Tag Archives: Miika Nousiainen

Miika Nousiainen: Metsäjätti (2011)

15 Lok

Meneillään olevien Kirjamessujen (ja UPM:n vaneritehtaan tuoreen lomautuksen) ”kunniaksi” oli taas kirjallisen postauksen aika. Tähän akuuttiin tarpeeseen vastaa hyvin tuore kirja, joka iskee aikaamme ja em. aihepiireihin kuin Tyson aikoinaan. Tai jos ei iske niin puraisee ainakin korvasta…

Edellisellä kirjallaan Maaninkavaara (2009) herrasmiehen skribenttirankingissa kohisten noussut Miika Nousiainen pullautti synkän syksyn ratoksi uuden viihdepläjäyksen. Nyt joutuu Miikan humoristiseen, mutta silti näkemyksellisen inhorealistiseen käsittelyyn globaalin korporaation häikäilemättömyys ja suomalaisen tuppukylän umpimielisyys. Tuossa kyydissä jälkimmäinen jää jalkoihin niin, et rytinä käy ja sitä tragediaa seuratessa ei tiedä spiidatako vai nauraa.

Miika Nousiainen: Metsäjätti (Otava, 2011)

Metsäjätti alkaa siitä, kun aikoinaan pikkukylän alkoholisoitunutta ja kotiväkivaltaista mega-ahdistusta stadin kauppikseen  haneen juossut Pasi saa dirikatason saneerauskomennuksen entisen kotikaupunkinsa vaneritehtaalle. Tuolla Törmäläksi (lue: mikä tahansa paperitehtaan varassa sinnitellyt/sinnittelevä kaupunki) nimetyllä paikkakunnalla vanhat frendit sekä etenkin poliittiset idealismit elävät mennyttä aikaa ja herraviha kukkii vanhaan hyvään taistolaiseen tyylin.

Vastakkainasettelun aika ei ole todellakaan ohi, kun oman kylän poika kurvaa bemarilla mestoille ja ryhtyy sprigi päällä viilaamaan tehdasta iskuun… Kaikki tän böndepitäjän egut on työpaikkojen osalta just tuos yhdessä korissa. Valitettavasti vasuripäättäjät ei sitä suostu hiffaamaan ja kasvottomien markkinavoimien edessä ei punikkikylässä anneta tuumaakaan periksi. Prkl. Niinpä omistavan luokan toivoma pistoraide jää byggaamatta ja asiat lähtevät luisumaan lapasesta oikein huolella…

Törmäyksiltä ei siis tossa herkullisesti duunatussa asetelmassa todellakaan vältytä ja vastakkaisten arvomaailmojen kamppailun lomassa Pasin menneisyyden haamut kummittelevat varsin viihdyttävästi. Tarinaan tuo päheetä ulottuvuutta kylille jumittamaan jääneen Jannen touhujen ja ajatusten seurailu, joka loppua kohden muodostuu koko opuksen mehevimmäksi annaksi. Muuten Samin saaga suksii varsin vääjäämättömän yksilatuisesti. Herra Nousiainen ei näet todellakaan sorru juonen kanssa kikkailuun vaan kronologinen ja suht simppeli stoorii etenee kuin stoge. Ja nyt en tarkoita mitään VR-stailista tökkimistä tahi sössimistä vaan kunnon arjalaista aikataulussaan etenevää ja pysäyttämätöntä massan voimaa.

Tekee pahaa sanoo, mut yksoikoisuuden vuoksi kirjasta jää jopa skidin välityön maku suuhun, vaikka nopealukuinen opus useita riemastuttavia hetkiä tarjoaakin. Aihepiiri olisi mielestäni ansainnut talouskritiikin ja ahdasmielisyyden suhteen syväluotaavampaa käsittelyä, sillä sen verran yhteiskuntamme mikro- sekä makrotason kipupisteissä operoidaan. Nyt jää tärkeiden aiheiden hieman pliisun käsittelyn jäljiltä valju fiilis rotsiin, ku saumaa olis ollu paukutella ihan huolella menemään. Posia kuitenkin hienosti keksitystä aatoksesta jakaa kirjan osiot kvartaaleiksi!

Paras anti jäi kuitenkin alla olevien lainauksen kaltaisiin yksittäisiin irtoherkkuihin, joita oli kyllä herrasmiehen mukava issesseen mutustella:

””Äidittömyys yhdisti meitä. Istuimme usein pitkiäkin aikoja yhdessä puhumatta aiheesta.””

””Joka tapauksessa ihminen pettyy, mutta siinä mielessä olemme oman onnemme seppiä, että pettymyksen määrään voi vaikuttaa elämällä ilman haaveita.””

””Kaikkiaan Törmälä on normaali suomalainen paikkakunta, kiva kesällä. Ei ehkä lamakesinä, mutta nousukauden kesinä vanhassa tukkisatamassa saattaa olla lämpiminä päivinä mukava tunnelma, ainakin alkuillasta.””

””Meilläpäin ravintola tarkoitti Osuuskaupan ravintolan nauravia nakkeja veronpalautuspäivänä.””

””Huonompaan suuntaan kaikki menee. Se on fakta, mutta jos päättää olla uskomatta faktoihin, silloin voi olla onnellinen.””

