Huh hah hei ja 10 pulloa rommia!

Löysin maanantaiaamuna itseni taas varsin oudosta tilanteesta. Pojotin nimittäin Ruoholahdessa, Altian neljännen kerroksen neukkarissa, talon brenkkuasiantuntijatiimin seurassa. Kyllä oli taas ”kuka ei kuulu joukkoon” -fiilarit puserossa, mut näin se elämä vaan vie miestä ajopuuna koskessa. Ei siis auttanu ku vetää ruoto suoraksi ja ryhtyä hommiin. Tässä tapauksessa se tarkoitti hengästyttävällä tahdilla vedettya rommitastingia.

Bristol Classic Rum Tasting (8/10)

Paikalle oli näet raahautunut alan brittiläinen guru Bristol Classic Rum -lafkasta. Tolla stailisti harmaantuneella gentlemannilla oli salkussaan messissä kymmenen lekkeriä rommia. Ei siis mikään vaatimaton kattaus, ja niinpä alkoikin skidisti pelottaa, mitä tulee sellaisesta duuniviikosta, joka alkaa kymmenellä alkoholiannoksella. Huoleni oli tosin turha, sillä ennen starttia joku valveutunut taho roudasi pöytään kasapäin kukkamaljakon näköisiä astioita, jotka paljastuivat sylkykupeiksi.

Skidisti riipi pientä ja rikkinäistä sydäntä, kun tastingin aikana spittailtiin noihin astioihin pullokaupalla jalojuomia. Mut ei sitä settiä olisi se kuuluisa erkkikään vetänyt, jos kaiken olisi alkanut nielemään. Leka nimittäin liikkui siihen vauhtiin pöydässä, ettei piritorin deekujengikään pysty siihen tahtiin flindaa ringissään kierrättämään. Koko kymmenen maljan tasting oli nimittäin ohi alle tunnissa. Paha siinä oli edes muistiinpanoja rustata, mut jotain sain sentään skrivattua ylös noista Bristol Classic Rumin tuotteista. Tossa alla olisikin sitten se vähä framilla:

1. Kärkeen imuroitiin valkoinen rommi, joka muistutti hedelmäisyydessään calvadosia. Myös gini tuli mieleen, eikä ollut mikään iso ylläri, kun kuuli tastingin vetäjän kehoittavan joskus blendaamaan tota rommia tonicin kanssa ja väsäämään siitä GT:n kaltaisen pitkän janojuoman. Pakko joskus stedata tollasta rommitonicia aperitiivina!
2. Tokanar ikeniin ryystettiin kepeä, ujosti puunmakuinen, kuubalainen rommi. Kyseinen tuliliemi oli roudattu britteihin tynnyrikypsytykseen, ku jenkkien boikotti hankaloittaa ikävästi kuubalaisten tynnyripolitiikkaa.
3. Tää oli hyvä latinorommi Nicaraguasta. Raikas ja jotenkin puhtaan makuinen laatutisle.
4. Jamaikalainen pontikka, jonka haju oli varsin tyrmäävä. Dunkkiksessa ja maussa oli kosolti kotipolttoista tunnelmaa sekä kynsilakanpoistoainetta. Erottipa sieltä hieman biojäteastiassa muhinutta banaaninkuortakin! Silkkaa shaibaa siis…
5. Täs oli kans banskun makua, mut sillai kliffan freessin hedelmäisesti. Vieressäni tsitannut ammattilainen poimi myös passionhedelmää, mut meitsi ei saanut siitä kiinni, vaik ihan rautalangasta koettivat asiaa vääntää. Barbados oli tän herkun kotimaa.
6. Tääkin tuli Barbadosin paratiisisaarilta, mut nyt oli kyseessä hieman tynnyrinmakuinen, mutta silti makean messevä rommi.
7. Trinidadista oli paikalle roudattu upean tervaisella aromilla säväytetty tumma angostuura-rommi, joka uppos nätisti meikämannen viskillä marinoituihin makunystyröihin. Tätä en spitannu tippakaan pois vaan nieleskelin reippaasti viimeiseen pisaraan… Aamun paras satsi.
8. Cayanan rommi oli puolestaan aika upean punertava eli väriä piisas, eikä makukaan ollut moitittava. Makea ja aromikas juoma, josta tuli hieman mieleen Balvenie-tislaamon viskit.
9. Tää Barbadoksen vuosikertajuoma (1986) oli session tyyrein litku ja lekan hinta huiteli jo aika tähtitieteellisissä lukemissa. Onneks ei oo näin kallis maku, sillä omassa rankingissani tää ei kärkeen yltänyt.
10. Vikana lipitettiin voimakkaasti maustettua Bristol Blackia, joka sai aikaan aika jouluisen tunnelman. Lakritsin, appelsiininkuoren ja kanelin makukirjo ei oikein herrasmiehistelijälle skulannut, joten tätä sylkiessä ei sieluun sattunut.

Bristol Classic Rum Tasting (loput)

Että sellaista. 🙂

el Jimador Tequila Añejo – uusia tuulia tequila-rintamalla

Ryystettiin Ripan kanssa saunaillan kruunuksi tequilaa huiviin. Kummallakin oli synkkä historia ton meksikolaisen kaktusviinan osalta, mut jo ekalla siemauksella jouduimme muuttamaan käsityksemme tuosta pahamaineisesta brenkusta. Vaik meil onkin varsin pitkä ja huuruinen historia erilaisten väkijuomien parissa, niin nyt oli pakko myöntää oppineensa jotain uutta tuolta kolutulta saralta.

El Jimadorin 100%:n agave-tequilainen, tammitynnyrissä kypsytetty Añejo oli todellinen laatutisle. Tuo ei ollut lainkaan sellaista totuttua pontikkaa, joka vaatii alas mennäkseen voimakkaan humaltumishalun sekä rutkasti suolaa ja sitruunaa. Itseasiassa tää tammitynnyrissä pitkään & hartaasti kypsynyt ja kauniisti ruskettunut luksustequila oli sellaista setitystä, että sitä maisteli enemmän kuin mielikseen.

El Jimador Añejo (100% de Agave, 70cl, 38%)

Lunttasin viinavalmistajan sivuilta, et heidän rosteristaan löytyy kaktuslientä moneen lähtöön. Sivusto oli täynnä messeviä drinkkivinkkejä, mut tän Tequila Añejo osalta oli ohjeistus harvinaisen yksiselitteinen. Tota laatujuomaa ei kandee kuulemma drinksuihin läträtä, vaan se kuuluu nauttia konjakkityyliin aromilasista sellaisenaan.

Ja hyvältähän tuo tuote maistui. Maku oli pehmeä ja kaktuksen aromi toi mukaan kliffaa eksoottisuutta. Lisäksi mukavan äijämäinen pippurisuus ja tulisuus hiveli jälkimaussa ihmiskokeeseen osallistuneen duomme makuhermoja. Hieno juoma, joka muistutti eniten laadukkaita rommeja, olematta kuitenkaan makea tummien rommien tavoin. Vaikka sellaista mukavaa poltetun sokerin toffeemaisuutta ja hedelmäisyyttä jälkimaun loppuliuku tarjoilikin. Toivomuksenamme kuitenkin olisi ollut hieman pidempi jäkimaku, sillä nyt se jäi vähän torsoksi.

Mitään pahaa tästä uudesta ja maailmaamme avartavasta jalojuomasta emme kuitenkaan keksineet. Siksi tuollaista karvan alle 40 €:n lekkerin hankkimista voikin suositella eli ei muuta ku handeliin kyselemään laatujuoman perää. Ympyrätalon Alkosta ei tota flindaa löytynyt, ku on kuulemma enemmän Pitkänsillan eteläpuolen trendijuttu vielä tässä vaiheessa. No, nyt sitä on maistelleet myös Kallion kundit eli eiköhän tuosta aika iso ilmiö saada aikaiseksi! J

BRUGAL 1888 – laaturommi isänpäivään tai joulupöytään

Handelissa alkavat vissiin snaijaamaan, et jokaiselle härmäläiselle ei enää kelpaa rommiksi kirkkaat Balticit tai Bacardit. Onhan noikin ”pontikat” ihan semisiedettäviä drinkkipohjia, mut ku aletaan herraseurueessa nautiskelemaan laatujuomia, niin kehiin pitää heittää ihan toisen tason rommilekkereitä. Siis sellaisia aatelisia liemiä, joita voi hivuttaa kitusiinsa raakana ilman irvistelyä.

Yks kaikkien aikojen suosikkirommeistani, Brugal 1888, ilmestyi pitkäripaisen hyllyyn just parahiksi isänpäivän kynnyksellä. Tollasen potun ku roudaat faijalles sunnuntaina niin kyllä on käppänän suu messingillä! Ja kandee jäädä sit norkoilemaan nurkkiin, ettei mee maistiaiset ohi suun. On näet niin suun mukaista alkoholijuomaa, et ei paremmasta väliä.

Brugal 1888 (Ron Gran Reserva Familiar)

Brugalin väri on hätkähdyttävän tummanruskea, ja tuon kuparisen jalon juoman tuoksu on juuri niin pehmeä sekä makean houkutteleva kuin laatutisleiltä vaan sopii odottaa. Ja sama täyteläinen, samettinen, paahdetun sokerinen,  ja silti miehekkään särmikäs meininki jatkuu makukokemuksen myötä. Tota Brugalia ku päästää poskiinsa tekemään työtään, niin voi vaan istua hiljaa ja antaa lämpimän nautinnon iskeä kropan joka soluun. Tämän tuplatislatun sekä niin sherry- kuin vaaleamman tammitynnyrin syleilyssä pitkään kypsyneen laaturommin huippupitkän jäkimaun parissa on ihmisen hyvä viipyillä.

Pari frendiä on tullut Brugalilla käännytettyä rommin ihmeelliseen maailmaan. Brugalille ku antaa tilaisuuden, niin sen jälkeen on ihan turha enää väittää, ettei tykkäis rommin mausta. Kaikki tykkää, ku vaan tarpeeks hyvä rommi nostetaan pöytään! Ja mikäpä estäisi nauttimasta vaikka jouluaterian päälle sen iänikuisen halpiskonjakin sijaan kunnon huippurommia. Ei pitäis olla hintakaan este, eli sniidummatkin janarit voivat tollasen slumpata itselleen tai lahjaksi!

Itse aion ainakin hakea reserviä Hakiksen Alkosta ja sit hilata perseeni jouluisen mättösession perään lähimmän nojatuolin syleilyyn, kumota Brugalia maistelulasiin ja ryhtyä nautiskeluhommiin. Olispa jo joulu, mut juhlitaan isänpäivä nyt ensin alta pois!

Diplomático Reserva Exclusiva – maailman paras rommi?

Kapteeni suoritti radikaalin ammatinvaihdon ja vetäytyi uusien haasteiden pariin Kainuun synkkiin korpimetsiin. Eihän siellä erkkikään viihdy ilman kunnon viihdykkeitä, joten ukkeli tilas pimenevien iltojen ratoksi lastin jaloja juomia. Herrasmiehistelijä poikkesi kapun kapyysissa pienellä visiitillä ja samalla narautettiin juhlan kunniaksi auki tolkuttoman laadukas rommilekkeri. Kyseinen liemi oli sen verran päräyttävä kokemus, et veti allekirjoittaneen sanavaraston superlatiivit limiiteille siihen malliin, et meinas kieli kangistua kitalakeen.

Ron Diplomatico Reserva Exclusiva (12 yo)

Kyseinen tajunnanräjäyttäjä oli Ron Diplomático Reserva Exclusiva. Toi rommi oli kutakuinkin parasta tislattua väkijuomaa, mitä ikuna oon kurkkuuni kumonnut. Maku oli niin harmoninen ja rikas, et tällainen paatunut viskisieppokin oli pakotettu miettimään lajinvaihtoa ihan vakavissaan. Aikoinaan kun rommiuran räkäisellä Suomi-Balticilla aloitin niin enpä uskonut, et näin pitkälle noilta pontikkahöyryisiltä alkulähteiltä päätyisin!

Suklaan, paahdetun sokerin ja hunajan kaltaiset makunyanssit räjähtivät suussa sellaiseen hoosiannanhoilaamiseen, etten ole vastaavaa kokenut. Kaikesta tuosta makean makupaletin elementeistä huolimatta rommissa oli myös miehekästä puraisua eli ihan sellainen pehmoinen, esimerkiksi Zapacan tapainen, giltsirommikaan ei ollut kyseessä. Ja pyöreyttä sekä täyteläisyyttäkin piisasi enemmän kuin kylliksi. Makukokemus oli aika lähellä suosikkini, Matusalemin, luokkaa. Nyt jos kysyttäis niin sanoisinpa jopa, et mentiin ton ikiaikaisen feivöritin ohi eli Diplomático taitaa olla maailman paras rommi. Okei, jokunen viel stedaamatta, mut aika huipulla nyt pörrätään!

Tässä on nyt sellainen rommi venetsualaisten pannuista, et sitä kelpaa siemailla vaikka kuinka hienoissa kinkereissä. Eikä kenellekään täysjärkiselle tule taatusti mieleen sotkea tähän mitään kolaa sekaan! Kyseessä on täydellisen tyylipuhdas sippailujuoma, joka ei blandiksia tai edes jäitä kaipaa. Nautitaan siis sellaisenaan ja annetaan nirvanan nautintovaipan laskeutua lämpimän pehmeästi onnellisen siemailijan olkapäille.

Seuraavaksi metsästys käyntiin Ron de Jeremy -rommin haalimiseksi testipenkkiin…

Ron Zapaca Centenario (23 años) – ”liian hyvä” rommi

Nyt oli ilo maistaa niin hyvää rommia, et pisti jopa funtsimaan oliko toi jo liian nektaria. Kyseessä oli maailmanlaajuisesti hehkutettu tumma Zapaca, joka on niin överin pehmeää ja makeaa, et alko tällainen rautanieluinen karpaasi kaipaamaan kehiin hieman enemmän särmää.

Zapaca! (Huom. rottinkivyö putelin ympärillä. Nice touch!)

Zapacan pehmeys tulee hunajasta, jota on käytetty valmistusprosessissa ja se kyllä maistuu hieman simaisena makeutena. Jopa hieman paahteinen sokerisuus peittää täysin alkoholin maun ja voisin panna ison potin likoon siitä, et tää kelpaisi herkkähipiäisimmällekin kermaperseelle. Maun pumpulinen pehmeys taas tulee pitkästä kypsytyksestä ja jälkimaun vaniljan sekä siirapin häivähdykset tekevät tuliliemestä hieman tyttömäisen.

Hintava liemi on lillunut karibialaisissa (@Guatemala) tynnyreissä 6-23 vuotta ja paikallisen ilmankosteuden tietäen on enkelten osuus ollut varsin mittava. Tämä selittää enemmän kuin hyvin nektarin hinnan, joka on kova muihin rommeihin verrattuna, vaik aika pliisu onki vastaavantasoisten konujen tai viskien rinnalla. Mut kuten sanottu, tää on jo liian makoisa rommi meikäläisen makuun. Kovista Zapacaan kohdistuneista ennakko-odotuksista huolimatta allekirjoittanut liputtaa edelleen vahvasti Matusalemin puolesta!