Tag Archives: kebab

Halikarnas – yks kantakaupungin parhaista lounasmestoista!

28 Hel

Stadin kokoisessa kylässä alkaa lounastarjonta olla sen verran bulia, ettei nälkäsen konttorirotan pahemmin tartte mennä merta edemmän fisustelemaan. Vaihtoehtoja on ylliksi ja kylliksi lähes kaikkialla kantakaupungin alueella, ja tiukka skabailu asiakkaista pitää tasoa hyvin yllä. Tosta massasta on vaikea nousta priimustasoisesti muiden yläpuolelle, mut onneksi muutama siihen aina säännöllisesti pystyy. Yks noista lounastarjonan helmistä, joiden vuoksi kandee hieman matkaakin taittaa, on ehdottomasti Ruoholahdenkadun alkupäässä sijaitseva Halikarnas (Ruoholahdenkatu 18).

Meikäläisen sydämessä on aina ollut heikko kohta meze-meiningille ja Halikarnas osaa todellakin tarjota suun mukaiseksi kokkailtua itäisen Välimeren herkkua. Turkkilainen ravintola -nimikkeen alla purjehtiessaan saattavat antaa satunnaiselle ohikulkijalla hieman liian kebupainoitteisen ensivaikutelman, mut heti ku klyyvarinsa dörtseistä ineen pistään niin pakostakin hiffaa & sniffaa, ettei todellakaan ole kyse mistään rasvankäryisestä kebab-luolasta.

Halikarnas remppas vime vuonna interiöörinsä varsin kohilleen ja samalla tuli skidisti lisää asiakaspaikkojakin. Hyvä niin, sillä tunkua tuntuu parin testikerran perusteella olevan. Hyvä mättö ja staili sisustus pistävät jopa funtsimaan, josko tonne ihan illallisellekin joskus daamiseurassa eksyisi.

Platter number one!

Platter number one!

Paikan lounasmeiningin sydän on buffatyyliin duunattu pöytärypäs, joka tarjonnallaan muistuttaa aika pitkälti sellaisia herrasmiehen luottopaikkoja kuin Tehtaankadun Ani ja Tapiolan Kilim. Framilla on siis muun muassa meheviä viininlehtikääryleitä, tuoreita sämpyläisiä, paahteista hummusta, freessiä tsatsikia, maukasta kebab-lihaa, tuoreita salaatteja, mukiinmeneviä oliiveja, tömäkästi marinoituja valkosipuleita, moussakahenkistä perunapaistosta sekä yybertykkejä falafeleja. Noista kuolaa heruttavista herkuista saa duunattua sellaisia settejä, et meinaa taju lähteä ja vatsanahka pingottuu aivan pakosta.

Huikeiden herkkujen äärellä unohtuu työpäivän kiireet ja tollaset safkat, passeli serviisi sekä lounaaseen kuuluvat kahvi & baakkelsi houkuttelevat tosiaankin pidempäänkin venyttelyyn. Valitettavasti vaan seuraavien pokien luoma paine saa damimmankin ymmärtämään syrjäänsiirtymisen välttämättömyyden. Ja jos ei ite sitä hiffaa niin kyl henkilökuntakin osaa asiasta kohteliaasti vihjata. Näin näet kävi meidän iskuryhmällemme, kun toista tuntia vedettiin herkkuja naamariin ja fiilisteltiin oikein urakalla. Pihalle lennettiin koko posse puolentoista timman tsittailun päätteeksi… 🙂

Täytynee tosiaan ens kerralla tulla illallisappeelle niin saanee skruudailla paremmassa rauhassa ja paremmalla omallatunnolla. Nam.

Vinkit Alanyan-matkaajalle

4 syys

Tuli poikettua kesiksen vikana viikkona lämmittelemässä Turkin Alanyassa. Frendit kyllästy keväällä härmäläiseen kärvistelyyn, myi firmansa sekä luukkunsa veks ja roudas tomumajansa Turkin auringon alle. Niinpä oli aika käydä moikkaamassa pariskuntaa ja samalla siunaantu hyvä tsäänssi tankata D-vitskua, ku peräpohjolassa siit jäi snadit vajarit tän ”kesän” osalta.

Alanyan kaupunki (Turkki)

Äkkilähtöpohjalta heitetyn reissun tärkeimmät opit on tossa summattuna ja niistä isoin kiitos paikallisoppaille. Ilman heitä olis jääny paljon kliffaa näkemättä & kokematta! Toivottavasti näist on jollekin hyötyä vastaisuudessa:

  • Vaihda fyrkat vasta Alnyassa, äläkä mene Forexin vedätettäväksi. Ite menin vipuun  ja takkiin tuli lähes 20 pinnaa matkakassasta! Älä kuitenkaan vekslaa egejä liiroiksi heti kentällä vaan venaa keskustan valuutanvaihtopisteille asti. Siihen mennessä pärjäät hyvin euroillakin (kolikoilla & snadeilla seteleillä), sillä ne kelpaa lähes joka mestassa. Samoin taalat, jos niit sattuu pyörii massimiehen taskussa…
  • Paikallinen Happy Hour on kusetusta. Ylikallista drinkkiä myydään HH:n aikana normihintaan, eikä koske edes paikallista bisselä eli Efestä. Muutenkin Turkissa on brenkku kallistunut pariinkin otteeseen tän vuoden aikana. Uus islamivetoisempi hallitus siellä korottelee veroja ja paikalliset päiviräsäset tekevät siten hallaa turismille. Mut jos joku mesta mainostaa Happy Hour -kylteillä niin jätä väliin, sil ne on ihan turistien ryöstöä varten perustettuja mestoja. Ja jos on ihan pakko mennä niin älä ainakaan osta mitään häppärin ulkopuolella!
  • Älä ikinä luota turkkilaiseen autovuokraajaan. Lause: ”Gasoline, no problem” on silkkaa valetta ja jos sen urpona uskoo niin seuraavaksi löytää itsensä työntämästä helteessä jeeppiä pitkin aamuruuhkaista pääkatua. Been there, done that!
  • Juo Efes Unfilterediä, jos vaan mahdollista. Toi paikallinen dominaattoripanimo on joka paikassa läsnä ja lähes monopoliasemassa olevan lafkan tuotteita laajemmin testattuani toi selvis voittajana. Saa lähes joka kaupasta puolen litran flindassa.

Efes-sortimenttia moneen makuun

  • Älä mene kaupungin kummallekaan ylikansoitetulle ja överihinnoitellulle biitsille, vaan nappaa mielummin steissiltä puoli-ilmainen dösä numero 10 ja surruta ilmastoidulla busalla jokivarren rafloihin chillaamaan. Tollanen raflan ja vesipuiston hybridi on törkeen pelittävä konsepti, eikä ihan vastaavaa oo reissuissa koskaan vastaan tullu. Paikallisten suosima tapa viettää hellepäivää, eikä yhtään pöllömpi meininki noissa mestoissa.
  • Vuokraa bilika ja kipua Sapaderen kanjoni tsimmaamaan ja ihailemaan maisemia. Paluu ei sit heikkohermoisille, sillä jyrkkys on noilla vuoristoteillä kohillaan, eikä asiaa auta ennätyspaska asfaltti ja kaikin puolin muutenkin kuppainen & kaponen serpentiinitiestö!

Yks Saklikentin rotkon lukuisista tsimmausmestoista

  • Stedaa Hamamia eli turkkilaista saunaa, mut älä mene mihinkään hotelliviritykseen. Hamami pitää sisällään eka ihan perusbastussa chillausta, jonka päälle rentoutuneet lihakset hierotaan, nahka kuoritaan ja koko kroppa saippuoidaan sekä pestään varsin perusteellisesti. Lopuksi tsäännsi saada myös miesrakkaudesta kauniisti muistuttava öljyhieronta. Homma on autenttinen, kun pääset hampaattoman turkkilaisen painijan ruhjottavaksi. Toimii!
  • Jos on ihan pakko vetää hiki överisti pintaan niin dallaa ylös linnoituskukkulalle. Huikeet maisemat ja laiskaperseet voi mennä ylös nelosdösällä ja tallustella sit alamäkeä takas ytimeen. Pitkin matkaa kuppiloita, jois voi tankata niin bissee ku pöperöä eli tohon trippiin saa kyl tuhlattua vaik koko päivän, jos on oikein perusteellinen!
  • Skruudaile linja-autoaseman kulmilla, jos haluut hyvää kebua. Myös vesipuiston nurkalla, Burger Kingia vastapäätä saa hyvää rullakebabia.
  • Testaa turkkilaista pizzaa. Hyvää vaihtelua perinteisiin italialaisiin lättyihin verrattuna, eikä todellakaan oo mitää löllöpohjaista karvakäsipizzaa, johon Suomessa on joutunu tyytymään. Kyseessä puu-uunissa paistettu, mehevä ja piirakkamainen systeemi, joka vie kielen mennessään ja jota on kiva skruudata käsin. Päälle vaan ronskisti mezetahnoja, joita yleensä pöytään pizzan kera roudataan.

Turkkilaista pizzaa lammas-, kasvis- ja juustotäytteellä

  • Älä taputa, ku flygarin fillarin ekan kerran hipaisee tonttia. Se nyt vaan on niin perkeleen noloa ja ajoituksellisestikin ihan hanurista. Luulin et toi kansanperinne on jo kadonnu, mut olinpa taas kerran taagisti väärässä. Hyvin näytti perinne edelleen elävän! 🙂

Harvinaisuus: Laatuluokan kanakebab

13 syys

Stadissa on viime vuosien sushipaikkainvaasiosta huolimatta edelleen väkevä edustus erilaisia kebab-paikkoja. Valitettavasti niiden osalta määrä korvaa laadun. Joitain hyviäkin kuitenkin tuohon massaan mahtuu, ja nyt törmäsin uuteen tuttavuuteen, joka on syytä nostaa tolle suppealle laatukebumestojen listalle.

Käytiin Jammu-sedän kanssa bokraustreenien päälle testaamassa Mäkelänkadun ja Sturenkadun kulmassa käryttävä King Kebab. Vaik mestan nimi viittaakin tusinamestaan niin inestä löyty sellainen harmittavan harvinainen, mut positiivinen tuttavuus, et pakko oli antaa sille saumaa. Tiskin takana nimittäin pörräs käristettävänä kanakebabvarras, joka oli duunattu täyslihasta! Yleensähän suomalaiset kebuvartaat eli ns. norsunjalat on varsin epämääräistä jauhelihan ja mausteseosten mössöä ja tollasiin autenttisiin lihavirityksiin törmää lähinnä itäisen Välimeren nurkilla. Nyt sellainen kuitenkin löytyi Vallilan kulmilta ja sehän on aika merkittävä ja uutiskynnyksen ylittävä seikka.

En tiedä, kuinka kauan toi mesta on valitsemallaan linjalla tuolla (Mäkelänkatu 31) tehny bussinesta, mut aika hyvin ovat pitäneet kynttiläänsä vakan alla. Nyt on kuitenkin aika paljastaa, et tuolla on hekumallinen mesta, josta saa pirun hyvää kanakebua. Tilaamamme annokset olivat nimittäin erittäin maukkaita ja etenkin rapeaksi paahtunut kana oli äärimmäisen mehukasta ja maukasta. Suutuntuma oli täydellinen ja huolella maustettu siipikarjan edustaja maistui mahtavan mehevältä. Kebabrulla-annos (limun kanssa alle 9 €) oli kaiken lisäksi varsin iso jöötti ja kauniisti aseteltu eli kaikin puolin hyvä setti.

Kuninkaallinen kanakebab!

Valitettavasti toi pöperöpuolella vallinnut huipputaso ei ihan kantanut sisustukseen asti. Mesta oli juuri sellainen kuin pikaruokaa tuuttaava maahanmuuttajien rafla tuppaa liian usein olemaan. Paikka oli siis jäänyt hieman stailaamatta, jos asian kauniisti haluaa sanoa””¦ Ja rumasti en viitsi nyt tykittää, ku edelleen hyvä fiilis päällä tosta lounaasta ja palvelukin pelas ihan hyvällä attityydillä. Tonne on pakko mennä lähiaikoina uudestaan!”

Espoon Kilim

31 Elo

JOS joskus satut vahingossa lipsahtamaan Espoon puolelle keskellä päivää niin voit hakea lohtua kurjuuteesi hyvän lounaan muodossa turkkilaisesta Kilim-ravintolasta. Mesta sijaitsee suht kämäsessä miljöössä Tapiolan ostoshelvetin kupeessa, mutta kandee silti karaista mielensä ja karauttaa rohkeesti ineen…

Ravintola Kilim ulkoapäin

Kävimme kollegoiden kanssa Kilimissä yksi päivä päästäksemme pakoon infernaalisen karua palaverisavottaa. Ja hyvä niin, sillä kyseinen ruokakeidas balsamoi mukavasti powerpoint-esitysten rampauttamia kehojamme sekä hilasi myös menttaalipuolen mittarit takaisin plussalle. Sen verran kattava ja laadukas oli paikan mättöbuffa.

Osa Kilimin buffa-pöytää

Kysyi herrasmieheltä aika paljon selkärankaa, ettei homma lähtenyt ihan lapasesta. Hillitsin kuitenkin pienen mieleni ja keskityin maistelemisen jaloon taitoon brutaalin ammentamisen sijaan. Etenkin kebab-lihan hyvä laatu & pippurinen maku antoi hyvän pohjan, jonka päälle oli nättiä sit rakentaa monipuolista settiä meze-pöydän antimista. Hummus ja muut sörsselit komppasivat kivasti keskenään ja kokonaisuudessaan lukuisten herkkujen kattaus toi mieleen Tehtaankadun päädyssä majailevan legendaarisen Ani-raflan antimet.

Ensimmäinen lautanen

Ja vaikka stadin lippua mielelläni liehutan niin nyt on pakko antaa sen verran periksi, et muka-kaupunki Espoon vastine Anille eli Kilim tais ottaa pistevoiton. Menestyksen salaisuutena on hyvät raaka-aineet, setin tuoreus ja tarjonnan monipuolisuus.

Nuo positiiviset pointit ovat huomanneet monet muutkin, sillä sen verran tukossa toi mesta on aina koekäynneillä ollut. Sekaan kandee kuitenkin tunkea! Trust me.

%d bloggers like this: