PRKL:n hyvä Sika & Sika -hampurilainen!

Meinas mennä kirjaimellisesti ohi suun koko toissa viikolla loppunut City.fi:n 10 €:n ravintolaviikot. Onneksi kuitenkin lamppu syttyi viimetinkaan vintillä ja sain polkastua kokoon pienen burgeripartion, jonka kanssa rynnittiin vikana iltana Kaisaniemen PRKL-heviraflan teemaviikkojen tarjousta testailemaan.

PRKL CLUB (Kaisaniemenkatu 4)

PRKL tarjosi nälkäisille kaupunkilaisille kympillä Sika & Sika -nimisen hampurilaisen, joka oli todella mehukkaan messevä tuttavuus. Ja mikä parasta niin kyseessä ei ollut pelkkä City-viikkojen kunniaksi kehitetty setti vaan toi annos löytyy ihan peruslistalta nyt ja jatkossakin. Se kannattaa mennä huitomaan huiviin, jos on perso lihalle ja diggailee kunnon hampurilaisista.

Sika & Sika on saanut nimensä purilaisen välistä löytyvistä pekonisiivuista sekä ylikypsästä possunpaistista riivityistä lihariekaleista. Noi kaksi perusraaka-ainetta tekivät annoksesta erittäin ruokaisan, ja kun sekaan oli vielä turautettu majoneesia ja muuta herkkuhuttua niin hyvinhän se leipäläpeen upposi. Kliffaa, kun burgeribuumin myötä on alettu snaijaamaan, ettei sen hampurilaisen väliin ole aina pakko sitä jauhelihapihviä tunkea. Kaikki kunnia tietenkin tuolle orkkisversiolle, mut ku vetää hampparia napaan allekirjoittaneen tahtiin niin varianssi on aina tervetullutta.

Sika & Sika -hampurilainen

Mikään täydellinen sessio toi Sika & Sika -bakkanaali ei kuitenkaan ollut, sillä esimerkiksi annoksen ranskalaiset olisivat saaneet olla huolellisemmin kypsytetyjä. Toi on kyl varsinainen helmasynti, johon sortuu suuri osa maamme rafloista. Lisäksi skidit nillitykset PRKL:n puitteille, joiden karuus ujosti tökki ja pisti funtsimaan, ettei tänne ainakaan treffiseuraa kehtais roudata. Tosin mitään romanttista profiilia ei mesta pyri muutenkaan vetämään, sillä mustanpuhuvaa avainketjujengiähän tuolla paikalla yritetään kosiskella. Se posse varmasti osaa pudottaa taagit rispektit maistamallemme hampurilaisannokselle, joten vi**uako tässä valittelemaan ja jaarittelemaan. Homma toimi suunnitellulla tavalla ja sillä siisti.

Hiljentyminen Ravintola Lasipalatsin Vorschmackin ääressä – klassikko!

Vedettiin Jugen kanssa parempaa ylle ja käytiin herrasmiehistelemässä klassiseen stailiin Lasipalatsin yläkerran raflassa. Toi stadin keskustan funkkishelmen tokassa kerroksessa oleva legendaarinen Ravintola Lasipalatsi houkutteli meidät tonteille listalla olevan Vorschmackin voimalla. Ja kylläpä kannatti taas paikalla käydä tota Mannerheiminkin lempparipöperöksi kehuttua mahtavuutta maistelemassa.

Vorscmack on aina ollut yksi suosikkiruoistani, ja vaik sitä on varsin iisi (mut hidas) himassa väkertää niin kyl sitä pitää aika-ajoin käydä rafloissakin vetelemässä huiviin. Toi lampaanjauhelihasta kokoon poristeltu ja anjoviksen avulla maustettu herrojen herkku nautitaan yleensä pottumuusin kera, mut Lasipalatsin raflan annoksissa lisukkeena oli mattivanhasmainen uuniperuna. Hyvin pelitti luksusluokan lampaanlihamättö senkin kanssa.

Joku kännykkäfirma vois sponssata mulle sellaisen luurin, jossa olis kunnon kamera! Anyone?

Annos oli kaunis ja lisukkeena olleet punajuuret, maustekurkkubiitit ja smetana olivat laadultaan janan paremmasta päästä. Parasta ateriassa oli kuitenki tumma ja rakeinen liha, joka vei kielen mennessään. Etenkin kun pikkaisen sipaisi paksua smetanaa kylkeen. Avot.

Jos Vorschmack on toistaiseksi tuntematon herkku niin klassikkoannosta (18€) kandee käydä ehdottomasti stedaamassa heti kättelyssä Ravintola Lasipalatsissa. Just nois se kuulu duunata ja pakko sanoo, ettei edes allekirjoittaneen kovan tason himakeittiössä ole ihan samalle tasolle aina päästy. Suosittelen visiittiä tuohon kauniin rakennuksen yläkertaan kaikille hyvän sekä rehellisen ruoan ystäville ja muillekin, jotka osaavat arvostaa menneen ajan herraskaista tunnelmaa.

Galleria AMA: Sirkka-Liisa Lonka – kokemus näkyy ja puhuu

Poikkesin ohikulkumatkalla fiilistelemässä Ama-gallerian uutta näyttelyä, jossa esiteltin konkarimaalari Sirkka-Liisa Lonkan uusimpia teoksia. Parin viime vuoden aikana maalatut taulut tekivät vaikutuksen.

Sademetsäaiheissa maalauksissa näkyi upeasti kokemuksen tuoma jälki. Tunnistettava maalaustyyli kantoi hyvin taulusta toiseen, vaikka aihepiiri vaihteli hempeistä kukkasista mustiin kissapetoihin. Ihailtavaa oman käden jälkeä, joka kumpuaa 70-vuotiaan artistin vuosikymmenten kokemuksesta ja näkemyksestä. Tohon ei junnut pysty, ja onkin kiva hetken funtsia sitä faktaa, et parhaimmillaan ikä & kokemus ovat sellaista poweria, ettei sitä korvaa millään vippaskonstilla.

Sirkka-Liisa Lonka: Yöjalassa, 2012 (tempera ja öljy kankaalle, 140 x 86 cm)

Rikhardinkadulla esillä olleet vajaa parikymmentä taulua pakottivat pysähtymään ja ihailemaan ihmiskäden taitavuutta. Vaikka tuollainen varsin feminiininen ja pehmeillä väreillä operoiminen ei ihan omaa makuani vastaakaan, niin hiljaiseksi veti herrasmiehistelijän. Etenkin kun innostuin ihailemaan läheltä Lonkan maalausten perulaisen sademetsän ääretöntä kosteutta henkivää värinkäyttöä ja öljyvärimaalausten akvarellimaista laveerausjälkeä. Hallitut mutta silti vapaat ja luonnolliset valumisjäljet toimivat upeana tehokeinona. Vielä kun Amazonin värikylläisyys ja hikisyys olisi saatu siirrettyä kankaalle, niin olisi ollut pako kaivaa lompakko esiin ja ryhtyä taidehankintoihin…

Kevennetty Kallio-kierros

Vedettiin eilen elämäni naisen kanssa perinteille pyllistävä rundi kotikulmien kuppiloissa eli onnistuimme tekemään oman näköisen versiomme pahamaineisesta Kallio-kierros -klassikosta. Ei siis perseitä olalle ja rähinää Harrin nakin kulmilla vaan utelias ja skandinaavisen minimalistinen tutustumisretki sellaisiin lähikulmien kuppiloihin, joissa ei olla ennen käyty. Väliin jätettiin suosiolla myös kaikki karvaisten kantapeikkojen ja venkuloiden pesät. Pääpaino oli kepeällä kotiseutumeiningillä ja pikkupurtavan sekä hyvän pössiksen metsästyksellä.

Pikkurundi hoidettiin seuraavalla kaavalla:

Pizzaa vedettiin lärviin Flemarin Salpimientassa (A). Hyvää oli ja meizinkiä nostatti taustalla soinut jazz sekä naapuripöydän pipopäiden paukuttama Kimble. Plussaa myös hyvästä juomasortimentista. SIsustusta voisivat viel hetken funtsia, mut eipä se näillä hoodeilla ole niin tarkkaa…

Seuraavaksi napattiin Pussikaljaromaani-hengessä bisset Franzeninkadun Siwasta ja kivuttiin Torkkelinmäelle (B) särpimään juomaa upeassa puistomiljöössä. Nautintoa lisäsi paikalle kertynyt, tyylikkään näköinen ja hyväkäytöksinen nuoriso. Ekä auringonpaistekaan pahaa tehnyt.

Torkkelinmäeltä laskeuduttiin rahvaan pariin ja poikettiin Hämeentien Mucavassa (C) nappaamassa pienet terävät. Vaik paikassa pitäis vissiin kiskoo skumppaa napaan, niin alle vedetyt pizzat ja kebabit vaativat skidejä näkäräisiä. Niinpä päädyimmekin out of the box -pohjalta raapimaan naamariin Jekkua ja Jallua pakastinkylmistä ja kauniisti huurtuneista shottilaseista. Nasta ja staili mesta tuo MuCava, jonka pojoja kuitenkin ujosti pudottaa seinälle naulattu HIFK-paita, jossa Räikkösen nimi selässä. Mitä toi tekee keskivertoa trendikkäämmän kuoharibaarin seinällä?

Sit olikin jo aika nousta Karhupuiston kulmille ja ankaraa kipuamista helpotettiin huilimalla hetki 5th Streetissä (D). Mestahan on yllättäen Viidennen linjan yläpäässä, siin pornokaupan ja skidiäkin skidimmän thaikkuraflan kyljessä. 5th Streetissä ylimukava kyypparidaami tarjos laadukasta olutta ja sidukkaa. Noita janojuomia nautittiin musavisaa pelaten. Oli muuten perkeleellisen vaikeat kyssärit, jotka meinas hetkellisesti tuhota triviatiedon mestaroinnin ympärille rakennetun besserwisseridentiteettini.

Lopuksi teki mieli vaihtaa hetkeks rokkivaihde silmään ja sen tunteen siivittämnä poikettiin kruunaamaan ilta entisen kotistradan eli Porthaninkadun Majava-baarissa (E). Ujosti fiilis lässähti tuolla hikisessä pitkätukkabaarissa, ku eteen lyötiin uunilämmintä punaviiniä. Plussaa kuitenkin kalliista, mut hyvällä sisällöllä ladatusta jukeboxista. Ja lisäbonarit henkilökunnan muikkarilapusta, jossa kiellettiin Popedan, Kotiteollisuuden sekä Bon Jovin liikasoitto. Kohtuus kaikessa!

Ja kohtuuden nimissä ku rundattiin ni sit olikin hyvä dallata tuolta Majavasta kotipahnoille köllimään. Ja kyl oli aamulla nasta nousta pydeen, ku ei polla jomottanu tai mikään muukaan darraoire vaivannut. Näin meillä.

Stadin rantakuppilat – tarjontaa piisaa!

Junantuoma frendi märisi sunnuntaina, et stadista puuttuu merenrantsussa olevat kuppilat ja et pääkaupunki ei ole osannut ottaa tehoja lainkaan irti rantaviivastaan. Meinas herrasmiehistelijällä mennä ton kuullessaan bisset väärään kurkkuun ja kyseinen shaibabamlaus oli jo sen verran paksua jööttiä, et oli ihan pakko latoa faktoja tiskiin. Ihme potaskaa insinöörismiehen suusta!

Ihan vaik pysyttäis kantakaupungin rantaviivassa ja unohdettais mm. Itä-Hessun lukuista mestat (mm. Kuliksen Casino sekä  Hertzikan ja Aurinkolahden) niin kyl tota valinnan varaa pitäis olla vaativaankin makuun. Jos olis aikaa ja maksa kestäis niin vois tempasta sellasen tour de Helsingin rantsua pitkin et oksat pois. Ton tripin vois startata vaik Eläintarhanlahden Pirittasta. Sit vois jatkaa Hakiksen torin raflalaivojen (m/s Maria ja Wäiski) kautta Pitkänsillan kupeessä lilluvaan Pikku-Damiin.

Siit vois sit ottaa suunnan Tervasaaren Savu-raflaan, jossa saattaisi olla paikallaan snadi välipala. Kuvun täytyttyä matka jatkuis jälkiruokakahville Relandersgrund-majakkalaivaan ja kun Skattan sillan kupeessa ollaan niin vois vaik ylittää silan ja vetästä Sipulin terdellä drinkin huiviinsa. Siit vois jatkaa pari horjuvaa askelta Skattan Kasinolle tai vaik siihen naapuriin, varsin mukavasti kalustetulle Robert’s Coffeen terdelle.

Relandersgrund-majakkalaiva (Pohjoisrannan eteläpääty)

Jahka on tullut taas aika jatkaa matkaa pois Skattalta, niin siit kannattais pyyhältää Kauppatorin ohi aika haipakkaa ja pahimman turistisuman jäädessä taakse niin dallauksen vois seuraavaksi stopata Kauppahallin ulkokahvilan kohdilla. Vilvoittavan bissen jälkeen, rantatajotoksen taas jatkuessa, seuraava pitstop voisi olla Olympiaterminaalin merellinen kahvila, jolle kylläkin ropisee miikkoja suppeista ysistä viiteen -aukioloajoista.

Kaivarin merellinen terdetarjonta muodostuu pitkälti Ursulan, Mattolaiturin ja Carusellin pyhästä liitosta. Kivenheiton päässä olevat kalliit ja elitistiset ja kermaperseiset bätrefolkin saariravintolat (NJK yms.) ku jättäis väliin, niin silti vois olla aika tasaraha, kun huitois viel pari stobea huiviin nois nimeltä mainituissa kuppiloissa. Ja jos kukkaro sallii niin mattolaiturillahan kuuluis ryystää samppanjaa… Noiden nestetankkausten jälkeen vois olla aika kypsä ja muutenkin viisasta toimintaa ottaa pidempi pysähdys vaik Salven terdellä ja taas skruudata jotain. Ellei sit pysähdy Kaivarin ja Hietsun torin välillä viel Nosturin Alakerran paikkeilla yhdelle neuvoa-antavalle aperitiiville tai huido liuskaa huiviin Skifferin luodolla, olettaen et se on auki (säävarauksella!).

Pötsin taas pömpöttäessä voi rantojen mies huojua Ruoholahden itäpään One Pinttiin stobelle ja sen jälkeen sit vaik viel kiusata maksaa  naukulla Ruoholahden Amsterdamissa ja Farossa. Kisakunnon salliessa kovimmat hapot jatkavat viel Larun sillan yli ja tempovat pari sakkokierrosta Piratessa ja Blue Peterissä. Ite en tollaseen loppurypistykseen kyl pystyis vaan nappaisin viimeistään Ruohiksessa taksin alle ja palaisin lähtöruutuun. Ja siit sit himaan pikapikaa pötköttämään…

Jotain tällaista… (provided by Google Maps)

Kuka viel kehtaa väittää, et stadissa ei pystyis nauttimaan ravintolatarjonnassasta merellisin näkymin?