””Pilalle olisi mennyt Jumalan poika, jos Vauva-lehti olisi olut olemassa. Jompikumpi vanhemmista olisi passittanut lapsen tanskankieliseen sukellusmusiikkileikkikoulukielikylpytennikseen, eikä Jeesus olisi ehtinyt olla Jumalan poika.”

Alkusyksyn lukuvinkkejä

14 syys

Allekirjoittaneella on sellainen vamma, että aloitettua kirjaa ei pysty jättää koskaan kesken. Ei koskaan eli NEVER!

Jotenkin kammoan kaikenlaista luovuttamista laajemminkin ja lisäksi kelailen, et jos kustantaja on päästänyt käsistään jonkin opuksen niin täytyy siinä aina jotain hyvääkin olla. Niinpä saatan sitten kärvistellä jonkun opuksen kanssa viikkoja, ku normaalisti hotkin useamman kirjan viikossa. Joskus joku opus, jonka olen dumannut ekan sadan sivun jälkeen saattaa jopa yllättää lopussa ja muuttua hyväksi. Siis joskus. Ja näillä putkiaivoilla ei ole toivoakaan lukea useampaa teosta samanaikaisesti eli ku haukkaa paskaa, niin sitä sit jauhetaan ilman lohtua, kunnes kaikki skeida on nielty viimeistä sivua myöten. No, pahempiakin pinttymiä ihmisellä voi olla. Ehkä?!

Nyt on helteinen kesä tullut riemuittua & ryvettyä kotimaisen kaunokirjallisuuden parissa ja vastaan on tullu todellisia helmiä. Mut kyl sen verran shaibaakin on taas naatittu, et ajattelin herrasmiesmäisesti listata noita teoksia, jotta kanssaveljet & sisaret osaavat valita oikein.

Hyvää fiilistä ja aitoa lukemisen riemua olen kokenut seuraavien tuoreehkojen suomalaisten romaanien parissa:

  • Miika Nousiainen: Maaninkavaara (Hykerryttävän hauska ja osuva kuvaus suomalaisesta sielunmaisemasta kestävyysjuoksuhistoriamme kautta peilaten. Tää jäbä parantaa siihen malliin ilmaisuaan, et hotakaisten & kumppanien kandee olla varuillaan)
  • Kari Hotakainen: Ihmisen osa (Parasta settiä Hotakaiselta pitkään aikaan. Ehkä paras ikinä Pohjois-Helsingin runopojalta. Tarinakin kantaa tällä erää lähes loppuun asti…)
  • Turkka Hautala: Salo (Mielenkiintoinen ja mukavan kevyt kuvaus pikkukaupungin meiningeistä kudottuna viihdyttävään tilkkutäkkimuotoon)
  • Esa Siren: Ilomantsin ritaripartio (Hokivalmentaja osaa kirjoittaa! Ja parantaa kirja kirjalta siihen malliin, et jokainen joka on pystynyt lukemaan sotakamreeri Lehväslaihoa tai Sven Hasselia, tulee yllättymään positiivisesti, kun tutustuu tähänomassa genressään laadukkaaseen jatkosotakuvaukseen. Tässä oli jopa juoni)

Tän kans tuli ristiriitainen olo:

  • Sofi Oksanen: Puhdistus (Mielestäni ylimainostettua settiä, joka jätti tälläisen synkän suomalaisen vaimonhakkaaja-juntin ihmettelemään, mistä kaikki hype-liekitys on saanut happensa. Ja tääkin palkittiin isosti!? Ihmettelen taagisti, sillä kysees ihan keskitasoinen veto, joka kannattaa lukea, kunhan ei odota liikoja. Muuten kyl nostan Sofille stetsonia, ku friidu sentään uskaltaa provota ja olla asioista rehellisesti jotain mieltä… Vähän vois kyl löysätä henkistä korsettiaan, et bludde rundais kunnolla aivoihin asti. Hymyä huuleen, Sofi!)

Sofi Oksanen

Näiden kanssa on puolestaan huokailtu ja harmaannuttu viikko jos toinenkin:

  • Antti Hyry: Uuni (Parasta unilääkettä pitkään aikaan. Ei auennut ja ainoa mikä tästä jäi mieleen oli iso kyssäri siitä, millä eväillä tämäkin Finlandiansa pokkasi! Ja edelleen sapettaa sekä kummastuttaa J. Tervon Ohranan ylenkatsominen samoissa skaboissa muutama vuos sitten)
  • Elina Tiilikka: Punainen mekko (Kirjoitustaidoton, vähä-älyinen ja skidisti mielenvikainen horatsu skrivannut tylsän muistelmateoksen. So fucking what!)
  • Anna Leena Härkönen: Juhannusvieras (Turhanpäiväinen sepostus lapsuuden traumoista ja naisenaolon kvasi-monimutkaisuudesta. Kirjoitettu pakosta eli vain ja ainoastaan kustantajan maksaman liksan vuoksi)
  • Juha Itkonen: Kohti (Tääkin oli todellinen rutiinisuoritus ilman pienintäkään sanomisen tai kertomisen paloa. Pirunmoista jaarittelua. Tuhansia turhia lauseita, jolla peitetty ja tilkitty heppoisen tarinan vaatimattomuus. Eikö kustannustoimittaja ole ollut hereillä, vai miksei tekstiä ole lainkaan editoitu? Pari sataa sivua pois niin tämäkin eepos olisi ollut ihan luettavissa)

Valitkaa oikein!”

%d bloggers like this: