Tag Archives: Ruotsi

Minä, Zlatan Ibrahimović (WSOY)

12 Tam

Kidutin itseäni taagilla handulla lukemalla läpi ruotsalaisen jalkapallostaran Zlatan Ibrahimovićin eämänkertateoksen. En ole koskaan tuosta liimalettijanarista pahemmin diggaillut, eikä toi pitkäpiimäinen lukukokemus ainakaan muuttanut käsitystäni kaiffarista posimpaan suuntaan. Itsekeskeinen, öykkärimäinen, huonolla itsetunnolla varustettu ja sivistymätön moukkahan toi on.

zlatan_kansi

Näis muistelmateoksissa usein tökkii se, ettei niiden julkaisun tarkoitusperät koskaan ole kovin kirjallisesti perusteltuja. Nytkin Bonnier on halunnut rahastaa svealandian inhotun ja rakastetun kansallissankarin maineen, ku vielä ehtii ja maaleja syntyy.  Zlatan puolestaan on lähtenyt messiin rahanhimoissaan ja kokiessaan sauman kertoa rääsyistä rikkauksiin -tarinansa täysin subjektiivisesti ja samalla sivallella kostoksi vastustajiaan avokämmenellä lärviin. Nyt siis retostellaan kritiikittömästi malmöläisen lähiöjantterin saavutuksilla ja samalla haukutaan surutta kaikki tahot, joita kohtaan Zlatanilla on jotain jäänyt hampaankoloon. Ja noita koston kohteeksi joutuviahan piisaa, eikä armoa tunneta. Puhumattakaan siitä, että vastapuolelle suotaisiin minkäänlaista puheenvuoroa.

Yksisilmäisesti ja puuduttavan kronologisesti skrivattua kirjaa tavatessa piirtyi kuva henkisesti heppoisesta kaverista, jonka paletti leviää aina vastoinkäymisten tullen. Ja kun sitten henkinen kantti ei kestä niin maaleja ei synny. Se puolestaan on aina jonkun toisen vika. Koutsi on yksiselitteisesti paska, jos peli ei Zlatanilla skulaa. Sit ku byyrejä syntyy niin se on aina oman erinomaisuuden ja balkkanilaisen taistelutahdon ansiota. Kuvottavaa luettavaa moinen narsistinen epäloogisuus.

Kyllähän tuollainen kukonpoika, kaikesta pösilöydestään huolimatta, mullekin kelpaisi Huuhkajien paitaan rehaamaan ja maaleja sylkemään. Onhan janarin tsemppihengessä urheilullisesti paljon ihailtavaakin, vaikka mistään joukkuepelaajasta ei voi to-del-la-kaan puhua. Kundin kisa-asenne on kuitenkin välillä ihan kohdillaan ja filosofia siitä, että jos ei vedä treeneissä kybällä niin sit ei matsissakaan osaa antaa kaikkeansa, on ihan kilpailu-urheilun näkökulmasta arvostettava. Mut jos tätä opusta ihan vaan kirjana funtsii niin aika silkkaa shaibaa on kyl kansien väliin painettu. Mynyty silti ku häkä, joten mikäs meitsi on täs muotoseikoista nillitämään…

Mainokset

Jens Lapidus: Luksuselämää – ei mee hyvin sveduilla!

27 Mar

Jos Jens Lapiduksen uusin kirja, Luksuselämää (2011), peilaa millään tavalla svealandian nykytodellisuutta, niin eipä mee hyvin svedupettereillä. Sen verran karua kuvaa tää krimitrilogian päätösteos maalailee läntisen naapurimme kulissien takaa, ettei oikein meinaa kaikkea pystyä edes tällaisena naiivina sinisilmänä nielemään.

Jens Lapidus: Luksuselämää (LIKE, 2011)

Lapiduksen kuvaamassa tukholmalaisessa arkirealismissa lähiöiden maahanmuuttajat vihaavat kantaväestöä ja elävät aivan toisessa todellisuudessa kuin hiljalleen vähemmistöön painuva pullamössöinen kantaväestö. Tossa juristikirjailijan kirjojen sivuille riipustamassa arkitodellisuudessa aseet, huumeet, väkivalta ja rikollisesti hankittu raha ovat keskiössä ja oikotie onneen rakennetaan kepulikonstein sekä muista piittaamatta. Kulissien takaisen Ruotsin kunkku on se, joka on kaikista julmin ja ahnein. Tota titteliä tavoittelevat niin venäjän julma mafia, balttian luunyrkit, kuin näätämäiset latinogangstat. Ja alkuasukkaat sulkevat silmänsä tuolta kaikelta, jatkaen eloaan alati kutistuvassa kuplassaan, kuin mitään pahaa ei olisi tapahtunutkaan.

Kiehtovaa luettavaa toi aikaisemmista kirjoista kehittyvä saaga olisikin, ellei tyyliseikat tökkis pahasti vastaan. Tällaiselle nipolle tekee aika pahaa tavata tekstiä, jossa ei ole pilkut paikoillaan ja lauserakenne tökkii ku lippospaavon puhe. Lisäksi koripalloa heitetään maaliin(!), kilpa-autoilla kaahataan ralliradalla(!) ja muuta vastaavaa käännöskukkasshittiä on tarjolla lähes joka kappaleessa… Tuollainen syö lukukokemuksesta parhaan terän. Kun lauseita joutuu tankkaamaan ja päälle läväytetään aivan poskettoman surkea käännösjälki, niin ollaankin yhtäkkiä kioskikirjallisuuden tasolla. Sääli sinänsä, sillä ihan kliffan kokonaisuuden Lapidus on onnistunut väkertämään kokoon kolmessa opuksessaan ja tarinan antisankareiden sekoilua on seurannut mielenkiinnolla ja kummastuksella.

Kielipoliittisesta rypemisestä huolimatta Luksuselämä vetää ihan hyvin nippuun aikaisempien kirjojen hahmojen eli JW:n, Jorgen ja muiden taparikollisten tarinat. Jos oot siis lukenut edelliset osat, niin tää on aika must kamaa. Muussa tapauksessa ei kannata aikaa tai mielenterveyttä tällaiseen huttuun tuhlata.

Roslund & Hellström: Kolme sekuntia

3 Hei

Kesä on tunnetusti dekkarilukemisen kulta-aikaa ja niinpä herrasmiehistelijäkin päätti kantaa oman kortensa tuohon korkeaan kekoon. Viimeisin laiturinnokassa läpeensä tavattu eepos on kahden kokeneen svedupetterin, Anders Roslundin (s. 1961) ja Börje Hellströmin (s. 1957) kimpassa skrivaama dekkarin ja trillerin hybridi Kolme Sekuntia (WSOY, 2011). Anders on pitkän linjan rikostoimittaja ja Börje taas entinen venkula, eli kombinaation on varsin toimiva tän saran skrivaamiselle!

Roslund & Hällström: Kolme sekuntia (WSOY, 2011)

Eipä siis ollut mikään varsinainen ylläripylläri, et duon uusin tekele pelitti varsin mallikkaasti. Länsinaapurithan osaavat dekkarikirjallisuuden jalon taiteenmuodon ärsyttävän hyvin, ja tämäkin tekele hakkaa kotimaisen perustuotannon varsin tylyin lukemin. Etenkin kirjan eka puolisko oli pirullisen tehokasta krimikerrontaa ja lajissaan ihan parasta valioluokkaa. Puolivälissä tahti sit skidisti hiipu, mut ihan kunnialla kirja saatiin saatettua maaliin.

Tarina kuvasi poliisin hyshys-luokan peitetehtäviin ajautuneen, rikollistaustaisen jantterin tasapainoilua mafian huumepomon ja rakastavan perheenisän kieltämättä hieman ristiriitaisessa rajapinnassa. Ukko oli soluttautunut kovaotteisen polakkiliigan ylemmille tasoille, ja nyt oli tarkoitus napata vankilamarkkinat Svealandiassa haltuun isolla rynnäköllä.

Huumebisneksen ja vankilamaailman uskottava kuvaus oli kiehtovaa luettavaa ja pisti ajettelemaan varsin synkkiä aatoksia. Stetsonia ylös siis kirjailijoiden ansioille tuolla saralla, sillä ihan jokainen lukemani dekkari ei ole pakottanut funtsimaan yhteiskunnallisia kommervenkkejä, puhumattakaan siitä, et jotain uutta matskua olis saanut syötettyä ihan aivojen diipimpienkin sedimenttien mutusteltavaksi. Tää opus siihen pystyi ja kiitollisena otin kaiken materiaalin vastaan. Ja jos edes pieni osa luetusta pitää paikkaansa, niin eipä mene kovin häävisti hyvinvoinnin kulisseissa hohtohampaillaan hymyilevällä naapurimaallamme.

Jos siis krimimeininki ja linnakuvaukset kolahtavat, niin kandee etsiä tää kirja handuihinsa. Itse aion jaagata herrojen aikaisempaa tuotantoa luettavaksi, sillä sen verran vakuuttavaa on (yhden otoksen perusteella) äijien vuonna 2004 alkanut kirjallinen kimppa-anti. Etenkin ku Henning Mankel ei enää puske uutta Wallanderia pihalle niin on hyvä, et joku pitää yhteiskuntakriittistä svedulippua pydessä, ku Jens Lapidus ei siihen ihan pysty ja Stieg Larsson on varsin estynyt.

10 syytä vierailla Tukholmassa – NYT!

1 Hel

Pyörähdin yhdistetyllä duuni- ja leedireissulla Stokiksessa. Nyt kun nautiskelen retken aiheuttamista positiivisista jälkilämmöistä voisin samoilla tulilla hieman listata länsinaapurin pääkaupunkiseudun plussia matkailuvinkkelistä. Koska olen putkiaivoilla varustettu karvaisemman sukupuolen edustaja, päädyn käymään noita posipuolen keissejä läpi jämäkällä listausmenetelmällä. Samalla sallin itselleni luvan ummistaa öögat rakkaan naapurin ikäviltä asioilta ja keskityn fiilistelemään ainoastaan tuon romahtaneen sosiaalidemokraattisen hyvinvointivaltion porvarillisista kulisseista, joita vahvalla itsepetoksella svenssonien toimesta pidetään edelleen pydessä…

Tämä näky olisi tervetullut myös Suomeen!

    Tukholma TOP10 just nyt tammikuussa 2012:
  1. Positiiviset, virheettömillä leegoilla hymyilevät ihmiset sekä maailman parhaan geeniperimän mukanaan tuoma kauneus ja tyylikkyys
  2. Kungsholmenin libanonilainen Tabbouli-rafla, jonka mezelajitelma räjäyttää tajunnan (sekä pötsin)
  3. Laskiaispullat, joita lännessä nautitaan läpi talven kotoisissa kahviloissa. Meillä niitä syödään kahtena päivänä vuodessa ja silloinkin kotioloissa kärvistellen! Eikä sovi unohtaa myöskään kanelipullatarjontaa…
  4. Burger King. Milloin tulee takas härmään?
  5. Arlanda Express (20 min lentokentältä ytimeen) ja alle tunnin lentomatka stadista
  6. Luksustason hotelliaamiaiset ja brunssit (esim. Marriot Courtyard ja Såstaholmin kartanohotelli)
  7. Loistavat vaatekaupat (Whyred, Cos etc.) ja juuri nyt meneillä oleva REA-kausi (jopa -70%). Tän suhteen alkaa olla kiire!
  8. Lukuisat sushipaikat, joissa framilla monipuolisia, lihasuikaleilla ryyditettyjä comboplattereita (koska toi vaihtoehto saadaan myös Suomeen?)
  9. Hantverkargatanin lukuisat lämminhenkiset ja järkihintaiset pikkuraflat (mm. Roppongi ja Agra Tandoori), jotka ovat täynnä viikon jokaisena päivänä. Eikä syyttä!
  10. Ruotsalainen oluttarjonta. Meillä päin on tapana nauraa ja dissata svedubisseille, mut todellisuudessa tuolta löytyy pirun hyviä & laadukkaita ohrajuomia

Susanna Alakoski: Sikalat

18 Tam

Tuli TAAS KERRAN varsin ahdistava lukukokemus vastaan ja tuttuun tyyliin svedukirjan parissa. Tavasin männäviikolla iltapuhteeksi ruotsalaisen kaunokirjallisuuden yhden viimevuosien merkkiteoksen ja myyntihitin eli ruotsinsuomalaisen Susanna Alakosken Sikalat (alkup. Svinalängorna).

Susanna Alakoski

Kyseessä 60- ja 70-luvuille sijoittuva tarina suomalaisten maahanmuuttajien alkoholin, sosiaaliavun ja perheväkivallan ympärillä pyörivästä perhe-elämästä Svedulandian vähemän hattaraisessa syleilyssä. Kirjan miljöönä on Etelä-Ruotsalaisen Ystadin (Wallanderin kotikaupunki!) kaupungin kuppainen lähiö, jonka kerrostaloissa juhlitaan pimeän viinan voimin, nähdään nälkää ja ajetaan vaimo & lapset pihalle, kun juoppohulluskohtaukset ovat pahimmillaan. Todellista finjeeveli-meininkiä autenttisimmillaan siis!

Pahinta lukukokemuksessa oli kertojana toimivan pikkutytön, Leenan kasvutarina, johon ikävästi vaikuttivat vanhempien väkivaltaisuus, köyhyys ja etenkin tuurijuppous. Näinkin empaattinen lukija (kuin herrasmiehennekin pohjimmiltaan on) sai kahlata sivuja eteenpäin möykky rinnassa ja pala kurkussa. Eikä mitään valoa pahemmin tunnelin päässä paistellut missään vaiheessa, vaan Leenan rakoileva mielenterveys ja yleinen maahanmuuttajayhteisön sekoilun kumuloiva vaikutus vievät lukijan ja Leenan aina vaan syvemmille vesille.

Suosittelen silti kirjaa, joka etenkin puolivälin jälkeen ryhty kiinnostamaan kirjailijan alkaessa tiivistämään otettaan ja saadessa draamaansa hieman kaaren tynkääkin.

Kirjasta tuli viime syksynä kehutt leffa, mutta en ole varma, kestääkö allekirjoittaneen kantti sen katsomisen.

Jens Lapidus: Siisti kosto – ruotsalaista kurjuutta

20 Jou

Tuli hieman kevennettyä lukemistoa tuon Koneen ruhtinaan jäljiltä ja ahmaisin (uima-altaan äärellä!) Jens Lapiduksen Siisti kosto -opuksen (alkup. Aldrig Fucka Upp). Kyseessä ns. Tukholma noir -trilogian toka osa eli siis jatkoa suht hyvälle Rahalla saa (Snabba Cash) kirjalle. (Tosta Snabba Cashista on myös jo polkaistu ihan kohtuullinen leffakin pydeen, btw)

Nyt oli tukholmalaisen juppijuristiskribentin kynä hieman tylsistynyt sillä jatko-osa ei ihan yltänyt ekan tasolle. Vaik mentiinkin vahvasti samalla kaavalla niin itse tarina ja etenkin roolihahmot eivät olleet Rahalla saa debyytin tasolla. Kolmen pääosassa olleen heebon ympärille kyhätty stoori oli aika kliseinen ja mikä vielä pahempaa, varsin epäuskottava. Siihen kun ynnää viel päälle sen faktan, et kolmesta pääosassa olleesta gubesta kaks oli erittäin huonosti väsättyjä hahmoja ja niiden edesottamuksiin ei hyvästä tahdostakaan huolimatta jaksanut samaistua niin aika pettymys oli herrasmiehelle tää setti.

Jens Lapidus (photo Sara MacKey)

Ei toi mitään totaalista shaibaa kuitenkaan ollut ja aina on kiva lukea svedulan sokerikuorrutetun pinnan alla poreilevasta alamaailmasta ja överiavoimen pakolaispolitiikan aiheuttamista megaluokan krimiongelmista. Toi osasto olikin kirjan parasta ja uskottavinta antia ja niiden avulla ton opuksen kahlas ihan kohtalaisissa fiilareissa. Sen verran kokonaisuus jäi plussalle, et pistin vahingon kiertämään ja lykkäsin luetun pokkarin broidin handuun ja toivotin hyviä lukuhetkiä…

Edelleen allekirjoittaneen skandinaavisia TOP-5 -suosikkidekkaristeja ovat herrat Nesby, Mankell, Waltari, Sipilä ja Joensuu. Mistähän sais käsiinsä ton uusimman Joensuun?

%d bloggers like this: