Poikkesin ohikulkumatkalla fiilistelemässä Ama-gallerian uutta näyttelyä, jossa esiteltin konkarimaalari Sirkka-Liisa Lonkan uusimpia teoksia. Parin viime vuoden aikana maalatut taulut tekivät vaikutuksen.
Sademetsäaiheissa maalauksissa näkyi upeasti kokemuksen tuoma jälki. Tunnistettava maalaustyyli kantoi hyvin taulusta toiseen, vaikka aihepiiri vaihteli hempeistä kukkasista mustiin kissapetoihin. Ihailtavaa oman käden jälkeä, joka kumpuaa 70-vuotiaan artistin vuosikymmenten kokemuksesta ja näkemyksestä. Tohon ei junnut pysty, ja onkin kiva hetken funtsia sitä faktaa, et parhaimmillaan ikä & kokemus ovat sellaista poweria, ettei sitä korvaa millään vippaskonstilla.
Sirkka-Liisa Lonka: Yöjalassa, 2012 (tempera ja öljy kankaalle, 140 x 86 cm)
Rikhardinkadulla esillä olleet vajaa parikymmentä taulua pakottivat pysähtymään ja ihailemaan ihmiskäden taitavuutta. Vaikka tuollainen varsin feminiininen ja pehmeillä väreillä operoiminen ei ihan omaa makuani vastaakaan, niin hiljaiseksi veti herrasmiehistelijän. Etenkin kun innostuin ihailemaan läheltä Lonkan maalausten perulaisen sademetsän ääretöntä kosteutta henkivää värinkäyttöä ja öljyvärimaalausten akvarellimaista laveerausjälkeä. Hallitut mutta silti vapaat ja luonnolliset valumisjäljet toimivat upeana tehokeinona. Vielä kun Amazonin värikylläisyys ja hikisyys olisi saatu siirrettyä kankaalle, niin olisi ollut pako kaivaa lompakko esiin ja ryhtyä taidehankintoihin…
Herrasmiehistelyä 
Samaa vai eri mieltä? Sana on vapaa!