Tag Archives: USA

Dark Skies – pelottelua ja alieneita

27 touko

Kävin pari päivää sitten tsiigaamassa ex tempore -pohjalta Dark Skies -leffan. Pakenin silloinTennarin suojiin, ku sade piiskas stadin katuja ja oli luksustyylisesti pari timmaa leediä. En tiennyt pätkästä mitään ennakkoon, mut lipunmyyjän maininta kauhun & skifin kombosta sai onnenpyörän pysähtymään tolle sektorille.

Dark Skies (2013)

Dark Skies (2013)

Nyt ku on aikaa hieman kulunut ko. pätkän tsiigaamisesta, niin ensisijainen viilinki on se, etten edes muista leffasta paljon mitään. Ainuttakaan jälkeä tai arpea sieluun toi halpismuuvie ei siis jättänyt, vaik ihan siedettävää viihdettä olikin. Ihan onnas jopa ujosti pelottamaan paatunutta katsojaa eli tunnustan snadisti skaganneeni teatterin pimeydessä.

Dark Skies kertoi tarinaa amerikkalaista lähiöperheidyllistä, jota alkoi paranormaalit ilmiöt ravistelemaan, ku ulkoavaruuden örkkimörkit alkoivat pörräämään nurkissa ja uhkaamaan etenkin perheen kakaroiden turvallisuutta. Ei siis mitään, mitä ei olis jo sataan kertaan ennen nähty, mut jotain semifreessiä tos silti oli. Ulkoavaruuden oliot antoi ihan kriippiä painetta ja ahdistusta ydinperheen skidejä kohtaan, ja kohta oli koko perhe keskellä mielenkiintoista psykohelvettiä, josta ei ollut iisiä ulospääsyä tarjolla. Vanhempien ahdinkoon pystyin jopa tällaisena lapsettomana poikamiehenäkin samaistumaan, eli jotain oli ohjaaja (Scott Stewart) ja tuotantoryhmä tehnyt oikein.

Lapsinäyttelijät olivat elokuvassa avainasemassa ja ihan mukiinmenevästi oli Stewart saanut perheeen skloddit roolinsa suorittamaan. Eikä ollut muistakaan pääosanäyttelijöistä pahaa sanotavaa ja yhden sivuosan hoitanut, legendaarinen J.K. Simmons (mm. Oz & True Grit) oli taas mies paikallaan.

Jos siis kaipaat elämään jännitystä ja sul on vajaat pari tuntia luppoaikaa, niin kyl toi kandee käydä väijymässä. Saapa oman elämän realiteetit kohdilleen ja hiffaa, et huonomminkin vois mennä…

Mainokset

Weeruskan messevät Pure Yankee -mätöt – toimii ku nyrkki naamaan!

24 Maa

Suunnattiin pahamaineisen Jammu-sedän kanssa Weeruskaan perjantaiehtoona. Paikalle meidät oli houkutellut ton luottomestan lanseeraama jenkki-menu. Vempparyhmämme kun osaa arvostaa uppopaistettua settiä ja lihaisia mättöjä, joten eipä tota visiittiä tarttenu kauaa arpoa.

Ja voi veljet, et kannatti taas poiketa Linnanmäen kupeeseen appeelle, sillä loppuillasta tosta korttelikapakasta könys ulos kaksi varsin kylläistä herrasmiehistelijää. Samalla huomasin, etten edellisviikon Skiffer-ahmimisesta ollut mitään oppinut, sillä taas tuli vedettyä varsin lihalliset överit.

Aloitimme fiestamme tilaamalla littiin starterplätterin, jossa oli varsin texmex-henkinen meininki nachoineen ja salsoineen. Ton setin parasta antia olivat pirunmoisen maukkaat kanasiivet. Ton tason wingsejä harvoin tulee vastaan ja niinpä tuli kaluttua noi viimeiseen lihansäikeesen asti. Nam.

Weeruska_jenkkiviikot_platter2

Pääruoaksi vetelin naamariin riivityllä ja ylikypsällä possunlihalla täytetyn Pulled Pork -sämpylän. Kylkeen tuli tietenkin ranut ja säplärin sisällä oli sit kaikkee hyvää mättöö BBQ-kastikkeesta lähtien. Aivan majesteettisen mehevä ja messevä oli toikin amerikkalaishenkinen annos! Vaik alkupalasydeemi jo veti pötsin aika tukkoon, niin kyl toikin setti tuli kaavittua tuulensuojaan ihan vikaan muruseen asti. Tuli ihan mieleen parhaat safkasessiot viime syksyn NY-reissulta eli ei voi kyl pelkästään moittia.

Weeruska_jenkkiviikot_pulledpork

Mikäs siinä olikaan äijien skruudaillessa, ku safkat olivat kohillaan, palvelu pelas ja listalle ilmestyneet jenkkibisset valuivat raikkaina kitusiin. Koko hommasta jäi lopulta niin hyvä pössis pipon alle ja viba punttiin, et taitaa tonne eksyä vielä toistamiseen jenkkiherkkujen äärelle. Teemameininki jatkuu näet ens kuun ekaan päivään asti eli vielä ehtii. Suosittelen lämpimästi visiittiä muillekin!

Story continues – jenkkiviskien jatkokurssi

16 Jou

Menny viime aikoina väkevästi brenkkupainotteisiksi nää blogiläpät, mut mihinkäs tiikeri raidoistaan pääsis. Ja ku kerran viime kuussa alotin stoorin amerikantuliaisten maistelusta niin pakkohan se on jatkaa tarina loppuun.

Nyt päästiin todella asian ytimeen, ku korkkasin kaks tuliaislekaa ja lorotin asiantuntijaporukkamme syynättäviksi  Jack Daniel’s Single Barrelia ja Gentleman Jackia. Vaik ihan noviisi olen amerikkalaisten tisleiden osalta, niin sen verran kyl snaijasin, et kyseessä oli ton mantereen viskitarjonnan parasta puolta. Ja samaa mieltä oli koko posse, ku saatiin kosteaksi revennyt tasting-kinkerimme päätökseen.

Jack Daniel's SIngle Barrel

Jack Daniel’s Single Barrel

Siinä siis lätkittiin pokeria ja naukkailtiin fiilistelypohjalta molempia jalojuomia. Jenkkitislaamon parhaista tynnyreistä pullotettu Single Barrel veti vertoja laadukkaimmille vanhan mantereen tuliliemille ja huomas kyllä, et mestarit ovat olleet asialla.  Yksi master tastereistä on muuten Lynne Tolley, Jack Daniel’sin siskon tyttö neljännessä polvessa! Illan huumassa mielessä kävi jopa aatos siitä, josko tollasen tynnyrillisen joku kaunis päivä tilais omille tiluksille. Toistaiseksi Alko ei tohon tynnyrihuutoon pysty vastaamaan, mut hyvää kandee ventata. Ja säästellä hieman fyrkkaa sivuun täs odottelun lomassa… Mut onneksi tota kaunista pulloa löytyy handelista ja on kyl niin pähee flinda & pakkkaus, et kelpais joululahjaksi vaativammalekin karbaasille.

Eikä moittia voinut Kentuckyn varastojen alimmissa tynnyreissä kypsytettyä Gentleman Jackia. Tältä siis maistuu se kuuluisa pehmeä Tennessee-viski, jonka hedelmäinen, hunajainen ja smuutti maku hiveli niin raatimme kokeneita viskikurkkuja kuin viskipolkunsa alkumetreilläkin olevia tissiposkia. Vaik skidistä pliisuudesta ja karisman puutteesta tää kärsikin esimerkiksi astetta rajumpiin skottiviskeihin verrattuna niin varsin leppoisaa juotavaa oli Gentlemankin. Unohtu vaan tyypata jäiden kanssa tota, mut onneks Ympyrätalon pitkäripaisesta voi hakea seuraavan lekkerin ja jatkaa tutkimusmatkaa… Vaik kieltämättä snadisti noiden tuliaisten erikoisbonareita kyl pudotti se havainto, et noi molemmat tosiaan näytti möllöttävän kotialkoni hyllyssä. No, tietääpähän mistä niit saa lisää, eikä aina tartte lennellä Atlanttin yli, ku lekkerin pohja tulee vastaaan!

Jack Daniel’s Tennessee Honey – porttiteorian kautta kiinni jenkkiviskien maailmaan

15 Mar

Jokunen viikko sitten New Yorkin JFK-lentokentällä tuli tapettua aikaa viinakaupan hyllyjen välissä. Kyseisen taxfree-virityksen helmi oli jenkkiviskeille pyhitetty oma huone, jossa sai rauhassa tsiigailla, fiilistellä, tuoksutella ja maistella amerikkalaisia mukaelmia skotlantilaislähtöisestä jalosta juomasta. Itsellä aikaisemmat kokemukset jenkkitisleistä rajoittui johonkin pokeripöydässä jäiden kanssa ryystettyyn bourboniin tai lentokoneessa tissuteltuihin viskikoladrinksuihin.

Aika vähän siis tästäkin asiasta tiesin. Onneksi on taipumusta sivistyksen laajimpina ammottavien aukkojen paikkaushommiin. Tässä tapauksessa se tarkoitti pientä shoppailua ja niinpä roudasin tullin läpi mukavan sortimentin ameriikanherkkua. Kassissa näet kilisi Jack Daniel’s Single Barrel, Gentleman Jack ja kumppanin makunystöreille viritetty Jack Daniel’s Tennessee Honey.

Jack Daniel’s Tennessee Honey (35%)

Vikaksi mainittu otettiin perhepiirissä ekana tyypattavaksi ja sai aikaiseksi positiivista hyrinää. Toi hunajaliköörin ja viskin (Jack Daniels Old no 7) tasapainoinen liitto toimi ku tauti maukkaan aterian jälkiruokajuomaksi. Tossa on juuri sellainen tuote, joka todistaa porttiteorian toimivuuden ja tulee satavarmasti tuomaan muassaan daameja sekä junnuja viskien kiehtovaan maailmaan. Ei ihme, et toi on jenkkien nopeimmin kasvava alkoholibrändi!

Itselle olisi tuo liköörin ja viskin balanssi maistunut vieläkin paremmin, jos kysessä olisi hunajaliköörillä maustettu viski, eikä viskillä maustettu hunajalikööri. Mut giltseille ja junioreillehan toi mesi on tuunattu… Hieno tuote silti kyseessä ja messevä Tennessee Honey rokkas jälkiruokatarjoilun lisäksi myös uskomattoman hyvin erilaisissa cocktaileissa, joita tomcruisemaisesti innostuin siitä vääntämään. Todella monipuolinen unisex-liemi siis, joka tulee jatkossa kuulumaan baarikaappini vakiokalustoon.

Palaan tarkemmin noiden kahden oikean jenkkiviskin ääreen, ku on vyöllä hieman enemmän kokemusta niiden makupaletista. Stay tuned!

 

New York – miltä Iso Omena maistui ensipuraisulla

15 Lok

Pyörittiin lakisääteistä bulimmalla konsensuspossella Ison Omenan raitteja männäviikolla. Oli allekirjoittaneelle eka visiitti tohon legendaariseen kaupunkiin, mut voin samaan hengenvetoon kyl todeta, ettei jäänyt to-del-la-kaan viimeiseksi. Sen verran laajaa sekä messevää tarjontaa oli framilla tossa megapoliksessa, ettei ehtinyt seitsemän hektisen päivän aikana ku skidisti raapimaan ompun pintaa… Paljon jäi siis näkemättä, mut jotain sentään jäi plakkariin ja nyt ainakin tietää, mihin asettaa seuraavalla tripillä fokuksen.

Näkymä Empire State Buildingista

New York on niin tolkuttoman monipuolinen kaupunki, joten ekana oppina todettakoon, ettei matkailijan kandee edes haaveilla ehtivänsä duunata tahi tsiigata kaikkia tarjolla olevia houkutuksia. Olen kuitenkin tohon alle yrittänyt kirjata yhden kerran antamalla kokemuksella ja syvällä rintaäänellä jotain tipsejä siihen, mitä tuol kansojen sulatusuunissa kenties kandee väsätä. Ja sit kans muutama vinkki siitä, mitä kantsis harkita väliinjätettäväksi…

Nykin plussat:

  • Yks makeimmista näkemistäni paikoista oli Brooklynin puolen hipsterialue. Bedford Avenuen kulmilla on pirusti nastoja pubeja ja kahviloita, joissa voi nuorekkaiden ja tyylitietoisten boheemien seurassa hörppiä alea tai hifistellä kahvien parissa. Tonne metrolla köröteltyään kandee myös ehdottomasti käydä tsekkaamassa Brooklynin panimo ihan parin korttelin päässä ja särpiä huiviin pienpanimon laadukkaita ja monipuolisia bissejä. Jos hyvin käy niin pääsee osallistumaan ilmaiselle panimokierrokselle! Merkillepantavaa oli niin tuol panimossa kuin kaupungissa muutenkin, et ALE-oluet ovat todella suosittuja ja niit on aina hanassa enemmän kuin mitään muuta bissetyyppiä. Pulloissa taas näytti trendinä olevan paikalliset kepeät lightlagerit…
  • Brooklynissä on myös viikonloppuisin upea ulkokirppis (Brooklyn Flea), josta voi tehdä todellisia löytöjä etenkin sisustustuotteiden saralla. Toi urheilukentän sisälle kasautuva kojuhässäkkä saa hyvää jatketta lähikatujen laitoihin ilmestyvistä spontaaneista myyntikojuista ja kulmakunnan värikkäistä alkuasukeista.
  • Kun on päivän hengaillut Brooklynissä (tsekkaa myös kirjasto ja Prospect park!) niin kandee paluu Manhattanin sykeeseen ajoittaa niin, et voi vaik dallata Brooklyn Bridgeä pitkin kohti auringonlaskua. Sillalla menee hyvä kävelytie, josta saa upeita visuaalisia viboja Manhattanin skylinea fiilistellessä.
  • Manhattan on onneksi muutakin kuin shoppailu- ja turistihelvettiä. Ruuhka tol täyteen pakatulla saarella on ihan omaa luokkaansa ja jonottaminen on sit sen mukaista eli ihan posketonta. Silti kandee lyödä kroppaa likoon ja pönöttää jonon jatkeena päästäkseen Empire State Buildingiin (viisaammat voivat myös ostaa ennakkoliput, joka säästää edes osalta jonottamiselta). Henkeäsalpaava näköala palkitsee sitkeän jonottajan ja tuolta pilvenpiirtäjän huipulta on hyvä ottaa kaupungin rakenne ja tärkeimmät maamerkit (mm. Central Park ja sillat) haltuun. Suosittelen. Ja ruuhkassa helpottaa edes snadisti, jos piipahtaa keskuspuiston tai vaik Bryant Parkin tapaisiin viherkeitaisiin haukkaa happee.

Hill Street Blues

  • Manhattanilla on Times Squaren ja SoHon alueen kauppojen lisäksi myös hyvä tarjonta niin pöperö- kuin musapuolella. Testasimme yhtenä iltana The Living Room nimisen musaklubin, jonka pienelle ja intiimillä lavalla aloitti aina tasatunnein uusi nouseva artisti. Skidin otannan perusteella artistien taso oli huikea!
  • Safkaa löytyy katukojujen vaihtelevan tasoisista mätöistä (unohda hotdogit, mut stedaa vaik kanapitaa!) aina finedining-paikkoihin asti. Pakollisten skruudattavien listalle nousee ainakin gourmetburgerit ja paikalliset pizzat sekä kaikki meksikolainen mättö (esim. Café Habana). Pöytä tosin kandee buukata aina ennakkoon, ettei käy köpelösti.
  • Nykin pizzojen salaisuus on mestan vedessä. Toi juomakelpoinen janonsammuttaja sisältää sellaisia kalkkilajeja, et se toimii pizzapohjan taikinassa kuin tauti ja takaa rapean ja hyväsitkoisen lättypohjan, joka kelpaisi pahimmallekin saapasmaan pizzasnobille.
  • Itselle Manhattanin isoimmat kohokohdat olivat MoMa (maailman paras modernin taiteen museo) ja High Line. Ensin mainitussa oli esillä kaikki viimeisen vuosisadan merkittävä setti taiderintamalla ja allekirjoittaneelle se oli vahvasti päräyttävää nähtävää. High Line on puolestaan vanhalle junaradalle duunattu kävelykatu, joka menee parin kerroksen korkeudessa Manhattanin länsilaidalla. Vähän kuin stadin Baana, mut maanpinnan yläpuolella ja paljon mageempi. Siel oli myyntikojuja, auringonottotuoleja, musaesityksiä ja taidekauppiaita. Ja paljon ihmisiä, tietenkin.
  • Paikalliselle metrojärjestelmälle ja sen käytölle turistitarkoituksessa on annettava iso handu. Viikon turistipiletti takas tehokkaan siirtymisen kaupunginosien välillä ja kattava tunneliverkosto puolestaan sen, et lähin asema oli aina kulman takana. Lisäksi oli nasta postailla noilla asemilla, ku niis oli taagi meininki, joka muistutti lukuisista TV-sarjoista ja leffoista.

Brooklyn Brewery

Se mitä taas jäi skidisti hampaankoloon tost reissusta on listattu tähän:

  • Jonottamisessa ei ollut mitään tolkkua. Kaikki suositut mestat edellytti joko sivistymättömän aikaista paikallesaapumista tai sit brutaalia seisoskelua karjan seassa. Touhu tuli selväksi jo maahan saapuessa, ku JFK:n logistinen alkukantaisuus löi päin maahantulijan pläsiä.
  • Ravintoloiden annoskoko on aika överimallinen. Jos ei oo tarkkana niin paluulennolla voi olla ahdasta mahduttaa persustaan koneen penkkiin! Vähempikin piisaisi, sillä mitä järkeä on duunailla settejä, joita ei erkkikään jaksa skruudaa? Ja sit jos annoskoko olis skidimpi niin sen vois myös myydä halvemmalla. Nyt joutu pulittamaan pöperöistä ihan suomalaisia hintoja, kun niihin viel tuli aina vero (n. 8%) ja tippi (n. 20%) päälle.
  • Ruokapuolesta vois nillittää myös lisää, sillä itelle ei oikein putoo toi rasvaisuuskaan. Monessa paikassa ei paljoo vitskuihin, kuituihin ja hivenaineisiin panostettu ja niinpä kroppa huus epätoivoissaan salaattia ja hedelmiä, ku takas härmään palas.
  • Wall Street on aika vaatimaton kadunpahanen, eikä nurkilla pöhisevä WTC-byggakaan ole metromatkan arvoinen eli kandee jättää väliin, jos tekee ajasta tiukkaa.
  • Musikaalit kandee kans jättää väliin. Toi katsojan älykkyytä halventama taidemuoto on silkkaa viihdehöttöä, jota ei paikkaa ammattimainen esiintyjäkaartikaan. Aivotonta viihdettä, joka näyttää silti (tai siit huolimatta?) uppoavan eläkeläismummoihin ja homppeleihin. Itelle ei maistunut ja ku tollasta flabaa ensin jonottaa tuntikaupalla ja samalla pulittaa ison slaissin matkakassastaan niin parempaakin tekemistä tuolt New Yorkista löytyy. Sillä massilla viettää vaik hulppean illan paikallisessa sporttibaarissa light-olutta litkien (pullossa ei paljon muuta saatavana), jefua tsiigaten ja frittimättöä mussuttaen! J
  • Parranpärinää aiheuttaa allekirjoittaneessa myös paikallisten hotlien taso. Sen kun vielä suhteuttaa kiskurihintoihin niin ollaan sellaisella levelillä, johon ei edes Lontoo pysty. Mut minkäs teet, ku kysyntä hakkaa tarjonnan 100-0 niin ei auta ku tunkee kättä taskuun, jos tahtoo New Yorkin meiningeistä päästä nauttimaan. Aika moni tahtoo, enkä sitä lainkaan ihmettele.

Picasson väsäämä patsas MoMan sisäpihalla

Itellä jäi viel tyyppaamatta mm. Metropolitan & Natural History Museumit, Harlemin hoodit (110th Street, U know), pannupizzat ja YK:n pytinki eli siin olis jo runkoa seuraavalle reissulle… Lisäksi Brooklynin tunnelmasta on päästävä nauttimaan uudestaan!

%d bloggers like this: