Tag Archives: siideri

Kevennetty Kallio-kierros

31 Elo

Vedettiin eilen elämäni naisen kanssa perinteille pyllistävä rundi kotikulmien kuppiloissa eli onnistuimme tekemään oman näköisen versiomme pahamaineisesta Kallio-kierros -klassikosta. Ei siis perseitä olalle ja rähinää Harrin nakin kulmilla vaan utelias ja skandinaavisen minimalistinen tutustumisretki sellaisiin lähikulmien kuppiloihin, joissa ei olla ennen käyty. Väliin jätettiin suosiolla myös kaikki karvaisten kantapeikkojen ja venkuloiden pesät. Pääpaino oli kepeällä kotiseutumeiningillä ja pikkupurtavan sekä hyvän pössiksen metsästyksellä.

Pikkurundi hoidettiin seuraavalla kaavalla:

Pizzaa vedettiin lärviin Flemarin Salpimientassa (A). Hyvää oli ja meizinkiä nostatti taustalla soinut jazz sekä naapuripöydän pipopäiden paukuttama Kimble. Plussaa myös hyvästä juomasortimentista. SIsustusta voisivat viel hetken funtsia, mut eipä se näillä hoodeilla ole niin tarkkaa…

Seuraavaksi napattiin Pussikaljaromaani-hengessä bisset Franzeninkadun Siwasta ja kivuttiin Torkkelinmäelle (B) särpimään juomaa upeassa puistomiljöössä. Nautintoa lisäsi paikalle kertynyt, tyylikkään näköinen ja hyväkäytöksinen nuoriso. Ekä auringonpaistekaan pahaa tehnyt.

Torkkelinmäeltä laskeuduttiin rahvaan pariin ja poikettiin Hämeentien Mucavassa (C) nappaamassa pienet terävät. Vaik paikassa pitäis vissiin kiskoo skumppaa napaan, niin alle vedetyt pizzat ja kebabit vaativat skidejä näkäräisiä. Niinpä päädyimmekin out of the box -pohjalta raapimaan naamariin Jekkua ja Jallua pakastinkylmistä ja kauniisti huurtuneista shottilaseista. Nasta ja staili mesta tuo MuCava, jonka pojoja kuitenkin ujosti pudottaa seinälle naulattu HIFK-paita, jossa Räikkösen nimi selässä. Mitä toi tekee keskivertoa trendikkäämmän kuoharibaarin seinällä?

Sit olikin jo aika nousta Karhupuiston kulmille ja ankaraa kipuamista helpotettiin huilimalla hetki 5th Streetissä (D). Mestahan on yllättäen Viidennen linjan yläpäässä, siin pornokaupan ja skidiäkin skidimmän thaikkuraflan kyljessä. 5th Streetissä ylimukava kyypparidaami tarjos laadukasta olutta ja sidukkaa. Noita janojuomia nautittiin musavisaa pelaten. Oli muuten perkeleellisen vaikeat kyssärit, jotka meinas hetkellisesti tuhota triviatiedon mestaroinnin ympärille rakennetun besserwisseridentiteettini.

Lopuksi teki mieli vaihtaa hetkeks rokkivaihde silmään ja sen tunteen siivittämnä poikettiin kruunaamaan ilta entisen kotistradan eli Porthaninkadun Majava-baarissa (E). Ujosti fiilis lässähti tuolla hikisessä pitkätukkabaarissa, ku eteen lyötiin uunilämmintä punaviiniä. Plussaa kuitenkin kalliista, mut hyvällä sisällöllä ladatusta jukeboxista. Ja lisäbonarit henkilökunnan muikkarilapusta, jossa kiellettiin Popedan, Kotiteollisuuden sekä Bon Jovin liikasoitto. Kohtuus kaikessa!

Ja kohtuuden nimissä ku rundattiin ni sit olikin hyvä dallata tuolta Majavasta kotipahnoille köllimään. Ja kyl oli aamulla nasta nousta pydeen, ku ei polla jomottanu tai mikään muukaan darraoire vaivannut. Näin meillä.

Black Rat Natural Cider – tältä sen kuuluukin maistua!

15 Lok

Kesällä Britanniassa reissatessa tuli baarimikkojen ja paikallisten pubiäijien kauhuksi tilattua välillä myös tuopillinen edullista ja kirpeää siideriä. Neitimäistähän tuo kieltämättä oli, mut herrasmiehestä oli vaan niin piristävää nähdä hanassa aidon omenaista ja kuivaa siideriä kotimaisen ällömakean ja päärynäpainotteisen valikoiman vastapainoksi. Suomessahan suurin osa sidukkaosastosta on mennyt vuosien saatossa ja valikoiman laventuessa suorastaan päin persusta. Pissisten kansallisjuomaksi kohonnut juoma on joutunut todellisen häväistyksen kohteeksi makupaletin kustessa ananasten, vadelmien, mangojen ja muiden eksoottisten hedelmien sekä marjojen suuntaan. Unohtamatta light-tuotteiden mukaan tuomaa perverssiä twistiä!

Nyt tuli kuitenkin tyypattua hyvä siideri. Kerrankin oli kyseessä nimensä veroinen tuote, sillä brittiläinen Black Rat mainostaa tölkkinsä kyljessä olevansa kuiva ja luonnollinen omenasiideri. Ja siitä nyt oli kyse ja kirpeän omenainen juoma oli juuri sopivan aromikas eli omenamehun makuinen & tuoksuinen olematta lainkaan liian makea. Tältä siiderin pitää maistua!

Black Rat - omenasiideri parhaasta päästä

Sääli et laatusiiderit maksavat Suomessa ihan törkeen paljon ja jo se riittää herrasmiehelle usein syyksi pysytellä oluthyllyn tarjonnan parissa. Silti on aina välillä piristävää napata tällainen laatujuoma tuomaan makua elämään ja luomaan toivoa sen suhteen, että siideripuolella on edelleen tarjolla myös oikeasti siideriltä maistuvia juomia.”

%d bloggers like this: