. Tää jäbä parantaa siihen malliin ilmaisuaan, et hotakaisten & kumppanien kandee olla varuillaan)
  • Kari Hotakainen: Ihmisen osa (Parasta settiä Hotakaiselta pitkään aikaan. Ehkä paras ikinä Pohjois-Helsingin runopojalta. Tarinakin kantaa tällä erää lähes loppuun asti…)
  • Turkka Hautala: Salo (Mielenkiintoinen ja mukavan kevyt kuvaus pikkukaupungin meiningeistä kudottuna viihdyttävään tilkkutäkkimuotoon)
  • Esa Siren: Ilomantsin ritaripartio (Hokivalmentaja osaa kirjoittaa! Ja parantaa kirja kirjalta siihen malliin, et jokainen joka on pystynyt lukemaan sotakamreeri Lehväslaihoa tai Sven Hasselia, tulee yllättymään positiivisesti, kun tutustuu tähänomassa genressään laadukkaaseen jatkosotakuvaukseen. Tässä oli jopa juoni)

Tän kans tuli ristiriitainen olo:

  • Sofi Oksanen: Puhdistus (Mielestäni ylimainostettua settiä, joka jätti tälläisen synkän suomalaisen vaimonhakkaaja-juntin ihmettelemään, mistä kaikki hype-liekitys on saanut happensa. Ja tääkin palkittiin isosti!? Ihmettelen taagisti, sillä kysees ihan keskitasoinen veto, joka kannattaa lukea, kunhan ei odota liikoja. Muuten kyl nostan Sofille stetsonia, ku friidu sentään uskaltaa provota ja olla asioista rehellisesti jotain mieltä… Vähän vois kyl löysätä henkistä korsettiaan, et bludde rundais kunnolla aivoihin asti. Hymyä huuleen, Sofi!)

Sofi Oksanen

Näiden kanssa on puolestaan huokailtu ja harmaannuttu viikko jos toinenkin:

  • Antti Hyry: Uuni (Parasta unilääkettä pitkään aikaan. Ei auennut ja ainoa mikä tästä jäi mieleen oli iso kyssäri siitä, millä eväillä tämäkin Finlandiansa pokkasi! Ja edelleen sapettaa sekä kummastuttaa J. Tervon Ohranan ylenkatsominen samoissa skaboissa muutama vuos sitten)
  • Elina Tiilikka: Punainen mekko (Kirjoitustaidoton, vähä-älyinen ja skidisti mielenvikainen horatsu skrivannut tylsän muistelmateoksen. So fucking what!)
  • Anna Leena Härkönen: Juhannusvieras (Turhanpäiväinen sepostus lapsuuden traumoista ja naisenaolon kvasi-monimutkaisuudesta. Kirjoitettu pakosta eli vain ja ainoastaan kustantajan maksaman liksan vuoksi)
  • Juha Itkonen: Kohti (Tääkin oli todellinen rutiinisuoritus ilman pienintäkään sanomisen tai kertomisen paloa. Pirunmoista jaarittelua. Tuhansia turhia lauseita, jolla peitetty ja tilkitty heppoisen tarinan vaatimattomuus. Eikö kustannustoimittaja ole ollut hereillä, vai miksei tekstiä ole lainkaan editoitu? Pari sataa sivua pois niin tämäkin eepos olisi ollut ihan luettavissa)

Valitkaa oikein!”

%d bloggers like this: