Tag Archives: vehnäolut

Elmon burgeri ja laiskottelun jalo taito

5 Hei

Pantiin fotarikaverin kanssa elämä risaiseksi ja livahdettiin kesken duunipäivän Kampin Elmo-sporttibaarin (Salomonkatu 17) screenien ääreen tsiigaamaan tennistä. Ja kun pensselit oli lykätty näyttävästi santaan niin päätimme juhlistaa äijämäistä hedonismihetkeämme hyvällä saksalaisella oluella ja amerikan lahjalla kulinaristiselle maailmalle eli purilaisella. Niinpä eteen ilmestyi alta aikayksikön iso stobe Franziskanerin sameata vehnäolutta ja mahaa kurisuttavan näköinen burgermenu. Siinä särpiessämme ekoja huikkia päädyimme tilaamaan kyypparin suosittelemat Elmo-hampurilaisannokset (15€).

Elmo Burger (kuva: fotojarmo)

Elmo Burger (kuva: fotojarmo)

Mestan nimikkopurilainen osoittautui varsin messeväksi valinnaksi, eikä vähiten sämpylän välissä möllöttäneen, Agnus-härän jauhelihasta väsätyn pihvin ansiosta. Agnus-jauheliha on lajissaa aivan omassa primusluokassaan täyteläisen ja lihaisan makunsa ansiosta ja niinpä se on mitä parhainta raaka-ainetta burgerin pihviksi. Ja hyvin oli Elmon köökkiosasto ton pihvin kanssa onnistunut, sillä se todellakin kruunasi lintsaushenkisen hampparinautintosessiomme.

Hyvä oli satsi muutenkin. Vohveliperunat komppasivat hyvin hampurilaista ja olivat hyvää vaihtelua ainaisille ranuille, vaikka olivatkin skidisti liian aikaisin nykäisty ylös rasvakeittimen kidasta… Erikoismaininta pakko pudottaa pihviä ja sämpylää mehevöittäneestä chilimajoneesista, mikä oli varsin messevää möhnää ja muutenkin cheddarin, jauhelihan ja majon pyhä kolminaisuus oli varsin kohillaan. Ja kun annoskokokin oli aitoa jenkkistailia niin kyl oli tovin kuluttua magat aika tukossa ja hymyt ukkojen huulilla. Siihen ku riipas viel päälle toisen börstan tuota germaanista janojuomaa niin tiespä taas tykittäneensä täyden setin sisuksiinsa. Hyvää oli safkat, hiivat taivaallisia ja kun tennismatsikin oli varsin viihdyttävä niin jäi tuosta semilaittomasta reissusta varsin nasta fiilis puseroon. Täytynee sluibailla Elmo Sports & Grilliin ottaa ujoo leediä viel uudestaankin tän kesän aikana…

Mainokset

Weltenburger Kloster (Barock Dunkel, 4,7%) – munkit panee parastaan

2 Maa

Käytiin Sir Williamin kanssa pyörähtämässä duunireissulla Bergenissä. Norjalaisesta hintatasosta huolimatta löysimme itsemme varsin pian notkumasta paikallisen olutravintolan tiskin takana ja pienet olutpeijaiset siinä sitten saatiinkin aikaan. Hörpittiin pääasiassa jenkkiläisiä ja saksalaisia bissejä ja ton bakanaalin lopputulema oli se, et spontaanin (ja kullankalliin!) pruuvin voitti yksimielisin äänin Ayingerin Dunkel Weissbier.

Tunsin tuon tumman saksalaisen vehnäoluen maun hivelevän vielä kitusiani, kun kotiin palattuani ajauduin Ympyrätalon ääsmarkettiin täydentämän jääkaappiani. Niinpä päädyin poimimaan herkkukoriini ulkomaiset oluet -hyllystä pari puolen litran kepuflindaa Weltenburger Kloster -luostaripanimon Barock Dunkelia.

Weltenburger_Kloster_Barock_DunkelSaksalainen taitaa bissen panemisen jalon taidon, ja niinpä ei ollut kovin raju ylläri, et tuokin uusi tuttavuus osoittautui varsin päheäksi tuotteeksi. Ei se ensi maistamalla kyllä bastussa oikein pudonnut, mutta paahteinen maku pääsi kyllä oikeuksiinsa sitten löylyttelyjen jälkeen. Turhaa ja hölmöähän tota oli saunan lauteille edes raahata, mut tulipa kokeiltua…

Ei tota ole kehitetty munkkien toimesta saunakaljaksi vaan voimakkaiden liharuokien ja maistuvien sekä rasvaisten makkaroiden kyytipojaksi. Ja kenties hieman humaloitumistarkoitukseenkin. Tykisti toi sit pelittikin, kun pöytään nostettiin hieman possua ja muuta miehekästä mättöä.

World Beer Cupin Gold Awardilla palkittu baijerilainen, ikivanhan luostaripanimon olut vaahtosi kauniisti ja kohtuullisesti lasiin kaadettaessa. Vaahto tosin ei ollut kaikkein kestävintä sortimenttia… Tumma väri herutti veden kielelle ja lievästi paahteinen tuoksu pakotti ottamaan ison hörpyn. Raikas mutta täyteläinen ja silti voimakkaan paahteinen maku levisi kliffasti kitalakeen. Koko suu ei räjähtänyt hoosiannaa hoilaamaan, mutta huikean hyvää toi silti oli. Jopa näin keppanaksi lantrattuna.

Tuollainen stydi bisse passas hienosti pilkkopimeän ja pirullisen pimeän talvi-illan kaveriksi. Mukavasti lämmittävä laatutuote, jonka pitkä ja maltainen jälkimaku hemmotteli onnellista nautiskelijaa juuri oikealla tavalla eli ilman ikävää humalan katkeruutta. Kyllä sakemanni osaa ja olipa Seppo Räty aikoinaan totaalisen väärässä, loihiessaan lausumaan kritiikkiä tuota hienoa maata kohtaan!

Kaiserdom Hefe-Weißbier – varsin vaatimaton vehnäolut

20 Tam

Bograussalin alakerran Alepassa pisti öögaan hyllyllä möllöttänyt saksalainen Kaiserdom-vehnäoluttörppö. Eihän janoinen pugilisti sellaista pystynyt lauantaitreenin päälle vastustamaan, ja niinpä tuo puolilitraisessa tölkissä myytävä jalojuoma löysi uuden kodin omasta rakkaasta Smegistäni. Eikä noi bisset sielä kauaa ehtiny happamoitua, ku oli aika pistää pieni pruuvi pydeen.

kaiserdomEnsimmäinen visuaalinen havainto tosta sakemanniöölistä valjun tölkkidesignin jälkeen oli se, et varsin runsasvaahtoinen tuote oli kyseessä. Toi vaahto oli myös aika kestävä sorttia eli pysyi oluen suojana varsin sitkeästi. Hefe kun oli kyseessä niin sameutta oli myös tarjolla tuossa varsin beisikin värisessä eli vaaleassa vehnäsessä. Haju oli varsin vaatimaton ja ku flunssaklyyvarilla oikein imppas niin pientä sitruunan ja hiivan dunkkista olin havaitsevani.

Makupuolella jatkui hajun ja värin vaatimattomuslinja.  Ensikosketus oli raikas, muta siitä ei sit pahemmin seurannut mitään muuta. Olis ollu edes humalan pieni puraisu terää, mut ei edes sitä tarjonnut tää bisse. Hento ja lyhyt maku siis oli kitusissa ja sehän ei sit alkuunkaan kestänyt pruuvipenkin ääreen roudattua hevosen savupaistileikkelettä vaan jäi pahasti hepan jalkoihin (kavioihin?). Paremmin toi vedellä blandatun oloinen makupolitiikka synkkas pöydältä löytyneiden cashew-pähkinöiden kanssa, jotka toimivatkin varsin hyvin Kaiserdomin kyljessä.

Jatkossa jää noi keppanavahvuiset (4,7 %) Kaiserdom-tölkit kyl Alepan hyllyyn. Mitään tolla ei siis oikein ollut tarjottavana ja samaan hintaan saa esimerkiksi handelista paljon maukkaampaa vehnäolutta ihan iisisti, vaik silmät ummessa koriin latois. Mut kyl tota janoonsa joi, vaik se ei tietenkään riitä viel mihinkään… Jopa Litukan Grafenwalder-halpisvehnis pärjää tolle!

Viikonlopun viljatuote: Grafenwalder Vehnäolut

24 Maa

Kevät pyrkii lyömään itseään väkisin framille, vaik takatalvi paneekin tiukasti hanttiin. Herrasmiehistelijälle lisääntynyt auringonpaiste tarkoittaa terassikauden lähestymistä ja keveämpiin & vaaleampiin ohrapirtelöihin siirtymistä. Ja snadina ennakkotoimena sekä sesongin odottelua piristääkseni päätin ryhtyä särpimään vehnäolutta ruokatorveen.

Kimmoke tällaiseen touhuun irtosi, kun yks päivä eksyin Kampin Natsi-Siwaan (l. Lidl) ja bongasin siellä Grafenwalderin uutuusvehnäoluen. Pari frendiä oli tota jo ehtiny hypettää eli ei paljoo tarvinnu pohdintasessioita pitää, ku päätin investoida pari ropoa tuohon edulliseen (1,79€/0,5l) janojuomaan. Ja harvoin on investoinnit meikäläisellä menny niin nappiin ku ton saksalaisen hiivan suhteen. Oli nimittäin ainakin hintaansa nähden ihan pirun kelpo ööli, josta tuli hyvä maku suuhun ja keväinen fiilari pieneen mieleen.

Grafenwalder Vehnäolut (4,5%)

Ei toi Lidlin vehnänen mitään maailman persoonallisinta tahi suurinta makunautintoa tarjonnu, mut maistu just sopivan kepeältä ja aurinkoiselta ajaakseen asiansa. Samean suodattamaton hefemäisyys tenhosi silmään ja tuoksussa oli juuri sopivasti kukkaisuutta ja korianterin kaikuja, että tiesi heti mistä tuotteesta on kyse. Runsas ja hyvin säilyvä vaahto (aluksi hupeni vauhdilla, mut loppuvaahto oli esimerkillisen sinnikästä laatua) sai skidisti kellertävän weissbierin näyttämään hyvältä pitkässä lasissa ja houkutteli kumoamaan juomaa kitusiin.

Maku oli raikas, sitrusmainen, kevyt ja ohraisen pyöreä ilman mitään poikkeamia kitkeryyden tai liian maltaisuuden puolelle. Skidisti hiivainen sivumaku taas kuuluu suodattamattomissa ölleissä asiaan ja siitä vois suorastaan antaa lisäpisteitä, jos niille sen kummemmin olis tarvetta. Ainoa isompi miikka pakko räppästä lyhyestä jälkimausta, jonka takia oluen raikkaus katosi kitusista ku duunari Rööperistä…

Silti tää Grafenwalder (Lidlin oma brändi) on aivan pirun näppärä tuote, jonka lähimmät kilpailijat mötköttelevät pitkäripaisen hyllyissä ja bungaavat tuplasti enemmän. Ei siis voi dissata tätä kauppaketjutuotetta, sillä se on todella kilpailukykyinen vaihtoehto tulevan kevään bissevalikoimassa, jota toivon mukaan kotiterasseilla hörpitään laajemmissakin piireissä. Prosit!

%d bloggers like this: